Oli aika lähteä kouluun. Taas. Laahustaa yksin läpi harmaan päivän yhtä harmaaseen ja yksinäiseen iltaan. Tuijotin peiliin välinpitämättömänä ja harjasin pitkät hiukseni. Pukeuduin mitäänsanomattomiin vaateisiini ja hyppäsin pyörän selkään. Poljin läpi kylmän sumuisen aamun korvalappustereot pauhaten kunnes lopulta olin koululla. Koululla istuin ja kuuntelin hiljaa kuinka muut ruotivat viime viikolopun bileitä. Minä olin ollut viikonlopun yksin. Tottakain. Eihän heille tullut enään edes mieleen kysyä minua mukaan. Se oli osaksi minun omaa syytäni mutta yhtä suureksi osaksi he eivät olleet koskaan edes halunneet minua mukaan. Minä olin lukutoukka, se jonka voi jättää huoletta ulkopuolelle koska eihän hän edes välitä. Mutta välitän minä. Olisi kivaa pitää joskus hauskaa, saada oma poikaystävä. Joskus haluaisin huutaa ja jatkaa huutamista kunnes kuolisin. Mutta tietenkään naamioni ei petä se on paksu ja vahva. Niinpä hymyilen ja nauran täysin luonnollisesti, kyselen heiltä yksityiskohtia. Sydämmeni huutaa tuskasta ja minä vain nauran. Eivät he ymmärtäisi ei kukaan ymmärrä. Mieleeni muisuu runo:"Heräsin aamuun, painajaiseen jota kutsuin elämäkseni. Käsikkäin kanssa kuoleman jaksoin aamuun lohduttomaan. Yritin löytää enemmä löysin vain veitsen terävän. Itkin yksin,mustalammas oli sydän niin kylmä ja hauras." Ehkä tänään...
Yksinäinen
Sudenkorento
4244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noin joudut olemaan yksin vielä pitkään. Ei kukaan älykään varmaan pyytää mihinkään, jos olet jo sen lukutoukan leiman itseesi saanut.
Täytyy itse toimia aktiivisesti. Kun kuulet kavereidesi puhuvan seuraavista bileistä/viikonlopusta. Osallistut vain keskusteluun, ja vihjaat hiukan olevasi kiinnostunut. Vaikka sanoen, että "pitäisiköhän munkin lähteä joku viikonloppu bailaamaan" Niin eiköhän ne siitä innostu vaatimaan mukaan.
Jos ei meet viikonloppuna kaupungille sinne minne muutkin, kyllä sieltä aina jonkun tutun tapaa
ai kaupungille? lähimpään kaupunkiin on tunnin matka:)
sitäpaitsi liioittelin ehkä vähän...:D
Hei,
Eeeh, tuotah.. Tuliko mieleen ollenkaan että nämä ovat jatkotarinoita.. Porukka ehkä kertoo omista kokemuksistaan, mutta niihin pitäisi saada vastaukset ja apua tarinan jatkuessa.
Joten jatkakaa tarinaa jos tahdotte auttaa.. Näitä viestejä täällä ei edes pitäisi olla..
Sheryll
Ehkä tänään elämäni kääntyisi parempaan suuntaan. Vaikka ei siitä varmaan paljon toiveita ollut. Sitä paitsi minulla oli tänään erilainen olo. Jotenkin..kammottava. Oli kuin jokin hirveä vaara olisi uhannut minua, mutta minä en tiennyt sen laatua enkä sitä, kenen tai miltä taholta se tulisi. Vilkuilen tyttöihin päin. Oliko jollakulla heistä kenties jotain vähemmän mukavaa mielessään? Ei, ei varmasti.