isän oikeudet

mitkä on isän oikeudet tavata lastaan jos tulee ero?
mitkä tekijät vaikuttavat siihen?
281888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

tavata lastaan. Jos lapsi vielä hyvin pieni, niin silloin ylensä sovitaan tiuhaan lyhyet tapaamiset.

Jos isä aivan hulttio ja vaaraksi lapselle, niin silloin voidaan tapaamiset järjestää valvotusti.

Siis, tapaamisiin vaikuttavat lapsen ikä, isän ja lapsen välimatka ja isän oma olemus.

Isä ei voi kuitenkaan lähteä siihen pompottamisleikkiin, että ottaa milloin huvittaa (tai tietenkin voi), mutta se on vahingoksi lapselle. Tapaamiset kannattaa sopia kirjallisesti ja hyvin tarkasti.

Äänestä
  • Entäs jos tilanne onkin niin että lapsen äiti pompottaa isää... eli antaa nähdä lasta silloin kun hänelle sopii, ei anna isän olla lapsen kanssa ollenkaan kahdestaan eikä anna isän viedä lasta toiseen mummolaan. Uhkailee isää ettei saa tavata lasta ollenkaan jos ei isä tee niinkuin hän haluaa. Isällä paha olla, itkee vähän väliä mutta ei uskalla asialle mitään tehdä, koska pelkää menettävänsä lapsen. Tahtoisi vain olla hyvä isä lapselleen ja olla lapsen elämässä mukana. MUTTA EI, KUN TÄMÄ HULLU ESTÄÄ JATKUVASTI TAPAAMISIA!! Lapsen isän vanhemmat (toiset ukki ja mummo)eivät ole lapsenlastaan vielä nähneet (lapsi kohta 3kk)eivätkä kuulemma saakaan nähdä. Omaisena tekisi asialle mieli tehdä jotain. Raivostuttavaa käytöstä lapsen äidiltä. Isukkeja voisi kunnioittaa hiukan enemmän.

    Äänestä

  • Äiti itsekin :D kirjoitti:

    Entäs jos tilanne onkin niin että lapsen äiti pompottaa isää... eli antaa nähdä lasta silloin kun hänelle sopii, ei anna isän olla lapsen kanssa ollenkaan kahdestaan eikä anna isän viedä lasta toiseen mummolaan. Uhkailee isää ettei saa tavata lasta ollenkaan jos ei isä tee niinkuin hän haluaa. Isällä paha olla, itkee vähän väliä mutta ei uskalla asialle mitään tehdä, koska pelkää menettävänsä lapsen. Tahtoisi vain olla hyvä isä lapselleen ja olla lapsen elämässä mukana. MUTTA EI, KUN TÄMÄ HULLU ESTÄÄ JATKUVASTI TAPAAMISIA!! Lapsen isän vanhemmat (toiset ukki ja mummo)eivät ole lapsenlastaan vielä nähneet (lapsi kohta 3kk)eivätkä kuulemma saakaan nähdä. Omaisena tekisi asialle mieli tehdä jotain. Raivostuttavaa käytöstä lapsen äidiltä. Isukkeja voisi kunnioittaa hiukan enemmän.

    saa alkaa pompottamaan.

    Toisaalta, vajaan 3 kk ikäisellä vauvalla ei ehkä se imetysrytmi ole vielä niin pitkä, että voisi olla poissa äidin luota? Minä olin silloin naimisissa, kun lapseni olivat pieniä, mutta en imetysrytmin takia pystynyt millään antamaan lasta yksinään (=siis ilman minua) minnekään, kun imetysrytmi oli niin tiheä.

    Tilanne on varmaan kärjistynyt, kun isä vaatii yksinään tavata lasta ja äiti tietää, että se ei vielä onnistu.

    Äänestä

  • äitikään kirjoitti:

    saa alkaa pompottamaan.

    Toisaalta, vajaan 3 kk ikäisellä vauvalla ei ehkä se imetysrytmi ole vielä niin pitkä, että voisi olla poissa äidin luota? Minä olin silloin naimisissa, kun lapseni olivat pieniä, mutta en imetysrytmin takia pystynyt millään antamaan lasta yksinään (=siis ilman minua) minnekään, kun imetysrytmi oli niin tiheä.

    Tilanne on varmaan kärjistynyt, kun isä vaatii yksinään tavata lasta ja äiti tietää, että se ei vielä onnistu.

    Turha vedota siihen imetykseen.

    Äänestä

  • tuttipullo??? kirjoitti:

    Turha vedota siihen imetykseen.

    ei kelvannut tutti eikä tuttipullo lukuisista yrityksistä huolimatta, joten ei se tuttipullo aina ole autuaaksi tekevä ihmelaite.

    Äänestä

  • lapselle kirjoitti:

    ei kelvannut tutti eikä tuttipullo lukuisista yrityksistä huolimatta, joten ei se tuttipullo aina ole autuaaksi tekevä ihmelaite.

    Meillä jäi isä olosuhteiden pakosta hetkeksi kotiin, kun tissien oli käytännössä pakko lähteä hetkeksi opintojen pariin.

    Kyllä sitä pulloa yritettiin pitkään opettaa, mutta ei tuntunet kelpaavan. Lopulta teimme niin, että lähdin itse kokonaiseksi illaksi pois kotoa, ja sen illan aikana sitten tuttipullokin kelpasi. Itse olin vain naapurissa, ei ollut sydäntä lähteä kauemmas. En tiedä vaistosiko lapsi jotenkin, että nyt ei nälkä lähde, jos ei pulloa huoli, mutta isäkin oli ihmeissään, miten helpolla se lopulta kävi.

    Itse en uskonut, että kaikki on hyvin, kun tektiviestillä asiaa välillä kyselin. Naapuri kävi kahtomassa sitten, ja oli pakko uskoa luotettavaan sanaan...

    Äänestä

  • Alkoi kelpaamaan kirjoitti:

    Meillä jäi isä olosuhteiden pakosta hetkeksi kotiin, kun tissien oli käytännössä pakko lähteä hetkeksi opintojen pariin.

    Kyllä sitä pulloa yritettiin pitkään opettaa, mutta ei tuntunet kelpaavan. Lopulta teimme niin, että lähdin itse kokonaiseksi illaksi pois kotoa, ja sen illan aikana sitten tuttipullokin kelpasi. Itse olin vain naapurissa, ei ollut sydäntä lähteä kauemmas. En tiedä vaistosiko lapsi jotenkin, että nyt ei nälkä lähde, jos ei pulloa huoli, mutta isäkin oli ihmeissään, miten helpolla se lopulta kävi.

    Itse en uskonut, että kaikki on hyvin, kun tektiviestillä asiaa välillä kyselin. Naapuri kävi kahtomassa sitten, ja oli pakko uskoa luotettavaan sanaan...

    onnistunut, jos olisin lopettanut imettämisen kokonaan, niin vauvan olisi ollut pakko hyväksyä nälkäänsä lopulta se pullo. Mutta miksi rääkätä lasta jos ei ole oikeasti pakko? Onko ihan pienen vauvan todellakin tavetta/pakkoa viettää paljon aikaa etävänhemman luona? Vai voiko etävanhempi joustaa lapsen ehdoilla?

    Lapsilla on erilaiset temperamentit ja joillakin voi onnistua hyvinkin tuollainen ja toisella ei. Nuoremman tyttäreni kohdalla olisi ehkä tuollainen onnistunutkin, mutta ei vanhemman tyttären kohdalla mitenkään.

    Äänestä

Tietenkin. Eihän äiti ole sen enempää vanhempi kuin isäkään.
Imettäväisikäiset tarvivat toki enemmän äidin läsnäoloa, mutta sen jälkeen äiti ei ole sen VÄLTTÄMÄTTÖMÄMPI kuin isäkään, vaikka niin monet väittävät...ja katsotaanpa taas kun "mamma-armeija" lyttää tämän mielipiteeni..
Aivan turhan moni isä "automaattisesti" jää tapaajavanhemman rooliin kun eväät olisivat monesti jopa paremmat lähivanhemmaksi. Lapsen kannalta surullista että tapaa toista vanhempaansa vain 4vrk/31:stä. Siksi vuoroviikkosysteemi, jossa vanhemmat järjestävät elämänsä lapsen ehdoilla, onkin tutkimuksissa osoittautunut selkeästi parhaimmaksi ratkaisuksi niin lasten kuin vanhempien kannalta. Vastustajia toki löytyy, varsinkin "ylivertaisissa äideissä" jotka mielellään haluavat läivanhemmuudestaan kaiken taloudellisen hyödyn.
Jos olet isä (tai vaikka olisit äiti), ajattele tulevaisuuttasi ja lapsesi tulevaisuutta äläkä suostu joka 2. vkl-vanhemman rooliin!

Äänestä
  • Mutta kaikilla ei kyllä oo mahollisuutta tuohon vuoroviikko systeemiin esim. jos vaikka asuvat eri paikkakunnilla. Siinä ei vaan muu auta ko tyytyä siihen 4 vuorokauteen kuussa mitä tarjolla on.

    Äänestä

  • isiä olisi kiinnostanut edes nuo 2 viikonloppua kuukaudessa, huoh. Lapsella on kokoajan kova ikävä, eikä isi vastaa edes puhelimeen.

    Äänestä

  • Marjo27 kirjoitti:

    Mutta kaikilla ei kyllä oo mahollisuutta tuohon vuoroviikko systeemiin esim. jos vaikka asuvat eri paikkakunnilla. Siinä ei vaan muu auta ko tyytyä siihen 4 vuorokauteen kuussa mitä tarjolla on.

    ..voisi sitten tyytyä vkl-vanhemman osaan, eikö?

    Äänestä

  • muuttaa.. kirjoitti:

    ..voisi sitten tyytyä vkl-vanhemman osaan, eikö?

    Jospa vaikka työt vaatii muualle muuttamisen? Kyllä se on lapselle kuitekii tärkeetä nähä sitä etä vanhempaaki vaikka se sitte ois vaan sen 4 vuorokautta kuukaudessa.

    Äänestä

  • Marjo27 kirjoitti:

    Jospa vaikka työt vaatii muualle muuttamisen? Kyllä se on lapselle kuitekii tärkeetä nähä sitä etä vanhempaaki vaikka se sitte ois vaan sen 4 vuorokautta kuukaudessa.

    Että jos vaikka äiti muuttaa lapselle tutulta paikkakunnalta muualle niin silloinhan isästä voisi tehdä lähihuoltajan ja äidistä taapaajavanhemman.

    Äänestä

Valitettavasti se on lapsen oikeus, tavata isäänsä. Ja jos äiti manipuloi lapsen isää vastaan, keinot on aika vähissä. tiedän, koska olen seurannut sivusta.

Äänestä
  • ei juuri oikeuksia ole,vaan velvollisuuksia!

    Äänestä

  • isällä kirjoitti:

    ei juuri oikeuksia ole,vaan velvollisuuksia!

    monta kertaa että eron tullessa muuttuu lapsesta huolehtiminen isille velvollisuudeksi oikeuden sijaan :-( Jokaisella aikuisella, isä tai äiti, on velvollisuus huolehtia, rahallisesti ja henkisesti omista lapsistaan. Vaikka siitä äidistä tai isästä tulikin erottua.

    Äänestä

  • huomattu kirjoitti:

    monta kertaa että eron tullessa muuttuu lapsesta huolehtiminen isille velvollisuudeksi oikeuden sijaan :-( Jokaisella aikuisella, isä tai äiti, on velvollisuus huolehtia, rahallisesti ja henkisesti omista lapsistaan. Vaikka siitä äidistä tai isästä tulikin erottua.

    on huomattu,että lähiäidiksi "päästyään",äidin velvollisuus on olla kaikessa mahdollisessa yhteisiin lapsiin liittyvissä asioissa juuri päinvastaista mieltä kuin se isä,vaikka lapsen etu muuta vaatisi.Eli useimmiten ei järjen häivää...

    Äänestä

Ei sinulla ole mitään oikeuksia käytännössä. Voit tehdä tapaamissopimuksen ja vielä vahvistaa sen käräjäoikeudessa. Jos lähivanhempi sitoutuu myös käytännössä tapaamisiin, toteutuu lapsesi oikeus sinuun, ja sinä saat nauttia vanhemmuudestasi. Jos lähivanhempi ei näe tarpeelliseksi lapsen suhteen kehittämistä etävanhempaa kohtaan, ei niin tule myöskään tapahtumaan. Suomessa ei yhdelläkään viranomaisella ole velvollisuutta panna täytäntöön tai tukea käräjäoikeuden tekemiä päätöksiä. Valitettavasti.

Äänestä
  • Taasen voi viedä oikeuteen ja osoittaa näytöllä siellä että lähivanhempi ei edistä ja jopa estää tapaamisia. Eiköhän lähihuoltajuus vaihdu jos muuten 1. tapaajavanhemmalla asiat kunnossa.

    Äänestä

  • tilanteen.. kirjoitti:

    Taasen voi viedä oikeuteen ja osoittaa näytöllä siellä että lähivanhempi ei edistä ja jopa estää tapaamisia. Eiköhän lähihuoltajuus vaihdu jos muuten 1. tapaajavanhemmalla asiat kunnossa.

    lähivanhempi voi tehdä vaikka minkälaista kiusaa,koska etä on vienyt asian oikeuteen ja näin vaikeuttanut kaikkien oloa.Niin ja sitten vielä kustannukset.Lähi voi vaatia ihan älyttömiä korvausvaateita ansionmenetyksistä ja ties vaikka mistä.Huomasin itse oikeudessa ja sain vahvistuksen käsitykselleni exän ahneudesta juuri noiden korvausvaateiden myötä.Vain hän on oikeassa ja hänelle pitää maksaa jne.Minä olin oikeudessa puolustamassa lapseni ja itseni oikeuksia,en rahastamassa.En itse vaatinut mitään korvauksia keltään.

    Äänestä

  • taas niin,että kirjoitti:

    lähivanhempi voi tehdä vaikka minkälaista kiusaa,koska etä on vienyt asian oikeuteen ja näin vaikeuttanut kaikkien oloa.Niin ja sitten vielä kustannukset.Lähi voi vaatia ihan älyttömiä korvausvaateita ansionmenetyksistä ja ties vaikka mistä.Huomasin itse oikeudessa ja sain vahvistuksen käsitykselleni exän ahneudesta juuri noiden korvausvaateiden myötä.Vain hän on oikeassa ja hänelle pitää maksaa jne.Minä olin oikeudessa puolustamassa lapseni ja itseni oikeuksia,en rahastamassa.En itse vaatinut mitään korvauksia keltään.

    mitenkäs tässä tapauksessa,onko lapsen kannalta edes järkevää antaa tavata isäänsä...eli olin avoliitossa ja minulla poika aikaisemmasta suhteesta.tapasin miehen ja muutimme yhteen ja pian huomasimme että vauva,jota molemmat toivoimme on tulossa.kaikki piti olla hyvin,mutta avopuolisoni halusikin adoptoida aikaisemman lapseni,ja vaikka kerroin ettei se käy,koska meillä yht.huolto lapsen isän kanssa ja lakikin jo vastaan tulee,kun emme olleet edes naimisissa.mies kielsi poikaa ottamaan enää yhteyttä oikeaan isäänsä ja myöhemmin oli varannut sossuunkin ajan noissa adoptioasioissa,no menimme sossuun ja eri huoneissa keskustelimme aiheesta ja sain kuulla että oli jo aikaisemmin käynyt aiheesta juttelemassa ja kuinka oli pitänyt poikaa sylissä ja hyväillyt sekä suukotellut jne.häntä.no epäilivät että onkin käyttänyt tai aikoo käyttää hyväksi poikaa,koska nukkuivat samassa sängyssä ym.ja poika jo toisella kymmenellä,heidän mielestä ei normaalia käytöstä ollut ja päätyivät ratkaisuun,että minä muutan lapsen kanssa pois tai poika huostaanotetaan...ja kun muutimme mies alkoi viestein kiusata poikaani ja yölläkin laitteli viestejä ja soitti,täällä sossu puolestaan haki lähestymiskieltoa poikaan,mutta vaikka näyttöä häirinnästä oli,ei annettu koska mies asui niin kaukana..nyt tilanne sen verran muuttunut että mies muutti samalle paikkakunnalle ja vahtii menemisiämme.ja nyt kun laskettu aika lähenee,minua hirvittää jo ajatuskin,että joutuisin vauvan antamaan hänen luokseen tapaamisten merkeissä.

    Äänestä

  • tilanteen.. kirjoitti:

    Taasen voi viedä oikeuteen ja osoittaa näytöllä siellä että lähivanhempi ei edistä ja jopa estää tapaamisia. Eiköhän lähihuoltajuus vaihdu jos muuten 1. tapaajavanhemmalla asiat kunnossa.

    Voihan asian viedä käräjäoikeuteen, joka tulee palkitsemaan lähivanhemman yksinhuoltajuudella vanhempien riitaisuuden perusteella: nähty on. Yksinkertainen totuushan on, että ei lapsen ja etävanhemman välien pilaamista ole missään kriminalisoitu.

    Äänestä

Voit tavata lasta vaikka joka päivä jos haluat; harrastukset on hyvä mahdollisuus siihen. Voit vaatia vuoroviikkohuoltoa ja asua lapsesi kanssa joka toinen viikko. Jotkut isät haluavat perinteisen joka toinen viikonlopputapaamisen, jotkut pienin lisäyksin. On itsestäsi kiinni, mitä haluat sopia ja millaisen paperin haluat allekirjoittaa.

Kohtuullista kaikkia kohtaan olisi päätyä samanlaiseen isä-lapsisuhteeseen, kuin aikaisemminkin, ellei isä ole ollut aivan onneton isänä. Mikäli olet ollut poissaoleva isä, on epärealistista vaatia lähi-isyyttä.

Sinun ei ole pakko allekirjoittaa sosiaalitoimessa lastenvalvojan ja exäsi laatimaa tapaamissopimusta, jos se ei sinua tyydytä. Turhaa riitaa pilkuista on kuitenkin fiksua välttää, koska laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita, koska siitä kärsii eniten lapsi. Hyvä on muistaa myös asianajajanpalkkioiden huima hintataso.

Oikeudet sinulla on samat kuin äidilläkin, mikäli olet ollut huolehtiva, läsnäoleva ja välittävä isä.

Äänestä

Kuka sen sanoo, että lapsi menee äidille?

Miksei lapsi voisi jäädä isällekin?

Jos ero tulee, ole sinä se joka jäät asumaan entiseen asuntoon. Ja sanot naisellesi, että minä jään tähän lapsen kanssa, muuta sinä väliaikasesti pois. Sossu ja oikeus usein katsoo, että lapselle parasta vakaa ympäristö, jota tarjoaa jo tuttu ja turvallinen koti.

PS. Laki lapsen huollosta sanoo, että molemmilla vanhemmilla on oikeus päättää mm. lapsen asuinpaikasta. Eli sinunkaan ei myöskään tarvitse hyväksyä lapsesti muuttoa pois. Ja jos äiti lapsen kanssa lähtisi, älä missään nimessä allerkirjoita maistraatin osoitteenmuutosta lapsesta. Allekirjoittamalla sen hyväksyt lapsesi muuton pois. Lue laki lapsen huollosta ja ota jo tässä vaiheessa lakimies. Nämä on usein kimurantteja.

Ja jos haluat lapsen jäävän äidille, niin lapsella on yhtäläiset oikeudet sinuun kuin äitiinsäkin. Sossu yleensä äitin kanssa hössöttää jostain joka toinen viikonloppu -tapaamisesta. Mutta esim. mun miehelläni on taistelun jälkeen oikeus viettää aikaansa lapsensa kanssa 10 päivää kuussa. Minusta se on minimi. Toki jumalaton tappeluhan siinä oli saada se. Äläkä ikinä usko lapsen äidin lupaiksiin siitä, että sinulla on oikeus nähdä lastasi niin paljno kuin haluat. Kirjoita kaikki paperille ja vaadi laajoja tapaamisia. Vähintään se 2 pv viikossa.

Äänestä
  • meillä neljä lasta ja olen ns.yh heille,lapset kuitenkin tapaavat isää todella säännöllisesti ja aluksi kun kävimme sopimassa tapaamisasiotia sos.toimistossa,emme tehneet mitään paperille vaan saimme ns.vapaat kädet.nyt avoerosta kulunut,reilu vuosi ja kaikki mennyt loistavasti,lapset ovat usein viikonloppuja isällään,paitsi tuo murrosikäinen,ja nuorin myös viikolla välillä yötä.ja asioista olemme voineet puhua avoimesti,ei ole ollut mitään ongelmia esim.jos onkin ollut jotain muuta suunnitelmia,olemme voineet joustaa tilanteiden mukaan.

    Äänestä

Moi

Älä luovu mistään selvittämättä asioita ensin.
Molemmilla vanhemmilla on samat oikeudet lapseen, kunhan pidät huolen ettet anna äidin viedä lasta luotasi pitkäksi aikaa ja näin luoda lapselle se tuttu ja turvallinen elinympäristö jota joka paikassa toitotetaan.
Älä tee suullisia sopimuksia äidin kanssa, kaikki paperille. Ihan vaan vinkkinä kaikille isille, älkää luottako ex:n suullisiin lupauksiin että kyllä näistä sovitaan jne. Pankaa kaikki sopimanne asiat paperille ja pitäkää alusta asti puolenne.

Äänestä
  • ja toimii myös toisinpäin!
    eli kaikki vaan paperille ja todistajien nimet alle.
    ei tarvi sit riidellä ja kalastella lupauksia.
    ja yhä.. molemmat

    "ei ole toinen parempi toista
    jolla ei lanttu leikkaa
    ei loista"
    (mukailtu)

    Äänestä

ikäisten pienten kanssa? Asumme melkein samassa kaupunginosassa, joten välimatka ei ole ongelma. Isä ei ole kovinkaan vastuullinen, mutta kovasti rakastaa lastaan ja haluaa olla hänen elämässään omalla tavallaan.

Voin sanoa, että tää on elämäni hankalin asia, koska vihaan häntä tällä hetkellä aivan kamalasti, mutta lapselleni haluan vaan parasta. Enkä varmasti ole ainoa.

Viikonloput hänellä menee melkeinpä baareissa varsinkin tällä hetkellä, enkä osaisi vielä kuvitella että antaisin pojan yökylään.

Kertokaa kokemuksia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pappisfatsi kirjoitti:

mitkä on isän oikeudet tavata lastaan jos tulee ero?
mitkä tekijät vaikuttavat siihen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu