Perinnönjaosta

Toisen vanhempamme kuoltua olemme tehneet kaikkien osapuolten yhteisymmärryksessä muutaman osittaisen perinnönjaon sopimuksineen. Jäljellä on enää kuolleelle vanhemmallemme kuulunut huoneisto, joka on vuokrattu. Toinen sisarukseni kiirehtii sitä, että asunto pitäisi siirtää meidän lasten nimiin, koska olemme siitä perintöveronkin maksaneet. (Leski oli siis vainajaa varakkaampi, joten vainajan omaisuus kaiketi lapsille kuuluisi, hautajais- ym. kulujen jälkeen tietenkin. Testamenttia tms. ei ollut). Minä puolestani olisin sillä kannalla, että osake olisi edelleen kuolinpesän hallussa ja vasta myytäessä voitaisiin tehdä varsinainen perinnönjako. Kumpi tässä nyt olisi parempi ratkaisu?
1491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ensiksikin on huomattava että siskosi pystyy halutessaan aikaansaamaan jaon vastustuksestasi huolimatta. Kalliiksi se tosin tulee teille kaikille. Mitään todella hyvää syytä vuokratun asunnon pitämiselle kuolinpesässä ei ole. Yksi syy voisi olla halu säilyttää ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus joka menetetään jos hänen omistukseensa tulisi 50% huoneistosta. Samoin jotkut sosiaalietuudet kuten oikeus Saton ym. korkotuettuun vuokra-asuntoon voivat pienentyä/vaikeutua jos asunnon murto-osa tulisi suoraan omistukseen. Pesäosuuksien kauppa on jonkun verran vaivattomampaa koska saantoa ei tarvitse rekisteröidä yhtiöön tai tehdä osakekirjaan siirtomerkintää. Murto-osaisesta yhteisomistuksestakaan ei välttämättä ole paljon hyötyä joten parhainta olisi ehkä myydä koko asunto pois. Yhteisomistus on asuntokaupan virhevastuun kannalta hieman parempi kuin myyminen suoraan kuolinpesästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisar123 kirjoitti:

Toisen vanhempamme kuoltua olemme tehneet kaikkien osapuolten yhteisymmärryksessä muutaman osittaisen perinnönjaon sopimuksineen. Jäljellä on enää kuolleelle vanhemmallemme kuulunut huoneisto, joka on vuokrattu. Toinen sisarukseni kiirehtii sitä, että asunto pitäisi siirtää meidän lasten nimiin, koska olemme siitä perintöveronkin maksaneet. (Leski oli siis vainajaa varakkaampi, joten vainajan omaisuus kaiketi lapsille kuuluisi, hautajais- ym. kulujen jälkeen tietenkin. Testamenttia tms. ei ollut). Minä puolestani olisin sillä kannalla, että osake olisi edelleen kuolinpesän hallussa ja vasta myytäessä voitaisiin tehdä varsinainen perinnönjako. Kumpi tässä nyt olisi parempi ratkaisu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu