Vaihdev:t

Minulla on ollut hormoonikierukka jo vuosikausia ehkäisyvälineenä, mutta nyt kun olen jo kohtapuoliin 50 vuotias, ja kun kuukautiseni ovat olleet poissa muutenkin koko kyseisen kierukan käytön ajan, niin onko kenellekään kokemusta, mistä tietää sitten ihan lopullisesti menkkojen loppuvan vaihdevuosien aikaan?
Toisekseen onko myös kellään kokemusta hormoonikierukan käyttämisestä vielä mahdollisten kuukautisten loppumisenkin jälkeen, onko mitään järkeä enää sitten pitää sitä kohdussaan, jos ei ole enää mahista tulla raskaaksikaan?
Auttaako hormoonikierukka ylipäätänsä vaihdevuosioireisiin millään muotoa? Lievittääkö moinen värkki mitenkään mahdollisia vaihdevuosioireita, hikoilua tms.?
5692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsellä myös ko kierukka. Ostin netistä testin ja mittasin vuosi sitten, tulos silloin, ettei vielä vaihtarien oireita. Nyt vuoden alussa mittasin toisen kerran ja selvästi positiivinen. Geeliä sain gyneltä, koska oon nähnyt paljon painajaisia ja hermot meinaa mennä, kun itketti asia jos toinenkin. Rauhoitti tuo geeli jo viikossa tilannetta niin, että en enää hypi seinillä jne. Toivon vaan, että ei tuu mitään uutta enää sinne vaivojen puolelle.

Äänestä
  • ostettua tommosen hormoonitestarin, vaan maksaa enemmän kuin netin kautta, arvelisin.

    Äänestä

Mutta menopaussin testaaminen oli helppoa. Lääkäri määräsi verikokeeseen ja tulos paljasti, että vaihdevuosissa ollaan. Hormonikierukka on minullakin, eikä kuukautisia ole sen panemisen jälkeen ilmaantunut. Itsekin joskus mietin, että olisiko niitä enää. Ehkä sekin näkyisi siitä verikokeesta - hormonin määrästä lähinnä. Näin arvelen.

Äänestä

Tuossa iässä hormonikierukka tekee tehtävänsä. Olen lukenut useasta yli 40-vuotiaasta, jotka hormonikierukan poiston jälkeen ovat saaneet huomata, että hups. vaihkarit tuli jo. Eli ei enää menkkoja, FSH korkealla ja kuumat aallot päällä.
Jotenkin keltarauhashormoni näyttää iäkkäämmällä ihmisellä ennenaikaistavan vaihkareita.

Äänestä
  • minulle asennettiin hormonikierukka puolivuotta sitten nimenomaan vaihtareitten takia koska käytän geeliä ja vuotoja ei ollut ainakaan kolmeenvuoteen ollut ennen kierukkaa.geeli ja kierukka on oikein hyvä yhdistelmä vaihtareihin,näitä ennen pärjäsin vaihtelevasti luontaistuotteilla viitisen vuotta,omasta mielestäni olen pitkälle pötkinyt ilman hormonien syöntiä ja geeliä käytän vain sentin verran mittatikulla mitaten ja kohta täytän 54v ja toistaiseksi määrä on riittänyt poistamaan kovan hikoilun ja yöuni on kohtalainen jo tällä määrällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hormoonikierukan kera kirjoitti:

Minulla on ollut hormoonikierukka jo vuosikausia ehkäisyvälineenä, mutta nyt kun olen jo kohtapuoliin 50 vuotias, ja kun kuukautiseni ovat olleet poissa muutenkin koko kyseisen kierukan käytön ajan, niin onko kenellekään kokemusta, mistä tietää sitten ihan lopullisesti menkkojen loppuvan vaihdevuosien aikaan?
Toisekseen onko myös kellään kokemusta hormoonikierukan käyttämisestä vielä mahdollisten kuukautisten loppumisenkin jälkeen, onko mitään järkeä enää sitten pitää sitä kohdussaan, jos ei ole enää mahista tulla raskaaksikaan?
Auttaako hormoonikierukka ylipäätänsä vaihdevuosioireisiin millään muotoa? Lievittääkö moinen värkki mitenkään mahdollisia vaihdevuosioireita, hikoilua tms.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu