ONKO SINUA KOULUKIUSATTU 50 LUVLLA

Pienessä maaseutukoulussa oli perinteinen kuri.

Lisäksi vanhemmilla oli ehdoton asenne kaikkeen kiusaamiseen viittaamiseenkaan, ml. nimittely.
Asiat eivät pysyneet salassa ja kaikki loppui alkuunsa.

Oppikoulussa kyseinen käytös ei tullut kuuloonkaan vaikka meillä oli neljä aloitusluokkaa, 40-oppilasta kussakin.

Muistan kuitenkin, että kansakoulussa kiusattiin yhden perheen lapsia. He taisivat olla hiukan reppanoita ja yleisesti muka tiedettiin, että kotona oli siivotonta, vaikka perheen isä puhdisti kylän likakaivot. En viitsi sanoa kuinka häntä nimiteltiin, sillä joku voisi muistaakin. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, kuinka pahaa sellainen kiusaaminen oli.
Tyttölyseossa en muista, että ketään olisi kiusattu. Ehkä 50-luvulla olimme vielä kaikin puolin viattomia lapsia.

Vanhempani erosivat, kun aloitin kansakoulun. Minä jäin äidilleni, kuten yleensä lapset jäivät. Silloin yksinhuoltajat ja eronneet naiset eivät olleet niin tavallisia kuin nykyisin. Jostakin syystä näiden äitien taakkaa lisättiin vielä pitämällä heitä kevytkenkäisinä. Äitini elämä on hyvin raskasta, hän oli vuorotyössä eikä hän ollut vahvarakenteinen lainkaan. Kevyttä siinä elämässä ei ollut mikään.

Isäni oli alkoholisti ja kävi eron jälkeenkin ympäripäissään ilahduttamassa meitä mm. takomalla ulko-oveamme ja huutelemalla postiluukusta, kuinka hän tappaa meidät sekä muuta mukavaa. Pelko oli vieraana usein, sitä useammin pula rahasta.

Äitini oli taitava ompelija. Hän ompeli työnsä ohella pääosan vaatteistani. Ne eivät olleet kaupan vaatteiden näköisiä, vaikka sieviä omalla
tavallaan olivat. Uutta kangasta ei ollut varaa ostaa, joten minulle tehtiin vaatteet äidin vanhoista kääntämällä kangasta jne.

Kansakoulussa sain kuulla näistä vaatteista. Isättömyydestä samoin, jopa silloista vanhapiikaopettajaa myöden. Hän ihmetteli luokan kuullen, voiko minusta tulla kunnon ihmistä, kun eronnut äiti kasvattaa ja käy työssäkin. Kotiäidit olivat silloin hyvin tavallisia ja kunnollisen perheen merkki. Huono näköni ilmeni jo varhain. Sain ensimmäiset silmälasit jo kahdeksanvuotiaana.

En ollut mitenkään sievä lapsi, rumat silmälasit ja tämä sosiaalinen eriarvoisuus tekivät minusta vähemmän suositun. Minulle naureskeltiin usein päin naamaa ja varsinkin selän takana, en ollut tervetullut niihin porukoihin, joissa perheessä oli isä ja äiti, minua ei kutsuttu luokkatovereiden juhliin, koska taustani oli mikä oli. Ainoa ystäväni kansakoulussa oli toinen eronneen äidin tytär.

Olen kuitenkin ollut sanallisesti aina lahjakas, joten ei minua nutistettu kokonaan. Voitin joitakin kirjoituspalkintoja, kun opin kirjoittamaan. Muistellessani sitä aikaa vähintään aikuisena, tuntuu hassulta, että ihmiset olivat niin armottomia lapselle ja näin omalaatuisista syistä. Lapset taas toistavat vanhempiensa aatteita ja asenteita, kuten edelleen. Joukosta ei saa poiketa pahassa tai hyvässä.

Tapasin joitakin vuosia sitten erään pahimmista kansakouluajan kiusaajista.En olisi häntä tunnistanut, mutta hän tunnisti minut. Kun tajusin, kuka hän oli, muistin kaiken ja vihasin häntä silmittömästi hetken. Se oli kamala tunne. Kiusaajani olisi halunnut mennä kahville muistelemaan menneitä. En mennyt, halusin pois mahdollisimman pian.

ei esiintynyt koulu kiusaamista. Kouluissa välitunnit pelattiin pallopelejä, hippasilla, ruutu hyppelyitä, kaikki kelpas kaveriksi , kaikki oli kavereita keskenään, jos joukossamme sattu yksi häirikkö olemaan joka otettajille aiheutti hankaluuksia, muistoissani jotenkin opettajat pani hänetkin "aisoihin". Mistä on tullut ilmiö koulukiusaaminen?
Taisi "ilmestyä" niihin aikoihin ,kun ihmiset alko muuttaa maalta kaupunkeihin. Tuli niinsanottu maalta pako, ei ollut enään töitä ja työt oli kaupungissa.Kaupumkilais ihmiset, ja maalta muuttaneet eivät sopeutuneet toisiinsa. Tämä on vain minun pohdiskelua.
Valitettavasti politiikka oli siihen aikaan jyrkkä,( oli työläiset ja maalaiset) ja niitten yhteen sovittaminen on ollut vaikeaa, luulen edelleenkin, vaikka emme ehkä tunnusta (tiedosta), se on sisään kirjoitettu peikko.Yhteiskunnan suuri muutos, ja muutokset tulee aiheuttamaan eriarvoisuutta. Koulu kiusaaminen on heijastusta kansakuntamme henkisestä kärsimyksestä muutosten paineessa. Ihminen massana ei henkisesti ole kyennyt kehittymään ,omaksumaan massa muutoksia.
Suuret ikäluokat, äidit ja isät meni työ elämään. Lapsille jäi liian vähän aikaa lämpöä ja rakkautta,neuvoja ja opetusta kotona, koska työ päivät oli pitkiä ja uuvuttavia.Suurten ikäluokkien lapset jäi paljosta paitsi , heihin ei ehditty, jaksettu paneutua kuten olisi ollut tarpeen.Nyt he ovat oleet vastaavasti äitejä ja isiä, kun he itse on jääneet paljosta paitsi, niin se vaje on siirtynyt nyky lapsiin. Mielestäni menee nyt vuosikymmeniä ennenkuin lapsemme tuntevat ympäristön ja itsensä turvalliseksi .Anteeks vaan: Uskonnon opetusta kouluissa tulis lisätä, siellä on sivistyksen alku, oikean ja väärän opetus.Ihminen saa turvan raamatusta, vaikka tulee kyllä vasta väitteitä.Kun lapset ja aikuiset sisäistää oikean ja väärän,he eivät voi ilman tuskaa enään tehdä vääryyksiä,niin mielestäni maailma tulee rauhoittumaan.(Mutta se vie aikaa.)

yksi tyttö kiusasi minua, en muista miten. Muistan nimen, en ole tavannut vuosikymmeniin. Oppikoulussa ei koskaan kiusattu, vaikka olin köyhimpiä.

Se lienee ensin ´poikinut´ TV:stä ja media on osaltaan pitänyt huolta, että tieto on levinnyt.

TV:ssä on ollut näytelmiä, jossa on kiusattu j.n.e.

luokkatovereiden taholta, mutta kansakoulun eka- ja tokaluokan opettaja kiusasi. Olin arka ja ujo lapsi, mutta opettaja kyllä löysi aina jotain pilkan ja nauramisen aihetta. Olin keskiluokkaisesta perheestä, köyhyys ei ollut syynä.
Olen miettinyt mistä nykyajan kiusaaminen johtuu. Alkaako se jo hiekkalaatikolta? Ainakin olen huomanut, että nykyäidit ei paljon lapsiaan kieltele. Ei vaikka löisi kaveria lapiolla tai ottaisi toisen tavaroita yms.

että isosiskoa kiusattiin, kun sillä oli liian nätit vaatteet, jotka olivatkin jo paljon haaleemmat sitten kun itse vartuttiin niihin joihinkin mahtauvaiseksi.

Muistan, miten opettaja pakkosyötti yhtä poikaa. Poika oksensi lautaselle, mutta opettaja syötti puuron oksennuksineen. Väkivalta ja alistaminen olivat aivan tavallista silloin. Oppilaatkin kiusasivat toisiaan vaatteista ja ulkonäöstä.

Olen itsekin joutunut kiusatuksi koulutovereiden taholta. Alakoulun opettajan mies yritti myös lähennellä juovuksissa ollessaan. En uskaltanut sitäkään kertoa kenellekään, koska opettajapariskunta vieraili usein kotonani. Vanhemmille ei voinut kertoa muutenkaan mitään, eivätkä varmaan olisi uskoneetkaan lasten puheita.

50-luvulla, vaikka kävin isohkon kaupungin isoa koulua.
Ei, vaikka sain kunnalta/koululta monot.
Niin taisi saada moni muukin luokkakaveri.

Seuraava vuosikymmen kyllä muutti täysin käytännön. :(

noin 1960 - 70 luvulla. Silloin oli niinsanittu "maalta pako" . Ihmiset muutti työ perässä kaupunkeihin. Yhteiskunan muutos oli liian raju.
( Työläiset ja maalaiset) yhteen sovittaminen toi ongelmia.

Siis ei kiusattu sitten vaan tulee se MUTTA.
Olin kulkutautisairaalassa 1944 vuoden lopulla tulirokon takia.Siellä isommat lapset opettivat minut lukemaan ollessani viisi vuotias.
Aloittaessani koulunkäynnin 1946 syksyllä enkä väitä,että opettaja olisi minua kiusannut.
Kuitenkin 1-2 luokalla sain lukemisesta numeroksi arvostelukirjaani 5 heikko.Väitän osanneeni lukea yhtä oikein ja sujuvasti kuin opettajakin.Kotoani ei ollut varaa viedä opettajalle kananmunia,perunota eikä mitään muutakaan kuten joillakuilla muilla.Siis uskon sen johtuvan köyhyydestäni varsinkin kun numerot nousivat heti kun pääsin kolmannelle luokalle.

me suomalaiset, olemmekohan tavallista kateellisempaa, sisäänpäin lämpiävää, kyräilevää kansaa.Toivon etten loukaa ketään, mutta olemmeko liian sisäsiittoista kansaa.Olemmeko tavallista omahyväisimpiä, hyväksymme vain omat sukulaiset ja ystävät? Olemmeko eristäytyneet satoja vuosia?
Itse lapsena tunsin olevani vapaa, kaikesta utelias.
Luulin pystyvän olemaan ystävä kaikkien kanssa. Niin olinkin, työ elämäkin oli ihanaa, työ kaverit ihania. --Mutta nyt kun muistelen elämää taakse päin, seitsemänkymmen luvulla, kun alkoi ammattiyhdistys keheittyä,niin työelämä alkoi muuttua nekatiiviseksi työntekijän kannalta katsottuna. Se oli valtava henkinen muutos työ yhteisössä. Siitä olis niin paljon sanottavaa , etten näin lyhyeen kommentiin enempää kirjoita, mutta silloin alkoi kouluissakin lapsille tulla kaikenlaista kiusaa. Mulla oli kiltit lapset, opettajat kehu aina minut nähdessään heidän lahjakkuutta. Mutta koulu kavereissa oli niitä joita ärsytti lasteni menestys, luokkaa piti vaihtaa, ja muuta henkistä tuskaa koitta lievittä kun he pelkäs ja itkeskelivät, joitakin koulukavereita. Kiusaajia en ollut monta, mutta yksikin akresiivinen sai paljon pahaa aikaan. Luulenkin, että lapset 99% nytkin ovat hyviä sosiaalisia kunnon ihmisen alkuja, se pieni osa joille on lapsuus jostain syystä kivulias ja akresiivinen, aiheuttaa paljon pahaa ympäristöön.Näin mietin, mutta onko tämä vain minun suojattu pieni maailmani josta asioita olen katsellut?Jotain kuitenkin alkoi tapahtumaan seitkyt luvulla?

Kyllä kiusattiin, opettajat näki mutta eivät " nähneet" - kiusaajat rikkaia, toivat opelle lahoja tämän tästä - hienoa vatia purkkia purnukkaa ties mitä aalto maljakkoa.
kotona ei uskaltanut puhua asiasta, isä vihainen kun ei osannut pitää puoliaan.
rikkaiden kakarat nauroivat maha kippurassa kun löivät potkivat, nauroivat tunneilla jos yritti viitata ja sai vastata..