KEPU

pettivät tällä kertaa C-alueen suuret tilat. Selvää vaalitaktiikkaa, suuria tiloja pienempi määrä = vähemmän miinusta kannatuslukuihin.

Tämä vie kyllä pohjan kaikelta... kannattavan maataloustoiminnan kehittämisestä rangaistaan??

Suomalaista kepulia maatalouspolitiikkaa.
20926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ovat vaan ne kepun mallitilat rahastaneet koko ajan investointituilla tuplatuet.Vaikka kepu tekisi mitä vaan silmänkääntötemppuja,niin toki muistamme ne pikkutilojen rokotukset ja savustuskonstit,oikein julkisine lausuntoineen.Kepu ei meitä enää petä.

Äänestä

jos kaikki mahdolliset tuet joita vaan suurtilat
ovat oikeutettuja yhteiskunnalta kuppaamaan ja
toisille jää maksajan rooli.

Äänestä

kepu ei ois pettäny

Äänestä

Mitenkähän paljon itte olet saanut ihan ilmaista rahaa tilasi kehittämiseen investointitukien muodossa, kehtaat ruikuttaa eikö se iso olekaan kannattava?

Tästähän vasta poru nousee ellei nälle "kehittäjille" tungeta ovista ja ikkunoista ilmaista rahaa.

Äänestä
  • ilmasista rahoista ku samaan aikaan monet laitetaan kilometritehtaalle

    Äänestä

  • marista kirjoitti:

    ilmasista rahoista ku samaan aikaan monet laitetaan kilometritehtaalle

    Kaikki maataloustuet ainakin ovat täysin vastikkeellisia.

    Äänestä

  • "ilmaista rahaa?" kirjoitti:

    Kaikki maataloustuet ainakin ovat täysin vastikkeellisia.

    on todellisuudessa vastikkeetonta

    Äänestä

  • ympäristötuki kirjoitti:

    on todellisuudessa vastikkeetonta

    pitäisi ilmatteeksi tehdä se työ mitä yhteiskunta vaatii ympäristön suojelemiseksi.

    Äänestä

  • ympäristötuki kirjoitti:

    on todellisuudessa vastikkeetonta

    luehan ympäristötuen ehdot.
    On muuten aika pitkä litania, ja niiden noudattamista valvotaan tarkasti.

    Äänestä

  • sinua hakemasta investointitukea ja kehittämästä tilaasi?

    Ja eikö se ole aika kumma yhtälö. että ensin kannustetaan kehittämään ja sitten rangaistaan laittamalla eriarvoiseen asemaan muiden tuottajien kanssa?

    Entä jos kukaan ei halua mennä maailmassa eteenpäin? Jos jokainen tyytyy vaan jäähdyttelemään?

    Äänestä

  • "ilmaista rahaa?" kirjoitti:

    Kaikki maataloustuet ainakin ovat täysin vastikkeellisia.

    vastike? Sekö että on päässyt siihen
    etuoikeutettujen ryhmään jonka ökyrakentamista
    kaikki veronmaksajat pääsevät maksamaan.
    Onko tuottamiseen asetettu jokin vastike esim.
    halvemmalla hinnalla vai mihin se perustuu?
    Peritäänkö tuki takaisin jos ei tuotanto toimi
    riittävän pitkään. Miten maksajat hyötyy?

    Äänestä

  • on estänyt kirjoitti:

    sinua hakemasta investointitukea ja kehittämästä tilaasi?

    Ja eikö se ole aika kumma yhtälö. että ensin kannustetaan kehittämään ja sitten rangaistaan laittamalla eriarvoiseen asemaan muiden tuottajien kanssa?

    Entä jos kukaan ei halua mennä maailmassa eteenpäin? Jos jokainen tyytyy vaan jäähdyttelemään?

    että laitetaan eriarvoiseen asemaan?
    Eikö ilman yhteikunnan maksamaa investointituki-
    ja kehittämisrahoja joita ei kaikille jaeta, olla
    silloin samanarvoisia. Onko oikein että "ylhäällä"
    päätetään että kuka saa kehittyä verorahalla?
    Mikään ei estä hakemasta investointitukia mutta
    kaikki vaan eivät niitä saa.

    Äänestä

  • tarkoitat kirjoitti:

    minäkään en ole saanut. Silti olen kasvattanut eläintuotantoa rakentamalla uutta ja sisustamalla rakennukset tarvittavine laitteineen. Katsos, ei sitä täällä etelämmässäkään kaikkina aikoina ja kaikille tuotantosuunnille ole jaeltu kuin Manulle illallista.

    Eli enkö voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että joudun eriarvoiseen asemaan C-alueen tuottajien kanssa, kun muutaman vuoden päästä teillä tuet juoksee edelleen ja minä makselen kaikki kustannukset markkinoilta saatavalla tulolla?

    Sitäpaitsi, tukieroilla on hyvin äkkiä kurottu kiinni ne investointiavustuksilla saadut varat. (kun katsotaan samankokoista yksikköä!)

    Äänestä

  • investointituen kirjoitti:

    vastike? Sekö että on päässyt siihen
    etuoikeutettujen ryhmään jonka ökyrakentamista
    kaikki veronmaksajat pääsevät maksamaan.
    Onko tuottamiseen asetettu jokin vastike esim.
    halvemmalla hinnalla vai mihin se perustuu?
    Peritäänkö tuki takaisin jos ei tuotanto toimi
    riittävän pitkään. Miten maksajat hyötyy?

    tuki tosiaan peritään takaisin, ellet harjoita ko toimintaa tarpeeksi kauan.

    Ja teurastamot, meijerit ja pakkaamot osaavat kyllä ottaa huomioon tuen vaikutuksen hintoihin. Ostavat raaka-aineet juuri niin halvalla kuin ikinä saavat. Siitä toki ei kannata syyttää näitä ostajia; sehän on heidän työnsä!

    Äänestä

  • huoletta kirjoitti:

    miten kauppa,teurastamot ja meijeri huomioi
    investoitituetun tuottajan? Alemmilla
    tuotehinoilla kuin omilaan investoineet,niinkö?

    Äänestä

MTK jäsenkirjat pistetähän nyt takkahan usiammas taloos Pohjanmaalla ja taitaa kepuliille tulla rökäletappio seuraavis vaaliis :)

Joukkoero MTK:sta on tääläkin suunniteilla. Katsotaan ens viikolla onko meillä oma kriisikokous Lapualla.

Äänestä
  • ilman MTK:ta. Sille jätetään näin mahdollisuus pysyä hengissä. Kepua ei taida pelastaa enää mikään.

    Ovat nyt vaan luoneet sellaisen tilanteen itselleen, että kun toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät. Nämä kaksi "seuraa" kun ovatkin jo pidemmän aikaa kuuluneet jees-jees miesten kerhoon koettamalla miellyttää kaikkia.

    Ainoa kuka lyö nyrkkiä pöytään, on S-L. Ikävä kyllä hänelläkään ei ole mitään johdonmukaisuutta sen nyrkin käytön kanssa. Sillä pyritään vain ja ainoastaan hiljentämään vastapuoli jotta voidaan peittää oma tietämtömyys tms.

    Äänestä

  • hyvä uutinen , erotkaa vaan koko poppoo mtk:sta . Mitä suurempi porukka eroaa sen parempi , tekee hyvää valtuuskunnan kokoonpanolle . Paitsi että viime sotien aikaan pohjanmaalta tuli vielä Miehiä joita ei voi verratakkaan näihin nykyisiin pullamössöihin .

    Äänestä

sekä MTK:n että kepun leirissä. Ja tosiaan alamäki näilläkin molemmilla menossa, joten kannatuksensa hekin jostain ottaisivat mielellään.

Takerrutaan kynsin hampain vanhoihin kaavoihin ja halutaan olla kehityksen jarruina koko ajan. Eli tällä tavoin nuo tukineuvotteluiden vakavat vaikeudet kyllä säilyvätkin yhteiskunnassamme!

Äänestä
  • leirissä olevia päättäjiä. Kuinka moni niistä on/on ollut aktiivi tuottaja? Aika monella harrastusta kyllä löytyy alalla. Ja entä sitten tuo ikärakenne?

    Onko siellä leirissä tapahtunut mitään merkittävää uudistusta tai uudistusehdotusta viimeisten vuosien aikana muuten kuin jäsenistön kapinoinnin takia?

    Ja nämä tuki pelleilyt menevät nyt jo liian pitkälle. Eikö suomi liittyessään eu jäseneksi allekirjoittanut sitoumuksen vapaasta kilpailusta?! Tämä onkin helvetin vapaata!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JA MTK kirjoitti:

pettivät tällä kertaa C-alueen suuret tilat. Selvää vaalitaktiikkaa, suuria tiloja pienempi määrä = vähemmän miinusta kannatuslukuihin.

Tämä vie kyllä pohjan kaikelta... kannattavan maataloustoiminnan kehittämisestä rangaistaan??

Suomalaista kepulia maatalouspolitiikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu