Kalapuikkopoika

Olikohan toissa viikolla kohistu uutisointi hieman yksipuolista koulun ja keittolan mustamaalaamista? Kalapuikkopoika ei sittenkään tainnut olla tilanteessa uhrin asemassa. Syyllisten etsiminen pojan tilanteeseen ei liene tarpeellista. Toivottavasti saa tarvitsemansa avun ennen lopullista syrjäytymistä.
6603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ne "ressukkapojan" puolustajat nyt??
Ovatko edelleenkin sitä mieltä, että kyse oli vain kalapuikosta ja poikaparka ei saanut tarpeeksi ruokaa syödäkseen...

Tämä on loistava esimerkki siitä, että kaikki ei ole aina ihan niin kuin uutisissa väitetään. Valitettavasti liian moni aikuinenkin uskoo sinisilmäisesti ja asian todellisia taustoja ollenkaan miettimättä, mistä oikeasti on kyse!

Toivottavasti silmät vähitellen aukeavat ja nämä koulun mollaajat tajuavat, että ehkei poliisia kutsuttu paikalle ensimmäiselläkään kerralla yhden kalapalan takia!

Valitettavasti monen on vaikea myöntää, että koulun väki toimi oikein jo ensimmäisellä kerralla!

Äänestä

häirikkökakarat vittuuuuun ja HETI

Äänestä

Onko SYTKÄRI mielestäsi ase??

Äänestä

etniseltä taustaltaan suomalainen?

Äänestä
  • Taisi olla poika taas nälkäinen...

    Äänestä

  • Ensimmäinen tapaus tuli lehteen, kun äiti sen sinne viikkoa tapauksen jälkeen kertoi - omana versionaan. Nämä äidit, jotka uskovat vain lastaan ja valittavat sinne sun tänne, ovat kyllä yleensä ihan supisuomalaisia.

    Tämä on erittäin mielenkiintoinen tapaus monella tavalla: myös siinä, miten moni uskoo lehdestä luettuna ihan mitä tahansa. Poliisi kouluun kalapuikon takia - ehtisikö poliisi mitään muuta, jos se tuollaisista syistä lähtisi kouluun? Vantaan kouluissa on nähty monenmoista, kyllä tämä taitaa olla aika ääritapaus.

    Ja turha luulla, etteikö poikaa olisi yritetty auttaa lukuisin eri tavoin. En ainakaan itse usko sellaista. Taitavat jäljet johtaa sylttytehtaaseen eli äitiin. Ja tietysti tavalla tai toisella isäänkin - isästä vain ei ole lehdissä ollut mitään mainintaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uhkaili nyt aseella kirjoitti:

Olikohan toissa viikolla kohistu uutisointi hieman yksipuolista koulun ja keittolan mustamaalaamista? Kalapuikkopoika ei sittenkään tainnut olla tilanteessa uhrin asemassa. Syyllisten etsiminen pojan tilanteeseen ei liene tarpeellista. Toivottavasti saa tarvitsemansa avun ennen lopullista syrjäytymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu