Tilanne on nyt tämä;minulla on tänä vuonna 9v täyttävä tyttö edellisestä suhteesta..Viime syksynä muutimme uuden miesystäväni luokse(ollaan kyllä oltu silti yhdessä jo 4,5 vuotta).Olen kolmivuorotyössä ja lapseni tapasi isäänsä yhdessä vaiheessa useastikin työni takia.
Meillä ei ole sellaista sopimusta että joka toinen viikonloppu jne..vaan sovimme silloin että tapaamisista sovitaan sitten yhdessä.
No..nyt kun meillä on ns.uusioperhe ja kaikki hyvin niin nyt tämä ilmeisesti jotenkin katkera ja kateellinen lapsen isä,ei tunnu ymmärtävän sitä ettei kaikki ole niinkuin ennen.
Ja ihan suoraan suomeksi sanottuna en edes halua että lapseni menne isänsä luokse.
Syystä että:
Tällä isällä on minua ennen olleesta suhteesta kaksoset jotka ovat pari vuotta vanhempia.Näillä vanhemmilla lapsilla tuntuu olevan aika huoletonta elämää.
Kun lapseni on isällään ja nämä vanhemmat lapset siellä myös niin isä antaa heidän kulkea kaupungilla olkoon aamu taikka ilta aina pääsevät,(siis ilman vanhempien valvontaa)sen ikäiset lapset ja tätä on jatkunut jo pari vuotta..Tuntuu ettei siellä ole minkäänlaista vastuuta yhtään mistään..Minä en yksinkertaisesti hyväksy että sen ikäiset lapset liikkuu kaupungilla miten sattuu.Olen tästä asiasta sanonut useastikin mutta mikään ei ole muuttunut.
Paras tempaus on viime kesältä kun lapset olivat taasen kaupungilla ilman aikuista,niin olivat sitten keksineet lähteä uimaan..aika vuolaasti virtaavaan jokeen..onneksi mitään ei kuitenkaan tapahtunut sillä lapseni ei tosiaankaan osannut silloin vielä kunnolla uida.
Isän mielestä paapon lastani liikaa..mutta mitä sitten?Mitä jos minä haluan antaa lapselleni sellaisen mahdollisuuden turvalliseen lapsuuteen,millaista tällä lapseni isällä ei koskaan lapsuudessaan ollut..
En tiedä ymmärsikö kukaan mitä ajoin takaa tällä jutullani..
Mutta nyt lapseni on taas isänsä luona ja isä on kuulemma kieltänyt lastani vastaamasta puheluihini ja kieltänyt lastani soittamasta minullekaan.Että näin meillä.
Meillä ei ole sellaista sopimusta että joka toinen viikonloppu jne..vaan sovimme silloin että tapaamisista sovitaan sitten yhdessä.
No..nyt kun meillä on ns.uusioperhe ja kaikki hyvin niin nyt tämä ilmeisesti jotenkin katkera ja kateellinen lapsen isä,ei tunnu ymmärtävän sitä ettei kaikki ole niinkuin ennen.
Ja ihan suoraan suomeksi sanottuna en edes halua että lapseni menne isänsä luokse.
Syystä että:
Tällä isällä on minua ennen olleesta suhteesta kaksoset jotka ovat pari vuotta vanhempia.Näillä vanhemmilla lapsilla tuntuu olevan aika huoletonta elämää.
Kun lapseni on isällään ja nämä vanhemmat lapset siellä myös niin isä antaa heidän kulkea kaupungilla olkoon aamu taikka ilta aina pääsevät,(siis ilman vanhempien valvontaa)sen ikäiset lapset ja tätä on jatkunut jo pari vuotta..Tuntuu ettei siellä ole minkäänlaista vastuuta yhtään mistään..Minä en yksinkertaisesti hyväksy että sen ikäiset lapset liikkuu kaupungilla miten sattuu.Olen tästä asiasta sanonut useastikin mutta mikään ei ole muuttunut.
Paras tempaus on viime kesältä kun lapset olivat taasen kaupungilla ilman aikuista,niin olivat sitten keksineet lähteä uimaan..aika vuolaasti virtaavaan jokeen..onneksi mitään ei kuitenkaan tapahtunut sillä lapseni ei tosiaankaan osannut silloin vielä kunnolla uida.
Isän mielestä paapon lastani liikaa..mutta mitä sitten?Mitä jos minä haluan antaa lapselleni sellaisen mahdollisuuden turvalliseen lapsuuteen,millaista tällä lapseni isällä ei koskaan lapsuudessaan ollut..
En tiedä ymmärsikö kukaan mitä ajoin takaa tällä jutullani..
Mutta nyt lapseni on taas isänsä luona ja isä on kuulemma kieltänyt lastani vastaamasta puheluihini ja kieltänyt lastani soittamasta minullekaan.Että näin meillä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos lasta uhkaa vaaratilanne on aikisen velvollisuus puuttua asiaan. Sopimuksia voidaan toki muuttaa. Vaikka tapaamisaika onkin pääsääntöisesti tarkoitettu etävanhemman ja lapsen ajaksi ei puhelimen sulkeminen ja yhteydenpidon esto kuulu "lain henkeen". Neuvo 1. Juttele eksäsi kanssa ensin. 2. Ellei tulosta muutatte sopimusta.
isän kanssa? Eikö kaksosten äidillä ole mitään mielipidettä lasten yövaelteluihin? Eikö edes uimaepisodi herättänyt ketään? Kuulostaa uskomattomalta! Tuollaiseen on ehdottomasti puututtava! Lastenvalvojalta on kysyttävä, saako lapselta kieltää yhteydenpidon äitiin tapaamisten aikana. Minusta kuulostaa aivan kummalliselta. Tietenkin äidin on annettava lapsen olla rauhassa isän luona ja tukea tapaamisia kaikin tavoin. Heitteillejättöön tai -päästämiseen ei silti tarvitse suostua! Ennen menisin vankilaan kun päästäisin lapseni paikkaan, jossa en voi olla kyllin varma heidän turvallisuudestaan.
Tiedän kyllä, mistä puhun, sillä lapseni on nelivuotiaasta saakka käynyt isänsä kanssa Iranissa ja jouduin kovasti punnitsemaan asiaa. Ensimmäistä matkaa ennen olimme jo eronneet ja sain hirveät syytökset joiltakin tutuilta ja monilta tuntemattomilta, että haluan päästä lapsestani eroon kun uskallan hänet kaapattavaksi antaa. Isä soitti sitten Iranista, että poika istuu auringon lämmössä lasten uima-altaassa serkkujensa kanssa ja isoäiti sirottelee tuoksuvia ruusun terälehtiä veteen...että näin ne Lähi-Idän villi-ihmiset saattavat lapsiaan ja lastenlapsiaan kohdella...
lapsiani isän mukaan turkin mummolaan lomalle. lapset eivät puhu turkkia sanaakaan ja isä huonoa suomea,eikä ole lapsia kovasti ennenkään hoidellut. Turvattomia saattavat lapset siellä olla...saatika sitten tulevatko koskaan takaisin, erosimme riitaisesti.
Kamalaa sanoa, mutta minä en antaisi lapsia toiseen maahan mukaan. Juuri kielimuurin takia ja myös sen, että kyse on Turkista (joo, ehkä olen sitten rasisti). Niin paljon saanut lukea näistä tapauksista, joissa lapset ovat sitten jääneet sille tielleen ja naisen valta ja asema "noissa maissa" on olematon..
päästä lapsiasi isänsä kanssa Turkkiin.
Jos saat heidät takaisin, on poika (jos sinulla poika on) ainakin ympärileikattu.
Matkasta tulee lapsille hirveä kokemus. Mene itse mukaan, jos mummolaan on päästävä.
minäkään päästäisi, mutta miten mies reagoi asiaan? Minäkin erosin riitaisasti Turkin kansalaisesta, mutta olimme kerran käyneet jo asumuseroon muutettuamme lasten kanssa Turkissa sukulaisten luona. Sukulaiset olivat minulle tosi ystävällisiä (heistä en olisikaan halunnut erota). Päästin lapset (8v ja 5v) viime kesänä isän mukaan 3 viikoksi Turkkiin. Pidimme tekstareiden ja parin puhelun lisäksi webbikamerayhteyttä nettikahvilan avulla. Lapset eivät puhu turkkia, mutta tunsivat itsensä rakastetuiksi...mutta silti mietin, että matka oli lapsille varmasti raskas. Kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen kokemus. (Pojan ympärileikkautin suomenjuutalaisella kirurgilla juutalaisen aikataulun mukaan, alle kk:n vauvana - en halunnut edes lasten Ruotsin-serkkujen vaihtoehtoa, jossa leikkaus tehtiin pojan omalla suostumuksella 10-vuotiaana Ruotsissa.)
Sinulla on vaikea tilanne. Mitä tapahtuu jos suostut? Mitä tapahtuu, jos et suostu? Miehesi voi saada lapsille Turkin passit ilman, että edes tiedät asiasta, koska isän allekirjoitus riittää...Turkki ei tunnusta suomalaisen oikeuden tekemiä huoltajuus- tai huoltajuudenrajoituspäätöksiä...suoraan sanoen nauravat vain partaansa. Koettu juttu.
Kuuluu ehkä enemmän monikulttuuristen suhteiden palstalle tämä ketjunpätkä.
turkin mummon ja papan vierailu...itse olimme silloin töissä ja he hoisivat 2 viikkoa lapsia. Olivat peloissaan ja levottomia, saatika sitten jos olisi kymmeniä sukulaisia asunnossa turkissa. Vai ei ole suomalaisella huoltajuuspäätöksellä merkitystä turkissa,oletko varma asiasta?
siihen Suomessa käräjäoikeuden rajauksen, jonka mukaan minä saan päättää lasten kansalaisuusasiasta. Mies ei kuitenkaan ollut halukas purkamaan lasten Turkin-kansalaisuutta. Piti sitä jotenkin nöyryyttävänä ja epäluottamuslauseena minun puoleltani. Hassua oli se, että hän itse on kurdi eikä pidä Turkin valtiosta. Silti tämä kansalaisuus oli tärkeä.
Otin yhteyttä asianajajaan ja olin itse paikalla kuulemassa kun hän soitti Turkin suurlähetystöön. Asianajaja, joka hoitaa paljon kansainvälisiä lapsiin liittyviä asioita oli pöyristynyt siitä ylimielisyydestä, jonka kohtasi Turkin suurlähetystössä. Naureskelivat vain kun asianaja kysyi, voitaisiinko Suomen käräjäoikeuden päätös kirjata myös Turkissa lainvoimaiseksi. Sanoivat, että Turkissa asia käsiteltäisiin kyllä ihan perusteellisesti uudestaan.
Olivatko lapsenne ihan peloissaan, vai vain ujostelivat isovanhempiaan? Meillä tytöllä oli hankalaa, koska hän on jo 9-vuotias ja kertoi minulle Turkin-matkan jälkeen, ettei kehdannut sanoa isälle, että vatsa oli välillä sekaisin ja kipeä. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että hänellä olisi yhteinen kieli, jolloin hän voisi tyttöjen juttuja uskoa tytöille ja naisille siellä toisessa päässä. Vaan enpä minä saanut tuon avioliiton aikana miestä pysymään niin paljon ja ihmisten aikana kotona, että hän olisi lapsilleen kielen ehtinyt opettaa. Minun kai olisi sekin ollut tehtävä!
Meilläkin esikoinen oli 2v kun appivanhemmat kävivät ensimmäistä kertaa kylässä. Tyttö roikkui koko ajan jalassani kiinni. Ujosteli hirveästi, tietenkin, ihan vieraita ihmisiä, jotka ovat hirveän kiinnostuneita hänestä ja koko ajan kaappaamassa syliin. Isoisä sitten kyllä voitti tytön luottamuksen.
Onko ex-miehesi uhannut ottavansa lapset sinulta? Miten hänen sukunsa on suhtautunut sinuun? Appivanhemmat?
ei ole edelleenkään turkista haettu,jossa menimme naimisiin. Pelottaa että mitä siellä päässä lasten huoltajuus menisi.....
Välit tällähetkellä appivanhempiin ok,mutta ovat kaksi kertaa kuulleni sanoneet että olisi parempi että lapset asuisivat turkissa...isä pakottaa lapset sinne lähtemään,kun on pakko, vaikka lapset ovat kertoneet isälle,että eivät halua ilman äitiä. He eivät tietystukään vain ujostele,pelkäävät ihan oikeasti heidän käytöstään,tartutaan kiinni,purraan jalkaa muka hellyyden osoituksen merkiksi, tms. Päiväkodista kun suomessa hakivat tarrautuivat ulkona pihakalusteisiin ja itkivät eivätkä olisi heidän mukaansa halunneet lähteä. Ero tulikin silloin kun appivanhemmat olivat täällä lomalla,kun mieheni jäi vanhempiensakin nähden kiinni toisesta naisesta,heitin koko porukan pihalle ja hain välittömästi avioeroa. Silloin exäni haki lasten huoltoa ja asumista, mutta ennen käräjäpäivää muutti mielensä,että sain pitää lapset luonani ja antoi huoltajuuden.
Nykyään meillä on ok välit,isä käy tapaamassa lapsia täällä meillä-mutta en luota häneen, lapset ovat hänelle tärkeitä vain sukunsa vuoksi, eli ylpeilee miten hieno isä on, vaikka tosiasiassa ei osaa tehdä lasten kanssa mitään ja todellakaan ei puhu lapsille turkkia,vaan se olisi minun asiani sitä heille opettaa,mitä en tietystikään tee, vaikka kielen osaankin 10 vuotta turkissa asuneena.
Vaikeaa on, tiedän että he voisivat toteuttaa kaappauksen helpostikin, lapsilla on turkin kansalaisuus, tällähetkellä ei ole suomen passeja,mutta sellaisen toki turkista saisivat ilman minuakin. Avioero turkissa pitäisi saada voimaan, mutta minulla ei ole rahaa palkata asianajajia,, eikä ex-mieheni mitään ole tekemässä asian eteen.
avioeroasia piti käsitellä myös Turkissa...sopisiko sulle, että jatketaan keskustelua meilissä...menee liian henkilökohtaiseksi: [email protected]
Mietin vain, että oliskohan mahis löytää Suomessa asuva turkkilainen asianajaja, jolla on toimivaltaa myös Turkissa tai asianajajatuttuja siellä ja jonka palkkioon voisit saada oikeusapua Suomessa?
Onneksi sinä osaat turkkia!