Epilepsiasta

eli sekarotuisella koirallani "varmistettiin" epilepsia pari päivää sitten. Kohtauksia on tullut pari kertaa kuussa, nyt kuitenkin tuli kohtaus, joka ei mennyt ohi.

Lääkitys aloitettiin ja kyselenkin, oletteko omissa koirissanne huomanneet jotain muutoksia, kun olette lääkitystä ruvenneet käyttämään?
Itse en olisi lääkitystä aloittanut (kohtauksia tulee suht vähän) mutta tuota pitkää kohtausta (meni ohi vasta eläinlääkärin piikillä) säikähdin.
Oletteko muuten järjestelleet koiran päivärytmiä uudestaan? Säännöllisyys on kuulemma tärkeää.

kertokaapa kokemuksia.
7576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meijän keskikokoisella villiksellä oli epilepsia, jouduttiin lopettaa se 7-vuotiaana ennen joululomaa epilepsian, virtsakivien ja pahan virtsatulehduksen takia.

Alotettiin sillä kans lääkitys, mutta se lisäsi sen pissaamisen tarvetta, joten annettiin hieman vähemmän lääkettä päivässä kuin ohje määräsi. Kohtauksia ei tullut pitkään aikaan ja lopetettiin lääkkeet kokonaan. Pissailu kuitenkin jatkui ja lopulta selvisi nuo muut sairaukset.

Nyt pari päivää otettiin uusi hauveli, Volpino Italiano. Ihana valkoinen ja melko harvinainen karvapallo. Suosittelen kaikille! : )

Äänestä
  • omani on pärjännyt hyvin barbivetilla(14v) eikä pissaaminen ole ongelma ollut vasta kuin nyt kun koira on vanha joka on normaalia vanhan koiran juttuja(siihenkin on lääke propalin)..eli olen hoitanut koiraani tunnollisesti oikean lääkityksen myötä ja en ole lopettanut koiraa turhaan kuten sinä. Epilepsian kanssa pärjää kyllä ihan niinkuin ihmisilläkin sitä on lääkkeet.

    virtsatulehdus menee antibiootilla tai muuten minutkin olisi pitänyt lopettaa..

    toivotaan ettei karvapallosi sairastu ettei saa piikkiä persuuksiin.

    Äänestä

  • Virtsakivet ja pissatulehdukset ovat hyvin hoidettavissa koiralla nykyään.

    Äänestä

  • vaivoja kirjoitti:

    Virtsakivet ja pissatulehdukset ovat hyvin hoidettavissa koiralla nykyään.

    kanssa pärjää..omani sai ekan kohtauksen kuusivuotiaana ja kymmenvuotiaasta asti ollut lääkityksellä tihentyneiden kohtausten takia jota lisätty tarvittaessa(lääketasapainon näkee verinäytteestä)...nyt koira 14v.

    Äänestä

kyseessä ennen täysin sisäsiisti koira.. nyt kuitenkin ruvennut tulemaan pissat lattialle joka päivä.. esim. jos olen yli 8 tuntia pois, niin lätäkkö löytyy olkkarin laminaatilta.. Luin, että epilepsialääkkeet saattavat tehdä tätä.
Koira käy 3 päivässä ulkona.. ja yksinkertaisesti sen enempää en ehdi. Onko tästä mahdollisesti tulossa jatkuva ongelma vai onko vain ohimenevää? voiko lääkettä vaihtaa, jos tämä jatkuu/miten homma saadaan hanskaan.
Korostan siis sitä, että koira on ennen ollut täysin sisäsiisti, eli tuli todellisena yllätyksenä.

Äänestä
  • aikaankin ilman lääkkeitä tulee lätäköitä..omallani tulee edelleen vaikka on lääkityksellä(lääkityslieventää oiereita ei poista kokonaan ajan mittaan tai sitten lääkitys ei ole aivan kohdallaan..eli verinäytteestä selviää se onko lääke edes koirasi hoitoalueella eli pitäisikö hiukan vahventaa annosta, omallani lisäsin tuon verinäytteen jälkeen ja asiat korjaantu).

    kysy eläinlääkäriltä voiko myös virtsanpidätyslääkkeestä olla hyötyä minulla oli mutta minulla on kyseessä vanha leikattu narttu. eli kerrotko enemmän koirastasi iän, kohtaukset, sukupuolen onko leikattu vai ei etc..

    Äänestä

  • kohtauksien kirjoitti:

    aikaankin ilman lääkkeitä tulee lätäköitä..omallani tulee edelleen vaikka on lääkityksellä(lääkityslieventää oiereita ei poista kokonaan ajan mittaan tai sitten lääkitys ei ole aivan kohdallaan..eli verinäytteestä selviää se onko lääke edes koirasi hoitoalueella eli pitäisikö hiukan vahventaa annosta, omallani lisäsin tuon verinäytteen jälkeen ja asiat korjaantu).

    kysy eläinlääkäriltä voiko myös virtsanpidätyslääkkeestä olla hyötyä minulla oli mutta minulla on kyseessä vanha leikattu narttu. eli kerrotko enemmän koirastasi iän, kohtaukset, sukupuolen onko leikattu vai ei etc..

    Oma koirani ei kohtauksen aikana päästä alleen, mutta heti kun jaloille pääsee, niin suoraa pihalle.

    Kyseessä siis sekarotuinen n. 4 vuotias leikattu uroskoira. Kohtauksia tullut nyt n. vuoden verran. Lievä tapaus on ja el lääkäri harkitsikin tarkkaan, että kannattaako lääkitystä aloittaa.

    Tosiaan tämä sisälle pissailu vaan aiheuttaa nyt harmaita hiuksia. Saattaa myös mennä ohi 2-3 viikon päästä, mutta tuntuu jotenkin todella pitkältä ajalta.
    Ajattelin pari päivää tarkkailla tilannetta ja sitten soittaa lääkärille. Ei se ole koirallekkaan mukavaa, että täytyy tehdä pissat sisälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä. kirjoitti:

eli sekarotuisella koirallani "varmistettiin" epilepsia pari päivää sitten. Kohtauksia on tullut pari kertaa kuussa, nyt kuitenkin tuli kohtaus, joka ei mennyt ohi.

Lääkitys aloitettiin ja kyselenkin, oletteko omissa koirissanne huomanneet jotain muutoksia, kun olette lääkitystä ruvenneet käyttämään?
Itse en olisi lääkitystä aloittanut (kohtauksia tulee suht vähän) mutta tuota pitkää kohtausta (meni ohi vasta eläinlääkärin piikillä) säikähdin.
Oletteko muuten järjestelleet koiran päivärytmiä uudestaan? Säännöllisyys on kuulemma tärkeää.

kertokaapa kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu