Olen lähihoitaja ja olen yrittänyt etsiä työtä,joka ei olisi vuorotyötä(ei ainakaan öitä)ja aamu alkaisi aikaisintaan kahdeksalta.
Osisiko joku kertoa,missä voisi työskennellä tällaisten aikojen raameissa.
Osisiko joku kertoa,missä voisi työskennellä tällaisten aikojen raameissa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
etsiskellyt töitä,joka alkais 10 maissa aamulla ja loppuis viimestaan klo13.täydellä 8h palkalla tietysti,viellä ei oo napannut
Samassa junassa ollaan.. Itsekin olen kiinnostunut työpaikasta, jossa ei välttämättä tarvitsisi joka päivä edes olla, voisi tehdä kotona jaksaessaan ns. etätöitä. Ja palkka tietysti mielellään sama kuin nyt vuorotöissä! Tykkään nukkua aamuisin, joten päivä tosiaan voisi alkaa siinä 11.00 korvissa ja päättyä viimeistään 15.00.
Sattuuko jollain olemaan sisäpiiritietoa tälläsistä vapaista paikoista?
miten toisilla on tarve vääntää asioita.
Jos et pysty asiallisesti vastaamaan,anna sitten olla.
Kärsin rankoista unettomuusongelmista,joten työajalla on olennainen merkitys.
Mene töihin kouluun koulunkäyntiavustajaksi. Lähihoitajan koulutus kelpaa siihen, eikä sillä paljon ole väliä mihin olet suuntautunut. Yleensä tehdään pelkkiä aamuvuoroja ja välillä voi työ alkaa 1-2 tuntia myöhemmin luulisin.
Jo menet esim johonkin sairaalaan tai laitokseen varahenkilöksi niin työvuorot voivat olla aina samat esim 3 aamua ja 2 iltaa, seuraavalla viikolla päinvastoin. Eli ei niin paljon tule sitä aamu-ilta-aamu-yö tyypin listoja.
ja aamu alkaisi aikaisintaan kahdeksalta.
Aamuvuorot alkavat yleensä 7-8 aikoihin kaikissa työpaikoissa, ei ole mahdollista tulla töihin 9-10 aikoihin ainakaan säännöllisesti. Tuollaisia toiveita ei välttämättä pystytä huomioimaan.
Jos sulla on pahoja uniongelmia, niin sun pitäis hakeutua lääkäriin ja selvittää mistä ne johtuu ja miten voi hoitaa, ellet ole jo niin tehnyt.
Säännöllinen työaika auttaa asiaan vähän, mutta ei paljon. Huonosti nukutun yön jälkeen on kuitenkin aivan poikki vaikka menisi töihin kuinka myöhään, eikä uniongelmat aina katoa säännöllisellä rytmilläkään jos taipumusta niihin on.
Todellakin,koulunkäyntiavustaja voisi olla ihan mahdollinen ajatus toteutettavaksi.
Niin,ja olen juossut lääkärillä,sairaslomaa ja pillereitä tarjottu,ja uniklinikallakin lääkäri antoi niitä yleispäteviä ohjeita,mitkä toki oli jo tiedossakin.Ja totesi vaan,ettei vuorotyö ole mun juttu,kuin ei aikainen herääminenkään.No,ehkäpä tiesin sen jo itsekin.
Kiitos sinulle hyvästä vastauksesta.
Todellakin,koulunkäyntiavustaja voisi olla ihan mahdollinen ajatus toteutettavaksi.
Harkitse sitä. Koulut eivät välttämättä ota avustajia "suoraan" vaan voi olla jokin "toimisto", joka välittää avustajia kaikkiin kouluihin, ja josta koulut pyytävät yhteystietoja ja soittavat sitten työhaastatteluun. Voisit soittaa johonkin tavalliseen tai erityiskouluun ihan muuten vaan ja kysyä mitä kautta töitä haetaan.
Voisit myös kysellä töitä yksityislääkäriasemien ajanvarauksista. Siinä ei ainakaan yövuoroja tule. Yövuorot sekoittaa rytmin, mutta iltavuorot on yleensä ok, jos listoja ei tehdä tyyliin ilta-aamu-ilta-aamu.
Entäpä osastonsihteeri sairaalaosaston kansliaan? Se on käsittääkseni päivätyötä ja siihenkin voisi lähihoitajan koulutuksella päästä. Soita työhönottoon tai sijaisvälitykseen ja kysy.
voisit kysellä tavallisista päiväkodeista. Siellähän tehdään yleensä vain aamuvuoroja ja pisin vuoro taitaa olla 10-18. Aamuhoitajista yksi joutuu tulemaan klo 7 töihin ja muut 1-3 tuntia myöhemmin.
pillereitä tarjottu,
Oletko kokeillut sellaista lääkettä kuin mirtatsapiini? Se on masennuslääke, mutta pieninä annoksina käytetään yleisesti unettomuuden hoitoon, eikä sillä ole silloin mielialaan vaikutusta. Pienet annokset väsyttää paljon ja pitkään, suuremmat ei. Sillä lääkkeellä voi saada todella hyvät unet, eikä siihen tule riippuvuutta. Ensimmäisinä päivinä voi olla vähän huimaava olo mutta se menee äkkiä ohi. Sitä sun kannattaa pyytää, jos et ole kokeillut.
Itse olen ollut lähihoitajana kotihoidossa töissä, jossa päivät alkoivat klo 8, eikä iltavuoroja/viikonluppujakaan hirveän usein kohdalle usunut. Eikä öitä ollenkaan.
Se voi olla yksi vaihtoehto, riippuu vähän paikasta ne työvuorot, mutta vaihtelua voi olla vähempi vuoroissa kuitenkin. Ainahan voi kysyä että onko mahdollista tehdä vain yhtä vuoroa.
Voishan alkuperäinen tehdä vaikka jotain osapäivätyötä, jää aikaa palautua enempi huonoista öistä, kun tunteja vähempi. Jos vain rahan puolesta pystyy.
Siivoustyö on usein aamuvuorotyötä. Ei ehkä ole unelma-ammatti, mutta samakai se jos vain pystyy tekemään ja töissä kulkemaan. Kyllä niitäkin hommia paljon ilman koulutusta tehdään. Pääsisköhän sairaalaan laitoshuoltajaksi?
Entäs perhepäivähoitajan hommat, kotiin tenavia hoitoon. Saa nukkua pitempään, kun ei tarvi kotoa poistua eikä kulu työmatkoihin.
Pääkaupunkisedulla kotihoidossa on varahenkilön työpaikkoja, ne on päivätyötä arkisin.
Sain paljon vaihtoehtoja ja ajatuksia.
Eniten kiinnostaa tuo koulukäyntiavustajan homma.Perhepäivähoitoakin mietin jossain vaiheessa,mutta olen ymmärtänyt,että lapset voivat tulla hyvinkin aikaisin,ja jo omien koululaisten vuoksi ei ehkä hyvä juttu.
Kotihoidossa olen työskennellyt,mutta ei oikein tuntunut omalle jutulle.
Päiväkodistakin voisin periaatteessa kysyä,jos voisin tehdä vain tiettyjä vuoroja,vaikka osa-aikaisena.
Lääkkeiden käyttäjänä olen huono,mutta olen myös ymmärtänyt mirtatsapiinin hyvän vaikutuksen unettomuuteen.Jatkuvassa käytössä en sitäkään haluaisi pitää,mutta voihan väliaikasena kokeillakin.
Nyt alan ottamaan asioista tarkemmin selvää,ja luotan,että löydän jotain minulle sopivaa.