Runonurkka

Nurkan ylös hilasin
runoja tilasin.
Toiveissa monenmonta
aivan ajatonta.
Ajoista vuoden,
lämpöä suoden.

Kevättä kohti iloten
kaikesta nauttien.
Mukavasti aika rientää
yksinäisyyttä lientää
nurkan anti hyvä
ja ystävyyden jyvä.
Lisää runoilemaan
uutta antelemaan.
30881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kuunsirpin juuri taivaalla huomasin
ja kirkkaan iltatähden
ne suuresti mieltäni ilahdutti
nyt reippaasti iltalenkille lähden.
Niin pitkään on pilvet jo täyttäneet taivaan
ei auringon pilkahdusta näy
siksi kapea kuunsirppi mieltäni virkisti
ja askeleet keveäksi käy.

Äänestä
  • Minäkin pienen iltalenkin tein
    ja kissani ulos jalottelemaan vein
    yhdessä kuuta katselimme ja
    raikasta ilmaa haistelimme
    on mukava ulkona tallustella
    kun pakkanen alkaa paukuskella
    ja ennustaa huomiseksi kaunista ilmaa.

    Äänestä

  • Vieras mies kirjoitti:

    Minäkin pienen iltalenkin tein
    ja kissani ulos jalottelemaan vein
    yhdessä kuuta katselimme ja
    raikasta ilmaa haistelimme
    on mukava ulkona tallustella
    kun pakkanen alkaa paukuskella
    ja ennustaa huomiseksi kaunista ilmaa.

    Lamput syttyy
    tummuu ilta,
    tähdet tuikkii
    taivahilta.
    Lumikide
    leijuu maahan,
    puhtaan peitteen
    kummut saahan.
    Kylmyys öinen
    tuntuu kovin,
    mietin yksin
    pienen tovin.
    Minne kaartuu
    öinen maa,
    pyörii kai se
    radallaan.
    Pimeys peittää
    syliin yön,
    päättää saan
    jo päiväntyön.
    Hetken verran
    istun mietin,
    miten tämän
    päivän vietin?
    Nyt jo tulee
    uni jostain,
    valot sammuu
    kammiostain.
    Tyynylleni
    painan pään,
    silmät suljen
    unta nään...
    Kesästä ja
    kukkasista,
    järvestä ja
    lumpehista.

    Äänestä

  • Vieras mies kirjoitti:

    Minäkin pienen iltalenkin tein
    ja kissani ulos jalottelemaan vein
    yhdessä kuuta katselimme ja
    raikasta ilmaa haistelimme
    on mukava ulkona tallustella
    kun pakkanen alkaa paukuskella
    ja ennustaa huomiseksi kaunista ilmaa.

    Lenkille lenkille aina vaan
    mennään ulkoilemaan
    sieltä sitä kuntoa aina saa
    mikäs on sen mukavempaa
    lumikin natisee jalkojen alla
    kun pakkanen paukkuu matkalla
    otetaan tavaksi kuntoilu
    tervettä on se hikoilu
    mielikin matkalla piristyy
    siinäkin on yksi syy.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    Lenkille lenkille aina vaan
    mennään ulkoilemaan
    sieltä sitä kuntoa aina saa
    mikäs on sen mukavempaa
    lumikin natisee jalkojen alla
    kun pakkanen paukkuu matkalla
    otetaan tavaksi kuntoilu
    tervettä on se hikoilu
    mielikin matkalla piristyy
    siinäkin on yksi syy.

    Ulkoilusta onkin tullut
    monelle mielipuuhastus.
    Yksin, kaksin tai porukassa
    jokainen valitsee omansa.
    Pääasia, että liikutaan ja
    raitista ilmaa haukataan.
    Metsäisissä maisemissa
    liikennemelut unohtuu.

    Monenlaista ompi vehettä
    kuntopoluille laitettu.
    Nosta leukaa, punnerra,
    välillä lihakset venytä.
    Järven ympäri mukavasti
    17 km taittuu.
    Puolivälissä kiva kota,
    jossa makkarat paistuu.

    Äänestä

  • Jatta kirjoitti:

    Ulkoilusta onkin tullut
    monelle mielipuuhastus.
    Yksin, kaksin tai porukassa
    jokainen valitsee omansa.
    Pääasia, että liikutaan ja
    raitista ilmaa haukataan.
    Metsäisissä maisemissa
    liikennemelut unohtuu.

    Monenlaista ompi vehettä
    kuntopoluille laitettu.
    Nosta leukaa, punnerra,
    välillä lihakset venytä.
    Järven ympäri mukavasti
    17 km taittuu.
    Puolivälissä kiva kota,
    jossa makkarat paistuu.

    Pikkusisko-nuorempi vain vähän
    hänen numeroonsa tuttuun tähän
    soitin, kysyin mikä on nyt vointi
    vastasi äänessänsä tuttu sointi
    Hyvin voin, remontoin nyt saunaa
    kävellytkin melkein peninkulman
    uinut on hän avannossa
    voimistellen niveliä avaa
    iloinen ja väsymätön aina
    lasten lapsiakin hoivaa
    mistä energiat hän lainaa,
    itse olisin kai vainaa.

    Äänestä

  • jjoutava kirjoitti:

    Pikkusisko-nuorempi vain vähän
    hänen numeroonsa tuttuun tähän
    soitin, kysyin mikä on nyt vointi
    vastasi äänessänsä tuttu sointi
    Hyvin voin, remontoin nyt saunaa
    kävellytkin melkein peninkulman
    uinut on hän avannossa
    voimistellen niveliä avaa
    iloinen ja väsymätön aina
    lasten lapsiakin hoivaa
    mistä energiat hän lainaa,
    itse olisin kai vainaa.

    Kovin vaihtelevaa on kunto kyllä
    ei kaikkien voimat lenkeille yllä
    moni meistä ei yksin voi ulos mennä
    eikä auttaja aina paikalle lennä
    tunnen montakin sellaista ystävää
    jotka yksin varmasti kotiin jää
    vaikka jotenkin vielä jalatkin kantaa
    tuki ystävän kuitenkin voimia antaa
    että uskaltaa uloskin yrittää
    eikä keinutuoliin istumaan jää
    siksi yritän vielä minäkin liikkua
    ehtii sitä keinussakin vielä kiikkua.

    Reipasta pakkaspäivää pitkästä aikaa !

    Äänestä

Mummo nauraa hörähtelee
yksinänsä kikattelee
mielikuvat monenlaiset
niissä liikkuu miehet naiset
hauskat mielikuvat syntyy
ihan nauramaan hän yltyy
tuoli allansa myös hytkyy
sekös lisää naurattaakin
näinkös hauskan hetken sainkin
eikä mitään maksanutkaan
eikä tainnut kuulla kukaan
naapurit vois ihmetellä
'mitä hauskaa siell on hällä'

Äänestä
  • Avaan silmät, havahdun
    yön niin hyvin nukutun,
    taaksein jätän nyt mä sen
    unet yöllisen.

    Kahvin tuoksu tuntuu tuore
    pedattu on öinen vuode,
    pullat mikroon pakkasesta
    nauttimaan käyn antimista.

    Tikka seuraani mun liittyy
    ruudun takaa vauhti kiihtyy,
    siinä maistuu tali hälle,
    aamun varhaan ystävälle.

    Siinä kumpikin kun oomme
    kuuluu ruokanautintoomme,
    vilkuilemme katselemme
    toisiamme seurailemme.

    Sitten meinaa toinenkin
    niinkuin aina, aamuisin,
    hakea sen aamupalan,
    vaan ei tunnu onnistuvan.

    Tikka häätää kurren pois,
    paljonko nyt sekään ois,
    siemenen tai pähkinän kai,
    ottanut, vaan tyhjän sai.

    Se voimakkain, näin se on
    saapi aina ravinnon.
    Pienten osaa helpottaa,
    ruokitaan siis heikompaa.

    Äänestä

  • Pirkko 3 kirjoitti:

    Avaan silmät, havahdun
    yön niin hyvin nukutun,
    taaksein jätän nyt mä sen
    unet yöllisen.

    Kahvin tuoksu tuntuu tuore
    pedattu on öinen vuode,
    pullat mikroon pakkasesta
    nauttimaan käyn antimista.

    Tikka seuraani mun liittyy
    ruudun takaa vauhti kiihtyy,
    siinä maistuu tali hälle,
    aamun varhaan ystävälle.

    Siinä kumpikin kun oomme
    kuuluu ruokanautintoomme,
    vilkuilemme katselemme
    toisiamme seurailemme.

    Sitten meinaa toinenkin
    niinkuin aina, aamuisin,
    hakea sen aamupalan,
    vaan ei tunnu onnistuvan.

    Tikka häätää kurren pois,
    paljonko nyt sekään ois,
    siemenen tai pähkinän kai,
    ottanut, vaan tyhjän sai.

    Se voimakkain, näin se on
    saapi aina ravinnon.
    Pienten osaa helpottaa,
    ruokitaan siis heikompaa.

    Elämään!

    "Näin menee päivä kerrallaan!"

    Odotan vain askeleita, aamusta iltaan
    aina turhaan
    Päivästä päivään jono tuskalla järjestyy
    jokaisen päivän ikävä ja tyhjyys -
    maailma on hylännyt.

    Jospa sittenkin....yritän, muutun.

    Risteilen hurjasti ajassa tässä
    eilisestä tulevaan.
    Vanhasta valikoin sopivat eväät
    ilta - aurinkoon.

    Päivästä päivään rutisevat luuni
    pystyyn nostan!

    Venytän, juoksen, humppaan, verryn
    luen, piirrän, jonkun seuraan kerryn!
    Enhän ole yksin yksinäinen
    jossain huokaa, odottaa seuralainen

    Turhaanhan odottaa tuota lopun päivää
    auttaa vain tätä elettävää

    Äänestä

  • r.riusa kirjoitti:

    Elämään!

    "Näin menee päivä kerrallaan!"

    Odotan vain askeleita, aamusta iltaan
    aina turhaan
    Päivästä päivään jono tuskalla järjestyy
    jokaisen päivän ikävä ja tyhjyys -
    maailma on hylännyt.

    Jospa sittenkin....yritän, muutun.

    Risteilen hurjasti ajassa tässä
    eilisestä tulevaan.
    Vanhasta valikoin sopivat eväät
    ilta - aurinkoon.

    Päivästä päivään rutisevat luuni
    pystyyn nostan!

    Venytän, juoksen, humppaan, verryn
    luen, piirrän, jonkun seuraan kerryn!
    Enhän ole yksin yksinäinen
    jossain huokaa, odottaa seuralainen

    Turhaanhan odottaa tuota lopun päivää
    auttaa vain tätä elettävää

    Kirjaamaan päivä tää
    jota täs päivittää.
    Aamulla joku kolisi
    silmäni auki solisi.
    Kello siis seitsemän
    luulin olevan jo enemmän.

    Hiippailin kahvin keittoon
    en jäänyt sängynpeittoon.
    Pienen leipäpalan väänsin
    voita päälle käänsin.
    Puhtaat hampaat odottaa
    aamupalaa mojovaa.

    Lenkille mennä pitää
    mieli ulos vetää.
    Ystävä kohta luokse saa,
    täytyy hetki vielä odotaa.
    Hieman harmaa on ilma
    aurinkoinen on Hilma.

    Vielä päiväkirjaan tähän
    mahtuu asioita vähän.
    Kas aamupäivä olla taitaa
    ei vielä illan laitaa.
    lisää joku voisi kirjottaa
    päiväkirjaa mukavaa.

    Kalevalaisten kansa
    tekee parhainpansa.
    Jatkettaisko kirjausta
    mukavien hetkien ajatusta.
    Illalla voi taas jatkaa
    nyt pitää tehdä lenkkimatkaa.

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Kirjaamaan päivä tää
    jota täs päivittää.
    Aamulla joku kolisi
    silmäni auki solisi.
    Kello siis seitsemän
    luulin olevan jo enemmän.

    Hiippailin kahvin keittoon
    en jäänyt sängynpeittoon.
    Pienen leipäpalan väänsin
    voita päälle käänsin.
    Puhtaat hampaat odottaa
    aamupalaa mojovaa.

    Lenkille mennä pitää
    mieli ulos vetää.
    Ystävä kohta luokse saa,
    täytyy hetki vielä odotaa.
    Hieman harmaa on ilma
    aurinkoinen on Hilma.

    Vielä päiväkirjaan tähän
    mahtuu asioita vähän.
    Kas aamupäivä olla taitaa
    ei vielä illan laitaa.
    lisää joku voisi kirjottaa
    päiväkirjaa mukavaa.

    Kalevalaisten kansa
    tekee parhainpansa.
    Jatkettaisko kirjausta
    mukavien hetkien ajatusta.
    Illalla voi taas jatkaa
    nyt pitää tehdä lenkkimatkaa.

    Toinen toista tosiaan
    kaikki kynään tartutaan
    Kalevalan kunniaksi
    oman päivän juhlinnaksi
    muistiin taasen kirjaamme
    mitä tänään aikaan saamme
    tarinamme jäävät muistoon
    kirjallisuuden arkistoon
    pölyttymään luultavasti
    mutta myöskin luettavaksi
    jos joku joskus tutkii meidän aikaa
    mitä suomalaiset tänään aikaan saivatkaan
    miten päiväänsä viettivät
    mitä päässänsä miettivät
    10 vuotta sitten minäkin kirjoitin
    suuren suruni silloin paperille purin
    se oli sen päiväni elämää
    näin sekin arkistoon tomuttumaan jää
    tosin pääsi se juttuni painettuun kirjaan
    ja niin sitä päivääni sieltäkin lukea saan.

    Äänestä

  • Opritar* kirjoitti:

    Toinen toista tosiaan
    kaikki kynään tartutaan
    Kalevalan kunniaksi
    oman päivän juhlinnaksi
    muistiin taasen kirjaamme
    mitä tänään aikaan saamme
    tarinamme jäävät muistoon
    kirjallisuuden arkistoon
    pölyttymään luultavasti
    mutta myöskin luettavaksi
    jos joku joskus tutkii meidän aikaa
    mitä suomalaiset tänään aikaan saivatkaan
    miten päiväänsä viettivät
    mitä päässänsä miettivät
    10 vuotta sitten minäkin kirjoitin
    suuren suruni silloin paperille purin
    se oli sen päiväni elämää
    näin sekin arkistoon tomuttumaan jää
    tosin pääsi se juttuni painettuun kirjaan
    ja niin sitä päivääni sieltäkin lukea saan.

    Päivä ei erikoinen
    ainakaan alultaan.
    Ei keskipäiväkään,
    ostoksilla poikkesin.
    Jonkun tutun
    siel tapasin
    ja juttelin.
    Mitä, sen jo
    unohdin.
    Suomalaista tosiaan
    kertoillaan
    jos halutaan.
    Eipä paljon
    kertomista,
    en tiedä unelmista.
    Kertoa joku voi
    muustakin.

    Äänestä

  • ajastin kirjoitti:

    Päivä ei erikoinen
    ainakaan alultaan.
    Ei keskipäiväkään,
    ostoksilla poikkesin.
    Jonkun tutun
    siel tapasin
    ja juttelin.
    Mitä, sen jo
    unohdin.
    Suomalaista tosiaan
    kertoillaan
    jos halutaan.
    Eipä paljon
    kertomista,
    en tiedä unelmista.
    Kertoa joku voi
    muustakin.

    Kävin hiljan yöpakkasella,
    ulkona omalla pihalla.

    Jäin minä katsomaan tähtitarhaa,
    miettien oisko elo täällä vain harhaa?
    Ja siel olis oikea elämä.

    Tuikkivat tähtien miljoonat sikermät,
    yönmustaa taivasta vasten.
    Puut on niin hiljaa ja hankikin loistaa.
    Puun alla on kelkka lasten.

    Tuol tunnistan Otavan, Pohjantähden,
    viel etsin Marsin ja Venuksen,ennenkuin
    sisähän lähden.

    Oi kotoni lämpöinen täällä!

    Äänestä

  • Hertta2009 kirjoitti:

    Kävin hiljan yöpakkasella,
    ulkona omalla pihalla.

    Jäin minä katsomaan tähtitarhaa,
    miettien oisko elo täällä vain harhaa?
    Ja siel olis oikea elämä.

    Tuikkivat tähtien miljoonat sikermät,
    yönmustaa taivasta vasten.
    Puut on niin hiljaa ja hankikin loistaa.
    Puun alla on kelkka lasten.

    Tuol tunnistan Otavan, Pohjantähden,
    viel etsin Marsin ja Venuksen,ennenkuin
    sisähän lähden.

    Oi kotoni lämpöinen täällä!

    Herään aamuun, pimeään.
    On Valon päivä,
    näinköhän aurinko näyttäytyy?
    Vilkaisen mittaria,
    kymmenen astetta.
    Oliskos ulos mentävä?

    Katsotaan, odotetaan,
    kunhan päivä valkenee.
    Jospa sitten ulos lähden,
    tapaan tutun, heitän jutun
    kysyn kuulumiset, mieli piristyy.

    Palaan kotiin, tyhjään
    kaiho mielen valtaa.
    Olisipas edes koira, kissa,
    se vastaan tulisi, tervehtisi.
    Hyvän mielen siitä saisin,
    kiitoksena silittäisin.

    Niin päivä kuluu puuhastellen,
    iltaan pääsen.
    Televisio on äänessä,
    sen kanssa keskustelen,
    milloin kiistän, milloin hymyilen,
    seuranani - yksinäisen.
    Kunnes tulee hetki,
    sänkyyn menen,
    viime ajatukset seuraa,
    kunnes uni armahtaa.

    Hyvähän on minun,
    on oma koti, elämä kulkee,
    se minutkin syliinsä sulkee.
    Väliin ikävä mielen täyttää,
    mutta vuoroin hymykin kasvot peittää.
    Iloiten yritän loppuun asti,
    hymyten silmäni viimein suljen,
    näin toivon, näinkö myös käy.

    Äänestä

  • Puut huurteessa
    lunta maassa
    minä istun parvekkeella
    päiväkahvilla
    puutarhakeinussa
    hiljaa liikkuvassa
    ja aurinko lämmittää kasvoja
    eikö tämä ole onnea?

    Äänestä

  • Kirveli kirjoitti:

    Puut huurteessa
    lunta maassa
    minä istun parvekkeella
    päiväkahvilla
    puutarhakeinussa
    hiljaa liikkuvassa
    ja aurinko lämmittää kasvoja
    eikö tämä ole onnea?

    Päivä valkenee,
    varjot väistyy.
    Uusi päivä edessä,
    tuntematon,
    illalla tiedämme
    mitä mukanaan toi.

    Uteliaana päivääni
    aloitan.
    Olisko jotain kivaa,
    tuliskos ystävä yllättämään?
    Vai puhelinko viestiä
    korvaani toisi.
    Arvailua,odotusta,
    sitä se elämä
    sisällään pitää.

    Odotuksia,haaveita
    niissä elämän suola.
    Unelmien kera eloni käytän,
    muistoilla monilla
    päiväni täytän.
    Muistot lapsuuden,
    nuoruuden,vanhemmuuden,
    rakkauden,
    ne päiväni täyttää.

    Elon illan näin
    jaksan hyvin käyttää.
    Kiitoksen mielin
    päiväni alan,
    illalla sitten
    lepoon,
    unien maille usein niin
    riemukkaille.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    Herään aamuun, pimeään.
    On Valon päivä,
    näinköhän aurinko näyttäytyy?
    Vilkaisen mittaria,
    kymmenen astetta.
    Oliskos ulos mentävä?

    Katsotaan, odotetaan,
    kunhan päivä valkenee.
    Jospa sitten ulos lähden,
    tapaan tutun, heitän jutun
    kysyn kuulumiset, mieli piristyy.

    Palaan kotiin, tyhjään
    kaiho mielen valtaa.
    Olisipas edes koira, kissa,
    se vastaan tulisi, tervehtisi.
    Hyvän mielen siitä saisin,
    kiitoksena silittäisin.

    Niin päivä kuluu puuhastellen,
    iltaan pääsen.
    Televisio on äänessä,
    sen kanssa keskustelen,
    milloin kiistän, milloin hymyilen,
    seuranani - yksinäisen.
    Kunnes tulee hetki,
    sänkyyn menen,
    viime ajatukset seuraa,
    kunnes uni armahtaa.

    Hyvähän on minun,
    on oma koti, elämä kulkee,
    se minutkin syliinsä sulkee.
    Väliin ikävä mielen täyttää,
    mutta vuoroin hymykin kasvot peittää.
    Iloiten yritän loppuun asti,
    hymyten silmäni viimein suljen,
    näin toivon, näinkö myös käy.

    Pieni reipas keijukainen
    uskaltautui pesästään.
    Siivet vielä kippurassa
    unelmoi se kesästäään.

    Leväytti siivet auki
    huurre--- niinkuin nopsa hauki
    siivet jähmettymään sai.
    Tyhmä oli keiju kai?

    Istui hetken,-- päätti retken
    sateenkaari luokseen tuli.
    kuivatteli kyyneleen
    hileet siivenkin jo suli!

    Hieman siivet kipristellen
    kääri ne kuitenkin mukaan.
    Sateenkaaren hymyillessä
    nukahti niinkuin---ei kukaan :)

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    Päivä valkenee,
    varjot väistyy.
    Uusi päivä edessä,
    tuntematon,
    illalla tiedämme
    mitä mukanaan toi.

    Uteliaana päivääni
    aloitan.
    Olisko jotain kivaa,
    tuliskos ystävä yllättämään?
    Vai puhelinko viestiä
    korvaani toisi.
    Arvailua,odotusta,
    sitä se elämä
    sisällään pitää.

    Odotuksia,haaveita
    niissä elämän suola.
    Unelmien kera eloni käytän,
    muistoilla monilla
    päiväni täytän.
    Muistot lapsuuden,
    nuoruuden,vanhemmuuden,
    rakkauden,
    ne päiväni täyttää.

    Elon illan näin
    jaksan hyvin käyttää.
    Kiitoksen mielin
    päiväni alan,
    illalla sitten
    lepoon,
    unien maille usein niin
    riemukkaille.

    Saan herätä aikaisin kun haluan
    saan nukkua pitkään jos haluan
    saan jättää kaurapuuron syömättä
    tai syödä sen voisilmän kanssa
    saan koska tahansa lähteä lenkille
    tai voin olla lähtemättäkin
    saan katsoa telkusta urheilua koska vaan
    tai olla katsomatta koko toosaa
    saan nauttia vapaudesta - tänään.

    Äänestä

  • Vieras mies kirjoitti:

    Saan herätä aikaisin kun haluan
    saan nukkua pitkään jos haluan
    saan jättää kaurapuuron syömättä
    tai syödä sen voisilmän kanssa
    saan koska tahansa lähteä lenkille
    tai voin olla lähtemättäkin
    saan katsoa telkusta urheilua koska vaan
    tai olla katsomatta koko toosaa
    saan nauttia vapaudesta - tänään.

    Päiväkirjaa päivittelen
    tapahtumia kirjoittelen
    enpä muuten muistaisikaan
    mikä eilen meni vikaan
    muuten väliä ei oisi
    vaan jos oppia viel voisi
    korjailemaan virheitään
    huomisessa valon nään.

    Äänestä

  • Pikku pirpana**** kirjoitti:

    Päiväkirjaa päivittelen
    tapahtumia kirjoittelen
    enpä muuten muistaisikaan
    mikä eilen meni vikaan
    muuten väliä ei oisi
    vaan jos oppia viel voisi
    korjailemaan virheitään
    huomisessa valon nään.

    Tuulen lailla kuljen,
    huolet pois mä suljen.
    Muistele en menneitä,
    enkä mieti enteitä.

    Elän päivän kerrallaan.
    nautin hetkistä mä vaan.
    Herätessäin aamuisin,
    liitän kädet ristihin.

    Sain vielä päivän uuden,
    jälleen mahdollisuuden,
    elää päivän onnellisen,
    siitä olen kiitollinen.

    Äänestä

Aamuni harmaa sumuinen
kun ikkunasta ulos vilkaisen
ehkäpä tästä kirkastuu
ehkäpä verenkierto vilkastuu
jos kupposen kahvia eteensä saisi
sehän jo aamuni kirkastasi
siispä kahvin keittoon lähden
vaikkapa mielenvirkeyden tähden

Äänestä
  • kun postin tiedotuksen avasin
    ilmoitettu saapuneeksi "Marien"
    niin juuri, Nevanlinnan Arnen
    vanhan viisaan kirjoittaman
    lähden sitä hakemaan
    jotta pääsen lukemaan
    ennestäänkin tiedän
    juttujensa tyylin
    mukanaankin vievän.

    Äänestä

  • jjoutava kirjoitti:

    kun postin tiedotuksen avasin
    ilmoitettu saapuneeksi "Marien"
    niin juuri, Nevanlinnan Arnen
    vanhan viisaan kirjoittaman
    lähden sitä hakemaan
    jotta pääsen lukemaan
    ennestäänkin tiedän
    juttujensa tyylin
    mukanaankin vievän.

    Mukavasti täälläkin vinkkejä saamme
    kun infoa toisillemme jaamme
    ei pelkkää suunsoittoa
    vaan usein tiedonkin voittoa
    ja runomuodossakin tiedot kulkee
    sehän kaiken inhimillisen syliinsä sulkee
    on runo meille kovin tärkeä
    vaikka ei aina olisikaan järkeä
    voi joskus sanoilla vain leikkiä
    ja heittää vaikka nyky-'feikkiä'.

    Äänestä

Minäpä tykkään elämästä!
Siksi kai tykkään palstasta tästä.

Täällä kun on monta mieltä ja kieltä,
esiin vain tulkaa kätköistä sieltä!

Hauskaa on kuulla ,eikä vain luulla,millä te mielellä ,kullakin kielellä
elämänne riemua jaatte :D

Äänestä
  • Ystävän kanssa treffattiin
    kahville mennä päätettiin
    oikein tortut päivän kunniaksi
    vaan tortut olikin loppuneet
    parempiin suihin jo menneet
    pistettiin me paremmaksi
    ..oikein leivoskahvit me ostettiin
    näin tapaamistamme juhlistettiin.

    Äänestä

Mikä kumma mieltä vaivaa,
kevät tietä talveltako raivaa?
Pakkanen ja lumisade,
vuoroin vielä vierailee.
Silti kevättä jo mieli halaa,
ehkä vielä vähän salaa.

Valo lisääntyy ja päivä jatkuu,
sekö ihmismieleen mahtuu.
Tulossa se on se kevät,
jopa mielenkiinto heräs.
Kukkasetkin hieman kurkkii,
joko multaa saadaan purkkiin.

Kohta räystäät tiputtaa,
jääpuikothan se aikaan saa.
Ulos tekee mieli ihmislapsen,
miksikäs ei myös harmaahapsen.
Sauvoin taikka kepin kanssa,
kulkee kohta vanha kansa.

Auringon nyt säteet koppaa,
terveyttä omaan roppaan.
Siitä ilo mielen saa,
ystävät kun kohdataan.
Turistaan ja ihmetellään,
jopa kevät mieleen ilon saa.

Näin ne kiertyy vuodenajat,
mukana tuo myös ne lamat.
Kevään voima huolet heittää,
lumihankeen ne varmaan peittää.
Pienestä sen ilon saa,
jaksetaan vaan nyt yrittää.

Äänestä

Kun ei runoratsu mulla juokse,
lähdin arkiston luokse.
Sieltä oman "runon" kopsaan
siirränkin sen tänne nopsaan.
Tässä ketjun täytettä,
vanhan muorin näytettä:

Kevät tulee
Katleija v. 2007

Mutta usko tai älä
koht´pakkaset loppuu tähän.
Auringon lämpö voittaa,
ja kohta kevät koittaa.
Vaikk´on yöllä pakkanen kireää,
niin päivät pian lämpiää.

Tippu rännit ja juoksee purot,
monkuu kollit
ja uhkuu uroot.
Se kevät on
ah kevät niin,
vie vanhankin pään pyörryksiin.

Äänestä
  • Tuolla kahisee..
    märkien syyslehtien liike..jokin vapisee.
    ikivihreän sammaleen kauneus,rakeisen lumen
    helmissä työntää jokin elävä itsensä esiin.

    Karvainen mato? Toukkako? Tummanruskea turkki,oranssinkeltaiset raidat,suuret mustat silmät kaukana sivuilla.

    Se lepää.

    Aurinko pilkahtaa esiin, saa pörröisen otuksen näyttämään somalta. Mitään ei tapahdu.



    Nyt vasta huomaan---tuntosarvet nousevat väristen,kuin saniaisen rullalla olevat lehdet!
    Se elää,---- enkä minä tule koskaan tietämään----
    miksi minullekin annettiin tuntosarvet. barinja

    Äänestä

  • Hertta2009 kirjoitti:

    Tuolla kahisee..
    märkien syyslehtien liike..jokin vapisee.
    ikivihreän sammaleen kauneus,rakeisen lumen
    helmissä työntää jokin elävä itsensä esiin.

    Karvainen mato? Toukkako? Tummanruskea turkki,oranssinkeltaiset raidat,suuret mustat silmät kaukana sivuilla.

    Se lepää.

    Aurinko pilkahtaa esiin, saa pörröisen otuksen näyttämään somalta. Mitään ei tapahdu.



    Nyt vasta huomaan---tuntosarvet nousevat väristen,kuin saniaisen rullalla olevat lehdet!
    Se elää,---- enkä minä tule koskaan tietämään----
    miksi minullekin annettiin tuntosarvet. barinja

    Oli mulla onni myötä
    kirjastoon kun astelin
    kaipaamani kirjan siellä
    'pika'-hyllyllä huomasin
    kiireesti sen sieppasin
    kotiin tullessa aukaisin
    pika-pikaa lukemaan
    tärkeää tietoa tavaamaan
    että ehdin palauttaa
    ennenkuin ne mua sakottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulenlieskat kirjoitti:

Nurkan ylös hilasin
runoja tilasin.
Toiveissa monenmonta
aivan ajatonta.
Ajoista vuoden,
lämpöä suoden.

Kevättä kohti iloten
kaikesta nauttien.
Mukavasti aika rientää
yksinäisyyttä lientää
nurkan anti hyvä
ja ystävyyden jyvä.
Lisää runoilemaan
uutta antelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu