Esikoisemme 0n 2-v. Minulla on ollut vauvakuume oikeastaan koko esikoisen syntymän ajan. Haluaisin epätoivoisesti lapselleni sisaruksen leikkitoveriksi ja tueksi elämän varrelle. Olen kuitenkin ihan yksin tämän asian kanssa, mieheni ei nimittäin halua vielä toista lasta.
Olen aina haaveillut, että saisin kaksi lasta pienellä ikäerolla, ikäänkuin kerralla, että saisi sitten lasten hieman kasvettua keskittyä työntekoon eikä tarvitsisi ajatella kokoajan että milloin seuraava lapsi.
Pelkään että esikoiseni tulee olemaan yksinäinen, jos hänen sisaruksensa syntyisi vasta n. viiden vuoden kuluttua. Minulla ja siskollani on 5v ikäeroa ja minusta se on ollut liikaa, emme ole koskaan liikkuneet samassa porukassa tai leikkineet yhdesä, vasta aikuisiällä on ikäero kadonnut. Pelkään että koko tämän ajan kun esikoiseni kasvaa ja kehittyy, haikailen ja tuhlaan aikaa ja energiaa toisen lapsen toivomiseen. Tunnen itseni itsekkääksi. Ehkä olenkin itsekäs. Olen todella onnellinen esikoisestani, mutta tuntuu vain että tämä perhe ei ole vielä ikäänkuin "koossa".
En oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En voi pakottaa miestä lapsentekoon, mutta en myöskään halua masentua tämän asian takia. Kaikin puolin ja kaikkien kannalta toinen lapsi nyt olisi oikeasti hyvä ratkaisu... työsuhteeni muutettiin osa-aikaiseksi ja juuri laskeskelin, että jopa äitiyslomalla saisin enemmän rahaa eikä tarvisi maksaa hoitomaksuja tai bensakuluja kun päivittäin ei tarvisi liikkua. ajattelen että kun äitiyslomalta palaisin voisi työtilannekin jo olla parempi, eli ihan järkisyistäkin asiaa ajattelen.
Rakastan miestäni yli kaiken. Pelkään että tämä ahdistava tunne ei vain lähde, olen kaikkeni yrittänyt hyväksyä sen, että en oikeasti vaan tule saamaan sitä toista lasta vielä pitkään aikaan...
Asiasta on keskusteltu jonkin verran, mutta mies ei ota oikein mitään kantaa eikä anna suoria vastatuksia. Aluksi hän antoi ymmärtää että keväällä yritetään toista, mutta eilen hän sanoi, ettei halua toista välttämättä vuosiin.
Tiedän ettei tämä ole välttämättä oikea palsta tällaisia avautua, mutta jos joku kuitenkin jaksaa lukea...
Miten olette sopeutuneet tällaiseen tilanteeseen?
Olen aina haaveillut, että saisin kaksi lasta pienellä ikäerolla, ikäänkuin kerralla, että saisi sitten lasten hieman kasvettua keskittyä työntekoon eikä tarvitsisi ajatella kokoajan että milloin seuraava lapsi.
Pelkään että esikoiseni tulee olemaan yksinäinen, jos hänen sisaruksensa syntyisi vasta n. viiden vuoden kuluttua. Minulla ja siskollani on 5v ikäeroa ja minusta se on ollut liikaa, emme ole koskaan liikkuneet samassa porukassa tai leikkineet yhdesä, vasta aikuisiällä on ikäero kadonnut. Pelkään että koko tämän ajan kun esikoiseni kasvaa ja kehittyy, haikailen ja tuhlaan aikaa ja energiaa toisen lapsen toivomiseen. Tunnen itseni itsekkääksi. Ehkä olenkin itsekäs. Olen todella onnellinen esikoisestani, mutta tuntuu vain että tämä perhe ei ole vielä ikäänkuin "koossa".
En oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En voi pakottaa miestä lapsentekoon, mutta en myöskään halua masentua tämän asian takia. Kaikin puolin ja kaikkien kannalta toinen lapsi nyt olisi oikeasti hyvä ratkaisu... työsuhteeni muutettiin osa-aikaiseksi ja juuri laskeskelin, että jopa äitiyslomalla saisin enemmän rahaa eikä tarvisi maksaa hoitomaksuja tai bensakuluja kun päivittäin ei tarvisi liikkua. ajattelen että kun äitiyslomalta palaisin voisi työtilannekin jo olla parempi, eli ihan järkisyistäkin asiaa ajattelen.
Rakastan miestäni yli kaiken. Pelkään että tämä ahdistava tunne ei vain lähde, olen kaikkeni yrittänyt hyväksyä sen, että en oikeasti vaan tule saamaan sitä toista lasta vielä pitkään aikaan...
Asiasta on keskusteltu jonkin verran, mutta mies ei ota oikein mitään kantaa eikä anna suoria vastatuksia. Aluksi hän antoi ymmärtää että keväällä yritetään toista, mutta eilen hän sanoi, ettei halua toista välttämättä vuosiin.
Tiedän ettei tämä ole välttämättä oikea palsta tällaisia avautua, mutta jos joku kuitenkin jaksaa lukea...
Miten olette sopeutuneet tällaiseen tilanteeseen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä oli sama homma, puoli väkisin sain miehen suostumaan, eikä hän nyt kadu hetkeäkään toista lastamme. en tiedä oliko oikea tekniikka marssia poistamaan kierrukkaa,. mutta meillä toimi;)
miehen kanssa vain vakavat keskustelut omista tuntemuksistasi..
Voimia sinulle
Ht.netissä ;D
Eli yritä saada miehesi puhumaan asiasta. Jos hän ei toista lasta halua älä pakota häntä siihen, olkaa onnellisia että teillä on edes yksi.
T. Lapseton kuumeilija.
Tuo juttusi olisi voinut olla minun kirjoittama, niin samanlaisessa tilanteessa itse elän/elin ennen. Olen itse käsitellyt mieheni kanssa samaa asiaa 1,5 vuotta. Minäkin tunsin itseni välillä itsekkääksi, välillä olin ihan epätoivoinen kun niin paljon toista lasta toivoin. Minun mieheni käytös oli myös samanlaista kuin kuvailit miehesi käytöksen olevan. Ensin lupaili että ½ vuoden kuluttua mutta kun aika kului niin mieli muuttui.
Meillä asiaa vatvottiin ja vatvottiin loputtomiin. Yritin suostutella vaikka millä, välillä yritin unohtaakin koko asiaa, se ei vaan onnistunut. Lopulta mies sanoi ettei halua ehkä koskaan toista lasta ja silloin minä päätin lopulta ottaa eron vaikka se vaikeaa olikin. Elimme erillään ½ vuotta. Se oli todella raskasta aikaa ja lopulta minä "luovutin", eli päätin hyväksyä sen että meille ei enää tule toista lasta. Tein sen päätöksen itseni mutta myös lapseni takia. Palasimme yhteen koska rakastamme toisiamme kaikesta huolimatta. Tunnen katkeruutta ja surua edelleen asian takia ajoittain enkä tiedä voinko ikinä unohtaa sitä täysin. Yritän kuitenkin kaikkien vuoksi sopeutua tilanteeseen ja keskittyä muihin asioihin.
Itselläni ja siskollani oli ikäeroa vain reilu 1v silti meistä ei ollut leikkikavereiksi täysin erilaisten luonteidemme takia.
Lapsia ei voi tehdä sillä ajatuksella että teet toiselle leikkikaverin. Et voi pakottaa sisaruksia viihtymään keskenään ja leikkimään yhdessä. Lapset ylipäätään kehittyvät niin nopeasti, että jo 2 vuoden ikäero tarkoittaa sitä, että leikit eivät välttämättä onnistu.
Ota selvää miksi miehesi ei halua toista lasta. Onko hän kokenut vastuun perheen rahoittamisesta ja huoltamisesta niin raskaana, ettei halua sitä enää raskauttaa? Tai sitten hän haluaa rakkaan vaimonsa takaisin välillä. Sinähän olet ollut äiti jo jonkin aikaa.