Millaisia sähkölaskuja teille tulee mökistä? Ajattelimme ottaa keväällä sähköliitymän jotta on mukavempi touhuta mökillä. Olen itse sähkäri, joten pystyn tekemään itse kaiken paitsi sähköyhtiölle kuuluvat työt. ihan peruskäyttö: jääkaappi, liesi, valaistus, tv
Sähköt mökille
keväällä
112891
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
käyttö on muutaman tuhat kilowattia vuodessa.
Hinta siirtoineen siinä 10centtiä kilowatti.
Pienellä kulutuksella kiinteät kustannukset eli liittymämaksu ja perusmaksut ja sähkövero ovat ylivoimaisesti suurin kustannus.
Itse energian hinta on mökkikäytössä suhteessa pieni osa laskua.
Otin sähköt viime syksynä kallioiselle saarellemme. Kuparinen maadoitusjohtokieppi on makuuhuoneen ikkunan alla sähkökeskuksen luona. Mitä teen sille, kun ei ole mahdollista kaivaa/upottaa maahan ? Jos salama iskee veteen, tuleeko helposti ylijännitepurkauksia tästä järven pohjaa myöten tulevasta kaapelista.
tule eikä sinne iske, kyllä se saareen lyö jos lyö. Eikäö se kupari juuri mitään auta ukkosta vastaan. Kyllä se kupariköysi jonnekin uppoaa, vaikka kukkapenkkiin tai märkään rantahiekkaan tai kivien alle.
Nimittäin - jos Sinulla on vedenalainen liittymisjohto. Se suoja syöksyaalloilta varsin hyvin.
Sijoita maakupari kallion pintaan ja suojaa se vaikkapa betonilla. Tuo kukkapenkkiajatus on ihan hyvä. Parasta olisi, jos kuparijohdin ulottuisi johonkin kosteaan paikkaan, koska kosteassa maassa on aina suoloja, jotka parantavat maaperän johtavuutta.
Määräysten mukaan masoitus on oltava riippumatta siitä, millainen maa- tai kallioperä on.
Ei se kupari kiepillä mitään auta. Parempi oikaista se suoraksi johonkin päin.
61 euroo / kuukausi, 10 asteen peruslämpö ja kännykällä lämmön nosto etukäteen ennen mökille menoa 20 asteeseen.
Saunottaessa rantasaunan pukuhuone lämpenee myös sähköllä.
meillä ei ole tarvetta peruslämmölle ja muutenkin puilla lämitetään eli en usko sähkölaskujen olevan valtavan suuria ja on kuitenkin monta maksamassa.
Meillä mökki käytössä n. 6 kk, huhtikuulta syyskuulle, lämmitys pääasiassa puulla, mutta keväisin ja syksyisin sähköpatterit antavat yöllä lämpöä, lasku n. 15 € /kk. Eli valaistus, liesi, lämminvesivaraaja 15 l, vesipumppu kasvimaalle, jenkkikaappi, tv, radio. Eli ei siinä joudu konkurssin, tietysti liittymämaksu kirpaisee kaikista eniten, mutta on siellä ihan kiva sitten touhuta kun on pelit ja vehkeet !!
Oikea verkkosähkö mökillä helpottaa kummasti elämää. Varsinkin kun nykysin taitaa sähköyhtiöt tuoda automaattisesti kolmivaihevirran myös mökeille. Silloin voi mökillä käyttää esimerkiksi hitsauskonetta tai klapisirkkeliä ym...
Meillä nykyisin menee mökin sähkölaskuun vuodessa noin 300 euroa. Mutta käytössä on saunassa ja pesuhuonessa lattialämitys, 160 L lämminvesivaraaja, sekä keittiössä 30 L lämminvesivaraaja ja 8 kpl lämpöpattereita.
Mökillä käydään muutaman kerran myös talvisaikaan, mutta peruslämpö ei ole aina päällä.
Meillä mökkiä käytetään suunnilleen touko- lokakuun välisenä aikana, keskikesällä enemmän ja keväisin ja syksyisin vähemmän. Sähköä kuluttavat sähköpatterit, jääkaappi, valaistus, tv radio sekä ajoittain asuntovaunun tarpeetkin otetaan samasta liittymästä. Vuotuinen sähkölasku on n. 215 euroa, jossa sähkön kulutuksen osuus on käytännössä olematon - vain muutama euro. Perusmaksut on ne joita tuommoisella pienellä käytöllä joutuu makselemaan melkein pelkästään. Kuitenkin kohtuullinen kokonaishinta siitä hyödystä ja vaivattomuudesta jonka tuolla rahalla saa.
Tästä aiheesta kehkeytyi tuolla aikaisemmalla sivulla aika pitkä viestiketju:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000015&posting=22000000040998931
Meillä on peruslämpö päällä talvella noin 13 asteella parvellisessa 50-neliöisessä 120-millin höylähirsimökissä. Viikonloput ollaan paikalla huhtikuulta marraskuulle. Rantasauna lämpiää haloilla. Vuoden sähkölasku oli melko ahkeralla käymisellä noin 700 euroa. Kylmilleen jättämisen tai lämpöpumpun kanssa on siiosaa kannattaisiko kumpikaan, joten jatketaan näillä...