Jari ja Tuuli osa 1

Kotikirjuri

Jari ja Tuuli


”Viimein koitti viikonloppu” ajattelin, kun astelin ulos koulurakennuksesta. Olin käymässä tätä koulu jo neljättä vuotta ja loppu häämötti jo muutaman viikon päässä. Oli kevät ja linnut lauloivat kun astelin parkkipaikalla olevalle autolleni. Mieleeni tuli huominen vierailu serkkutytön valmistumisjuhlissa, ja nämä juhlat olivat tietysti naapurikaupungissa. Ei siis tänään ollut asiaa kuningasalkoholin kanssa läträämään, ainakaan kovin paljon, kun aamulla piti pystyä autoilemaan.

Asunnolleni ajaessa puhelimeni piippasi tekstiviestin merkiksi ja lakia rikkoen luin sen ajaessani.

”Moro, mitkä äijän suunnitelmat.. Tuus saunoo ja peliä kattoo.. Otetaa muutama olut…”

Lähettäjä oli hyvä kaverini Jari. Ajelin siinä kotiin ja ajatuksiini kulkeutui kuva Jarista ja tämän avopuolisosta Tuulista. Siinä oli melkoinen pariskunta, mukavia kaikin puolin, kuitenkin minua hävetti oma käytökseni, kun muistelin viime syksyn tapahtumia yökerhossa, kun Jari ja Tuuli olivat olleet kanssani samassa baarissa. Molemmat olivat olleet kovassa tuiskeessa ja minä varmasti eniten.
Jari oli siinä hävinnyt jonnekin ja Tuulin kanssa kierreltiin yökerhoa ja tilatessani tiskiltä olin seissyt Tuulin takana ja jostakin ihmesyystä olin tarttunut häntä lantiolta ja siirtänyt käteni takapuolelle ja puristanut siitä. Tuuli ei siitä välittänyt ja katsonut vain eteenpäin mutta tajusin itsekin humalasta huolimatta olevani ylittänyt rajan.

Aamulla muistin tapahtuman ja mieltäni oli siitä lähtien painanut häpeä käytöstäni kohtaan. Jari ei ollut varmaan sitä nähnyt, mutta mistäpä sitä täydessä baarissa voi tietää. Tuuli taas oli käyttäytynyt kuin ennenkin. Mutta itse olin usein vaivautunut ja joskus huomannut hieman vältteleväni heidän seuraa.

Kotiin päästyäni soitin Jarille, että huomenna olisivat sukujuhlat. Päätettiin kuitenkin, että menen heille katsomaan mm-lätkää ja voitaisiin siinä vaikka saunoakin. Jari aikoi minut noutaa parin tunnin päästä.

Aika kului ja pian istuin jo Jarin autossa matkalla heille. Tuuli ajoi ja Jari istui edessä ottaen jo olutta. Avasin itsekin ensimmäistä olutta ja olo oli rento ja työnsin menneet ajatuksistani taka-alalle. Juteltiin niitä näitä työasioista ja kouluasioista. Jari oli rakennusmies ja Tuuli sairaanhoitaja. Molemmat olivat minua pari vuotta nuorempia vaikka olin itse vasta koulussa, johtuen muutaman vuoden työkokemuksesta ennen opintoja.

Perille päästyä myös Tuuli liittyi katsomaan peliä ja joi jotakin viiniä kun me miehet otettiin miesten juomaa eli olutta, tosin minä pystyin ottamaan yhden siinä missä Jari joi viisi. Peli etene mukavasti Suomen johtaessa ja Jari sekä Tuuli neuvottelivat, menisivätkö yökerhoon asti. Itse tein heti aluksi selväksi, etten lähtisi sinne, vaan voisin mennä taksilla kotiin.

Peli loppui Suomen voittoon ja siitä innostuneena Jari vaihtoi oluen väkeviin ja vauhtia alkoi olla miehen puheissa sekä itse miehessä. Jarilla oli taipumus hieman värittää tarinoita ja varsinkin humalassa yritti kehua naisjuttuja ennen, kuin oli Tuulin tavannut. Tuuli tietysti ei siitä tykännyt ja pian oli jo pientä kiistaa. Sain vaihdettua puheenaiheen televisiossa meneillään olevaan elokuvaan joka näkyi jollakin taivaskanavalla, ja kiistelyt loppuivat siihen. Jari lähti lämmittämään saunaa ja jäimme Tuulin kanssa olohuoneeseen. Nyt huomasin Tuulinkin olevan aika humalassa ja nainen alkoi nauraen kertoa jotakin hauskaa juttua mikä oli sattunut aiemmin viikolla. Ajatukseni kuitenkin harhailivat viime syksyn käytökseeni ja mietin, muistiko Tuuli sitä vai olisiko hän luullut puristelijan olevan joku muu?

Jari palasi takaisin ja kertoi että kohta päästään saunaan. Elokuvaa katsottiin ja juteltiin kolmestaan niitä näitä mutta ajatuksissani mietin kuitenkin yhä käytöstäni ja myönsin varovasti itselleni sen tosiasiani, että voisin olla ihastunut Tuuliin jos hän ei olisi ikinä seurustellut hyvän kaverini kanssa. Minulla on kuitenkin ollut taipumus ihastua salaisesti lähes kaikkiin naisiin jotka ovat olleet kavereideni kanssa. Tämä on tietysti sairasta, mutta pidän sen sisälläni.

Tuuli on vaaleatukkainen noin 1,65m pitkä nainen, vartaloltaan ei lihava muttei tikkukaan. mutta ne naiselliset muodot olivat se, mikä kiinnitti minun huomioni. Rinnat olivat ainakin kookkaat, jolleivät isot ja takapuoli oli suosikkini, tiukka mutta muodokas. Kasvot taas olivat luonnollisen kauniit.
Tämä oli kuitenkin Jarin nainen, ja olin molempien kaveri ja tuntenut heidät jo pitkään.

Elokuvan lopputekstit näkyivät televisiossa kun muistettiin se sauna, joka oli ollut jo kauan lämpimänä. Kellokin oli jo yli puolen yön. Mietin jo hetken lähtöä kotiin, mutta Jari sai minut mukaan saunaan.
Miehet kylvettiin ensin ja juteltiin siinä lauteilla kaikenlaista. Jari oli jo aivan änkyrässä ja pian ne puheet kääntyi naisasioihin. Puheet eivät minusta olleet mukavaa kuunneltavaa, vaikka itse oli poikamies, ei jaksanut kuunnella kehuja varatulta mieheltä.
Tuuli jo huuteli pesuhuoneen ovelta pääsisikö hän pian saunomaan ja sanoin Jarille että lähden jo pesulle ja pois saunasta, niin voivat rauhassa kylpeä Tuulin kanssa.

Pesuhuoneessa avasin suihkun ja peseydyin ja juuri silloin ovi aukesi ja Tuulihan se siinä. Minä menin aivan sanattomaksi, mutta Tuuli vain kysyi normaalisti, joko hän pääsee kohta saunaan. Änkytin tulevani kohta pois niin saavat saunoa Jarin kanssa. Tuulikin oli jo humalassa, vaikkei läheskään niin paljon kuin Jari.
Tuuli sulki oven ja peseydyin loppuun. Minua väkisinkin kiihotti ajatus, että olin alastomana Tuulin edessä vaikka Tuuli oli täysin vaatteet päällä.
Jari saunoi ja en tiedä oliko hän kuullut Tuulin käyneen ovella, mutta nähnyt ei ollut ainakaan. Saunan ovi on niin, ettei sieltä näe pesuhuoneesta kuin osan ja ovea ja suihkua ei lainkaan. Kuivasin itseni ja vedin alushousut jalkaan ja poistun pesuhuoneesta eteiseen, johon ovi johti.

Eteisestä huomasin heti että kello oli jo yli yhden koska televisio oli päällä ja siellä pyöri taivaskanavien porno. Mies nai naista rajusti takaapäin samalla työntäen sormea naisen toiseen reikään. Tuuli tuli samalla makuuhuoneesta ja oli vähentänyt vaatetustaan päällään enää toppi ja alushousut. Tuuli pyyteli anteeksi, kun oli hyökännyt sillatavalla pesuhuoneeseen. Kertoi ajatelleensa vain kysyä, joko kohta hänkin pääsee, muttei ollut kuullut sitä että pesulla olisi jo joku.

”Ei se mitään” vastasin vähätellen tapahtunutta.
”No tulipahan kostettua se pyllyn puristelu” Tuuli vastasi hymyillen, kun asteli hieman horjuen pesuhuoneeseen, ja minä menin aivan sanattomaksi. Istahdin olohuoneen sohvalle ja jäin katsomaan pornoa vaikka en nähnyt mitään vaan ajattelin Tuulin sanoja. Nyt ainakin oli selvää, että Tuuli tiesi ja muisti, mutta tiesikö Jari. Ja jos tiesi, niin eikö hän halunnut sanoa mitään vai salliko Jari ns. kaverille kans-tyylin.

Kello oli puoli kaksi ja mietin jos tilaisin jo taksin, mutta ajattelin että pitää minun odottaa niin kauan että he tulevat saunasta. Katselin siinä pornoa jossa naista nai nyt kaksi miestä ja nainen huohotti kovaan ääneen.
Huomasin kellon olevan jo kaksi. Mieleeni välähti huoli, etteivät ne ole sammuneet saunaan, kun aluksi kuulunut saunan sihahtelu oli loppunut eikä suihkunkaan ääntä kuulunut.
Vilkaisin pesuhuoneen ovelle ja huomasin oven olevan hieman auki.
Ajattelin kysyä onko kaikki ok ja astelin pesuhuoneen ovelle ja siinä ovella tajusin samalla kun kurkistin jo oven raosta, että pornofilmin huohotuksen lisäksi ajatuksiini kantautui pientä, eri suunnasta tulevaa ääntelyä joka viittasi naintiin.

Hetkellä jolloin tajusin äänet. katsoin jo ovenraosta ja näin pesuhuoneen lattialla Jarin makaavan selällään päänpuoli minuun päin ja Tuulin ratsastavan Jarin päällä, kasvot minuun päin.
Ilmeisesti Tuuli huomasi ovenraossa liikkeen, koska hän käänsi katseensa minuun ja näki minut. Tuulin katse oli lasittunut ja hän ei välittänyt minusta mitään. Ratsasti vain rytmikkäästi. En tiedä mikä minuun meni mutta jäin paikoilleni ja avasin jopa ovea lisää nähdäkseni paremmin. Tuulin rinnat näyttivät valtavilta ja ne hytkyivät ylösalas. Tuuli katsoi yhä minua silmiin ja huohotus oli jo hieman äänekkäämpää.

Kuin unessa seisoin pelkissä alushousuissa ovenraossa, ja katsoin kavereideni naivan kylpyhuoneen lattialla ja kuin unessa, tajusin kaivavani kivikovan kyrpäni housusta ja aloittavan runkkauksen. Tuulin katse laski silmistäni munaani ja teki kielellä varovaisia nuolaisuja huulillaan. Koko tämä tapahtuma kiihotti minua valtavasti. Näin Kaverini makaavan lattialla, hänen kyrpänsä soutamassa Tuulin raossa Tuulin ratsastaessa rytmikkäästi. Tuulin rinnat heiluivat myös voimakkaasti ja hän huuliaan nuollen katsoi välillä minua suoraan silmiin ja välillä munaani jota runkkasin nopeaan tahtiin.

Tuulin äänestä päättelin hänen olevan laukeamassa ja vartalo jännittyi kaarelle ja silmät olivat kuin naulitut kyrpääni. Tämä oli minulle liikaa ja lastini lähti liikkeelle, en tajunnut sitä tähdätä edes minnekään ja laukesin pesuhuoneen lattialle ja sitä tuli paljon. Osa lensi jopa lähelle Jarin päätä.

Polvet täristen vedin housut ylös ja ymmärsin Jarin ääntelystä päätellen juuri tyhjentävän itseään Tuuliin. Poistuin ovelta ja noudin jääkaapista vielä yhden oluen ja istuin sohvalle. suihkuäänien jälkeen pariskunta tuli olohuoneeseen pyyhkeet päällä ja Jari horjui todella paljon ja ymmärsin hänen olevan jo sammumispisteessä. Ajattelin, etten varmasti ikinä ota tätä tapahtunutta puheeksi, jolleivät nämä ota. Tuuli käyttäytyi myös aika normaalisti, vaikka huomasin katselevan hieman normaalia pidempään. Pitkään ei ehditty jutella, kun Jari sammui.


Jatkuu

0

8212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

        Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
        Parisuhde
        62
        1214
      2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

        Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
        Ikävä
        34
        1020
      3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

        kaivatussasi? 💯
        Ikävä
        63
        1010
      4. Tänään valtuustossa

        Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
        Ähtäri
        26
        1007
      5. Miten paljon odotat hänen

        Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
        Ikävä
        69
        955
      6. Onko kaivattunne puhelias

        Vai hiljainen hissukka.
        Ikävä
        46
        941
      7. Jiille kysymys

        Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
        Ikävä
        73
        892
      8. Suomussalmen mustalaiset

        Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
        Suomussalmi
        17
        870
      9. Oletko mielestäsi kaivattusi

        ihannetyyppi ulkoisesti?
        Ikävä
        56
        852
      10. Minkälaiset hiukset

        kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
        Ikävä
        27
        836
      Aihe