Nuorten seurustelusta

Miten suhtaudutte nuorten seurusteluun ja kaverin hankintan? Itse olen vetänyt hyvinkin avointa linjaa tähän asiaan: olen sanonut tytöille, että minua ei tarvitse hävetä näissä asioissa - isävanhempansa onkin sitten toinen juttu.

Ja olen avoimesti puhunut näistä "naisten asioista" tyttärien kanssa, koska mielestäni on parempi, että kuulevat nämä asiat äitivanhemmaltaan kuin jostain kulmilta kaverien kautta.

No, tänään vahingossa tuli mieheni kännykkään viesti: "mulla on sua niin HIRVEEN ikävä..". Viesti tuli tyttäreni kännykästä. Mieheni arveli, että ei voi olla mahdollista, että tytöllä olisi niin kauhea ikävä isäänsä kohtaan, että pitäisi oikein kännykällä viestittää. Oikeassa oli. Tyttö selitti, että kyseessä oli pila, joka kiersi kaveripiiriä.

Siitä huolimatta otin asian puheeksi tytön kanssa ja kerroin, mitä vahinkoa liian aikaiset intiimisuhteet voivat aiheuttaa. Sanoin myös, että hänen ikäiselleen kädestä pitely ja varovaiset pusut ovat tarpeeksi...

Hei te nuoret! Oletteko sitä mieltä, että varovaisuuteni on liiallista? Mainittakoon, että tyttöni on 14-vuotias. Miten itse suhtaudittese, jos kysymys tulisi teidän itsenne kohdalle?

Sanoin tytölleni, että poikaystävät ovat tervetulleita meille - parempi näin, kuin että smyygailisivat ja luimuilesivat tuolla baanalla. Ja kiva tutustua mahdollsiin vävyehdokkaisiin.
Kyllä anoppi tarjoaa ruokaa, mutta vielä en hyväksy yöpymistä talossa - vasta sitten kun neiti on täyttänyt 18 vuotta.

Mutta oli hauskaa nähdä: Isäntä oli selkeästi mustasukkainen. Näinhän sen on, kun Isävanhempi ei olekaan enää se ainoa oikeinajatteleva miespuolinen, tulee Isä mustasukkaiseksi. Samaa tuntenevat naiset poikiensa suhteen.

t. Mirkku
12796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

nii en tierä mikä ois oikee tai väärin mutta ite olen kyllä pitänyt sen niin että en suostu olemaa lapsieni kanssa kaveri .... kaikki asiat ne saavat tietoo kyllä maailmalta tai serkuiltaa tai isommilta sisaruksilta. ite mä oon aika vanha aikane siinä suhteessa. ja ei eres tänä päivänä olla keskusteltu sen kummemi sellaisita asioista ... mut laita kyllä viestiä että on ikävä. mutta ei muute. kaikill aon oma tyyli lapse kasvatuksessa mutta en ala ystävä suhteese lasteni kanssa ja oon sanonutki että kaveri en ala olemaa että etin omia ystäviä ja he omat. .. ( joskus laste suusta saattaa lipsahtaa ylimielisiä sanoja kuten , että en minä mee kouluu jos en saa sitä tai tätä .. tai jotain muuta ... nii olen muistuttanut että ei puhu minulle ku oisin heirän luokka kaveri .. ja on ne pärjänny iha hyvi varmaa, ja ne on jo aika ihimisiä. mutta mikä on vääri tai oikee en tierä.

Äänestä
  • vaan selkeästi vanhempi. Haluan vain opastaa ja neuvoa tyttöjäni, etteivät eksyisi maailman turuilla ja toreilla. Nuorilla kun ei ole arvostelukykyä eikä taitoa erottaa toisistaan vilpitöntä ja väärää.

    t. Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    vaan selkeästi vanhempi. Haluan vain opastaa ja neuvoa tyttöjäni, etteivät eksyisi maailman turuilla ja toreilla. Nuorilla kun ei ole arvostelukykyä eikä taitoa erottaa toisistaan vilpitöntä ja väärää.

    t. Mirkku

    .olen kyllä samaa mieltä mirkun kanssa ,me vanhemmat olemme lapsiemme oppaat ja vastuu kaikkineen kuuluu vanhemmille. kaikki haluaisi kunnioitusta mutta se pitää ansaita.asioista voi puhua lapselle erimuodoissa katsoen minkä ikäinen on.kyllä maailma opettaa ihmistä vielä senkin jälkeen rajuin ottein kun on lentänyt kotipesästään kauas vuorille.kaveruus lapsille ei tarkoita sitä etteikö vois olla vanhin lapsilleen.lapsien kasvatus on taitolaji ,siihen kun pitää ottaa huomioon myös henkinen puoli.lapsena ne puristaa hameen helmaa isona sydän alaa.jatkoja.

    Äänestä

  • örkki kirjoitti:

    kun ei voi olla haukkana joka hetki vahtimassa, missä ne on, kenen kanssa ja mitä touhuamassa. Ainoa mitä voi tehdä, on neuvoa ja varoittaa, mutta ottaakohan ne kuuleviin korviinsakaan? Kun omasta nuoruudestaan muistaa sarjan ikäviä hölmöilyjä, ei niiden soisi tulevan omien lasten osalle.

    Ja meidän nuoruudessa ei ollut ollenkaan niin pahoja asioita mitä tänä päivänä. Pedofiilit ja nettituttavuudet, joista olen varoittanut lähes joka viikko, vaikka se kuulostaakin jankutukselta. Ja vielä ovat aikuistuvia tyttöjä, joten syytä on varoitella.

    Oli mukava kuulla, että se pororuoka onnistui. Itse väsäilen hirvilihapullia huomiseksi, kanttarellikastikkeen kanssa.

    Hyvää viikonloppua, aurinko paistaa, ihanaa!

    Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan missään muussa länsimaassa alkoholi ei aiheuta niin suurta osaa lasten ja nuorten myrkytyksistä kuin Suomessa. Asiasta kertoo Aamulehti.

    Suomessa lähes joka kolmas myrkytyksen takia ensiapuun kiidätetyistä alle 16-vuotiaista on juonut liikaa alkoholia. Esimerkiksi Norjassa ja Yhdysvalloissa vastaava luku on kymmenisen prosenttia.

    Väittelijä, lääkäri Juho Kivistön mukaan perusongelma Suomessa on se, että alkoholiin suhtaudutaan myönteisesti ja se kuuluu suomalaisiin juhliin. Hänen mukaansa vanhempien pitäisi herätä ja pitää kiinni siitä, että lapsen ei kuulu olla 15-vuotiaana humalassa.

    Myös muualla ollaan asiasta huolissaan. Aiemmin tällä viikolla Britannian hallitus julkisti vanhemmille suunnatut ohjeet, joissa suositellaan, etteivät vanhemmat hankkisi tai antaisi alle 15-vuotiaiden käyttää alkoholia.

    Tutkimuksessa tarkasteltiin Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavun tietoja vuosilta 2002-2006.

    Kivistön väitöskirja tarkastetaan Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 6. helmikuuta.

    Äänestä

  • on pijettävä kirjoitti:

    Omille lapsille olen sanonut: kun te sitä alkoholia kuitenkin jossain vaiheessa kokeilette, niin ehdottomasti vain tutussa seurassa ja jonkun kotona, mieluiten täällä. Suurimpia pelkojani onkin, että vetävät jossain kulmilla pään täyteen, ja päätyvät ties minne ja ties kenen hyväksikäytettäväksi.

    Tytöillä on kuitenkin tarkat kotiintuloajat, eivätkä toistaiseksi ole niitä ylittäneet. Ja milloin ovat yökylässä kaverin luona, tsekkaan aina että vanhemmat ovat paikalla.

    mulle ei oo siunautunu tyttäriä vuan pojanpulikoita. Oon jo aiemmeinki kertonu tästä pojan seurusteluhommasta. Sanoin isälleen, jotta valistaa poikoo, mutta eihän tämä nahjus mittään. Minunko näistä kukista ja mehiläesistä on puhuttava?

    Kysäsin pojalta muuten vuan, että nyt ku työ liäreettä (heti tais tulla viärä sanavalinta) yötäpäivee, en haluais piästä mummuks muutamaan vuoteen (vihjaus kaatta rantaen...) Enempi en suanu änkytettyä, nolona oltiin kumpikii osapuol.

    Suattaahan siinä mustasukkasuuskii olla osana, tämä poika kun on esikoinen ja on kuulemma niinku suusta sylykästy minä tummine piirteineen ja luonteineen...

    T.Hilima

    Äänestä

  • Savonmuan Hilima kirjoitti:

    kukat ja mehiläeset. Jos meellä oes poekii, pistäsin miehen puhumaan, vuan nyt piäsee kun koera veräjästä, kun se on minun hommain valistee tyttöjä.
    Onneks on meellä niin hyvät ja luontevat välit, ettee oo tullu nollouksija puoleen eekä toeseen.

    Aenoo juttu olj, kun koolussa olivat puhuneet ja valistanneet, niin yhelle minun ystävälle olivat tytöt sanoneet: koulussa puhuttiin ihan hirveitä asioita mitä miehet ja naiset tekee keskenään..

    vuan minulle eevät maeninneet sanallakkaan, häpesivät sen verran. Mutta oeshan se minunnii mielestä miehen asija puhhuu pojille, ne poejat kokkee sen tosi nolona, jos äeti puhhuu. Ihan samalla laella mitä tytöt kokisivat, jos isä puhhuis naesten asijoesta. Mutta eepä myö miehen kuullen mittään puhutakkaan, vuan naesten kesken.

    Ja on niin mukavata, kun näehen kanssa voep puhua ihan vuatteista ja meikeistä ja antoo vinkkejä molemmin puolin. Tyttäreltä minä sennii opin, että kun laettaa valakosta luomiväriä silimänurkkaan, se antaapi katseelle avaruutta. En kylläkkään anna heijän meikata kuin ihan vähän, mutta ossoovat sen taijon hyvin. Isänsä joskus sannoo: sano tytöille, etteivät laettais tuota meikkiä, mutta vastasin: kun minua aekannaan kiellettiin, menin ennen koulua kaverin luo ja laitoin siellä. Parempi neuvoo miten tehä se näkymättömästi ja siististi.

    Mutta niistä on ihan jo naesseuroo.

    t. Mirkku

    Äänestä

  • Savon Mirkku kirjoitti:

    meellä ukko vuan puhhuu kaksmielisyyksiä pojan ja miniäntekeleen aekaan. Minä ähisen ja koetan sotkee... Toellaan ilettää, kun en tykkee mistään riähötyksestä. Mulle on jotenkii tabua nämä ajatukset omien poikiin tyttömeiningit.

    Män muuten pannukakku pannukakuks. Mulla ol nimittäin pikkasen vanahenneita maitojaaheita ja niistä yritin laittoo pannukakkua uuniin, män ihan mössöks, harmin paikka, mutta on mulla vielä niitä juustomaitoja pakkasessa.

    P.S:Ei oo vielä ukko pakahtunu läski/lenkkiruokiinsa, mutta pahalta näättää. Jos meetä ee ihan murhasta tuomittas, riittäskö lieventävänä asianhuarana kuolemantuottamus ?

    saes jättöö poes nuorten aekana. Sehän vasta niille on nolloo, poejalle ja etenkin miniäntekeleelle.
    Asijaa jos puhhuu, niin se on toenen juttu ja kahen kesken pojan kanssa. Kyllä minä hyvin ymmärrän, ettei se oo Sinusta niin hauskoo, kun yökylläilly on muuttunna jokapäeväseks. Senpä tähen en tosijaan anna mihinkään sellaeseen luppaa, ennen kun tytöt on täysi-ikäisijä. Ja mieluiten asuvat omillaan. Jos jonnekin kaverin luo ilmoittavat menevänsä, soetan tosijaan aena kaverin vanhemmille ja kysyn, onko asija näen ja ovatko kotona. Niin tein tännäänkin, ja sovittiin kaverin äidin kanssa vastaisuudessakin molemminpuolisesta kyyläyksestä. Onneksi tunnen hyvin lähes kaekki vanhemmat.

    Kaverin äidin kanssa todettiin, että tuossa ijässä sitä mekkiin yritettiin pimittää jos mitä ja alettiin ne kalja- ja siiderikokkeilut. Ja sitten tuli pojat mukkaan kuvijoihin. Että Gestapo-meininki vuan piälle.

    Ukko olj tosijaanni kun myrskyn merkki siitä vahingossa lähetetystä teksturista. Sanoi, ettee haluva nähä yhtään poejankollija tiällä. No minä siihen, että parempiko se on että luuhaavat ties missä. Ja että herran on aeka totutella siihen ajatukseen, ettee hän ennee oo mualiman ihmeellisin mies tyttöjen silimissä.

    Meillä mies on ollunna laehutuskuurilla ja kieltännä läskisoosin niin kauvan kun tuota villitystä kestää. Vuan se osoittaa jo rakkoilemisen merkkejä, niin että eeköhän oo aeka kohta pistee läskisoosi hautummaan. Minä luulen, että se mennee kuolemantuottamuksen piikkiin, koska eehän myö niitä pakoteta syömään ihtejjään kuoliaiksi. Suatetaanpa selevitä ihan sakoilla.

    Hyvvee yötä, nyt mänen nukkummaan.
    t. Mirkku

    Äänestä

kunhan ei jouduta taas teille antamaan rahaa.

Äänestä

ei kaalo nuoret tiedä tänä päivänä seurustelusta mitään.ne tapaa toisensa täällä netissä,vähän aikaa soittelevat ja lähtevät reissuun ilman että ovat kertaakaan tavanneet toisiaan.kaksi täysin tuntematonta ihmistä. alkavat elää yhteistä elämää. useimmiten vielä on niin että porukatkin on täysin tuntemattomia keskenään,ei tiedetä kenen vanhemman tyttö tai poika.eikä mee kauaa kun on lapsi tulossa,ja siinäpä on soppa valmis. vanhemmat antaa ala ikäisten tyttöjen ja poikien alkaa leikkimään kotia.sitten pienemmästäkin asiasta revitään sitä pientä lasta toinen toiseen.eikä kukaan ymmärrä että se pieni lapsi kärsii eniten.varsinkin jos se erotetaan jo pikkusena äidistä.ja poikien vanhemmat yleensä vielä pönkittävät poikiaan että anna mennä vaan,kyllä me ollaa sun tukena.tätä lapsi sotaa käydään tämän tästä ,aina välillä nuoret taas palaavat yhteen ja hetken päästä taas sakit riitelee lapsesta.meidän vanhempien pitäisi ottaa eri käytäntö koko hommaan,ei meitäkään päästetty kakarana maailmalle eikä olis varmaan tulle edes mieleen lähtee täysin tuntemattomien kanssa.onneksi mulla sattu olemaa 5 veljeä vanhemmpien lisäksi jotka piti kurin.tää on ihan totta ei pitäisi tehdä lapsista liian aikaisin aikuisia eikä vaatia niiltä liikoja .lapsen pitäisi saada olla lapsi mahdollisimman pitkään että ymmärtäisi naitä asioita.katsokaapa nuoria tyttöjä tossa murros iässä olevia ne on kun pikku liluja ja suorataan tyrkyllä viimisen pääle tällättyjä niinkuin aikuiset akat.ei ole ihme että pojat juoksee perässä.käykääpä joskus tuolta irg-gallerisata kattomassa kun ovat laittaneet kuviaan sinne,kuka on komein nainen ja kuka on komein mies kaikki pikku vasikoita ja esittelevät ittiään siellä.ei kaaleen lapsilla oo tänä päivänä mitään moraalia jos sanotaan ettei sitä ollu ennenkään.olen mirkku sun kanssa samaa mieltä kasvata tyttösi niin kuin susta itestäsi parhaalta tuntuu ja mikä olisi tietysti sun lapselle paras.en kannata tänä päivänä kaaleitten kasvatusta.vaikka itse olenkin tehnyt niin.tänä päivänä jos vielä olisi mahdollista voi olla että valitsisin toisin.mustalaisuutta ei kohta enää ole.ja mitä jossanotaan että mä oon kato niin kaalo että mutta todellisuudessa ei ymmärretä kaaleenmoisuudesta yhtään mitään.luullaan että mustalaisuuteen kuuluu että pitää käyttäytyä huonosti niin kaajeille kun toiselle kaalolle sitä mustalaisempi olet mitä röyhkeempi ja törkeempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mankkaan Mirkku kirjoitti:

Miten suhtaudutte nuorten seurusteluun ja kaverin hankintan? Itse olen vetänyt hyvinkin avointa linjaa tähän asiaan: olen sanonut tytöille, että minua ei tarvitse hävetä näissä asioissa - isävanhempansa onkin sitten toinen juttu.

Ja olen avoimesti puhunut näistä "naisten asioista" tyttärien kanssa, koska mielestäni on parempi, että kuulevat nämä asiat äitivanhemmaltaan kuin jostain kulmilta kaverien kautta.

No, tänään vahingossa tuli mieheni kännykkään viesti: "mulla on sua niin HIRVEEN ikävä..". Viesti tuli tyttäreni kännykästä. Mieheni arveli, että ei voi olla mahdollista, että tytöllä olisi niin kauhea ikävä isäänsä kohtaan, että pitäisi oikein kännykällä viestittää. Oikeassa oli. Tyttö selitti, että kyseessä oli pila, joka kiersi kaveripiiriä.

Siitä huolimatta otin asian puheeksi tytön kanssa ja kerroin, mitä vahinkoa liian aikaiset intiimisuhteet voivat aiheuttaa. Sanoin myös, että hänen ikäiselleen kädestä pitely ja varovaiset pusut ovat tarpeeksi...

Hei te nuoret! Oletteko sitä mieltä, että varovaisuuteni on liiallista? Mainittakoon, että tyttöni on 14-vuotias. Miten itse suhtaudittese, jos kysymys tulisi teidän itsenne kohdalle?

Sanoin tytölleni, että poikaystävät ovat tervetulleita meille - parempi näin, kuin että smyygailisivat ja luimuilesivat tuolla baanalla. Ja kiva tutustua mahdollsiin vävyehdokkaisiin.
Kyllä anoppi tarjoaa ruokaa, mutta vielä en hyväksy yöpymistä talossa - vasta sitten kun neiti on täyttänyt 18 vuotta.

Mutta oli hauskaa nähdä: Isäntä oli selkeästi mustasukkainen. Näinhän sen on, kun Isävanhempi ei olekaan enää se ainoa oikeinajatteleva miespuolinen, tulee Isä mustasukkaiseksi. Samaa tuntenevat naiset poikiensa suhteen.

t. Mirkku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu