Tästä varmaan oli jossain vaiheessa jossakin päin puhe, mutta... kun mulla on kohta 8 kuukauden ikäinen colliepoika, eli just murrosiän ja sukukypsyyden kynnyksellä. Muutaman kerran on koipeansa nostanut, mutta vielä meinaa suunnilleen kellahtaa kyljelleen kun ei ole homma hanskassa. Silloin tällöin se on napsaissut suuhunsa meidän kissan pökäleen ja jäniksen jätöksiä metässä, mutta eilen sille sattui "vahinko" ja teki kasan keittiön nurkkaan, oli maha vähän löllönä, ei mitään ripulia kuitenkaan, mutta kun olin huussista paperia hakemassa niin poika oli pistellyt poskeensa omat kakkansa... jäks! Se ei pennusta saakka ole tehnyt kakkoja sisälle kuin ihan pari kertaa eikä enää pitkään aikaan ennen tätä.
Poika syö suunnilleen parasta mitä voi, Nutron lammas-riisi nappuloita, Yrjölän puuroa, A-piimää, osan lihasta raakana jne. Ei pitäisi olla mitään vitamiininpuutosta ainaskaan.
Minä viksummilta kysyisinkin, että voisko tommonen oman läjän syönti johtua siitä, että pojasta on just tulossa mies, eli hormonaalinen juttu, vai mistä, kun ne kissankin kakat on sille silloin tällöin maistuneet. No olihan se vaan yksi kerta kun kakat söi, mutta ei kai se jatkossakin kun se kävi niin salamana.... kokemuksia näistä herkkuläjistä????

Vastaukset 3
Vanhimmat
On ihan yleistä, että koirat himoitsevat muiden eläinten jätöksiä. Meillä koira vetelee poskeensa meidän kissan kakat, mikäli käsiksi niihin pääsee. Harvemmin kylläkään enää, kun laitoin kissan vadin ovien taa ja leikattiin oven alakulmasta kissanmentävä aukko, jotta kisu itse voi mennä tarpeilleen milloin haluaa. Jänisten jätökset on herkkua, erityisesti hevosten! Talleilla ollessamme koiralauma oikein hyökkii hevosten lämpöisille läjille...örk! Melassi taitaa haista niissä melkoisesti. Jotkut kehoittavat syöttämään ananasta ja se kuulema saattaa auttaa. Omien jätöksien syömisestä ei kokemusta. Niihin ei kyllä oma koira koske. Ehkä kuitenkin jonkinlaista vitamiinien hakua???kokeile sitä ananasta.
Mun 8-vuotias collie tyttö syö hyvin mielellään meijän kisun kakat jos ne on jäänyt astiaan,ja sen jälkeen oksentaa.Hevosenkakka maistuu myös:(
Voi olla, että ruoka ei ole kokonaan sulanut ja sen takia kakka maistuu. Meillä Nutron ruoka aiheutti saman. Ja kakkaa tuli tällä ruoalla valtavasti.
Kannattaa kokeilla vaihtaa ruokamerkkiä. Ja piimä kannattaa jättää pois, koira ei tarvitse maitotuotteita. Maitotuotteet voivat estää joidenkin vitamiinien imeytymisen ja voivat myös tehdä ulosteen löysäksi. Jos välttämättä haluat antaa A-piimää, anna se erikseen pari tuntia ennen tai jälkeen aterian, ei siis aterian yhteydessä.
Kakan syönti voi johtua myös biotiinin puutteesta. Voit antaa koirallesi 6 viikon biotiinikuurin, biotiinia saat apteekista.
Hyviä ruokamerkkejä ovat mielestäni James Wellbelovedin ja Eaglen ruoat http://www.shetland.fi . Ne eivät sisällä lisäaineita.