vuosikymmenten varrella vaikuttanut tutkimuksista selviämisen kriteereihin? Ajatellaanpa vaikka että joskus 1950-luvulla transkumajainen varmasti tuli hylätyksi ja torjutuksi ystävien, perheen ja tuntemattomienkin ihmisten taholta. Nykyään todennäköisyys että noin tapahtuu on pienempi, joskin riski silti on olemassa. 1950-luvulla siis ei voinut ainakaan lähettää ketään tutkimuksista pois esimerkiksi sen vuoksi että oli erakko, ei ollut töissä tai missään (koska oli saanut potkut / ei oltu suostuttu ottamaan mihinkään) koska muuten kukaan ei olisi niitä läpäissyt, mutta entäpä nykyään? Olisivatko tuollaiset riittäviä syitä lähettää "kokelas" maitojunalla takaisin? Jos, niin eikö se ole aika epäreilua, kun ottaa huomioon että se millaisia ihmisiä sattuu kohdalle on kuitenkin tuuripeliä. (Töihinottoon ei välttämättä päde koska asiasta on laki joka kieltää sukupuolen perusteella syrjinnän, mutta voihan käydä niinkin että toistuvasti yksin jäämisen ja nenille saamisen seurauksena kehittyy jonkinlainen ihmiskammo, joka taas voi rajoittaa työnhakumahdollisuuksia esim. asiakaspalvelutöiden käydessä täysin mahdottomiksi. Myös "suhteilla" töihin pääsy muuttuu kanssa mahdottomaksi, jos niitä ei vaan ole.)
onko asenneilmapiirin
muuttuminen
15944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
töissä enkä paljon missään muuallakaan prosessin aikana. Eikä ollut seurustelukumppania. Ei kai tollasta voi vaatiakaan, tuntuis aika oudolta.
En ollut töissä koko prosessini aikana päivääkään, vähän aikaa opiskelin, mutta se jäi kesken, kuljin psykoterapiassa masennuksen takia, en tykännyt juuri olla ihmisten seurassa enkä todellakaan seurustellut... Ja silti sain diagnoosin. Siitä elämä sitten alkoi pikku hiljaa tulla hieman valoisammaksi, nyt opiskelen, seurustelen ja tykkään olla ihmisten seurassa, vaikken mikään räväkkä persoona olekaan.
riippuu pitkälle siitä miten itse itseäsi kunnioitat. Syrjinnässä kannattaa noudattaa nollatoleranssia. Nimittäin jos ei tykätä niin ainakin pelätään. Ja hyvä jos pelko ehdollistuu siihen että kiusataan. Nimittäin olen hyvä kiusaamaan takaisin ja annan myös takaisin.
Parempi on nimittäin kaatua saappaat jalassa taistelussa kuin kitua ja kuolla nälkään. Jos yhteiskunta on mulkku ja syrjivä, se syrjäyttää itsestään ulkopuolelle. Ja mitä silloin on yhteiskunnan ulkopuolella olevalla menetettävää? Enemmän on menetettävää niillä, jotka ovat yhteiskunnan sisäpuolella. Siksi syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisemisellä on niin tärkeä funktio yhteiskunnassa.
Itse hoidan turpaan vetelyn lakikirjan avulla. Kannattaa käyttää niitä keinoja, joita yhteiskuntajärjestys suo. Mutta tuntee historia myös transihmisten mellakoinnin, tosin ei täällä.
Sanoma yleisölle: Mekin olemme olemassa ja haluamme elää hyödyllisinä ja työtätekevinä kansalaisina kasvattaen täällä lapsiamme. Se ei liene kohtuuton pyrkimys.
Jotkut tuntuu omien juttujensa mukaan menevän tutkimusten läpi helpommin ja nopeammin. "Olin heti ekalla kerralla selvä tapaus, diagnoosi tavallaan jo annettu". Onko nää mielikuvituksen tuotetta, sitähän porukalla kyllä riittää ja itsekritiikin puute on ainakin miehillä kovin yleistä.
kun sanot mies?
En tarkoita. Tarkoitan miehellä miestä.
siis mielestäsi jotenkin yleisesti itsekritiikin puutteesta? Ja miten itsekritiikki liittyy siihen, että kokee päässeensä helpolla prosessissa?
Liittyy lähinnä feikkeihin valehtelijoihin, useimmiten miehiksi paljastuviin, muttei transmiehiin eikä transnaisiin.
Tutkimukset ovat muuttuneet ihan hiljattain helpoimmiksi kuin koskaan ja vanhan-ajan kauhujutuilla ei ole mitään tekoa nykytutkimusten kanssa. Nykyään ne ovat todellakin helpot jos on vähääkään järkeä päässä. Näin ainakin oman kokemukseni mukaan, pääsin läpi minimiajassa ja ilman tuskailuja vaikken todellakaan mihinkään "normaaliheteropriimadonnan"-muottiin sovi.
"Parempi on nimittäin kaatua saappaat jalassa taistelussa kuin kitua ja kuolla nälkään."
Paras on kävellä niillä saappailla vaan eteenpäin ja jättää kituvat ja kuolevat keskenään maatumaan. Paras selviytymiskeino koko jutusta on asettautua itse sen kaiken ylä- tai vähintäinkin ulkopuolelle. Eikä sitä muutenkaan jaksaisi katsella loputtomiin itsesäälissään rypeviä ihmisraunoita, vaan tässä on kyse normaalista selviytymistaistelusta elämässä.
Jokseenkin ottaa päähän ne jotka aina valittaa kaikesta, mutta eivät silti tee itse juurikaan mitään konkreettista asioidensa eteen...
mulle on yks lysti miksikä minua kutsut. Mut toi mieheksi paljastuminen on sen verran ilkeää vihjailua, johon pitää kommentoida.
Aika paljon on sellaisia transmuijiksi itseään väittäviä, jotka kuvittelevat että vasta leikkaus antaa heille luvan elää naisen elämää. Tällaiset ihmiset ajattelevat cisseksistisesti eli ajattelevat sukupuolesta jalkovälin asiana.
Minun mielestäni tällainen muija se vasta onkin mies, koska sitä oikeaa identiteettiä ei sitten ollutkaan vaan kuorten avulla on yritettävä vakuuttaa itselleen naiseuttaan.
Minut ajettiin aikoinaan pois seurakunnasta siksi että elin tyttönä kropastani huolimatta. Nyt voin sanoa tavatessani tätä kirkkoherraa olevani enemmän mies kuin hän koskaan pystyy olemaan :)
Ei kaikki tarkoita sua Heli. Rauhoitu.
hänen vastauksensa oli kohdistettu minun aikaisempaan viestiini
En elänyt silloin, niin on vaikea sanoa mitään. Tuntuu kuitenkin saamani historiatiedon perusteella siltä, että kansainvälisesti kirein tunnelma oli juuri silloin. Homokammo levisi Suomenkin lehdistöön. Tuohonhan aikaan meikäläisiä pidettiin homoina, joita sitten parannettiin leikkauksella.
Mitä tulee työsyrjintään, niin sitähän on ihan valtavasti, ei pääse töihin tai sitten töistä tulee potkut jollain salaperäisellä verukkeella. Rahakaan ei ole aina kelvannut vaan on syrjitty myös liikkeissä, kuten tälläkin palstalla on ilmaistu.
Voin sanoa, että ilmapiiri on yllämainituista syistä erittäin kireä myös nykyään. Aiemmin minua on myös lätkitty turpaan.
Mitä ilmeisemmin ihmisoikeudet ovat tässä maassa pelkkää sanahelinää.
otappa yhteyttä meihin johtajiin ja näytä myyjä tai katso nimi hänen nimilapusta ja ilmoita meille joka tätä syrjintää harrastaa niin me korjaamme asian palvelukseemme sopimattoman henkilön kohdalla.TRV:Tavaratalon johtaja x