PowerShot SX1 IS

Pistinpä tilaukseen kun vaakassa painoi tällä kertaa enemmän tuo näytön kääntömahdollisuus ja HD-video mahdollisuus. Reilu kolme vuotta on ollut käytössä Canon Powershot A520 ja on toiminut hienosti mutta nyt oli jo aika hankkia jotain parempaa.

Harmittaa hiukan tuo MOV päätteinen videomuoto mutta eiköhän siihenkin ratkaisu löydy.
Ehkäpä kuitenkin jossain vaiheessa tulee tilattua myös Canon EOS 450D.

Jostain pitäis vielä hankkia kolmijalkaisen tuen lisäksi yksijalkainen.

Uskoisin että jollain on tuo PowerShot SX1 IS joten käyttökokemuksia olisi mukava lukea.
142396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kyllä järkkärimiehet ovat kateudesta vihreitä kun samalla kameralla hoituu kaikki. Pitää ostaa seuraava versio, jospa siinä olisi jo oikeat akut ja wlan-yhteys.

Äänestä
  • ja pikseleillähän niitä kameroita myydään. Itse kylläkin suosittelelen järkkäriä ja HD-videokameraa, pikkasen kalliimaksihan se tulee mutta laatu onkin sitten toista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    zoomeilla.. kirjoitti:

    ja pikseleillähän niitä kameroita myydään. Itse kylläkin suosittelelen järkkäriä ja HD-videokameraa, pikkasen kalliimaksihan se tulee mutta laatu onkin sitten toista.

    Tilasin tuon kameran juuri siksi kun siinä on kaikki samassa paketissa eli on käytettävyys erinomainen. Aikomus on kuitenkin joskus hommata vielä erikseen hd-videokamera.
    Tällä hetkellä videokamerani on sonyn Hi8 nauhalla toimiva versio ja videon laatu ei ainakaan minua miellytä.

    Lisäksi nauhalta kaappaaminen on ajaltaan 1/1 eli turhan hidasta. Harrastaminen on kallista mutta kun en polta enkä käytä päihteitä niin siitähän sitä rahaa säästyy kunnon harrastukseen.

    Äänestä

  • UPDATE_5195186 kirjoitti:

    Ampiaispesää ja suututit kaikki järjestelmäkameroiden omistajat jotka eivät hyväksy sitä että kamerassa on kiinteä putki ja zoomia 26X asti kuten 590UZ. Ja kun vielä lisäksi ilmoitat että voi jopa kuvata hyvälaatuista videotakin, niin kyllä siinä palaa rauhallisemmankin järkkärifanin hihat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sohaisit,., kirjoitti:

    Ei tässä ollut aikomus ketään suututtaa ja en usko että kukaan ärsyyntyikään. Kerroinhan tuota että järkkärikin on ostoslistallani. Omistin 90-luvun alussa Olympus 101 järkkärin mutta aloitaessani yrittäjyyden piti muuttaa kaikki ylimääräinen rahaksi kuten Jvc 1000 super vhs videokamera kaikkine mahdollisine varusteineen.
    Ensimmäinen videokamera tuli ostettua 1987.

    Tekniikka on muuttunut siitä valtavasti ja samalla myös halventunut suhteessa ominaisuuksiin.

    Superzoom ja järkkäri täydentävät toisiaan. Molemmissa hyvät puolensa ja kummallakin kuvia saa. Kuvailen järkkärillä ja joskus superzoomi olisi hyvä olemassa.
    Mikäli tarvitsee tosi laajakulmaa tai pitkää valovoimaista teleä on järjestelmä ainakin tällöin paikallaan?

    Äänestä

  • Että,,, kirjoitti:

    Superzoomi on kompromissi, johon on koottu järkkärin ja pokkarin huonot puolet samaan koteloon ;) Sillä selviää varmsti yhdestä ja toisesta tilanteesta, mutta se ei ole oikein hyvä mihinkään kuvaukseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Että,,, kirjoitti:

    Superzoom ja järkkäri täydentävät toisiaan. Molemmissa hyvät puolensa ja kummallakin kuvia saa. Kuvailen järkkärillä ja joskus superzoomi olisi hyvä olemassa.
    Mikäli tarvitsee tosi laajakulmaa tai pitkää valovoimaista teleä on järjestelmä ainakin tällöin paikallaan?

    Tuolta pohjalta on hyvä jatkaa harrastustaan.

    Äänestä

Panasonic siirtyi MOV-formaattiin jo vuosia sitten, enkä ihmettele kun on nähnyt Canonin räkäistä AVI-kuvaa. Nyt siis tuli Canonkin perässä.

Kaikki vähänkin paremmat videosoftat tukee MOV-formaattia - Jopa ilmainen Nero Vision Essentials - eli ongelmia ei ole.

Jos poltat dvd:lle, käytä ihmeessä NTSC-formaattia l6:9-muodossa.

Äänestä

SX1 tekee, löysin klipin kameralla kuvatusta videosta FullHD tarkkudella, katsoin sen telkusta taydellä tarkkuudella. Tila-syöppö kylläkin n. 7 sek. pätkä 40 Mt.

Äänestä
  • Ja kuka haluaa kuvata pimeässä ? Ja kannella kymmeniä eri objektiivieja ? Kauhistuttaa semmoinen lomareissu, mieluummin yksi kohtuuhintainen superzoom kuin kymppitonnin kamat huolehdittavana.

    Äänestä

  • superzoomaaja kirjoitti:

    Ja kuka haluaa kuvata pimeässä ? Ja kannella kymmeniä eri objektiivieja ? Kauhistuttaa semmoinen lomareissu, mieluummin yksi kohtuuhintainen superzoom kuin kymppitonnin kamat huolehdittavana.

    Kameraan tulee firmware-päivitys, jonka mukana tulee mahdollisuus ottaa kuvia RAW-muodossa.

    Tässä Tekniikan Maailman uutinen aiheesta:
    http://tmnet.fi/uutiset/canon-powershot-sx1-is-saa-raw-paivityksen

    Lisäksi kameran omistajat saavat Digital Photo Professional -kuvaohjelman ilmaiseksi.
    http://www.canon.fi/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_SLR/eos30d/software/index.asp

    Äänestä

  • Aloittaja

    Canon SX1 IS kirjoitti:

    Täytynee tuo lehti ostaa. Onpa hyviä uutisia. Sain muuten ensin tuon riisutumman version eli SX10 IS mallin. Palautin tietty ja 5 päivää sai odotella että tuli se mitä tilasinkin.

    Onhan mainio peli vaikka en ole millään vielä kaikkea päässyt kokeilemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5195186 kirjoitti:

Pistinpä tilaukseen kun vaakassa painoi tällä kertaa enemmän tuo näytön kääntömahdollisuus ja HD-video mahdollisuus. Reilu kolme vuotta on ollut käytössä Canon Powershot A520 ja on toiminut hienosti mutta nyt oli jo aika hankkia jotain parempaa.

Harmittaa hiukan tuo MOV päätteinen videomuoto mutta eiköhän siihenkin ratkaisu löydy.
Ehkäpä kuitenkin jossain vaiheessa tulee tilattua myös Canon EOS 450D.

Jostain pitäis vielä hankkia kolmijalkaisen tuen lisäksi yksijalkainen.

Uskoisin että jollain on tuo PowerShot SX1 IS joten käyttökokemuksia olisi mukava lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu