Pakkaspäivä

Aika harvinaista että täällä Kaakonkulmilla mittari näyttää vielä tähän aikaan -19 astetta pakkasta, ilmeisesti varhain aamulla ollut enempi.
Sää on kirkas ja aurinkokin yrittää nousta joten eiköhön pakkas lukema laske. Lunta maassa, hyvin voi hiihtää, kuu on kasvu vaiheessa ja Venus loistaa kirkkaana kuun vana vedessä.
Nyt maistuu kahvi tosi hyvältä Runebergin tortun kanssa. Taitaa tulla pilkkijöille saalis rikas päivä.
7317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Etelärannikollakin on -17, mutta päivän mittaan varmaan lauhtuu. Meilläkin on lunta, ja huurteinen metsä on satumaisen kaunis. Lenkiltä juuri tulin, lumi narisi askelten alla ja koiran kuono sekä viikset olivat kuurassa.Omaa nenäänikin vähän nipisteli. Savun haju leijailee, ihmiset lämmittävät takkojaan. Savun väristä voi päätellä, mitä siellä poltellaan, ja haju kertoo, kenellä on kuivia koivuhalkoja.

Linnuille alan laitella lisää ruokaa, maapähkinöitä tahtovat. Vähäinen lajivalikoima meidänkin pihassa on : talitiaisia, sinitiaisia, tietysti harakoita ja variksia, naakat joskus käyvät ihmettelemässä. Yksinäinen talveksi tänne jäänyt mustarastas säälittää, yksinäinen närhikin joskus pistaytyy ja karkaa kun yritän ottaa kuvaa, sekä tikka taiteilemassa talipallossa. Se hakkaa linnunpönttöjen aukkoja suuremmiksi, mokoma.

Aurinko on noussut jo kolme varttia sitten, taivaanranta hohtaa kellervänä.

Äänestä

Pakkanen paukkuu, hiukset oli aamu ulkoilun jälkeen huurassa ja posket punasina. Linnut nakuttavat talipalloja puun oksilla. Aurinko nousee taivaanrannan takaa, mielikin virkistyy tiasten laulusta, jäniksen jäljet näkyvät lumessa, jossakin huhuilee metsän eläin.Luonto elää omaa rytmiään tuo eloa ja iloa päiviin.
Tämä on niitä eläkeläisen iloja vuodesta toiseen havaita eri vuodenaikojen muutokset luonnossa.

Äänestä

oli aamulla, nyt on aurinko paistanut ja pakkasta on -8 astetta.
Jouluaattona huomasin Venus-tähden ensikerran ja sanoi silloin sen olevan Betlehemin tähden, allakkaa tutkimalla sain sille oikean nimen.
Tämän vuoden allakassa ei olekaan niin hyvin selitetty planeettojen kiertoa.

Näin täältä Satakunnasta...

Äänestä

Taivaallisen kirkkauden ja lyhyen pakkasen kunniaksi mieli virkistyi ja on huomenna ryhdyttävä leipomaan Runebergin leivoksia. Nämä kotitekoiset tehdään vain ½:n kokoisia pieneen paperimuottiin verrattuna kaupalliseen kokoon. Pois jää sokerivesikuorrutus ja muutenkin säätelen liikaa sokeria ja rasvaa.
Saa kertoa tarjotessaan, että nämä ovat elämänsä aikana kiintiönsä runebergeja syöneen kevennyksiä !

Äänestä
  • voisimme laatia ennustuksia, milloin saapuvat pakkaspäivät. Viikonloppuna pitäisi jälleen lämpötilan laskea lähelle nollaa.

    Äänestä

Pakkasta ei vaan kuulu. Meni siis hyvä avaus sen nimissä hukkaan.

Äänestä

Nyt pois jään rippeet auton päältä, etteivät miinuksella tartu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7891926 kirjoitti:

Aika harvinaista että täällä Kaakonkulmilla mittari näyttää vielä tähän aikaan -19 astetta pakkasta, ilmeisesti varhain aamulla ollut enempi.
Sää on kirkas ja aurinkokin yrittää nousta joten eiköhön pakkas lukema laske. Lunta maassa, hyvin voi hiihtää, kuu on kasvu vaiheessa ja Venus loistaa kirkkaana kuun vana vedessä.
Nyt maistuu kahvi tosi hyvältä Runebergin tortun kanssa. Taitaa tulla pilkkijöille saalis rikas päivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu