uusi.

Uusi hormooni sukupolvi kasvaa suomessa,nuorten mm-kisoissa 3:lle suomalaiselle starttikielto ja hiihtoliitto oon taas äimän käkenä että mitenkä tää on mahdollista kun me ei mitään käytetä,saatana mitä pelleilyä vuodesta toiseen.
8703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on siellä muitakin joutunut starttikieltoon, varmaan muista itäblokin maista, jossa myös mm-kisojen ilmanala saa aikaan tällaista huippausta

Äänestä

kun nmennään korkealle eikä muisteta juoda riittävän paljon niin siitä johtuu korkeat arvot tai sitten mittari paskana,älkää vain luulko että nuoret käyttää kielettyjä keinoja

Äänestä
  • Joo eihän ne meidän nuoret. Ne on vain kilttejä kullannuppuja. Toista ne on ne naapurin koltiaiset.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Joo eihän ne meidän nuoret. Ne on vain kilttejä kullannuppuja. Toista ne on ne naapurin koltiaiset.

    kyllä ne meidän kullannuput haluaa myös kilpailla ja tekee kaikkensa että hemoglopiini näyttää testissä alle kieltorajan. hemoglopiini tason pudotukseen löytyy keinoja millä se saadan lyhyessä ajassa putoamaan aika paljonkin. toki "mittareissa voi olla vikaa" jos halutaan tiputtaa halutut tyypit pois mutta silloin hiihtoliiton pitää nostaa armoton äläkkä jonka ne voi muutenkin nostaa muodon vuoksi. pitää muistaa kuitenkin että kyse on kilpa-urheilusta mikä on raadollisempaa kuin ihmiset haluaa etes ymmärtää.

    Äänestä

  • sprait kirjoitti:

    kun on testattu mittareita niin ero on ollut 15-25 pykälää samalla urheilijalla.varma tieto.

    Äänestä

  • simo 45 kirjoitti:

    kun on testattu mittareita niin ero on ollut 15-25 pykälää samalla urheilijalla.varma tieto.

    mittareissa ei syy,jos osataan niitä käyttää.luulisi siellä olevan ammatinsa osaavia.

    Äänestä

puuhastelua kun ei osata huolehtia nesteytyksestä.

Äänestä
  • niin hän se hiihtoliiton yksi pöhömaha lausui...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

.................. kirjoitti:

Uusi hormooni sukupolvi kasvaa suomessa,nuorten mm-kisoissa 3:lle suomalaiselle starttikielto ja hiihtoliitto oon taas äimän käkenä että mitenkä tää on mahdollista kun me ei mitään käytetä,saatana mitä pelleilyä vuodesta toiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu