Hamsteri puree koko ajan

Hamsun omistaja

Ostin noin viikko sitten hamsterin ja se on aivan ensimmäiseni siis. Hamsteri on talvikko ja uros. Ongelmana on se, että hamsterini puree aina, kun aikoisin ottaa sen käteen tai laitan käteni sen häkkiin... En käytä saippuuaa pestessäni käsisäni jos aion käsitellä hamsteria. En myöskään koita ottaa sitä käteen ruuan hajuisilla käsillä. Joskus olen herättänyt sen, mutta pyrin välttämään usein sitäkin.Hieron myös vähän sen puruja käsiini ja laitan käden rauhallisesti sen luo, jotta se ei säikähdä. Mistä siis voi kysymys?? Eikä sen pureminen ole vain näkkimistä, vaan ihan verille se monesti puree...

Lisäksi haluaisin kysyä sitä, miksi hamsu kakkii kädelleni aina, kun otan sen häkistä? On se kerran pissinytkin. Sillä on oma vessa, mutta ei se sinne ole näyttänyt tekevän tarpeitaan.Se myös nukkuu melko paljon. Tiedän, että hamsut ovat yöeläimiä, mutta se ei ole juurikaan hereillä edes yöllä. Saattaa käydä juoksemassa muutaman minuutin juoksupyörässä, mutta sitten se painuu takaisin nukkumaan. Voi myös olla, etten vain kuule/näe että se on hereillä.

Kaikki neuvot ja vinkit ovat tervetulleita.

63

12211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minulla on ollut kohta 12 vuotta venäjänkääpiöhamsteri talvikoita eikä yksikään ole ikinä purrut.

      Tuo pissaaminen ja papanointi kuulostaa kyllä siltä, että hamsterisi olisi todella peloissaan.(=hätäpissaa/kakkaa)

      Onkohan sitä käsitelty ennen sinulle tuloa..?
      Jos se ei ole tottunut käsittelyyn niin se voi selittää tuon puremisenkin, koska olen hankkinut sen vasta viikko sitten.
      Siinä tapauksessa kesyyntymiseen kannaattaa uhrata aikaa.

      Tuossa on oivalisesti hyvin tehty ohje yhdeltä kasvatajalta:
      http://www.geocities.com/miwien86/kesytys.htm

      • hamsun omistaja

        Nyt sitten selvisi, että miksi se aika varmaan puree! Sillä on poikasia! Ja sen piti olla poika... Juuri äsken huomasin asian, kun otin hamsun syliin ja kuulin terraariosta vikinää... En mennyt sinne kurkistelemaan, mutta näin kun vessapaperin palat heiluivat ja vikinä jatkui. Näin kun ajatellaan, niin sen käyttäytyminen on ollut siihen viittaavaa (mm. pesän siirto paikasta toiseen), mutta en tietenkään osannut ajatella, että se odottaisi poikasia, kun poika hamsterina se meille myytiin. Joten, olisiko vinkkejä, miten hamsua pitää hoitaa, kun sillä on poikasia? xD En ollut yhtään varautunut tällaiseen...


      • kapin...
        hamsun omistaja kirjoitti:

        Nyt sitten selvisi, että miksi se aika varmaan puree! Sillä on poikasia! Ja sen piti olla poika... Juuri äsken huomasin asian, kun otin hamsun syliin ja kuulin terraariosta vikinää... En mennyt sinne kurkistelemaan, mutta näin kun vessapaperin palat heiluivat ja vikinä jatkui. Näin kun ajatellaan, niin sen käyttäytyminen on ollut siihen viittaavaa (mm. pesän siirto paikasta toiseen), mutta en tietenkään osannut ajatella, että se odottaisi poikasia, kun poika hamsterina se meille myytiin. Joten, olisiko vinkkejä, miten hamsua pitää hoitaa, kun sillä on poikasia? xD En ollut yhtään varautunut tällaiseen...

        tuonne:
        http://www.hamsteriyhdistys.net/foorumi/

        Ja tietoa keräämään, sitä tarvitset ja paljon.
        Nyt on pääasia, että annat pesimisrauhan ja PALJON ruokaa 2 kertaa päivässä. Myös proteiinia ja varsinkin maitotuotteita.

        Ja palautetta kaupalle, josta hamsu oli ostettu


      • aww
        hamsun omistaja kirjoitti:

        Nyt sitten selvisi, että miksi se aika varmaan puree! Sillä on poikasia! Ja sen piti olla poika... Juuri äsken huomasin asian, kun otin hamsun syliin ja kuulin terraariosta vikinää... En mennyt sinne kurkistelemaan, mutta näin kun vessapaperin palat heiluivat ja vikinä jatkui. Näin kun ajatellaan, niin sen käyttäytyminen on ollut siihen viittaavaa (mm. pesän siirto paikasta toiseen), mutta en tietenkään osannut ajatella, että se odottaisi poikasia, kun poika hamsterina se meille myytiin. Joten, olisiko vinkkejä, miten hamsua pitää hoitaa, kun sillä on poikasia? xD En ollut yhtään varautunut tällaiseen...

        Vau. Onneksi olkoon :D Olet nyt sitten useamman hamsun omistaja


      • Anonyymi
        hamsun omistaja kirjoitti:

        Nyt sitten selvisi, että miksi se aika varmaan puree! Sillä on poikasia! Ja sen piti olla poika... Juuri äsken huomasin asian, kun otin hamsun syliin ja kuulin terraariosta vikinää... En mennyt sinne kurkistelemaan, mutta näin kun vessapaperin palat heiluivat ja vikinä jatkui. Näin kun ajatellaan, niin sen käyttäytyminen on ollut siihen viittaavaa (mm. pesän siirto paikasta toiseen), mutta en tietenkään osannut ajatella, että se odottaisi poikasia, kun poika hamsterina se meille myytiin. Joten, olisiko vinkkejä, miten hamsua pitää hoitaa, kun sillä on poikasia? xD En ollut yhtään varautunut tällaiseen...

        voi ei minunkin hamsteri on ihan samalainen vaikka on poika onkohan kaikki kunnossa


    • jokuvaa

      Hamsterin pureminen saattaa johtua siitä, että hamsterisi saattaa pelätä kättäsi, koska se ei ole vielä tottunut sinuun. Mutta sen pitää antaa totutella ensin sinuun, ennen kuin otat sen käteen. Jos hamsterisi on vielä hyvin nuori, on normaalia että se nukkuu melko paljon. Minunkin hamsterini oli todella unelias kun se oli nuorempi. Olen myös antanut sille vitamiini herkkuja ja sillä on paljon enemmän energiaa kuin aijemmin. :)

      • dsdsds

        Tuossa on selvä syy, että on poikaset, ei mistään pelkäämisestä niin. Älä häiritse hamsteria äläkä ota sitä käteen tai mene sorkkimaan pesää, tai se saattaa mennä paniikkiin ja syödä poikasensa! Lisää lähinnä vain ruokaa ja täytä juomapullo! Ja mene tuohon hamsteriyhdistyksen linkkiin ja etsi lisää tietoa...


    • Hamsujen omistaja

      Kiitos vielä kerran vastauksista. Olisi kuitenkin vielä kysyttävää. Eli, voisiko olla mahdollista pitää kahta talvikkoa samassa terraariossa? Olen kyllä lukenut, että niitä ei suositeltaisi kahta samaan terraarioon, mutta netistä löytyy paljon ristiriitaista tietoa myös tässä asiassa. Olisin siis ajatellut, että olisiko mahdollista pitää yhtä hamsun poikasta itsellään? Kun tämä meidän hamsu siis pyöräytti poikaset. Sen pitäisi tietenkin olla tyttö ja hamsuistahan nyt on vaikeaa tietää, että kumpia ne on, mutta kuitenkin. Jos olisi varmaa, että samaan terraarioon jäävä hamsu olisi samaa sukupuolta, niin olisiko se mahdollista, vai tulisiko niille kaikesta huolimatta tappeluita?

      • Eevi H.

        Aika outoa, että on myyty uroksena, toivottavasti poikaset eivät ole sisäsiittoisia jos ovat veli-sisko poikasia :/


      • dddddddnnnnnnnn

        No, on mahdollista että talvikot saattaisivat tulla toimeen, mutta voi myös olla etteivät tule, jolloin sinun pitää erottaa ne toisistaan. Sukupuolten erottaminen ei ole loppujen lopuksi niin vaikeaa, vähän vanhempina sitten erottaa paremmin, hamsteriyhdistyksen sivuilta kannattaa katsoa vinkkiä. Kunhan varmistat että ovat samaa sukupuolta, voit yrittää, mutta varaudu erottamiseen.


      • Hamsujen omistaja
        Eevi H. kirjoitti:

        Aika outoa, että on myyty uroksena, toivottavasti poikaset eivät ole sisäsiittoisia jos ovat veli-sisko poikasia :/

        Mitä meinaa sisäsiittoiset poikaset? >.< Mitä luultavammin ovat sisarusten tekemiä... Ei se kyllä 100% varmaa ole, mutta kyllä vähän uskon. Kun ei ne varmaan muitten kuin sisarustensa kanssa ole olleet... Onko tästä jotain suurta haittaa? Kun tiedän kyllä että suvussa liikkuvat sairaudet yleistyvät ym. mutta onko muuta haittaa? Ja minkä ikäisinä kannattaa alkaa erottaa tyttö hamsut pojista, ettei tule lisää poikasia??


      • Eevi H.
        dddddddnnnnnnnn kirjoitti:

        No, on mahdollista että talvikot saattaisivat tulla toimeen, mutta voi myös olla etteivät tule, jolloin sinun pitää erottaa ne toisistaan. Sukupuolten erottaminen ei ole loppujen lopuksi niin vaikeaa, vähän vanhempina sitten erottaa paremmin, hamsteriyhdistyksen sivuilta kannattaa katsoa vinkkiä. Kunhan varmistat että ovat samaa sukupuolta, voit yrittää, mutta varaudu erottamiseen.

        Sisäsiittoisista poikasista tulee yleensä sairaita, voi esiintyä epämuodostumia ja poikasista voi tulla karvattomia. Hirveän useat eivät myöskään osta sisäsiittoisia poikasia. Naaraat ja urokset kannattaa erottaa viidenviikon iässä ja kaikki erihäkkeihin heti, kun alkaa löytyä tappelupukareita. Itselläni syyrialaiset ovat nyt kaikki yhdeksän erihäkeissä, kun tappelivat jatkuvasti ja jotkut jopa verille asti. Naaraat yleensä aloittavat tappelun aiemmin, kuin urokset.


      • Mirella..
        Eevi H. kirjoitti:

        Sisäsiittoisista poikasista tulee yleensä sairaita, voi esiintyä epämuodostumia ja poikasista voi tulla karvattomia. Hirveän useat eivät myöskään osta sisäsiittoisia poikasia. Naaraat ja urokset kannattaa erottaa viidenviikon iässä ja kaikki erihäkkeihin heti, kun alkaa löytyä tappelupukareita. Itselläni syyrialaiset ovat nyt kaikki yhdeksän erihäkeissä, kun tappelivat jatkuvasti ja jotkut jopa verille asti. Naaraat yleensä aloittavat tappelun aiemmin, kuin urokset.

        Mulle kävi sama juttu aikoinaan monta vuotta sitten kun ostin ensimmäisen kääpiöhamsterini!

        Ensimmäiseksi, jos tuntuu siltä ettet tiedä mitä tekisit poikasille niiden tultua luovutusikään, ota yhteys eläinkauppaan josta ostit tyttöhamsun ja kerro tapahtunut. He voivat mahdollisesti ottaa nuo poikaset kun luovutusiässä ovat!

        Eläinkaupasta ostaessa tarkistan aina nykyään sukupuolen, sillä ne todella myyvät joskus väärää sukupuolta, ihan muissakin roduissa!!

        sukusiitoksista voi syntyä kääpiöillä ns. huonoja poikasiakin mutta voi tulla myös aivan tavallinen pentue niinkuin minulle tuli. Jos poikueessa olisi mahdollisesti "viallisia" poikasia emo havaitsee asian heti sen synnytyä ja jättä poikasen hoitamatta ja kehitysvammainen poikanen kuolee yleensä ennen luovutusikää.

        Pidin silloin vahinkopoikueen synnyttyä yhden itselläni ja poika eli pitkän ja erittäin terveen elämän!


      • hamsterin omistaja

        on mahdollista pitää kahta talvikko samassa häkissä.meillekkin tuli poikasia ja ksksi pidettiin itse ja ne elelee rauhallista elämää kaksisteen äiti ja tyttö ja isö ja poika : D


      • jepsjepsjeps
        Eevi H. kirjoitti:

        Sisäsiittoisista poikasista tulee yleensä sairaita, voi esiintyä epämuodostumia ja poikasista voi tulla karvattomia. Hirveän useat eivät myöskään osta sisäsiittoisia poikasia. Naaraat ja urokset kannattaa erottaa viidenviikon iässä ja kaikki erihäkkeihin heti, kun alkaa löytyä tappelupukareita. Itselläni syyrialaiset ovat nyt kaikki yhdeksän erihäkeissä, kun tappelivat jatkuvasti ja jotkut jopa verille asti. Naaraat yleensä aloittavat tappelun aiemmin, kuin urokset.

        Miten niin tulee yleensä sairaita....

        Ei pidä paikkaansa. Sukusiittoisuus vain yleensä tuo periytyvät sairaudet esille.
        Jos polvesta toiseen ovat kovin rutsattuja, niin elinvoima hiipuu (elinikä lyhenee), koko pienenee ja hedelmällisyys vähenee.

        Mutta ei siitä nyt kyllä automaattisesti mitään vammaisuusaaltoa tule ;)


    • hamsterin omistaja

      Kun yrität ottaa hamsterin ensimmäisinä kertoina syliin,varmista että se tulee kädellesi itse,eikä siksi koska sinä otat sen. Ensin sinun tulisi tutustua hamsteriin kunnolla,ettei se pelkää sinua,tai kättäsi. Voit laittaa kätesi häkkiin hitaasti,ja antaa sen olla siellä, vaikka hamsteri purisikin,sillä jos otat kätesi pois,kun se puree,hamsteri älyää,että aina kun se tekee niin, otat käden pois. Voit myös yrittää syöttää hamsteria siten,että laitat jonkin hamsterisi herkun käsellesi,jotta se tulisi syömään sen. Näin hamsteri yhdistää sinut ruokaan. Seuraavaksi sinun tulisi laittaa kätesi häkkiin ja antaa sen vain olla.Kun hamsteri istuu kädellesi,nosta se varovasti(pidä huolta ettei se hyppää alas) ja laita takaisin häkkiin. Tee tätä harjoitusta useita kertoja.Siten hamsteri oppii, että kädellä on turvallista. Kun sitten otat sen jo kunnolla syliisi,mene istumaan lattialle tai sängylle ettei hamsteri vahingoitu,jos se hyppää alas kädeltä. Mitä enemmän hamsteri on kädelläsi,sitä vähemmän se pureekin.

      • dsddsddssd

        "Kun yrität ottaa hamsterin ensimmäisinä kertoina syliin,varmista että se tulee kädellesi itse,eikä siksi koska sinä otat sen"

        Ihan hyvä neuvo, vaikkakaan moni hamsteri ei kyllä vapaaehtoisesti kädelle tule ikinä. Oma hamsterini joka on muuten ihan kesy, silti menee kättä ainakin vähän karkuun, mutta sitten kun saan sen kädelle, se ei koita rimpuilla kädestä pois tai mitään, vaan on ihan tottuneesti... Mutta harvasta hamsterista "sylihamsteria" saakaan...


    • aww

      Älä ota hamsteria käteen, kaikki ei tykkää. Jos se kakkii ja pissii se ei todellakaan viihdy kädessä vaan tahtoo pois. Kun se on paniikissa, saattaa se myös lähteä pakoon ja tipahtaa lattialle. Suosittelisin että vain silittelisit sitä häkissä äläkä ainakaan käytä hanskoja sitä käsitellessäsi, koska niitä se ainakin puree :D ja muista kanssa että se saattaa ajan myötä tottua käsittelyyn, jos vielä ihan pieni niin anna sen totutella uuteen kotiin =)

      • dssdsdsdsd

        Älä sä nostele vanhoja aiheita, ei se hyödytä mitään, varsinkin kun tämäkin aihe on alunperin tehty 29.1.2009


    • toivottoman hamsun o

      hamsuni puree kans, minulla on 2 hamsua molemmat erihäkeissä.
      No kuitenkin.
      hamsuni puri minua kun pistän käteni edes sen häkkiin,se tulee jostain ja hyökkää.
      eilen toinen urokseni puri. sormi meni molemmilla kerralla verille,jos hamsu puree haava tulisi puhdistää haavanpuhdistus aineella,ettei haava tulehdu.sormessa on haava pari viikkoa/päivää.

      ps,olen lukenut hamsterikirjasta,että voi opettaa hamsuasi jos hamsu puree niin näpäyttää nenulle (kevyesti) ja sanoa napakasti EI,samaan aikaan.

      pps,toimii,jos käytät joka kerta.

      • Rinkeli Ronkeli

        Minulla on venäjänkääpiö ja todella arka. Se puree heti kun laitan käteni terraarioon ja se onnistuu tulemaan nuuhkimis etäisyydelle. Aina verille. Se on vähän yli 6 kk. Nuo keinot mitä ylhäällä on eivät onnistu arkuuden takia:( Ei pure koskaan kädessä, ruuan ottaa nopeasti ja häipyy. Auttakaa jos osaatte!


      • ajkf
        Rinkeli Ronkeli kirjoitti:

        Minulla on venäjänkääpiö ja todella arka. Se puree heti kun laitan käteni terraarioon ja se onnistuu tulemaan nuuhkimis etäisyydelle. Aina verille. Se on vähän yli 6 kk. Nuo keinot mitä ylhäällä on eivät onnistu arkuuden takia:( Ei pure koskaan kädessä, ruuan ottaa nopeasti ja häipyy. Auttakaa jos osaatte!

        No vanha aihe mutta voin nyt kertoa jos olisi jollekkin apua.. Pidä kättä aluksi terrassa/häkissä sitten kun se alkaa tottua otat sen kädelle jos puree niin voit puhaltaa sitä niin se tajuaa että teki väärin ja ainakun se puree niin toistat saman itse sain oman talvikkoni istumaan kiltitsi 5 viikon iässä mitä nuorempana aloittaa sen helpommin oppii mutta kyllä 1vuotisen hamsterinkin saa oppimaan se vie vaan aikaa enemmän. Mutta älä nappaa hamsteria heti käteesi ettei se säikähdä (hyppää ja vahingoita itseään)..


    • Hamsterin omistaja

      Moi mulla on Syyrialainen hamsteri kunse tuli meille niin kun iskä yritti ottaa sitä syliin niin se alkoi sähistä ja kiljua mä pelkäsin tosi paljon. seon purrut mua 3kertaa en kyl tiedä miks?

    • Mietiskelijä...

      Hamsterin omistaja, joka kirjoitit 7.5. tämän vuoden puolella.

      Hamsterin pitää ensin saada olla rauhassa muutama päivä, kun se muuttaa uuteen kotiin. Totutus pitää aloittaa rauhallisesti - älä hätiköi, vaan etene hamsterin ehdoilla. Anna hamsterin ensin haistella kättä, äläkä nappaa sitä heti syliisi. Et varmaan sinäkään tykkäisi, jos sinut otettaisiin väkisin jonnekin korkealle? :)
      Kertomastasi päätellen hamsteri säikähti isäsi yrittäessä sitä syliin. Se ei siis pitänyt siitä, että sitä yritettiin ottaa pois sen kodista. Ehkäpä asiat tapahtuivat liian nopeasti hamsterisi makuun, hmm? :)

      Se on purrut sinua luultavasti siksi, että se pitää sinua jonkinlaisena uhkana. Voi olla, että hamsterisi on halunnut juuri silloin olla rauhassa, eikä ole kaivannut ketään luokseen. Se voi myös pelätä, että sille käy, kuten isäsi kanssa.
      En oikein tiedä, miten tilanteen saisi korjattua, koska oma hamsterini ei ole purrut minua kuin kerran, ja silloinkin "vahingossa"; hamsteri oli sängylläni, ja se puri lakanaa, jolloin yritin suoristaa lakanaa, ja hamsterini taas yritti siirtää sormiani (se on tehnyt niin ennenkin, se ottaa ihan hiljaa kiinni ja vetää tai työntää) mutta sen hampaat luistivatkin kynteni alle. Kynteni alta tietysti tuli verta, eikä hamsterini tainnut pitää veren mausta, koska näytti säikähtävän.

      Tämä on nyt minun näkemykseni havaintojeni sekä lukemieni/kuulemieni tietojen perusteella, joten jos jollakulla on oikaistavaa, oikaisun saa mielellään tehdä. :)

    • BanzzQu

      Tuosta puremis jutusta... Kun minä hankin ensimmäisen hamsuni joka on nyt jo kyllä aikuinen niin heti ensimmäisenä päivänä kun toimme sen kotiin halusin jo kovasti ottaa sitä syliin mutta sen piti antaa olla noin 2-3 päivää rauhassa että se saisi tutustua ympäristöönsä.Hamsterini ei pelännyt kättäni ollenkaan vaan tuli rohkeasti lähemmäs.Etkai vaan alkanut jo ensimmäisenä päivänä totuttamaan sitä käteesi sillä pureminen saattaa johtua siitäkin. Tosin on kyllä monia syitä miksi se puree.Hamsterisi ei välttämättä ole vielä tottunut ympäristöön joten kannattaa odottaa jonkun aikaa ja alkaa vähitellen totutella sitä.

    • hamsufani!!!

      käytä hanskoja niin purema ei satu ja voit käsitellä hamsuasi . kyllä se tottuu :)

    • hipsunen<3

      ostin eilen talvikko pojan,eläinkaupassa se oli todella kiltti ja pysyi hyvin kädessäni.illalla laitoin käden varovasti sen häkkiin,minulla oli herkku kädellä. poika kapusi kiltisti käteeni ja nostin sitä vähän ylemmäs.( kattäni).tänään se on alkanut purra sormiani kun käsi on häkissä ja herkku kämmenellä,sormeni usein kait haisevat herkuille.aina olen hieronut käsiä häkin puruihin. voisiko tämä pureskelu johtua sormieni hajusta, pelosta,vai mistä. hamsu puree aika hellästi,ei se oikeastaan koske minua. tiedän kyllä aika hyvin kuinka hamsteria käteen totuttaa.( kolmas hamsuni (: ) hipsu hamsteri on hyvin utelias ja tulee aina esille kun kuulee rapinaa. tahtoisin tietää miksi se näykkii/ puree? osaisiko joku selittää??? ((::

    • Hamsun omistaja09876

      Jospa hamsu ei ole vielä tottunut sinuun? Minullakin oli sama ongelma syrkkini kanssa, mutta kun odotin vielä, se pääsi puremisesta.

      Hamsuni tekee tarpeitaan minne sattuu. Kaikki hamsut ei opi astialle :-)

      Hamsuni ei myöskään välitä pyörästään paljoa. :(( En tiedä miksi... Hamsulla voi olla tekemistä myös kopissaan. Se voi esim syödä siellä.

      Hamsu voi pissiä kädelle jos se pelkää. Minun hamsterini on pissannut kavereiden käsille, mutta ei minun. Outoa??

      Tuli mieleen, että jos hamsterilla on kirppuja. Paikkoja kutittaa ja sitä ärsyttää kun otat käteen. En minä tiedä. Olen vasta 12. :S Ehkä joku muu osaa auttaa paremmin...

    • hipsunen<3

      varmastikkin tuo käsille pissaaminen arkuudesta johtuu.. ((:

    • jasminsaari

      Oma hamsuni kakki myös ennen kädelle mutta kun se tottiu kädellä olemiseen nii siihen loppui myös papanointi.

      Ja munkin hamsu on ensin alkuyöstä hereillä ja menee sitten taas nukkumaan. Joskus se herää taas keskiyöllä ja on valveilla aamuyöhön saakka.

    • Vinkkejä!

      Haluan neuvon miten uskallan hamsterin ottaa käteen/syliin? Se puree ja ei varmaankaan uskalla tulla sylii ):

    • NaiLaura
    • Apua???!!!

      Hei haluaisiko joku auttaa mua?!Mulla on talvikko tyttö ja alussa kun se tuli meille se oli kamalan arka.Kun rupesin myöhemmin tottuttamaan käteen se rupesi aluksi näykkimään ja nyt se aivan hyökkää käteni kimppuun kun laitan käteni sen häkkiin!Hamsteri on ollut mulla jo 1,5 vuotta eikä ole oppinut ollenkaan käsikesyksi.Entinen hamsterini oli kiltti eikä purrut ja sen pystyi ottamaan käteen mistähän tässä on kyse!?

    • Hamsufani

      Voitteko auttaa kun laitan mun käden että hamsu voi haistella sitä ennenkuin nostan sen niin se laittaa tassunsa siihen ja puree ihan kuin olisin joku ruoka?

      • venäjänkääpiö talvikko

        Hei Hamsufani ! Mullakin oli tollanen ongelma . Mutta nyt se selvisi. Aloitin ostaa tollasii pikku FREDDY omena herkkupaloja hamstereille. Nyt se enään pure. Eli anna kerran päivässä sille jonkun herkkupalan tai jotain tuoreeta ruokaa. :D


      • venäjänkääpiö
        venäjänkääpiö talvikko kirjoitti:

        Hei Hamsufani ! Mullakin oli tollanen ongelma . Mutta nyt se selvisi. Aloitin ostaa tollasii pikku FREDDY omena herkkupaloja hamstereille. Nyt se enään pure. Eli anna kerran päivässä sille jonkun herkkupalan tai jotain tuoreeta ruokaa. :D

        Moips mulla kolmekuukautta vanha venäjänkääpiö poika niin sen häkkiin ei kestä laittaa kättä ni se on isä kädessä roikkunu hampailla ja alettii sitte myöhemmin kattoo mikse puree ni äiti sano että mitä jos se onki tyttö kun se on aika pullee ni ja eläinkauppa sano että on poika


    • Jottainnn

      Jos hamsterisi on talvikko niin talvikko ei aina käytä vessa rasiaa.

    • Urostalvikkonuori

      Minullakin on kohta viikon ollut uros talvikko hamsteri. Se on syntynyt 3.6.13, joten on se aika nuori vielä. Ja pieni! ♥ Mutta asiaan..
      Hamsterini näykkii aika lailla, kun sitä pitelee käsissä. Se ei hirveästi näyki kun sitä ottaa häkistä, tai laittaa käden sinne, mutta kyllä se joskus sitäkin tekee.
      Ei ole vielä ainakaan purrut verille, onneksi! :)
      Auttakaahan minuakin! :3 Ja hamsu on mun eka myöskin

    • Tykkään hamsuista

      Mul on 2 kuukautine hamsu se on syntyny: 28.8.2013 nii mun kaveril on syyrialainen hamsu mut ku se mun kamu otti mun hamsun se koko ajan halus tippuu lattialle:D Ja sit se meni sängyn alle:D sit se alko puremaan ja jyrsimää sitä kättä ainii unohin mainita se oli ku mun hamsu oli toista päivää nii ihmettelin miks se ei sähissy ku vaan mulle??? Ja mietin miten voin opettaa sitä?? Joten laittakaa vinkkejä mulle: Tykkään hamsuista. Nii voitte opettaa mua ja se on tullu meille 16.10.2013 ja se yleensä on aika riahakas mut joskus nukkuu:D Mut haluaisin ite niinku ottaa sen itelle syliin mut mu faija otta sen mun puolest koska pelkää et se puree mua:((( Ja antaakaa ohjeit pliis

    • Hamsutonihanii

      Hyvänen aika, etsä tajuu et sun pitäis lukee hamsuista tietoa ennenkun hankit hamsterin. Mulla on hamsteri ja ensimmäisinä päivinä kun se oli meillä en pitänyt sitä kädessä vaan annoin sen tottua sen uuteen kotiinsa. Hamsut stressaa helposti ja ne ei sovellu alle 12vuotiaille.
      Ei se pure sua jos koulutat sen ja totutat sen suhun.

      • Anonyymi

        Olen 11 vuotias ja minun hamsterin soveltuu minulle ihan hyvin.


    • Tykkään hamsuista

      Se söi ku olin tänää koulus tai kaveril nii se Söi Mun faijan villapaidan ei kokonaan

    • veeruli

      Hei!
      Mä ostin kääpiöhamsterin noin kolme kuukautta sitten ja minulla oli kova vaatimus saada poika. Eläinkaupassa tämä hamsteri oli toisen hamsterin kanssa ja äskettäin tämä minun hamsteri pyöräytti pari poikasta. Minä ihmettelin miten tämä voi olla mahdollista, kun hamsterin piti olla poika, ja eläinkauppias vielä varmisti sukupuolen. Hamsteri aloitti raskausajan puremalla ja maha rupesi kasvamaan. Eläinkauppa mokasi tämän jutun.

      • Dbndbdkdbdkdndkdnnd

        Moi minulla on yksi hamsteri se on Naaras ja se on yksi kuukautta ja se puree kun koitan silittää tai ottaa syliin mitä voin tehdä? Minulla on ollut aiemmin yksi hamsteri mutta se ei koskaan näykkässy minua. Olen aina kun olen mennyt sen häkin luo niin pesen kädet mutta en saippualla koska siinä on voimakas haju mut jos tiiätte niin Kertokaa.


    • sofia1

      oikeesti? aika kinkkinen juttu! no mitä sä aiot tehdä niille poikasille?

    • Hammerilainen

      Oho! Tuon takia kannattaa ostaa hamsu kasvattajalta. Mullakin on hamsu, kasvattajalta, poika. Kysynpä vaan, et miltä kasvattajalta kannattaa hankkia kääpiönhamsteri? Oon aikeis sellasta hankkia. Ja syyrianhamstereista, mitä laitan wcastiaan? Pelkkää purua vai? Yritän innostuttaa hamsuani wcsiistiksi ja ehkä eri materiaali innostuttaa? Se pissaa minne sattuu, mökkin ja pitkin poikin terraa.Soriku ei enää liittyny tohon apin viestiin! Kiitos kaikille!

      • Anonyymi

        Sitä on eläinkaupassa Jyrsijän vc-hiekkaa. 1 kg pusseissa. Eikä ole kallista. Kun tilaa tavaroita, herkkuja ja leluja samalla, ei kuljetus maksa mitään. Olen jostakin tilannut pienen lusikan, jossa on reiät. Sillä voi päivittäin koota kakat pois.Minun hamsuni on alkanut hiekka vc sä kakkia sen kulmiin. Sitten se on ottanut pissanurkan. Putsaan sen päivittäin.


    • hamsuni

      voiko hamsterille antaa juustoa kun minulla on hamsteri uros ja mitä maitotuotteita voisi antaa??

    • mustajammmssduuu

      Mulla on myös uros talvikko, ja sekin puri aluksi.en tiedä pureeko enään mutta silittää anto jo 2 kuukauden päästä.
      Minunkaan talvikkoni ei kesyyntynyt heti viikossa, vain piileskeli aluksi nukkuma mökissään paljon vaikkei nukkuisikaan.:) anna sille vielä aikaa sopiutua uuteen kotiinsa ja sinuun:)

    • Isc

      Mun hamsteri puri koko ajan ja kuoli diapeettekseen voi myös johtua luonteesta tai sitten uusi koti pelottaa suosittelisin vähän ajan päästä käymään eläin lääkärissä

    • Hamsuli

      Minulla on erittäin aktiivinen talvikko naaras. Minä aloitin väärin sen käteen oton. Nappasin sitä kainaloista ja ei se mua purrut. Se rimpuilee miten se olisi rimpuilematta käsissäni. Joskus se näykkäisee, mutta se ei satu. Kakkii välillä kädelle, mutta ei pissaa. Miten saisin hamsterin tottumaan käteeni ja nauttimaan kädessä olosta? Se ei pelkää minua vaan on sosiaallinen. Se on iältään 6-7 viikkoa. Osaisiko joku auttaa?

    • Hömsteri

      Nimimerkki Hamsuli:anna jotain namia kädeltä ja hiero purua käsiisi jotta haju ei pelottaisi :) Minunkin hamsteri kakki alussa kädelle mutta ajan myötä luottamus kasvoi ja tulee nyt vapaa ehtoisesti kädelle ;) Niin ja kannattaa panna valoja vähän hämäräksi niin se vähän rauhoitta sitä.Ei myöskään kannata huutaa sen lähellä ja vältä kovia ääniä:)

    • Anonyymi

      Hei! Mulla on syyrianhamsteri joka on puraissut mua kolme kertaa. Se on ollut täällä noin kaksi viikkoa. Voisiko joku sanoa miten se tulisi kesymmäksi?

    • Anonyymi

      Minulla on 4kk vanha Pirre hamsteri (talvikko) se puree välillä, kun ottaa se käteen se ei satu tai ole vaarallista.

    • Anonyymi

      Siis mullakin on uros talvikko ja se puree ja kakkii mun kädelle. Joskus se ei oo vaan ehtiny kakille ni sit se on tehny tarpeet mun kädelle. Se on myös purru monta kertaa mut nyt oon saanu sen käsikesyks melkee kokonaa. Tosi rauhallisesti tulee kädelle vaikka vasta 3kk ollut meillä.

    • Anonyymi

      Minulla ihan sama ongelma, en tiedä mitä tehdä :(

    • Anonyymi

      minun hamsteri puree myös paljon en ole ikinään herättänyt sitä koska se ei tunnu oikealta ja sitten se vaan seuraa minun kättäni kun pistän käden häkkiin ja se on poika ei tyttö(:sillä on ruoka kuppi semmone pieni linna missä se on pyörä ja pissi ja papanoitten paikka ja tietenkin muhaa ja käsittelen sitä hyvin se on usein hereillä aamusin ja illalla en kuule sen pyörivän pyörässä just puri minua ja aattelin että mikä se olisi se syy koska niinku en ole tehnyt mitään väärää

    • Anonyymi

      haluan saaha apua,Eli mulla on olla jotaki puol vuotta kääpiö hamsteri sain sen eläin kaupasta ja näin se on sis poika,se puree vaikka ku en ole herättäny olen pessy häkin JOKA sunnuntai ja en tehe äkki liikkeitä,mikä siinä voisi olla voikohan minun hamsteri hyvin?haluan tietää nopeasti koska alkaa tulla jo vähän vakavasti

    • Anonyymi

      Ok?... toivottavasti sillä ei oo mitään vakavaa.

    • Anonyymi

      Mulla on ihan sama juttu täälä kotona, talvikko poika ollut nyt vajaa kuukauden. On purrut niin monta kertaa verille etten uskalla enään laittaa kättä sen lähelle. Tämä on ihan poika, joten poikasia ei löydy. Muuten on tosi arka, neuvoja?

      • Anonyymi

        Moi! Olen 13v mutta älä huoli, oon ihan virallinen kasvattaja ja on tullut vastaan paljon tuollaisia hamsuja. Aloitin noiden hamsujen kesyttämisen näin:

        1. Siivosin terran/asumuksen KERRAN kahdessa viikossa silleen, että vaihdan 3/4 puruista uusiin ja KERRAN kuukaudessa vaihdan kaikki ja pesen etikkavedellä ja se pitää sit pestä vielä pelkällä vedellä. Koska jos siivoat hamsusi asumusta noin usein, niin se on tosi stressaavaa hamsullesi, mieti jos sinun kotisi vanhat hajut muuttuisi usein ja ehkä järjestyskin muuttuisi:/.

        2. Aloin antaa niille tuoreruokaa niin, että kun ne huomaa käden, niin lasket herkun maahan ja jätät ne rauhaan ettei ne pure.

        3. Sitten, kun se on tottunut sinun hajuusi sen ruoassa, niin voit koittaa pitää herkkua kädessäsi ja kun hamsusi ottaa sen hampaisiinsa niin voit koittaa vähän silittää sitä, mutta jos se lähtee vain pakoon/puree niin älä välitä, vaan koita saada se tottumaan kosketukseesi.

        4. Sittten, kun se antaa silittää ja ottaa herkun nopeasti, niin pidä herkkua kauemmin käsissäsi eli anna hamsusi jyrsiä sitä, kun se on sinulla.

        5. Ota muki/kuljetusboksi ja laita sinne ruokaa ja anna hamsusi mennä sinne sisälle ja päästä se jalottelemaan pieneen tilaan lattialle, jonka jälkeen laita vessapaperirulla sinne latialle ja kun hamsusi menee sinne, niin nosta se rulla (ei korkealle) syliisi ja anna hamsusi vipeltää jalkojesi päällä ja rullalla takaisin jalottelemaan.

        6. Päästä hamsusi jalottelemaan säännöllisesti :).

        7. Kolmantena jattelu kerralla nosta hamsusi rullaan matalalle ja laita kätesi molempiin päihin ja odota, että hamsusi tulee kädellesi. Päästä se heti pois, kun se on tullut käteesi, koska muuten se saattaa purra tai hypätä alas :(

        8. Toista tätä kunnes se istuu hetken kädelläsi ja voit viedä sen takaisin asumukseensa.

        9. Sitten voit kokeilla laitta hanskat käteen ja hiero hanskoihin omaa hajuasi, ja katso pureeko se sinun hanskoja. Jos ei, kokeile laittaa pajaat kätesi sinne, ja jos se tulee kädellesi ilman puremista, onneksi olkoon! Sinun söpöliinisi on nyt tottunut sinuun :>

        10. Jos se puree hanskojasi/käsiäsi, niin jatka vain yrittämistä, sillä kyllä se vielä kesyyntyy :)

        Omallakin meni vielä kuukausi, mutta nyt pesee itseään olkapäälläni ja on ollut tässä sylissä kun tätä olen kirjoittanut! :>


    • Anonyymi

      Moi minulla on 2 uros kääpiöhamsteria ja on kyllä kasvattajalla tottunut käteen mutta minä olen ottanut vain pari kertaa käteen, koska puree tosi paljon. Olen yrittänyt ottaa putken kautta toimii mutta hamsterit pelästyy siitä kuitenkin. Kohta 1 vuotiaita. Mikä voisi auttaa?

    • Anonyymi

      Hamsterini puri ekaa kertaa tänään ja oli sen jälkeen ihan verillä sormet en enään oikeen uskalla ottaa häkistä pois 😟 auttakaa pls

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe