Mistähän rahat tulee?

Aamuyön pähkäilin, enkä vastausta keksinyt.
Kysynpä siis teiltä, mistä rahat tulee?

Suomen valtio sanoo tarvitsevansa kymmeniä miljardeja euroja lainaa.
Isot Euroopan maat satoja miljardeja.
Amerikan maa tarvitsee tuhansia miljardeja.
Venäjänkin kirstukin on tyhjillään.

Kun kaikki ottaa lainaa, niin mistä ne sitä ottaa?

Taivaastako?
Onko tämä nyt sitä Jumalan mammonaa?

Kertokaa se minulle.
391458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

lauloi aikanaan Mauno Kuusistokin...
Joo-o et varmaan ole ainoa joka sitä ihmettelee.

Painaisivat nyt sitten niin paljon niitä seteleitä,että niitä riittäisi koko maailman tarpeisiin :D

Loppuisi tämä talouskriisin vatvominen,ja saisi Jopelkin nukkua yönsä rauhassa.

Terve,minä painelen kuluttamaan!

Äänestä

Raha tullee painokoneesta aina. Niin USA:ssa kuin Venäjällä on painettu rahaa ilman vastaavaa varantoa, joka joskus ilmaistiin kullassa.

Itse olen ihmetellyt, missä raha nyt on. En ole huomannut, en edes kuullut, että rahaa olisi poltettu tai muuten hävitetty.

Holtiton lainoitus johti tähän nykytilanteeseen. Rahattomia lainanottajia oikein hankittiin, ihan miljoonittain.

Rahaton ostaja hankki lainalla talon tai asunnon.

Rahat olivat menneet myyjälle, mutta kun ostokykyisiä ostajia ei enää ollut jäivät rahat myyjien taskuun. Niitähän ei enää kannattanut myydä, ei ollut ostajiakaan.

Asunnot olivat tietysti lainojen takeena eli pankkien omistuksessa. Rahaksi ei näitä asuntoja saa vaihdettua ennenkuin asuntojen arvo nousee ja niillä voidaan tehdä jopa "bisnestä".

Tuollaisen kiemuran olen itse nähnyt rahavarojen kierrossa.

Äänestä
  • Jäi vastaatta.

    Eiköhän taas panna painokoneet tekemään seteleitä Minusta ne ovat kyllä kuin väärennettyjä. Hyvin kuitenkin kelpaavat eikä kukaan tiedä käyttävänsä seteleitä, joilla on "pyyhkimispaperin" arvo.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_6403 kirjoitti:

    Jäi vastaatta.

    Eiköhän taas panna painokoneet tekemään seteleitä Minusta ne ovat kyllä kuin väärennettyjä. Hyvin kuitenkin kelpaavat eikä kukaan tiedä käyttävänsä seteleitä, joilla on "pyyhkimispaperin" arvo.

    Sielläkö se nyt oli, siis Somaliassa, kun paikallisen valuutan ykkösen perään laitettiin 17 nollaa, jotta saatiin sadan euron arvoinen seteli.
    Sen arvo ei kestänyt viikkoakaan.

    Kertovat, että Saksassa piti 30-laman aikaan mennä maitokauppaan kottikärryn kanssa. Ei sen maidon takia, vaan että sai tarvittavat rahat perille.

    Onneksi nykyään on nuo muovikortit.

    Niin, että lähdetään vinguttamaan niitä.

    Äänestä

  • j.pellervoinen kirjoitti:

    Somaliassa ei taida olla edes rahaa, kun ei ole hallitustakaan. Rosvojoukot elävät merirosvouksella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tuo esimerkki oli kirjoitti:

    Somaliassa ei taida olla edes rahaa, kun ei ole hallitustakaan. Rosvojoukot elävät merirosvouksella.

    Minä tietysti vain testasin huomaako kukaan. ☺☺☺

    Äänestä

  • tuo esimerkki oli kirjoitti:

    Somaliassa ei taida olla edes rahaa, kun ei ole hallitustakaan. Rosvojoukot elävät merirosvouksella.

    neljää melkein samanikäistä ja samannäköistä pientä.

    He eivät opi muuta kuin istumaan kyydissä ja näyttämään sormella, että tuon minä haluan heti.

    Mikä on Suomen tulevaisuus,
    kun nuo kasvavat ja lisääntyvät, perustavat omia seurojaan,
    pitävät yhteyttä sähköpostilla omalla kielellään ja kenties päättävät nousta kapinaan tyhminä pitämiään suomalaisia vastaan?

    Äänestä

  • työntää rattaissa kirjoitti:

    ....mistä somaliäiti saa rahaa neljän lapsensa kapinointiin?
    Siitähän tässä nyt keskustellaan, kun rahat loppuvat.

    Lapsissa on maan tulevaisuus. Tyhmiähän me olemmekin, jos emme opeta lapsia puhumaan suomea.
    Mutta kun emme osa enää opettaa tavoille omiakaan lapsiamme, kuten tänäänkin uutisista saimme kuulla, niin mites ne pikku somalimussukat!

    Lapsiin pitää satsata, niin rahaa kuin rakkauttakin. Liekö molemmat häviävä luonnonvara?

    Äänestä

Äkkiseltään tuo Jopelin kysymys tuntuu vaikealta.
Mutta onko se vaikea?
Mielestäni ei ole.
Yleensä vipataan kaverilta, jolla on mitä vipata.
Sama pätee valtioihin ja suuriin yhteisöihin.
Vipataan sieltä, missä on fyffeä.
Ei raha mihinkään ole kadonnut maailmassa.
Kyllä sitä on vielä yhtä paljon, kun esim. vuosi sitte, kun taantumasta ei vielä puhuttu suureen ääneen.
Sitäpaitsi ei Kataisella tai kellään muullakaan valtiovarainministerillä ole mitää helvetin suurta kassakaappia, jossa olisi riihikuivia seteleitä miljardeja.
Kataisen rahat ovat vain suuria numeroita paperilla.
Sitten täytyy muistaa myös se, että jokaisella maalla on oma setelipaino, jossa painokoneet käyvät yötä päivää. Sieltä tulee sitä tuohta sitten päivittäiseen käyttöön.
Sitten on vielä se yksi keino, jolla selvitään kotitalouksissakin.
Jos ei ole rahaa, niin maksetaan Visa-kortilla.

Äänestä

Pitääpä kysäistä Zimbabwen presidentiltä Mugabelta, kuinka rahaa tehdään. Hänen maassaanhan rahaa painetaan joka päivä lisää ja lisää.
Se on maa, jossa ei nollat lopu. Rahoissakin niitä alkaa olla rivikaupalla.
Ehkä hän suostuisi lainaamaan niitä vähän käytettyja, viimeviikkoisia seteleitä.

Äänestä
  • On olemassa yksi hyvä keino hankkia rahaa.
    Sitä on käytetty ajoittain hyvällä menestyksellä.
    Se on rahankeräys.
    Nytkin on parhaillaan esillä sellainen keräys, jossa neropattikerääjä keräsi rahaa vakavasti sairaiden lasten auttamiseen.
    Ja rahaa tuli, peräti pari miljoonaa, kunne keräyskeskeytettiin.
    Huomattiin nimittäin, että kerätyistä rahoista vain 1.5 % meni sairaiden lasten hyväksi eli kahdesta miljoonasta vain noin 30.000 euroa, kun neropatille jäi KERÄYSKULUINA noin 1970000 euroa.
    Tosin nyt keräys on siirtynyt poliisin ja tuomioistuimen käsittelyyn.
    Siinä olisi Kataiselle harkinnan paikka. Panna pystyyn iso keräys ja mennä sitten lyhyeksi aikaa linnaan huilaamaan.
    Tuomiothan ovat naurettavan pieniä näissä kansan petosasioissa.

    Äänestä

Ehkä selitys löytyy siitä hölmöläisten peitonjatkamistarinasta!?

Äänestä

Oikeat rahat sijaitsevat patjan alla, sukan varressa tai pankkitilillä. Muu on huijausta, kuten nähdään. Hahaa! Arvopaperit ovat rahan abstrakti käsite niin kuin jokin käsitetaide. Taidemuseon nurkassa on kutsuvan näköinen laatikko. Kun menet kurkistamaan mitä siellä on, toteat ettei mitään. Museon johtaja selittää, että taide ei ole laatikossa, vaan katsojan päässä, hänen mielikuvissaan. Iso rahakin on mielikuva omistajansa päässä.

Rahan makuuttajille naurettiin tähän asti. Ei enää. Saksankin viranomaiset rukoilevat kansalaisia ottamaan esille ja uhraamaan (naurettavat) setelinsä kansakunnan hyväksi.Ne ovat sitä ainoaa oikeaa rahaa. Eihän saksalainen eikä suomalainenkaan niin tyhmä ole, että uskoo huijareiden varaan säästönsä.

Niin että tässä Jopel vastaukseni kysymykseesi mistä rahat tulevat. Siis patjan alta, sukan varresta tai pankkitililtä. Arvopaperit ovat vain - paperia.

Äänestä
  • Valtio ottaa uutisten mukaan 30 miljardia lisävelkaa, mikä merkitsee sitä, että jokaisen suomalaisen kontolla valtion velkaa on 16 000. Mistä se valtio sitä velkarahaa ottaa tai saa ja kuka sen maksaa takaisin korkoineen ja milloin ? Jokohan valtio on maksanut Islantiin lupaamansa rahat ? Miten Suomen valtiolla siihen on varaa? Oletko maalaismies varma, että siellä pankkitileillä on numeroita vastaava määrä oikeita riihikuivia seteleitä, tai siis niissä holveissa? Pitäisi käydä aika ajoin tarkastamassa ja laskemassa. Roope Ankka rahasäiliöineen ei taida niin naurettava ollakaan, puhumattakaan sukan varteen säästävästä mummosta.

    Äänestä

  • old_profile_34767 kirjoitti:

    Valtio ottaa uutisten mukaan 30 miljardia lisävelkaa, mikä merkitsee sitä, että jokaisen suomalaisen kontolla valtion velkaa on 16 000. Mistä se valtio sitä velkarahaa ottaa tai saa ja kuka sen maksaa takaisin korkoineen ja milloin ? Jokohan valtio on maksanut Islantiin lupaamansa rahat ? Miten Suomen valtiolla siihen on varaa? Oletko maalaismies varma, että siellä pankkitileillä on numeroita vastaava määrä oikeita riihikuivia seteleitä, tai siis niissä holveissa? Pitäisi käydä aika ajoin tarkastamassa ja laskemassa. Roope Ankka rahasäiliöineen ei taida niin naurettava ollakaan, puhumattakaan sukan varteen säästävästä mummosta.

    Kataisen mukaan valtion velka kasvaisi 5 miljardilla, nuo 30 olisivat valtion takuita pankeille, jos joku hullu firma uskaltaa tänä aikana edes hakea velkaa. Arvelen näiden summien olevan paperilla olevia numeroita, jotka on sovittu arvovaltaisten piirien kanssa ulkomailla.

    Kyllä ne aikanaan maksettava on ja maksaja on veron maksaja. Nuo minun pähkäilyni tuntuvat mielettömiltä, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää, sen tiedämme nykytilanteesta.

    Äänestä

  • old_profile_34767 kirjoitti:

    Valtio ottaa uutisten mukaan 30 miljardia lisävelkaa, mikä merkitsee sitä, että jokaisen suomalaisen kontolla valtion velkaa on 16 000. Mistä se valtio sitä velkarahaa ottaa tai saa ja kuka sen maksaa takaisin korkoineen ja milloin ? Jokohan valtio on maksanut Islantiin lupaamansa rahat ? Miten Suomen valtiolla siihen on varaa? Oletko maalaismies varma, että siellä pankkitileillä on numeroita vastaava määrä oikeita riihikuivia seteleitä, tai siis niissä holveissa? Pitäisi käydä aika ajoin tarkastamassa ja laskemassa. Roope Ankka rahasäiliöineen ei taida niin naurettava ollakaan, puhumattakaan sukan varteen säästävästä mummosta.

    Olen hieman huolissani sukanvarsisäästäjien puolesta.
    Jos nimittäin sattuu olemaan verkkosukat, kuten eräällä tunnetulla demaripomolla, niin ne setelit voipi näkyä sieltä verkkojen silmistä.
    Ehkäpä olisi viisainta sijoittaa ne säästösetelit sinne sukkahousujen housuosaan. Etupuolelle tai takapuolelle, sen päättäköön kukin itse.

    Äänestä

Mietin tässä. Eikö ole täysin mahdollista, että työntekijät ulosmittaavat palkoissa, koko yhtiön tuloksen? Valtion rahapajahan painaa yrityksille sitten uutta rahaa, tämän rahan voivat omistajat sitten jakaa keskenään, omiin taskuihinsa. Eikö ole hyvä systeemi?

Äänestä
  • Minä olen pannut merkille, että kaupan oven pielessä on rivissä rahakoneita. Niitä pitää syöttää ja painaa nappia ja sitten ne sylkevät räminällä kasan rahaa kaukaloon.

    Ne on hienoja pelejä. Koettaisin itsekin, mutta niihin on aina jonot. Jotkut tulee jo aamutuimaan. Aina ne samat naamat.

    Toistaiseksi en ole kehdannut mennä mukaan, mutta pakkohan se sitten on, jos lama kovasti iskee.

    Äänestä

  • old_profile_9870 kirjoitti:

    Minä olen pannut merkille, että kaupan oven pielessä on rivissä rahakoneita. Niitä pitää syöttää ja painaa nappia ja sitten ne sylkevät räminällä kasan rahaa kaukaloon.

    ikinä.

    Tervehdys Makriinalle:D

    Sain ihan makeat naurut rahakonejutustasi.

    Sinnehän minäkin kohta...
    Somaliäitee kyllä pärjäilee sosiaaliturvamme kanssa,ja hoitakoon pikkuisensa hyvin,että sitten aikanaan geenit sekoittuvat ja tulee uusia sydän ja-verisuonitaudittomia veronmaksajia,---tähän kalpeanaamaisten maahan.

    JK. Muuten Jorvin sairaalassa on aika monta suklaaihoista hoitsua,taputteli hellästi ukkoani,joka vallan pelkäsi!
    Minä nauroin vieressä, ja likka iski silmää.
    Nyt huivi hakuseen ja kolikoita keräämään:)

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_9870 kirjoitti:

    Minä olen pannut merkille, että kaupan oven pielessä on rivissä rahakoneita. Niitä pitää syöttää ja painaa nappia ja sitten ne sylkevät räminällä kasan rahaa kaukaloon.

    Ne on hienoja pelejä. Koettaisin itsekin, mutta niihin on aina jonot. Jotkut tulee jo aamutuimaan. Aina ne samat naamat.

    Toistaiseksi en ole kehdannut mennä mukaan, mutta pakkohan se sitten on, jos lama kovasti iskee.

    Valtio kerää eläkeläisten turhat eurot pois uudelleen kiertoon.

    Äänestä

  • j.pellervoinen kirjoitti:

    Valtio kerää eläkeläisten turhat eurot pois uudelleen kiertoon.

    Kui nii kerää? Konehan sylkee kolikoita kun nappia painaa. Mä olen ite nähny.

    Nyt ei Makriina taaskaan ymmärrä. :(

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_9870 kirjoitti:

    Kui nii kerää? Konehan sylkee kolikoita kun nappia painaa. Mä olen ite nähny.

    Nyt ei Makriina taaskaan ymmärrä. :(

    Ka ku eläkeläinen saa euroja valtiolta, niin ylimääräiset hän ystävällisesti vie sinne rahankeruukoneeseen, josta ne menee valtion omistamaan Raha-automaattiyhdistykseen .
    Harva siellä koneella malttaa lopettaa kilinään, vaan pelaa niin kauan, että kolikot ei enää kilise laarissa eikä taskussa.
    Ja niin eläkeläinen on taas kierrättänyt eurojaan ja sehän on nykyaikana muotia.

    Äänestä

Eikös aikoinaan kaikki mitattu Kullassa,eli Kullan arvo markkinoilla?Kulta on Kultaa tänäkin päivänä,oliskohan Kultakorut arvossaan?

Äänestä
  • Kaupassa tutuilla myyjillä riitti naurua, kun meikämummeli kulki syynäten näitä rahakoneiden käyttäjiä.Rohkenin vielä laulaa,että:

    Koskas sinä maksat sen nikkelimarkan,

    ja tyhjän koneen luona että: Vippaa mulle viitonen.

    Äänestä

  • Hertta2009 kirjoitti:

    Kaupassa tutuilla myyjillä riitti naurua, kun meikämummeli kulki syynäten näitä rahakoneiden käyttäjiä.Rohkenin vielä laulaa,että:

    Koskas sinä maksat sen nikkelimarkan,

    ja tyhjän koneen luona että: Vippaa mulle viitonen.

    Kolmannella linjalla kun tavataan, niin heitän kuin luun sen femman sulle. Meinataan Fredin kanssa pistäytyä.
    ;)

    Äänestä

  • Hertta2009 kirjoitti:

    Kaupassa tutuilla myyjillä riitti naurua, kun meikämummeli kulki syynäten näitä rahakoneiden käyttäjiä.Rohkenin vielä laulaa,että:

    Koskas sinä maksat sen nikkelimarkan,

    ja tyhjän koneen luona että: Vippaa mulle viitonen.

    Kiitän hauskasta seurasta,olen nauranut ihan ääneen tänään.
    Vaan nyt on hellitettävä maailman ongelmien puimisesta,nautittava illan rauhasta ja sitten unten maille! Hyviä öitä itsekullekin,

    Äänestä

Ei näytä löytyvän yhteistä ymmärrystä siitä, mistä raha tulee. Olisimmekohan parempia asiantuntijoita, josta käänntäisimme kysymyksen toisinpäin:

Mihin raha menee?

Äänestä
  • - Kankkulan kaivoon.

    Äänestä

  • old_profile_9870 kirjoitti:

    - Kankkulan kaivoon.

    nythän hotellitkin muutetaan...

    Äänestä

  • kaivo kirjoitti:

    nythän hotellitkin muutetaan...

    Ei muuta kuin valtion "Vincapita", vai mikä hitto se nimi olikaan, kun en ollut isoja voittoja hamuamassa.
    Siinähän raha virtaisi tyhjenevään pussiin. Johan se kai osittain toimiikin.

    Äänestä

  • r.riusa kirjoitti:

    Ei muuta kuin valtion "Vincapita", vai mikä hitto se nimi olikaan, kun en ollut isoja voittoja hamuamassa.
    Siinähän raha virtaisi tyhjenevään pussiin. Johan se kai osittain toimiikin.

    mikä toimii?

    Äänestä

  • Aloittaja

    sen pankinjohtajan, ekonomistin, joka puhalsi Amerikoissa miljardeja.
    Minnekähän ne taalat katosivat?
    Ei kai sellainen läjä voi hävitä?

    Niilläkin dollareilla voisi tehdä paljon hyvää.
    Niitä on paljon enemmän kuin se äijä tai sen suku tarvitsee, mutta vaikea on kai luopua.

    Kiitos oikein selventävästä asiakeskustelusta, enpä olisi saanut siitä selvää ennen tätä ketjua.
    Asiakeskustelu on poikaa, sitähän täällä kaivataankin.

    Äänestä

  • Rahan katoamisesta kirjoitti:

    Kiitos oikein selventävästä asiakeskustelusta, enpä olisi saanut siitä selvää ennen tätä ketjua.
    Asiakeskustelu on poikaa, sitähän täällä kaivataankin.

    Raha menee rahan luokse!

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Raha menee rahan luokse!

    Kaikki maksamattomat kiinteistöt Jenkeissä ja muualla jäävät pankkien omistukseen. Jo vanhat assyrialaiset, kuten Venlastiina muistuttaa, tiesivät tämän.

    Viime laman aikana meillä Suomessa pankit lunastivat miljoonakiinteistöt muodolliseen YHDEN MARKAN hintaan. Siellä ne ovat rahat, tallessa, kiinteistöihin kiinnitettyinä makaamassa odottaen uutta kaupankäyntiä.

    Äänestä

  • j.pellervoinen kirjoitti:

    sen pankinjohtajan, ekonomistin, joka puhalsi Amerikoissa miljardeja.
    Minnekähän ne taalat katosivat?
    Ei kai sellainen läjä voi hävitä?

    Niilläkin dollareilla voisi tehdä paljon hyvää.
    Niitä on paljon enemmän kuin se äijä tai sen suku tarvitsee, mutta vaikea on kai luopua.

    minäkin ihmettelin eräässä toisessa ketjussa. Minnehän mahtoi tuo pankkiiri rahat keplotella. Ympäri maailmaa sinne rahaa syydettiin ja ne upposivat kuin Kankkulan kaivoon.

    Mahtoiko tämä pankkiiri edes saada minkäänlaista tuomiota törkeistä tekosistaan. Omat pojat antoi ilmi, mutta nauttivatkohan pojat isän tekosten tuloksista eli onkohan niillä nyt, millä mällätä?

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    Potkut ja kunnollisen erorahan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    F12 kirjoitti:

    Potkut ja kunnollisen erorahan.

    Jenkeissä jotkut noista pankeista, jotka julkaisivat suuret tappioluvut vuoden vaihteessa, jakoivat ennakoituja optioita johtajilleen viime vuoden puolella.

    Onneksi useimmat maat ovat asettaneet ehtoja pankkiirien hulvattomalle ahneudelle, jos pankit joutuvat turvautumaan valtion takuisiin.

    Aika näyttää auttaako se mitään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

j.pellervoinen kirjoitti:

Aamuyön pähkäilin, enkä vastausta keksinyt.
Kysynpä siis teiltä, mistä rahat tulee?

Suomen valtio sanoo tarvitsevansa kymmeniä miljardeja euroja lainaa.
Isot Euroopan maat satoja miljardeja.
Amerikan maa tarvitsee tuhansia miljardeja.
Venäjänkin kirstukin on tyhjillään.

Kun kaikki ottaa lainaa, niin mistä ne sitä ottaa?

Taivaastako?
Onko tämä nyt sitä Jumalan mammonaa?

Kertokaa se minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu