Niin paljon olen elon tuta saanut
kun ruoskan lailla sana sivaltaa,
ei kyyneleissäkään se koskaan laannut
kuin tunnoton oon synnissäni maannut
ja joku vielä solvaa kulkijaa.
En puolustanut itseäni laisin
vaikk`veriviirut sanan ruoska löi,
mä ehkä hieman nauttiakin taisin?
Oi jospa lasin viinaa vielä saisin
niin ystävät nuo ääneen elämöi.
Kuin tähti kiersin silloin synninrataa
mun elo oli yhtä juhlintaa,
jos paistoi päivä taikka saattoi sataa?
Ei ajankello voinut silloin mataa
ei iltaa eikä päivää nousevaa.
Kun kerran sijaltani nousta koitin
niin tuska raastoi tulta sisälläin,
mä kyynelsilmin tuskani tuon voitin
nyt viime viulujako kohta soitin?
Myös Jumalakin kävi mielessäin.
Vaan huoliiko Hän pelkän ihmisraakin?
Ei arvoa kai ole ollenkaan?
On arvokkaampi autio jo maakin
tai hengitys tuon vanhan hevoskaakin
en uskaltanut luottaa Jumalaan.
Tuo ääni silti kutsui sisimmässä
nyt katseesi sä nosta taivaaseen,
sun Jumalasi puhuu sulle tässä
sä elämästä olet eksymässä
sun Herrasikin luottaa ihmiseen.
Niin jatkui kulku silti synnin teitä
vain askel nousi yhä hitaammin,
jo yrittelin jotain Isä meitä
ei Jeesus ketään luotansa pois heitä!
Mä murruin! Syntini myös tunnustin.
Tein tiliä taas eletystä kerran
kuin kuljin kautta pohjamutien,
kuiskeen kuuli lämpö taivaan Herran
Hän nosti jaloilleen mua sen verran
käyn uskontietä hiukan horjuen.
En kokenutkaan hengen herätystä
kun syntini mä Hälle tunnustin,
sen tiesin että aika oli kystä
kun jaksanut en tätä vetelystä
siksi sielunikin puhdistin.
Siis muuttunutko ihmisenä oisin?
Oon edelleenkin sama syntinen,
teen asioita silti paljon toisin
tään armon kyllä jokaiselle soisin
niin pelastuksen kokee ihminen.
Sä ylpistyen älä nosta nenää
et parempi sä toista yhtään lie?
Vaikk` synnintietä kuljekkaan et enää
voi uskontiekin tehdä sulle tenää
kun kivinen voi olla myös se tie?
Tääl ollaan niin kuin lastut meren aavan
ja elonvirta meitä kuljettaa,
saa moni karikoista syvän haavan
sen tiedän myöskin minä joskus saavan
vain harva keskivirtaa käydä saa.
( Kiitos kaikille ketkä olette viitsineet näitä lukea vaikka tämä palsta ei olekkaan tarkoitettu hengellisen herätyksen kerhoksi)
Toivotan kaikille hyvää kevään odotusta!
kun ruoskan lailla sana sivaltaa,
ei kyyneleissäkään se koskaan laannut
kuin tunnoton oon synnissäni maannut
ja joku vielä solvaa kulkijaa.
En puolustanut itseäni laisin
vaikk`veriviirut sanan ruoska löi,
mä ehkä hieman nauttiakin taisin?
Oi jospa lasin viinaa vielä saisin
niin ystävät nuo ääneen elämöi.
Kuin tähti kiersin silloin synninrataa
mun elo oli yhtä juhlintaa,
jos paistoi päivä taikka saattoi sataa?
Ei ajankello voinut silloin mataa
ei iltaa eikä päivää nousevaa.
Kun kerran sijaltani nousta koitin
niin tuska raastoi tulta sisälläin,
mä kyynelsilmin tuskani tuon voitin
nyt viime viulujako kohta soitin?
Myös Jumalakin kävi mielessäin.
Vaan huoliiko Hän pelkän ihmisraakin?
Ei arvoa kai ole ollenkaan?
On arvokkaampi autio jo maakin
tai hengitys tuon vanhan hevoskaakin
en uskaltanut luottaa Jumalaan.
Tuo ääni silti kutsui sisimmässä
nyt katseesi sä nosta taivaaseen,
sun Jumalasi puhuu sulle tässä
sä elämästä olet eksymässä
sun Herrasikin luottaa ihmiseen.
Niin jatkui kulku silti synnin teitä
vain askel nousi yhä hitaammin,
jo yrittelin jotain Isä meitä
ei Jeesus ketään luotansa pois heitä!
Mä murruin! Syntini myös tunnustin.
Tein tiliä taas eletystä kerran
kuin kuljin kautta pohjamutien,
kuiskeen kuuli lämpö taivaan Herran
Hän nosti jaloilleen mua sen verran
käyn uskontietä hiukan horjuen.
En kokenutkaan hengen herätystä
kun syntini mä Hälle tunnustin,
sen tiesin että aika oli kystä
kun jaksanut en tätä vetelystä
siksi sielunikin puhdistin.
Siis muuttunutko ihmisenä oisin?
Oon edelleenkin sama syntinen,
teen asioita silti paljon toisin
tään armon kyllä jokaiselle soisin
niin pelastuksen kokee ihminen.
Sä ylpistyen älä nosta nenää
et parempi sä toista yhtään lie?
Vaikk` synnintietä kuljekkaan et enää
voi uskontiekin tehdä sulle tenää
kun kivinen voi olla myös se tie?
Tääl ollaan niin kuin lastut meren aavan
ja elonvirta meitä kuljettaa,
saa moni karikoista syvän haavan
sen tiedän myöskin minä joskus saavan
vain harva keskivirtaa käydä saa.
( Kiitos kaikille ketkä olette viitsineet näitä lukea vaikka tämä palsta ei olekkaan tarkoitettu hengellisen herätyksen kerhoksi)
Toivotan kaikille hyvää kevään odotusta!
Vastaukset 4
Vanhimmat
kaunista,lohdullista, paljon hyvää sanottavaa, toivottavasti jatkat.
jotenkin koskettava. Minua jotenkin satutti tuo kohta: joku saa karikoista syvän haavan. Varmaan niin onkin, ja nämä asiat ovat sellaisia, että niitä on lähestyttävä hienotunteisuudella. Ne ovat ihmisen ja Jumalan välisiä asioita, joista toiselle kerrotaan vain vapaaehtoisesti.
Kiitos runostasi !
Kerppuli
Kaikille kiitokset.Kerppulintu olet aivan oikeassa.Jatketaan taas myöhemmin.
Nämä ansaitsevat aina kiitoksen.
Puhut juuri siitä mistä pitääkin
ja taidolla.