4kk pentu kävelee suht koht hyvin hihnassa mutta poukkoilee puolelta toiselle. Joten lastenvaunujen kanssa liikkuminen turhauttavaa koiran kanssa kun joudun vaihtamaan remmikättä koko ajan. Olen koittanut pysähdys taktiikkaa mutta turhaan.
mitä pitää tehdä
**********
4237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuljetat aina vasemmalla puolella. Kun siirtyy, sanot EI---VASEMMALLE.Ilman huutamista, rauhallisesti ja siirrät koiran vasemmalle. Palkitse siihen namupalalla. Kun tätä jatkat jonkun viikon, oppii käskysanat EI-VASEMMALLE ja kulkee siinä.
Tärkeää on opettaa koiralle kumpikin puoli tiestä. Oikea ja vasen. Sen jälkeen koiran ääniohjaus on helppoa kuin kaukosäätimellä.
Opetettettaessa vain siirrät koiran hellästi (ja myöhemmin tarvittaessa päättäväisesti) halutulle puolelle ja sanot samalla puolen nimen. Kyllä koira sen nopeasti oppii.
Tätä voi vahvistaa myös harjoittelemalla kotona asettamalla kaksi namia koiran eteen ja sanoa odota. Sitten antaa luvan ottaa vasen tai oikea. Jos menossa väärin niin sitten käsi eteen estämään, sekä korostaa sanaa johon oli lupa. Ja lujat kehut kun menee oikein.
opettaessa IKINÄ.ei se poukkoile kun normaali talutin ja pidät sen vasemmalla puolella.ajat rattailla yli jos ei usko.itse opetin juuti tyhjollä rattailla vasemmalla kulkemaan.ei tarvinnut kuin kerran varpailla rattaat käydä niin alkoi kulkea ilmankin sivulla vaikka vetämiseen pitää vielä keskittyä.
alettu kävelyillä opettaa, mitä tarkoittaa, kun pennulle sanotaan "reunaan".
Nyt koira 11kk, ja osaa kulkea kävelytien laidassa, eikä seilaa edestakaisin.
Jos joskus sattuu jonkin hajun perässä siirtymään keskemmälle tietä, pelkkä "reunaan" riittää palauttamaan koiran omalle kohdalleen.
Kärsivällisyyttä kehiin. Aika tärkeä jippo oppia.