Kenelläkään tylsää Suomussalmella? Matka kajaaniin tuntuu virkistävämmältä vaikka siellä paljon olen myös asustellut, mitä nyt asuessani Suomussalmella. Baarissa käynti on miltei samanlaista suoraan Deer hunterista(naisia miehiin 1 > 10, kaveriporukalla öykkärikännissä hampaita lennellessä.), metsästys/kalastus/eräretket yms tuntuvat jonninjoutavalta, mitä siellä metsässä fiilistelemään vuosisatoja. Arki? Duuniin ja kotiin, telkkari päälle ja nukkumaan sitten. Kaverit? Muuttavat pois elleivät jo ole menneet aikoja sitten. Ehkäpä on aika vaihtaa itselläkin jälleen maisemaa.
Mielipiteitä/ajatteita tai mitä vaan omasta tylsyydestänne? En nyt halua mitään neuvoja tähän sillä ratkaisua ei ole. Jakakaa vaan ajatuksenne. VAEKKA MURTEHELLA.
Mielipiteitä/ajatteita tai mitä vaan omasta tylsyydestänne? En nyt halua mitään neuvoja tähän sillä ratkaisua ei ole. Jakakaa vaan ajatuksenne. VAEKKA MURTEHELLA.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihminen voi tuntea olonsa tylsistyneeksi vaikka keskellä miljoonakaupunkia. Eli riippuu paljon itsestä. Jokin harrastus on hyvä olla, silloin saa muuta ajateltavaa työn lisäksi.
Joskus maiseman vaihdos auttaa tylsyyteen; uusi seutu, uusia virikkeitä.
Hiljaisuudessa voi kuulla oman sisimpänsä äänen,
oletko kokeillut sitä.
Onko sulle Jeesus joku viisas valaissut että baarista löytyy ihmisen onni ja autuus? Jo vanhat mummot suomussalmelaiset tiesivät satoja vuosia sitten että synnillä on palkkansa- sen luulisi Jeesuksen aika hyvin tietävän.
Kannattaa suunnata Kostamuksen baareihin jos vain kalja ja kaljamiehet miellyttävät. Sieltä löydät lopullisen rappiosi kurja jos sitä hamuat.
Tartupa Kiannon ja Leinon teoksiin ja herää kurja
synnin unestasi. Ja kaiva katajainen kantele peräpöksästä ja ala laulaa jotakin leipäsi edestä. Siitä se sielusi nousee jos on noustakseen. Suomussalmella katsotaan vähän muutakin kuin omat halut. Siellä on oltava ihmisiksi.
tylsyyteen vaan toisia tylsistyneitä kertomaan tylsyydestään,tulipa tästä tylsää. Aika tapahtuma rikas kylä juttujen perusteella,vai yritetäänkö sinne tylsyyteen keinolla millä hyvällä säpinää saada. Naapurit kyttää,ukkomiesten juoksut,tappelut ,kolarit ,tulipalot ,koiranpaskat ym. monet on konstit näköjään tylsyyden karkoittamiseen .Tylsemmäksi näin menee. Perustakaa tylsien ihmisten kerho vai onko se jo lähikuppilassa. Taisin jo vahingossa neuvoa...
ettet tylsisty lisää..sitten ei ole lähtijäksi enää.Kaikki tainnut ukkosa , akkasa ja koiransa kuriin laittaa ja ulkonaliikkumiskielto klo.18.00 jälkeen joten itse se on viihdykkeet keksittävä.Tylsää ,siihenkin tarvii oma-aloitteellisuutta.
Eipä tällä kylällä oikein ole mitä tarjota harrastusta tai sitte se on maksullinen tai kiinnostamaton harrastus. Arki on aina paikasta toiseen juoksemista asioita hoidellessa ja töitä tehdessä illalla kerkiää suihkussa käydä juuri ja juuri ja siivoaminenkin jää sitten siinä sivuun kun ei jouda. Sitte nukkumaan ja aamulla sama rumba. Viikonloppuna sitten ei jaksa katella pelkästään seiniä ja tosiaan kun kaikki muuttanu pois ja kun ei kulkupeliäkään ole millä liikkua ni ei ole oikein seuraakaan. Menee aina sitte siihen että käyään parin harvan kaverin kanssa kaljajässäkkä ostamassa ja sitä vähä paineitten päästelemiseksi ja tylsyyden poistamiseksi sitte ottaa. Sitte baarissa on just se perusmeininki että jee jee.
En tiiä sitte onko sitä muuallakaan sen ihmeellisempää ku ikäni täällä asunu. Mutta tämä on vain minun mielipide. Siihen en kaipaa kenenkään vittuilevan maturen hiekkasen vaginan valistusta ja saarnaamista.
ole muuallakaan
tännekkin tullut tuo isojen kaupunkien tauti, ettei naapureita tunneta, ei ainakaan antauduta juttusille
kylässäkään ei enää käydä kuin korkeitaan humalassa ja se vain pahentaa tilannetta
onhan toki paljonkin harrastusmahdollisuuksia, mutta eipä niihin köyhällä ole varaa
ainut ilmainen harrastus on ulkona likkuminen kuten kävely ja hiihto, mutta ei se yksinäistä paljon lohduta kun mennään toisiaan kyräille ohi
Muuta muualle ja pian.
Itselläni ei oo tylsyys päässy iskemään. Kenelläkään ei oo pakko asua täällä, vaan painuu muualle onneaan etsimään. Itse oon niin moneen kertaan muualla asunu, että ei se sielläkään oo yhtään kummempaa. Heippa sulle!
Itse muutin kaupungista tänne Suomussalmelle. Kaupungin kerrostalossa elämä oli tylsää. Täällä taasen aika ei edes tunnu riittävän! Työt ja ulkona liikkuminen vievät hereilläoloaikani. Viikonloppuisin reissaan sukulaisten, tuttavien ja ystävien luona ja rentoudun.
Eli, tylsyys on todellakin vain itsestä kiinni!
Suosittelen muuttamaan, jos meno ei miellytä.
Ja naisista puheenollen, onhan niitä täällä. Ja esim. netistä seuranhakupalstoilta löytyy lisää.
Jos on tuommoinnen masentunut asenne, niin luulenpa elämän todella olevan tylsää, kannaattako edes elää?
On täysin omasta itsestä kiinni, minkalaiseksi olonsa haluaa.
Täällä ei ole mikään pakko olla, mutta täällä on myöskin kaikki mahdollisuudet hienoon ja täydelliseen elämään.
Se on vain itsestä ja asenteesta kiinni.
mitenpä suomussalmella oikeen harrastaa ku kaikki maksaa ja jos et oo nk. "ämmän Kerman" jäsen ni katellaan jo alakajaisiksi ku lehmä uutta porttie. mitenpä koiran kansa tai yksinnään missään lenkkeilet, kaikki vaan vahtii jokasta askelta ja että paskantaako se koira ja mihin paskantaa. siinäpä mennee seki miellyttävä kokemus vituroilleen. Ja vaikka paskan keräiskin pois ni kävele sitten koko lenkki paskapussi kädessä. siitäkö se riemu joillahi repiääki sitte. Jor meinaa ohikulkiessaan jonku kerrotalon roskakatokseen laittaa pussin ni jo on joku ritva 92wee huutamassa että mees nyt jantteri hiiteen meijjän taloyhtiön mailta tai huomenaamuna et kukonlaulua kuulekkaan.
Vielä niistä harrastuksista. Kaikki Maksaa paljon, vaikka hienot puitteet olisikin. olisi mahdollisuuksia, mutta jos ei oo valuuttaa, niin sitten saapi harrastukset jäädäkin. sorovnoo ja takaisin kotiin pottuja kuorimaan ja telekkarie vahtaamaan. siinäpäsitte perheonni kukoistaa ku lapsiakaan voi yksin pihalle päästää ettei vahingossakan edes henkäise naapurin pihaa kohti. Siellä harjanvarrenkanssa vahitaan ja jos pikkusen vilikasoo ni jo on joku tontinrajalla huutamassa ja räkyttämässä.
Suomussalmella siis tylsistyy jossei oo rikas ja kuulu ämmän kermaan. muuta hyvä ihminen pois ja äkkiä.
näkkööhän sitä jo viikonloppusin kylilläki ettei kaikki oo kohillaan. hotellilla saapi pelätä että saapiko sitä turpaan ja millon. Kylillä pyörii kaikki teiniäidit ja vähän vanahemmatki pilistelemässä, lapset ja lemmikit takapenkillä nukkuen.
Kyllähän se tylsyys iskee silloin tällöin itse kullekin. Sattuipas itsellekin nyt semmoinen tylsempi pikku hetki ja päätin vilkaista ensi kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin tänne. Joskus aikoinaan kirjoittelin tänne useinkin, mutta jostain syystä luokkouduin muihin askareisiin. Vähälläpä olin nimimerkillä kirjoittaa, mutta anonyyminä täällä muutkin kirjoittavat, siispä minaäkin noudatan yleistä linjaa.
Ei ole kyllä yleensä päässyt tylsää hetkeä tulemaan, kun tekemistä on piisannut vähintäänkin riittävästi. Harrastusten ei tarvitse edes maksaa, sillä aivotreenit menevät omalla painollaan muutenkin. Välillä uhraan aikaa ihan vain mietiskelylle, hyvät puitteet kun siihen on luonnossa liikkumisen ohella. Samalla tietenkin kamera pitää olla mukana, ettei vahingossa menetä luonnon liikkuvia tapahtumia.
Uusien asioiden etsiminen ja tutkiminen on omalla kohdallani osoittautunut sopivasti mielenkiintoiseksi puuhaksi, samaten erinäiset tutkimusharrastukset. Joillakin tutkimuspuuhasteluun kuuluu ihmisten kyttääminen, mutta jos ei muuta keksi, niin olkoonpahan sekin sitten tyhjää kummempana.
Pitkän en saman tyyppistä askaretta kerrallaan harrasta, vaan vaihdan kerrassaan harrasteaiheen toiseen välillä. Näin harrastuksesta ei pääse menemään maku.
Baarien tapahtumat on nähty jo moneen kertaan, siellä ei paljoa uutta löydä. Toki edelleen joskus piipahdan päiväseltään yhden olusen verran istumassa jatuumaamassa näkötuttujen kanssa, iltaisin en enää ole viitsinyt lähteä mekkalaa kuuntelemaan. Todellakin naisasiakkaiden määrä baareissa varsinkin päiväseltään on ollut sangen olematonta. Sehän kuvaa vain sitä, että etelään on lähdetty, eikä siinä sinällään mitään ihmeellistä ole, kaupungit vetävät, kun luonnosta ollaan vieraanuttu.
Nytpä olen sitten taas täyttänyt oman kirjoittamisen tarpeeni tälle alueelle, enkä tiedä, milloin lienee seuraava kerta. Mahdollisesti jo vaikka ensi vuonna...
Tällä suomussalmella ei ole yhtään hyvänäköistä naista.Ne joya on kauniita on aina venäläiisiä