Minulla on ollut kkk viisi vuotta ihan pennusta asti. Haukku on ollut aina kanssani ja kiintynyt niin että jos vie hoitoonkin saa eroahdistuksen. Meille syntyy pian vauva ja pelkäämme että haukku ei hyväksy uutta perheenjäsentä. Nyt jo hyljeksii vatsaani ja toisinaan osoittaa mieltään käymällä päälle. Olen nyt tilanteessa missä en tahtoisi olla. En halua antaa koiraa kiertoon, koska ei ole mikään helpoin luonne ja ei tule toimeen muiden koirien , kissojen tai lasten kanssa. On hyvin itsepäinen eikä koskaan ole saanut kovinkaan jämerää koulutusta.Myös haukku on minusta riippuvainen joten ei välttämättä sopeudu uusiin ihmisiin. Syy minun koska olen lellinyt sen pilalle. En myöskään tohtisi viedä lopetettavaksi koska se ei tunnu oikealta ratkaisulta koska koira on terve, leikattu,rokotettu ja nuori vielä.
Ahdistaa aivan kamalasti tilanne, joten olisi mukavaa jos saisin ASIALLISIA neuvoja.
Ahdistaa aivan kamalasti tilanne, joten olisi mukavaa jos saisin ASIALLISIA neuvoja.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihan oikeasti..alat korjaamaan omat virheesi heti, koiran ei pidä olla maksumiehenä eli johtajuus kuntoon ja yksi vahva vaihtoehto on koiraneuvolasta apua koulutukseen tässä on yksi linkki muitakin varmasti on..
http://www.koiraneuvola.fi/
itselläni on ollut kaksi karkkaria ja voin sanoa että rotu vaatii selkeät jämptit rajat mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, lellittelyä rotu ei kestä vaan ottaa ohjat kätee heti.
Koira ei tajua sinun vatsaasi eikä sitä hyljeksi vaan sinun tapaa esitellä sitä. eli komenna koira pois jos käyttäytyy huonosti vatsaasi kohtaan.
Hyvä ettei lapsi ole vielä syntynyt niin sinä kerkiät käymään keskustelemassa ongelmakouluttajan luona asiasta.
Kettikset on minun sydäntä lähellä ja harmittavan moni ei ymmärrä että kettis vaatii selkeät rajat ja kunnon lenkit ja aivojumppaa ettei turhaudu..eli nyt on aika ryhtyä kunnon omistajaksi laittaa asiat kuntoon. Myös koirakirjat johtajuudesta on hyviä esim cesar millerin kirja, eri koulutuskirjat myös..kiire tulee sinulla.
mutta jos olet laiska koirasi suhteen ja kyllästyt niin älä lopeta liian nuori siihen anna kokeneelle omistajalle ellet itse viitsi koiraasi kouluttaa.
Tiedän tehneeni väärin kun en ole asettanut rajoja ja toivon ettei ole myöhäistä. Kokeilen tätä neuvolaa jota suosittelit. Vauvan syntymään on vielä aikaa joten eiköhän tämä tästä, koirani on kuitenkin hyvin fiksu kaveri.
kärkevä..mutta kuten sanoin kettikset on minulle hyvin rakas rotu ja siksi ylireagoin hiukan..
mutta kyllä sinä saat asiat kuntoon jos oikein paneudut asiaan ja vastauksestasi päätellen olet oikeasti koirastasi välittävä vaikka niin sanotusti olet hiukan "metsään sen kanssa mennyt..tuolta saat esim koiraneuvolasta hyvät ohjeistukset ja jonkun joka tukee sinun koulutustasi..tuttuni kävi siellä erirotuisen mutta terrierin kanssa rähinnöinnin vuoksi ja hyviä tuloksia..ei muuta kuin sinnillä etteenpäin ja lykkyä tykö :)
olisi kiva kuulla jatkossa onko ollut apua ongelmaan.
tuolla harrastajien palstalla on väkeä joilla on noita koiria ja lapsia eikä ongelmia oo
miks kummassa te täällä kyselette, miksette kysele sieltä missä niitä rodun oikeita harrastajia ja asiantuntijoita on
www.foxifoorumi.net
Siksi kysyn kun en tiedä.
jos täälläkin kyselee täällä pyörii monia eri rotujen harrastajia..itse harrastan juuri kyseistä rotua..ja vastaan mielelläni. Tämä palsta on terriereille ja se kattaa kaikki terrierirodut.
toki aina voi kysellä myös rotuyhdistykseltä..pääasia että kyselee.. :)
itselläni on samaa rotua mutta eri karvanlaadulla, sileitä siis. Taloudessa oli ja on toki edelleen urosfoxi joka kyllä aika-ajoin yrittää vähän näyttää ja olla ja pullistella.
Vauva syntyi kolmisen vuotta sitten ja toki se kiinnosti koiria vaan annettiin haistella ja olla vähän vaipanvaihdossa mukana, äkkiä ne tottuivat (muista jemmata vaipat äkkiä, niitä saattavat haluavan riepottaa *yäks*)
Tuolla foxifoorumilla, jonka osoitteen jo saitkin, on tosiaan muutamallakin niin että perheessä on ensin ollut koiria ja sitten syntynyt niitä lapsosia ja ihan on ok kaikilla mennyt, todella älykkäitä vaikka hieman kaahoja nämä koiramme. Todennäköisesti turhaan hötkyilet, olet vain jämäkkä ja suojelet sen oman pentusi, niin koiramaailmassa toimitaan eikä siihen ole uroilla mitään sanomista, kyllä ne yleensä tajuaa.
Tervetuloa tuonne foorumillemme kirjoittelemaan ja kyselemään, lupaan että saat siellä varmasti vastauksia ja ihan omakohtaisia kokemuksia.