Lisää sudentappolupia poronhoitoalueelle

nannaannaaana

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt lisää sudentappolupia poronhoitoalueelle. Eilen annetun määräyksen mukaan metsästettäväksi sallittavien susien määrä saa olla 29.1.–31.7.2009 välisenä aikana enintään kymmenen.

Lisäyksen syynä ovat susien aiheuttamat porovahingot itärajaan rajoittuvissa paliskunnissa. Esimerkiksi Kallioluoman paliskunnassa sudet tappoivat viime vuonna ainakin 128 poroa.

Suden hoitosuunnitelman mukaan tavoitteena ei ole lisätä poronhoitoalueen susikantaa.

7

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sureton

      Ruotsissakin on poronhoitoalue, jossa metsästyslupia annetaan herkästi, vaikka EU:n poikkeuslupaa ei Ruotsissa ole. Ruotsin poronhoitoalueen sudenmetsästykseen ei käytännössä voi puuttua, koska poronhoito on siellä yksinomaan saamelaisten käsissä ja osa alkuperäiskansan oikeuksia.

    • annetaan kun

      poronhoitoalueella sudet ei pitkään elä muutenkaan. Oli lupia tai ei, niin susi on vainaa jos jälkensä siellä hankeen jättää.
      Etelään niitä lupia tarvitaan, kun täällä on valvonta paremmalla hollilla.

      • poronhoitoalue on

        kolmasosa suomen pinta-alasta siellä asustaa vain muutama susi ja kaatolupia vuosittain vain kans muutama, silti siellä ei suden pesimisiä juurikaan ole, eli ne tapetaan jos niitä ilmaantuu sinne oli lupia tai ei. minusta sudelle voitaisiin antaa poronhoito alueelle vapaa metsästys oikeus, ja lopettaa turhien petokorvauksien maksaminen, ei susikanta kumminkaan siellä lisäänny.


      • ööööööööööö
        poronhoitoalue on kirjoitti:

        kolmasosa suomen pinta-alasta siellä asustaa vain muutama susi ja kaatolupia vuosittain vain kans muutama, silti siellä ei suden pesimisiä juurikaan ole, eli ne tapetaan jos niitä ilmaantuu sinne oli lupia tai ei. minusta sudelle voitaisiin antaa poronhoito alueelle vapaa metsästys oikeus, ja lopettaa turhien petokorvauksien maksaminen, ei susikanta kumminkaan siellä lisäänny.

        asia on näin


      • mutta siimassa ovat
        ööööööööööö kirjoitti:

        asia on näin

        ja huomena rapa rämeellä haisee......


      • nimittäin nyt
        mutta siimassa ovat kirjoitti:

        ja huomena rapa rämeellä haisee......

        on kumpikin saatettu autuaimmille metsästysmaille.
        Eipä ulina kuulu enää Honkavaarasta.


      • kuuluukauas
        nimittäin nyt kirjoitti:

        on kumpikin saatettu autuaimmille metsästysmaille.
        Eipä ulina kuulu enää Honkavaarasta.

        ulina kuuluu vain enään poroäijältä kun tappoivat tilintekijät eihän muuten enää porotalous toimi ellei ole petoja ympärillä poromiehet eivät täällä hyryllä toivoisi missään nimessä että susi tapetaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3675
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      31
      2035
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1656
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      88
      1534
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      100
      1331
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1205
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1084
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      98
      1063
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      749
    Aihe