Vakavasti sairas

Ja onko joku sellainen ymmärtävä tuttu joka voi tuurata sinua välillä, tai muu ystävällinen henkilö joka olisi äitisi luona välillä auttamassa puhumassa mukavia ja ehkä pahimmilla hetkillä. Onko hänellä itsellään tuttuja. Tai jos äitisi ei halua muita niin kestääkö hän yksinkin kotona sen ajan kun olet kodissasi ja töissä. Mitä hän sanoisi.?

Omaakin aikaakin tarvitset. Jos äidilläsi on puhelin, tietokone, tv, radio, musiikkia, kirjoja, ristikoita, ja Haluamiansa juttuja kodissa ne voivat hiukan helpottaa ettei kökötä hiljaisuudessa. Palvelutaksi tai muu. Miten talon hissi ja kynnykset? Onko mitään lääkettä? Ovatko tärkeät puhelinnumerot lähellä. Mikä virkistäisi häntä tai piristäisi tuossa tilanteessa, mitä hän ajattelee.

Jos jatkossa olisi liikkuminen mahdotonta lopullisesti, käykö se apuvälinein tai sitten äiti lähemmäs asumaan? Jos paikka on hyvä äidin mielestä. Jos olisi sänkykunnossa sitten pitäisi miettiä muita juttuja mutta niin että äitä voi kuunnella.

Mutta jos nyt selkiäisi sairauskin. Ehkä siihen on lääke ja apuvälineitä. Äitisi saisi nyt kipeänä kertoa toiveitaan, voi helpottaa avuttomuuden tunteen poistumista jos joku kuuntelee ja organisoi ympäristön toimivaksi.

Ei turhaa hössötystä vaan tuttuutta. Ja kipänä moni tarviikin sen tutun ihmisen myös. Tai ystäviä.

Äitini kyllä pystyy kyllä kävelemään itse mutta se on hidasta samoin kuin käsien liikkeet. Ja mitä avun pyytämiseen tulee niin hän on ollut hyvin vastahakoinen pyytämään edes apua siskoltaan ja äidiltään eli mummoltani. Hän haluaa vain minut.Ja minä olen muuten ainut lapsi. Jos en kirjoituksessanj maininnut niin äitini on todella voimakastahtoinen nainen. Ja luulenpa että monet joilla on voimakastahtoinen äiti ymmärtävät edes jotenkuten tilanteeni. Eikä se tullut mitenkään yllätyksenä on kipeänä kärttyisä ja masentunut. Silloin kun hän oli terve oli hän ns. piilokärttyisä ja hänellä oli taipumusta apaattisuuteen. Hänellä on todella paljon kavereita. Kun kaverit olivat kylässä niin ei hän välttämättä näyttänyt että jokin ärsytti tai teki kärttyiseksi. Ennemmin oli ilonen. Minulle hän on aina näyttänyt myös kärttyisen puolensa. Enemmän se on ollut yllätys äitini kavereille.Sairaus toi sen puolen heillekin esiin.

tanjanomamaailma kirjoitti:

Äitini kyllä pystyy kyllä kävelemään itse mutta se on hidasta samoin kuin käsien liikkeet. Ja mitä avun pyytämiseen tulee niin hän on ollut hyvin vastahakoinen pyytämään edes apua siskoltaan ja äidiltään eli mummoltani. Hän haluaa vain minut.Ja minä olen muuten ainut lapsi. Jos en kirjoituksessanj maininnut niin äitini on todella voimakastahtoinen nainen. Ja luulenpa että monet joilla on voimakastahtoinen äiti ymmärtävät edes jotenkuten tilanteeni. Eikä se tullut mitenkään yllätyksenä on kipeänä kärttyisä ja masentunut. Silloin kun hän oli terve oli hän ns. piilokärttyisä ja hänellä oli taipumusta apaattisuuteen. Hänellä on todella paljon kavereita. Kun kaverit olivat kylässä niin ei hän välttämättä näyttänyt että jokin ärsytti tai teki kärttyiseksi. Ennemmin oli ilonen. Minulle hän on aina näyttänyt myös kärttyisen puolensa. Enemmän se on ollut yllätys äitini kavereille.Sairaus toi sen puolen heillekin esiin.

Lue lisää

Hei omat vanhemmat odottavat aina palveluja omilta lapsiltaan. Minun vanhempani ovat jo reippaasti yli 80 vuotiaita. Kun olen heille järjestänyt ateriapalvelu- ja kotisiivousasioita. Kotona asumisen mahdollistamiseksi. Niin he itse ovat nämä palvelut irtisanoneet tarpeettomina. Mutta, joka ikinen päivä kuulen puhelimessa, että ilman apuja ei tulla toimeen.

Palvelutalojonoon he eivät ole suostuneet menemään. Vaikka jonotusaika on n. 3-5 vuotta. En tiedä, mitä heidän päässä liikkuu. Kun eivät tunnu ymmärtävän omaa parastaan. Meillä kuitenkin on tätä välimatkaa yli 500 kilometriä.

eräsN1 kirjoitti:

Hei omat vanhemmat odottavat aina palveluja omilta lapsiltaan. Minun vanhempani ovat jo reippaasti yli 80 vuotiaita. Kun olen heille järjestänyt ateriapalvelu- ja kotisiivousasioita. Kotona asumisen mahdollistamiseksi. Niin he itse ovat nämä palvelut irtisanoneet tarpeettomina. Mutta, joka ikinen päivä kuulen puhelimessa, että ilman apuja ei tulla toimeen.

Palvelutalojonoon he eivät ole suostuneet menemään. Vaikka jonotusaika on n. 3-5 vuotta. En tiedä, mitä heidän päässä liikkuu. Kun eivät tunnu ymmärtävän omaa parastaan. Meillä kuitenkin on tätä välimatkaa yli 500 kilometriä.

Lue lisää

Teit todella ystävällisesti kun järjestit ateriapalvelut ja kotisiivouksen. Jos he irtisanoivat niin se on heidän oma ongelmansa jos ei kelpaa, ei siinä voi kun koittaa puhua ympäri kysyä ogelmista siinä tai antaa olla välillä. Kaupassa silti pitäisi käydä muiden eineksien vuoksi, ellei palveluun kuulu. Mutta kaupassa käyntiikin saisi apua varmaan, en tiedä mitä kodinhoitaja tekee tai jokin muu taho. Ja ulosmenoon tai kuljetukseen jos käyvät jossain.

Niin palvelutalo voisi helpottaa asiaa. Ilmeisesti heille koti on tärkeä ja uuteen olisi totutteleminen. Niin eipä sitä 500 km päähän pääse, eli lähellä pitäisi olla jotain palveluita edes. Mietin vaan että odottavatko he vähän että oma lapsi asuisi lähellä, mutta lapsellahan voi olla työ omalla paikkakunnalla ja rakennettu elämä. Varmaan monilla sama "ongelma", kun pitäisi saada kauempana asuvien vanhempien arki toimivaksi, mutta sitten esim. tuo irtisanominen.

Ilmeisesti aterioitakaan ei joka päivä tuoda, vaan kerralla joku satsi, eli tuskin kukaan päivittäin ovikelloa soittaa häiritsevästi. No ehkä asia selviää, että ateria ja siivous kelpaakin jossain kohtaa.

Eipä sitä kukaan tiedä miten omien vanhempien kanssa käy, että saako houkutella niihin siivous ja ateriapalveluihin vai tykkääkö ajatuksesta heti. :)

tanjanomamaailma kirjoitti:

Äitini kyllä pystyy kyllä kävelemään itse mutta se on hidasta samoin kuin käsien liikkeet. Ja mitä avun pyytämiseen tulee niin hän on ollut hyvin vastahakoinen pyytämään edes apua siskoltaan ja äidiltään eli mummoltani. Hän haluaa vain minut.Ja minä olen muuten ainut lapsi. Jos en kirjoituksessanj maininnut niin äitini on todella voimakastahtoinen nainen. Ja luulenpa että monet joilla on voimakastahtoinen äiti ymmärtävät edes jotenkuten tilanteeni. Eikä se tullut mitenkään yllätyksenä on kipeänä kärttyisä ja masentunut. Silloin kun hän oli terve oli hän ns. piilokärttyisä ja hänellä oli taipumusta apaattisuuteen. Hänellä on todella paljon kavereita. Kun kaverit olivat kylässä niin ei hän välttämättä näyttänyt että jokin ärsytti tai teki kärttyiseksi. Ennemmin oli ilonen. Minulle hän on aina näyttänyt myös kärttyisen puolensa. Enemmän se on ollut yllätys äitini kavereille.Sairaus toi sen puolen heillekin esiin.

Lue lisää

Hyvä jos pelaa kuitenkin kädet ja jalat. Se on jo plussaa, vaikka hitaasti kävisi. Luulen että apuvälineet auttaisi lisänä. Aika jännä ettei hänen siskonsa tai äidin apu käy ! , onkohan heillä muodolliset välit olleet tai kilpailua mitä ei saisi olla? Itse kysyisin kyllä syytä että mikä haittaa heissä, vai haluaako olla "vahva" heidän silmissä ei uskalla sairautta näyttää. Aika turhaa sellainen "sairauden piilottelu", vai onko äitinsä(mummo) joskus sanonut jotain ikävää tai ollut ilkeä (silloin voisi ymmärtää helposti)? Tai alistanut jotenkin nuorempana tahi hössöttänyt liikaa? Tai negatiivisia asenteita? Ahaa voimakastahtoinen. Mutta kyllä hänen pitäisi antaa sinulle omaa aikaa, jos kerran muitakin sukulaisia on olemassa apuna. kotipalvelut.

Ahaa ennenkin luonne sentyyppinen. Ikävää että olet kokenut kärttyisyyttä häneltä. Eihän se normaalia ole, vaikka et ole suomessa ainoa joka kokee. Omalle lapselle pitäisi olla ystävällinen. Ihan kuin ei hänen oman äidin(sinun mummon) kanssa välit olisi pelanneet aikoinaan hyvin? Vai onko. Epävarmuus ainakin tuo kärttyisyyttä joillekin.. Tai jos ottaa kaiken liian tosissaan tai liika työnteko tms. Itsetunto.

Niin positiivisuus pitäisi saada hänelle, positiivinen energia. Se puuttuu ehkä ? jos on kärttyisyyttä tai apatiaa. Jotenkin uskoa pitäisi hyväänkin ja onnistumiseen. Lapsuus voi toki vaikuttaa, muuttuuko "vanha" enää.. Mutta kipeänä on vaikeampi muuttua kokonaan positiiviseksi ja jos raajat ei pelaa ym ym, vaikeita hetkiä voi olla johon kaipaa lohdutusta. Sairaus voi tehdä välillä negatiivisia ajatuksia, vaikka tietäisikin että paranee.

Kuulostaa että hän olisi pelästynyt ehkä sairautta, ja ei tiedä mitä tulee. Ja kokee ehkä sinut turvallisemmaksi kuin muut ja luotettavaksi. Voisihan häntä vähän houkutella palvelujen käyttäjäksi ja miettiä mikä siskossa sitten on vikana. Ei kiusaamalla väkisin, vaan positiivisia näkymiä..

Ei se hyvä ole jos itsesi yksin väsytät, eli mitä äitisi pelkää niissä palveluissa tai sukulaisissa. Ja voisiko asian kokea positiivisemmin äitisi jos varovasti keskustelee joskus. Jos sukulaisissa vikaa, niin eipä siivoojan siivous kerran viikossa tai edes parissa paljoa häiritse. Tai ateriapalvelukaan. Ym.

En tässä mitään totuutta sanonut, arvailin vaan. Mutta itselläni on ollut narsistivanhempi joka on kaiketi ollut hyvin epävarma. Enkä väitä että sinun äitisi sellainen on todellakaan !, mutta muitakin henkisiä juttuja voi löytyä keneltä vaan. Mutta pääasia jos tytär tai poika on positiivisempi omassa elämässään eikä lähde negatiivisuuden ja kärttyisänapatian tielle. Vaikka välillä jokainen voi masentua / hämmentyä jostain, mutta sitten huomata että se olikin turhaa kenties. Mutta ihmiset ovat erilaisia, monenlaisia mahtuu. Positiivisus auttaisi vaan ihmistä eteenpäin ettei kärsisi.

Ehkä itse negatiivisuuskin voi sairastuttaa ilmeisesti vähän, en tiedä miksi elimistö reagoi joihinkin henkisiinkin juttuihin. Vaikka en väitä tässä tapauksessa niin olevan! Eli vaikka on vaikeita asioita jokaisella elämässä, niistä voisi päästä eteenpäin ilman pelkoja. :) Toisten positiivisella tuella, hämäävät seikat pois käsittelemällä - jos ei itse osaa. Voi olla häiritseviä asioita jos ei koskaan puhu mistään kenellekään, jokaisella pitäisi olla ystävissä juttututtuja ja oma äiti(esim. äidilläsi sinun mummo) tai sisarus, joku luotettu positiivisesti tukeva. Se saisi ihmisen ehkä vahvemmaksi ja joku päivä omat jalat kantaisi henkisestikin ilman kärttyisyyttä kenties. Vaikka ainahan muita ihminen kaipaa elämäänsä, esim. ystäviä ja tuttuja noin muutenkin.

Elämä voi olla joillekin haasteellista ollut ja jos on epäonnistumisia eikä ole jatkanut yrittämistä minne haluaa tai tajunnut suuntaa, voi se kärttyisyys, arkisuus tai apaattisuus iskeä. Vaikka onhan siinä asennekysymystäkin osin ja se että näkeekö kaukoputkella asioita vai näköalattomuus. Tuoko joku "kaukoputken". Tai harmittaako ikääntyminen toisia. Ellei kärsi masennuksesta tai ahdistuksesta, suomalaisten kansansairaudet melkein. Mutta lapselle nyt ei saisi näyttää vaan omalle äidille jos on kärttyinen. Ihan kuin olisit äidin roolissa ja saisit kärttyisyyden niskaan.

Huumori on myös yksi juttu mitä ihminen tarvisi. Vaikka tauti vakavaksi tekeekin kenet vaan.

Zemppiä.

..... kirjoitti:

Hyvä jos pelaa kuitenkin kädet ja jalat. Se on jo plussaa, vaikka hitaasti kävisi. Luulen että apuvälineet auttaisi lisänä. Aika jännä ettei hänen siskonsa tai äidin apu käy ! , onkohan heillä muodolliset välit olleet tai kilpailua mitä ei saisi olla? Itse kysyisin kyllä syytä että mikä haittaa heissä, vai haluaako olla "vahva" heidän silmissä ei uskalla sairautta näyttää. Aika turhaa sellainen "sairauden piilottelu", vai onko äitinsä(mummo) joskus sanonut jotain ikävää tai ollut ilkeä (silloin voisi ymmärtää helposti)? Tai alistanut jotenkin nuorempana tahi hössöttänyt liikaa? Tai negatiivisia asenteita? Ahaa voimakastahtoinen. Mutta kyllä hänen pitäisi antaa sinulle omaa aikaa, jos kerran muitakin sukulaisia on olemassa apuna. kotipalvelut.

Ahaa ennenkin luonne sentyyppinen. Ikävää että olet kokenut kärttyisyyttä häneltä. Eihän se normaalia ole, vaikka et ole suomessa ainoa joka kokee. Omalle lapselle pitäisi olla ystävällinen. Ihan kuin ei hänen oman äidin(sinun mummon) kanssa välit olisi pelanneet aikoinaan hyvin? Vai onko. Epävarmuus ainakin tuo kärttyisyyttä joillekin.. Tai jos ottaa kaiken liian tosissaan tai liika työnteko tms. Itsetunto.

Niin positiivisuus pitäisi saada hänelle, positiivinen energia. Se puuttuu ehkä ? jos on kärttyisyyttä tai apatiaa. Jotenkin uskoa pitäisi hyväänkin ja onnistumiseen. Lapsuus voi toki vaikuttaa, muuttuuko "vanha" enää.. Mutta kipeänä on vaikeampi muuttua kokonaan positiiviseksi ja jos raajat ei pelaa ym ym, vaikeita hetkiä voi olla johon kaipaa lohdutusta. Sairaus voi tehdä välillä negatiivisia ajatuksia, vaikka tietäisikin että paranee.

Kuulostaa että hän olisi pelästynyt ehkä sairautta, ja ei tiedä mitä tulee. Ja kokee ehkä sinut turvallisemmaksi kuin muut ja luotettavaksi. Voisihan häntä vähän houkutella palvelujen käyttäjäksi ja miettiä mikä siskossa sitten on vikana. Ei kiusaamalla väkisin, vaan positiivisia näkymiä..

Ei se hyvä ole jos itsesi yksin väsytät, eli mitä äitisi pelkää niissä palveluissa tai sukulaisissa. Ja voisiko asian kokea positiivisemmin äitisi jos varovasti keskustelee joskus. Jos sukulaisissa vikaa, niin eipä siivoojan siivous kerran viikossa tai edes parissa paljoa häiritse. Tai ateriapalvelukaan. Ym.

En tässä mitään totuutta sanonut, arvailin vaan. Mutta itselläni on ollut narsistivanhempi joka on kaiketi ollut hyvin epävarma. Enkä väitä että sinun äitisi sellainen on todellakaan !, mutta muitakin henkisiä juttuja voi löytyä keneltä vaan. Mutta pääasia jos tytär tai poika on positiivisempi omassa elämässään eikä lähde negatiivisuuden ja kärttyisänapatian tielle. Vaikka välillä jokainen voi masentua / hämmentyä jostain, mutta sitten huomata että se olikin turhaa kenties. Mutta ihmiset ovat erilaisia, monenlaisia mahtuu. Positiivisus auttaisi vaan ihmistä eteenpäin ettei kärsisi.

Ehkä itse negatiivisuuskin voi sairastuttaa ilmeisesti vähän, en tiedä miksi elimistö reagoi joihinkin henkisiinkin juttuihin. Vaikka en väitä tässä tapauksessa niin olevan! Eli vaikka on vaikeita asioita jokaisella elämässä, niistä voisi päästä eteenpäin ilman pelkoja. :) Toisten positiivisella tuella, hämäävät seikat pois käsittelemällä - jos ei itse osaa. Voi olla häiritseviä asioita jos ei koskaan puhu mistään kenellekään, jokaisella pitäisi olla ystävissä juttututtuja ja oma äiti(esim. äidilläsi sinun mummo) tai sisarus, joku luotettu positiivisesti tukeva. Se saisi ihmisen ehkä vahvemmaksi ja joku päivä omat jalat kantaisi henkisestikin ilman kärttyisyyttä kenties. Vaikka ainahan muita ihminen kaipaa elämäänsä, esim. ystäviä ja tuttuja noin muutenkin.

Elämä voi olla joillekin haasteellista ollut ja jos on epäonnistumisia eikä ole jatkanut yrittämistä minne haluaa tai tajunnut suuntaa, voi se kärttyisyys, arkisuus tai apaattisuus iskeä. Vaikka onhan siinä asennekysymystäkin osin ja se että näkeekö kaukoputkella asioita vai näköalattomuus. Tuoko joku "kaukoputken". Tai harmittaako ikääntyminen toisia. Ellei kärsi masennuksesta tai ahdistuksesta, suomalaisten kansansairaudet melkein. Mutta lapselle nyt ei saisi näyttää vaan omalle äidille jos on kärttyinen. Ihan kuin olisit äidin roolissa ja saisit kärttyisyyden niskaan.

Huumori on myös yksi juttu mitä ihminen tarvisi. Vaikka tauti vakavaksi tekeekin kenet vaan.

Zemppiä.

Lue lisää

"Ihan kuin ei hänen oman äidin(sinun mummon) kanssa välit olisi pelanneet aikoinaan hyvin? Vai onko. Epävarmuus ainakin tuo kärttyisyyttä joillekin.."

Eli jos on epäselvyyksiä väleissä omiin vanhempiin esim. äiti, ollut nuoruudessa tai muuten, tai jäykkyyttä välillään, niin voi olla epävarma ja kärttyisä. Ei koske kaikkia ihmisiä todellakaan mutta joillakin mahdollista. Epävarmuus ja ehkä heikkous sairauden edessä korostuu kipeänä. Mutta ei saisi ajatella itseään sairauden kautta. Tai joku muu voi tehdä kärttyisäksi elämässä, mikä kullakin, jos uskaltaa miettiä mikä. Ja minkälainen luonne noin muuten ollut lapsena jo.

Vanhemman, vaikkapa äidin, pitäisi osata positiivisesti tukea lasta eri ikäisenä, ja ennenvanhaan ei ehkä ollut sellaisia välejä. Oli ehkä jäykempää joillakin, tai vanhempi ei osaa tukea erityisesti, jos ei ole siihen taitoa tai elämänkokemusta. Tai tietoa taikka halua.

Toivottavasti sai jotain selvää tekstistä eikä hirveitä väärinymmärryksiä, myös toivottavasti joku positiivisuuden murunen jäi käteen tai siis mieleen.

Minulla on eräs täti joka on myös sairas, reuma, ja on myös ollut kärttyinen ja apaattinen elämässään. Ei hänellä ehkä ole ollut positiivista tukijaa, näköaloja, ja on kovin herkkäluonteinen. Liikkuminen on vaikeaa, mutta asuu omassa kodissa. Negatiivisuus ja mikään ei hänellekään käy koska pelkää aina jotain. Ja pitää omasta kannastaan kiinni.

Ylivarovaisuus pitäisi vaan kohdentaa oikeisiin osoitteisiin eikä esim. elämää hieman parantavaan juttuun. :)

..... kirjoitti:

"Ihan kuin ei hänen oman äidin(sinun mummon) kanssa välit olisi pelanneet aikoinaan hyvin? Vai onko. Epävarmuus ainakin tuo kärttyisyyttä joillekin.."

Eli jos on epäselvyyksiä väleissä omiin vanhempiin esim. äiti, ollut nuoruudessa tai muuten, tai jäykkyyttä välillään, niin voi olla epävarma ja kärttyisä. Ei koske kaikkia ihmisiä todellakaan mutta joillakin mahdollista. Epävarmuus ja ehkä heikkous sairauden edessä korostuu kipeänä. Mutta ei saisi ajatella itseään sairauden kautta. Tai joku muu voi tehdä kärttyisäksi elämässä, mikä kullakin, jos uskaltaa miettiä mikä. Ja minkälainen luonne noin muuten ollut lapsena jo.

Vanhemman, vaikkapa äidin, pitäisi osata positiivisesti tukea lasta eri ikäisenä, ja ennenvanhaan ei ehkä ollut sellaisia välejä. Oli ehkä jäykempää joillakin, tai vanhempi ei osaa tukea erityisesti, jos ei ole siihen taitoa tai elämänkokemusta. Tai tietoa taikka halua.

Toivottavasti sai jotain selvää tekstistä eikä hirveitä väärinymmärryksiä, myös toivottavasti joku positiivisuuden murunen jäi käteen tai siis mieleen.

Minulla on eräs täti joka on myös sairas, reuma, ja on myös ollut kärttyinen ja apaattinen elämässään. Ei hänellä ehkä ole ollut positiivista tukijaa, näköaloja, ja on kovin herkkäluonteinen. Liikkuminen on vaikeaa, mutta asuu omassa kodissa. Negatiivisuus ja mikään ei hänellekään käy koska pelkää aina jotain. Ja pitää omasta kannastaan kiinni.

Ylivarovaisuus pitäisi vaan kohdentaa oikeisiin osoitteisiin eikä esim. elämää hieman parantavaan juttuun. :)

Lue lisää

Positiivisella tukemisella vanhemmilta lapselle, en tarkoittanut mitään väkisin hössöttämistä tai mitään negatiivista. Vaan ihan muuta