ZEN JA PAAVON PESUPÄIVÄ. KOLMAS TASO
Näkökenttämme toisella laidalla lienee paljon sellaisia voimamomentteja, joista emme välttämättä tule milloinkaan tietoiseksi. Jokin outo komitea, puolue tai byroo voi määrätä sinulle tatuoinnin vasempaan käsivarteesi kuin viivakoodin ja pakkosiirrättää sinut vaivaisten vuokrataloihin. Sellaiseen minäkin jouduin jätettyäni Runebergin tortuista määrätyn verosumman suorittamatta. Pieni taloni, jonka olin rakentanut tuuheiden koivujen katveisiin lähelle virtaavaa jokea ja jossa joka-aamuinen kettu vilkaisi minuun kiirehtiessään pihan läpi tärkeän näköisenä toimiinsa, oli enää muisto vain istuessani jakkaralla kaikuvien seinien ympäröimänä, yksinäisenä siinä oudossa ja vihamielisessä ympäristössä. Kirpputorilta löytämäni räikeän-punainen, peltinen kattovalaisimen tapainen hökötys, jonka olin ripustanut olohuoneen kattoon, sirisi ja välkähteli yläkerran asukkaiden askelten alla. Valkoisiksi maalattujen ja kaikuvien seinien takaa raikui juoppojen surumielisiä laulunpätkiä jotka keskeytyivät vain voimakkaiden pieraisujen ajaksi ja pieni parvekkeeni täyttyi kaiken aikaa räntäisestä lumesta jonka alla kulkeva liikennevirta värjäsi harmaaksi. Jostakin rappukäytävästä raikui television jokailtainen visailu.
Saavutin tietoisuuden seuraavan tason.
Ymmärsin äkkiä kaikki momentit ja ihmettelin hymyillen yläkerran asukkaiden kummaa nerokkuutta.
Lamppu oli huonosti kiinnitetty ja se tipahti halvan, koivumelamiini-jäljitelmäisen olohuoneen pöydän päälle josta reunalistat repsottivat ja irvistelivät. En tiennyt monesko omistaja pöydälle olin, mutta olin saanut sen kierrätyshallista vitosella. Joku oli tempaissut ovensa kiinni niin lujaa, että koko halvoista ja ohuista elementeistä kyhätty kerrostalo värähti kuin elävä olento, eikä lamppu enää jaksanut tätä äkkinäistä voimamomenttia vaan luovutti. Istuin pimeässä jakkaralla ja ymmärsin miten nerokasta oikeastaan kaikki oli. Jossakin joku teki kuolemaa ja ambulanssi ajoi valot vilkkuen pihaan. Poliisit seurasivat kohta perässä, sitten vähän ajan päästä paloauto
"Saatana, joku on juossut alakerran lasiovien läpi! Täällä tarvitaan moppia ja heti!" Joku huusi radioon rappukäytävässä.
Kolmas taso oli tuloillaan, tunsin sen selvästi.
Master pöyhisteli kuumalla asfaltilla tärkeän ja tormakkaan näköisenä kuin juhla-asuinen riikinkukko. Vatsakkaalla, melkeinpä valkotukkaisella miehellä oli pesusankko kädessään ja toisessa autoharja. Takataskusta pilkotti syntikirja johon hänellä oli tapana kirjoitella muistiin autojen rekisterinumeroita ja muita tälläisiä tärkeitä tietoja. Minä oli kuitenkin varma että Master oli KGB:n vakooja, mutta vain näytteli juuri eläkkeelle siirtynyttä entistä rakennustyöntekijää. Tiesin että vihkosessa oli takuulla merkintöjä myös minusta; milloin kävin kaupassa ja oliko ostoksissani mukana melassitisleitä tai olutta, kävinkö aamuisin lenkillä ja seurasinko televisiosta EM-kisoja sekä jokahetkinen työtilanteeni. Lannoitesäkki painoi repussani melkoisesti, mutta siitä huolimatta nostin käteni pikaiseen tervehdykseen ohittaessani pesuvaahdon peittämän Masterin joka silmäili minua epäluuloisen näköisenä.
"Oot sie töiss missää?" Pesusieni hankasi raivokkaana Audin kylkeä.
"Oon" Vastasin.
"Missä?"
"Tuolla" Osoitin kädelläni moottoritien takana leviävään metsään josta pyrähti ilmoille naakkaparvi.
Höperöt pojat alkoivat äkkiä tavanomaisen huutelunsa neljännestä kerroksesta, suoraan asuntoni yläpuolelta. Kaitakasvoinen, jotenkin kieroutuneen oloinen mies huuteli jotakin sekavaa ja kädet läpsyivät ilmaa. Toinen, edellisen asuinkumppani, marssi parvekkeella koko valtaisalla massallaan edestakaisin, pää nousten ja laskien askelten tahdissa ja voimakas jytinä kuului alas kuumalle parkkipaikalle asti. Mietin huolissani olinko muistanut sammuttaa virran ohjelmoitavasta logiikasta joka rekisteröi myös marssin taajuuden ja voimakkuuden ja joka tulisi saattamaan minut kolmannelle tasolle aikanaan, kunhan olisin ensin ratkaisut ohjelmassa esiintyneen oudon matemaattisen ongelman . Kerran oli jyske ollut niin kova, että epoksilla kiinnittämäni tilt-anturit olivat irronneet kattorappauksesta ja menneet piloille. Mutta nyt tunsin syvää, aitoa kiitollisuutta höperöitä poikia kohtaan ja nostin käteni tervehtiäkseni myös heitä.
Master katsoa hamotti suu auki ylös neljänteen kerrokseen ja oli onneksi jo unohtanut tarkkailemiseni. Sekavia huudellut mies sai ilmoitettua, että tänään olisi hänen kumppaninsa, siis Paavon, pesupäivä. Olin tiedosta onnellinen, sillä pistävä haisu oli toisinaan niin kova rappukäytävässä etten kyennyt kulkemaan siellä kakistelematta.
Sisällä olohuoneessa istahdin jakkaralle kylmä olut kädessäni ja katselin taideteostani. Lannoitesäkit olivat jo niin korkealla että minun oli pitänyt kuukausi sitten poistaa kattolamppu. Olohuoneen halvan pöydän ja sohvat oli jo talvella siirtänyt makuuhuoneeseen päällekkäin tyhjään nurkkaan, jossa olivat kasassa myös tyhjät fosforihappokanisterit.
Röyhtäin ja katselin hymyillen logiikassa vilahtelevia valoja, äkkiä olin varma että illalla saisin ohjelman päätökseen.
Kiitoksia jos viitsitte kommentoida!
Näkökenttämme toisella laidalla lienee paljon sellaisia voimamomentteja, joista emme välttämättä tule milloinkaan tietoiseksi. Jokin outo komitea, puolue tai byroo voi määrätä sinulle tatuoinnin vasempaan käsivarteesi kuin viivakoodin ja pakkosiirrättää sinut vaivaisten vuokrataloihin. Sellaiseen minäkin jouduin jätettyäni Runebergin tortuista määrätyn verosumman suorittamatta. Pieni taloni, jonka olin rakentanut tuuheiden koivujen katveisiin lähelle virtaavaa jokea ja jossa joka-aamuinen kettu vilkaisi minuun kiirehtiessään pihan läpi tärkeän näköisenä toimiinsa, oli enää muisto vain istuessani jakkaralla kaikuvien seinien ympäröimänä, yksinäisenä siinä oudossa ja vihamielisessä ympäristössä. Kirpputorilta löytämäni räikeän-punainen, peltinen kattovalaisimen tapainen hökötys, jonka olin ripustanut olohuoneen kattoon, sirisi ja välkähteli yläkerran asukkaiden askelten alla. Valkoisiksi maalattujen ja kaikuvien seinien takaa raikui juoppojen surumielisiä laulunpätkiä jotka keskeytyivät vain voimakkaiden pieraisujen ajaksi ja pieni parvekkeeni täyttyi kaiken aikaa räntäisestä lumesta jonka alla kulkeva liikennevirta värjäsi harmaaksi. Jostakin rappukäytävästä raikui television jokailtainen visailu.
Saavutin tietoisuuden seuraavan tason.
Ymmärsin äkkiä kaikki momentit ja ihmettelin hymyillen yläkerran asukkaiden kummaa nerokkuutta.
Lamppu oli huonosti kiinnitetty ja se tipahti halvan, koivumelamiini-jäljitelmäisen olohuoneen pöydän päälle josta reunalistat repsottivat ja irvistelivät. En tiennyt monesko omistaja pöydälle olin, mutta olin saanut sen kierrätyshallista vitosella. Joku oli tempaissut ovensa kiinni niin lujaa, että koko halvoista ja ohuista elementeistä kyhätty kerrostalo värähti kuin elävä olento, eikä lamppu enää jaksanut tätä äkkinäistä voimamomenttia vaan luovutti. Istuin pimeässä jakkaralla ja ymmärsin miten nerokasta oikeastaan kaikki oli. Jossakin joku teki kuolemaa ja ambulanssi ajoi valot vilkkuen pihaan. Poliisit seurasivat kohta perässä, sitten vähän ajan päästä paloauto
"Saatana, joku on juossut alakerran lasiovien läpi! Täällä tarvitaan moppia ja heti!" Joku huusi radioon rappukäytävässä.
Kolmas taso oli tuloillaan, tunsin sen selvästi.
Master pöyhisteli kuumalla asfaltilla tärkeän ja tormakkaan näköisenä kuin juhla-asuinen riikinkukko. Vatsakkaalla, melkeinpä valkotukkaisella miehellä oli pesusankko kädessään ja toisessa autoharja. Takataskusta pilkotti syntikirja johon hänellä oli tapana kirjoitella muistiin autojen rekisterinumeroita ja muita tälläisiä tärkeitä tietoja. Minä oli kuitenkin varma että Master oli KGB:n vakooja, mutta vain näytteli juuri eläkkeelle siirtynyttä entistä rakennustyöntekijää. Tiesin että vihkosessa oli takuulla merkintöjä myös minusta; milloin kävin kaupassa ja oliko ostoksissani mukana melassitisleitä tai olutta, kävinkö aamuisin lenkillä ja seurasinko televisiosta EM-kisoja sekä jokahetkinen työtilanteeni. Lannoitesäkki painoi repussani melkoisesti, mutta siitä huolimatta nostin käteni pikaiseen tervehdykseen ohittaessani pesuvaahdon peittämän Masterin joka silmäili minua epäluuloisen näköisenä.
"Oot sie töiss missää?" Pesusieni hankasi raivokkaana Audin kylkeä.
"Oon" Vastasin.
"Missä?"
"Tuolla" Osoitin kädelläni moottoritien takana leviävään metsään josta pyrähti ilmoille naakkaparvi.
Höperöt pojat alkoivat äkkiä tavanomaisen huutelunsa neljännestä kerroksesta, suoraan asuntoni yläpuolelta. Kaitakasvoinen, jotenkin kieroutuneen oloinen mies huuteli jotakin sekavaa ja kädet läpsyivät ilmaa. Toinen, edellisen asuinkumppani, marssi parvekkeella koko valtaisalla massallaan edestakaisin, pää nousten ja laskien askelten tahdissa ja voimakas jytinä kuului alas kuumalle parkkipaikalle asti. Mietin huolissani olinko muistanut sammuttaa virran ohjelmoitavasta logiikasta joka rekisteröi myös marssin taajuuden ja voimakkuuden ja joka tulisi saattamaan minut kolmannelle tasolle aikanaan, kunhan olisin ensin ratkaisut ohjelmassa esiintyneen oudon matemaattisen ongelman . Kerran oli jyske ollut niin kova, että epoksilla kiinnittämäni tilt-anturit olivat irronneet kattorappauksesta ja menneet piloille. Mutta nyt tunsin syvää, aitoa kiitollisuutta höperöitä poikia kohtaan ja nostin käteni tervehtiäkseni myös heitä.
Master katsoa hamotti suu auki ylös neljänteen kerrokseen ja oli onneksi jo unohtanut tarkkailemiseni. Sekavia huudellut mies sai ilmoitettua, että tänään olisi hänen kumppaninsa, siis Paavon, pesupäivä. Olin tiedosta onnellinen, sillä pistävä haisu oli toisinaan niin kova rappukäytävässä etten kyennyt kulkemaan siellä kakistelematta.
Sisällä olohuoneessa istahdin jakkaralle kylmä olut kädessäni ja katselin taideteostani. Lannoitesäkit olivat jo niin korkealla että minun oli pitänyt kuukausi sitten poistaa kattolamppu. Olohuoneen halvan pöydän ja sohvat oli jo talvella siirtänyt makuuhuoneeseen päällekkäin tyhjään nurkkaan, jossa olivat kasassa myös tyhjät fosforihappokanisterit.
Röyhtäin ja katselin hymyillen logiikassa vilahtelevia valoja, äkkiä olin varma että illalla saisin ohjelman päätökseen.
Kiitoksia jos viitsitte kommentoida!
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei johtaisi kustantajan kiinnostumiseen, valitettavasti. Se on epälooginen ja sisältää runsaasti kirjoitusvirheitä. Ottamatta kantaa juonelliseen ideaasi totean, että tämä teksti edustaa kohtuullista kouluainetasoa. Kehittymisesi kirjoittajana vaatii runsaasti harjoittelua.
Ymmärrän toki. Varsinainen juju oikeastaan pääsi unohtumaan, tai en tiedä saattoiko sen tarkkaavainen lukija huomata silti; logiikka mittasi ja rekisteröi jytinää ja muuta sen kaltaista joita höperöt alakertaan lähettivät, mutta tietokone-ohjelma päätti detonaattorille annettavasta virtaimpulssissta jonkin oudon ohjelman perusteella. (jäi koko detonaattori tekstistä pois kun sen hätäisesti aamusella naputtelin)
Ei ole mielessäkään tarjota näitä juttujani millekkään kustantajalle, kunhan kirjoittelen aivan omaksi ratokseni (ja toivottavasti myös muiden)
Voi EI !.............. nyt naurattaa taas!
… siis ei voi mitään että pidän näistä rosoisista teksteistä.
Ja ihan tuli mieleeni tästä nyt tietenkin tuolla jatkonovellit se lyhyitä juttuja... kun ainahan näitä itselleen peilaa kirjoittamisissaan. Lyhyissä jutuissa kun silloin laittelin niitä niin oli just ajatuksena se että siitäkin tekstiryppäästä saisi uloskirjoitettuna vaikka minkälaisen talon valmiiksi. Vinkeitä pikkuirrotteluja.
Tässä tekstissäsi on tosi kiva fiilis.
Jatka jatka... vaikka lukiessani kyllä Audi töksähti vähän liikaa että olisko pitäny sitte kuitenki siinä kiillottaa pemalautaa... mutta makuasioita makuasioita.
Minä annan kyllä pisteitä nyt niinko se entinen... nomikäsenytoli,
tästä siis:
parasta alfa luokkaa
oi roomeo
vai
juulia
?
Mukava kuulla että onnistuin hauskuuttamaan pikku tarinallani. Kuten jo tuossa yläpuolella totesin, niin tarina oli aika nopsasti näpytelty ja eksyipä sinne sitten kaikenlaisia virheitäkin joukkoon... (en käytä kuin wordPadia)
Hei Zen-arina,
hyvin mielenkiintoinen teksti ja mielestäni sinulla on hyvin omintakeinen tyyli. Vaatii tietyntyyppisen lukijan, eli juuri näistä sci-fi-tyyppisistä teksteistä kiinnostuneen. En osaa kehua enkä haukkua, sanoisin vain, että herätti kiinnostukseni. :)
t Luumumehut
Mukavaa kuulla että keitos maistui edes jollakin tasolla. Tyylistä en oikeastaan osaa itse sanoa mitään, mutta luulen että jutusta olisi tullut pitempi ellen tieten tahtoen olisi tarkoittanut sitä tänne palstalle.
Kiitokset kommentoinnistasi!