Tajusin illalla, että meillä ei ole naiseni kanssa enää mitään mutta yhteistä kuin menneisyys. Ei haaveita/ unelmia, ei yhteisiä harrastuksia jne. Ei siis yhtään mitään.
Mitä tehdä? Vieläkö parisuhde on pelastettavissa vai pitäisikö lyödä "hanskat tiskiin"? Vai hakea piristystä ulkopuolisista suhteista?
Tilanne on tosi masentava - tässäkö tämä elämä sitten olikin?!
Mitä tehdä? Vieläkö parisuhde on pelastettavissa vai pitäisikö lyödä "hanskat tiskiin"? Vai hakea piristystä ulkopuolisista suhteista?
Tilanne on tosi masentava - tässäkö tämä elämä sitten olikin?!
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei katoa kovinkaan helposti.
Uskon siihen, et niin kauan kun rakkautta riittää, niin se on ainut mitä tarvitaan. Rakastatko häntä niin paljon, et se sattuu? Siinä on vastauksesi.
tässä pikkuhiljaa, ettei välillämme ole enää oikein muuta kuin kinastelua ja ystävyyttä. Kohta tulisi 4 vuotta täyteen tätä suhdetta.
Alkuajat olivat aivan uskomattomia, kiihkeitä ja ihania. Ajan myötä vaan alkoi huomata, ettei meidän luonteet, tavat ja tottumukset mene yksiin. Ollaan molemmat yritetty "muokkautua" enemmän toisen mieliksi, tultu ns. puoliväliin tietä kummatkin. Mutta ei niin ei. Olemme kuin päivä ja yö. Alussa se oli juuri se seikka, joka veti puoleensa, vastakohtaisuus. Pidemmän päälle se on ollut varmaan yksi syistä erilleen kasvamiseen. Jos nyt yhteen olemme missään vaiheessa kasvaneetkaan.
Seksiäkään ei enää ole kuvioissa, kun hän ei vaan kuulema ole sellainen seksuaalinen ihminen. Minä taas olen, mutten sieltä seksuaalisimmasta päästä minäkään.
Paha olo vaan kasvaa kasvamistaan. Hän ei osaa puhua, ei aina edes kuuntele, kun yritän aloittaa keskustelun suhteemme tilasta. Minä kyllä puhuisin. Ehkä voisimme löytää puhumalla jonkun ratkaisun, ehkä. Olen masentunut kaiken tämän johdosta. Itkettää.
Tutulta kyllä kuullostaa...4 vuotta yheistä taivalta täälläkin takana, mutta nyt jo jonkun aikaa elämä on ollut meillä kuin kämppäkavereilla. En oikein edes tiedä miten tähän tilanteeseen ollaan ajauduttu....
Naiseni on mitä ihanin ihminen, hänen kanssaan pystyy puhumaan ihan mistä vain maan ja taivaan välillä, hän on luotettava, rehellinen ja huolehtiva, eli kaikkea mitä toivoa vain voi, mutta siltikin välillä minusta tuntuu, että olemme yhdessä vain tottumuksesta :( Totta on, että viimeinen vuosi minulla on henkilökohtaisesti ollut raskas (lopetin opiskelut, menin töihin, perheessäni on ollut kriisiä jos jonkilaista jne.), ja siinä mielessä ei parisuhdetta ehkä ole tullut hoidettua niinkuin olisi pitänyt...... nytpä tässä sitten joutuu isojen asioiden äärelle ja pohtimaan, että mitäs sitä sitten oikein kannattaisi tehdä?
Hyvät neuvot olisi tännekin suunnalle oikein tervetulleita :)
Minunkin naiseni on kaikin puolin ihana, luotettava ja ehdottoman rehellinen ja avoin ihminen. Ei vain osaa oikein puhua tästä suhteesta, ei näe tässä niin paljon huonoja puolia kuin minä.
On jotenkin ihan karmea ja ahdistava tunne, kun suuri rakkaus kuihtuu ihan mitättömäksi kämppäkaveruudeksi... Miten tässä näin kävikään... Mulla myös ollut paljon omiakin ongelmia ja olenkin nyt hakemassa niihin apua. Ehkä sitä myötä myös suhteemme "lukot ja solmut" avautuvat. Kai sitä toivoa vielä jossain sisimmässä on, eiköhän teilläkin.
luuletko että yhteinen harrastus asian muuttaa taivaaksi?
nyt ainakin ovat se viimeinen vaihtoehto. Joku yhteinen juttu voisi olla ensiapuna. Mikäli molemmat rakastatte toisianne, niin älkää ihmeessä antako suhteenne hiipua. Siihen kylläkin tarvitaan molempia, yksin suhteen kasassa pitäminen on kuin kantaisit säkillä valoa pimeään kellariin. Suosittelen keskustelua, keskustelua ja keskustelua kumppanin kanssa. Onko toinen tyytyväinen elämäänsä?
Mielestäni on parempi sitten mennä eri suuntiin kuin hakea lohtua toista pettämällä. Yritä kaikkesi puhumisen suhteen ja tee selväksi ettet ole tyytyväinen. Mikäli toinen ei halua muutosta yms. niin jatka elämääsi toisella taholla, ajattele itseäsi, vain sinä olet se joka sinun elämästäsi päättää:)
parisuhteessa olla jotain YHTEISTÄKIN? Meillä vaan ei ole mitään muuta yhteistä kuin se että ollaan kummatkin ihmisiä... ja silti rakastetaan erittäin paljon toisiamme, melkein voisi sanoa että toimii jopa paremmin. Alappas kysellä miten päivä on mennyt töissä vaikka et ehkä olekaan niin kiinnostunut siitä. Minusta oman kumppanini työ on mitä tylsintä mutta kiva siitä silti on keskustella vaikka yhteistä aikaa ei koskaan ole tarpeeksi. Samoin harrastukset. Omani harrastaa sellaisia juttuja että voisi jutella niistä mennessäni nukkumaan; saisin unenpäästä jo pelkästään kun avaa suunsa. Mutta tulee sitä aina kysyttyä mitä turhaa nyt opit jnejne ja oppii itse samalla. Ainakin voi kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa sitä tylsäksi.
Älä siis missään nimessä ajattele että yhteiset asiat ovat avain suhteeseen vaan katso laajemmalle; miten voit tehdä ei-yhteiset asiat mielenkiintoisemmiksi ja sillä parantaa suhdettanne. Tuo on minun vinkkini.