Voiko sijoitettu koiraa ostaa pois?
Sijoitus
keepa
3320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sijoitus on sitä kun koira annetaan sijoitettavaksi ja sijoitus perhe yleensä sitoutuu käyttämään koiran näyttelyssä (yleensä ainakin kerran) ja teettämään (yleensä) yhden pentueen, jonka pennut synnytetään yleensä kasvattajan kotona ja koira on sielä sen 6-8 vk kunnes pennut saavuttavat luovutus iän.
Kun sijoitus sopimus on toteutettu kasvattaja palauttaa koiran omistajalle omistajan antaman sijoitus rahan takaisin ja koiran virallinen omistus täten siirtyy kasvattajalta omistajalle
Meillä kasvattaja käytti näyttelyissä ja myös maksoi ne. Eli kaikki mitkä liittyi jotenkin pennutukseen, myös eläinlääkäritarkit, sydän, polvet lonkat tms. Me perheenä hoidimme ruokintapuolen ja rokotukset. Yhden pentueen jälkeen omistus siirtyi meille ja saimme takaisin maksetun summan. Toiset pennut tehtiin ja siitä saatiin sitten sovittu summa, kun narttu oli sitten tavallaan lainassa kasvattajalla. Mutta tosiaan erilaisia käytäntöjä on, kennelliitollahan on ohjeet ja paperit sitä varten ettei ketään sumuteta, tarkemminhan sitten sovitaan kasvattajan kanssa.
nuokin seikat unohdin mainita! :)
Eli siis kasvattaja makasaa edellä mainitut jutut kanssa :)