Meitä kymmenkunta vuotta sodan jälkeen syntyneitä ei ole koskaan kohdeltu oikein.
Me olimme "pahnanpohjimmaisia".
Meillä ei ollut statusta kuin vanhemmilla veljillä, jotka ajoivat Soliferilla kouluun.
Meillä ei ollut kellohameita, ei puuteria.
Beatles oli meille tuttu, mutta ei päällimmäinen.
Kouluun meidät toki ajettiin, mitä tunnollisesti kävimmekin.
Tuli maistereita,hitsin hyviä hitsaajia ja kylmäkkö.
Tunnetko sinä samoin?
Olemme laskennallisesti toinen suuri ikäluokka.
Mutta mitä oikeastaan olemme?
Me olimme "pahnanpohjimmaisia".
Meillä ei ollut statusta kuin vanhemmilla veljillä, jotka ajoivat Soliferilla kouluun.
Meillä ei ollut kellohameita, ei puuteria.
Beatles oli meille tuttu, mutta ei päällimmäinen.
Kouluun meidät toki ajettiin, mitä tunnollisesti kävimmekin.
Tuli maistereita,hitsin hyviä hitsaajia ja kylmäkkö.
Tunnetko sinä samoin?
Olemme laskennallisesti toinen suuri ikäluokka.
Mutta mitä oikeastaan olemme?
Vastaukset 40
Vanhimmat
ihan samaa. Hirveä meteli oli systereistä jotka olivat tätä kuuluisaa "suurta ikäluokkaa".
Itse olin juuri pahnanpohjimmainen jonka elää ei seurattu yhtään sellaisella intensiivillä kuin tätä ihme ikäpolvea.
Itsekkäät kuuskymppiset ovat pitäneet hirveätä haloota koko elämänsä ajan; milloin vallattiin YOtaloa, milloin vedettiin katjushkaliina päässä niin taistolaisina. Sitten tuli hyvät vuodet ja eikun ensinmäisinä Espanjaan golfia pelaamaan, lapsenlapset sai jäädä tänne.
Oikein mulle-mulle ikäpolvi, ja nyt ne alkaa narisemaan vanhustenpalveluja ym. näille kun ei mikään riitä.
Me olemme suorittajia, muut ovat sotalapsia ja Katrihelenoita.
tähdistä ja nämä katrihelena jaaritukset tuntuvat dementian esiasteelta, lähdenpä kuuntelemaan mieluummin heavyä, siinä tuntee elävänsä.
IHMISIÄ, HANDE hyvä ja hyviä sellaisia.
Aina miettii kaikkee ja pohtia koko ajan ,onko jääny jostain paitsi.Mä ainakin luulen et on täs tärkeempääkin tekemist kun surkutella kovaa kohtaloaan.
Vattalauku sisäpuoli rupee pykimään kun ain pitäs jostain olla huolissaan,ainakin mul on jo ihan tarpeeks murhei.
Se nyt vaan on sillai et näillä mennään eteenpäin,noit velipoikii kun kattelee niin ei ne ainakaan oo saanu mitää ihmeellisii etuja syntymä ajastaan.
Me olemme arvokas ikäluokka tulevaisuudessa tutkijoille.
Me olimme viimeeinen ikäluokka, jolla on kokemusta hevosvetoisesta Suomesta, jolloin maataloustyöt ja puutavaranajo metsästä tehtiin hevosella. Puut kaadettiin pokasahalla ja oksittiin kirveellä.
Sähköttömiä taloja oli nuoruudessamme paljon, televisiosta puhumattakaan. Radiot olivat putkiradioita, joissa oli akku, myöhemmin virtalähteenä oli anodi ja toinen patteri, nimeä en muista.
Puhelinkeskuksissa senraalisandrat hoitivat yhdistämisen.
Autoja niin vähän, että jos sellainen pihaan sattui, kaikki meni sen ympärille ja siitä otettiin kuva.
Vesi kannettiin sangolla tai pumpattiin käsipumpulla, lämmitettiin muuripadassa.
sulla on hukassa?
Anodiparistot oli yleensä 90-120 volttisia, hehkut 1,5 tai 4 volttisia.
Viiskytluvulla meillä oli sellainen radio, jossa oli toinen patteri sokeritopan mallinen, muistelen, sitä sanottiin anodiksi. Toinen matala oisko 15/20 senttiä, sitä en muista, ne piti olla siinä molemmat.
Hienoa hande, hyvä pohdinnan aihe.
Sota oli ohi ja perheet yhdistyvät. Uskottiin tulevaisuuteen ja lapsia tehtiin. Ensimmäiset sodan jälkeiset ikäpolvet saivat kaiken vanhempiensa huomion.
Minulla on muistona yksi ainoa kirje isältä äidille sodan keskeltä. He olivat menettäneet ensimmäisen lapsensa keuhkokuumeeseen. Vanhin sisaremme syntyi sotan keskellä. Kirjeessä isä pyysi äitiä pitämään tytöstä hyvää huolta. Teemme hänelle veljen kun palaan. Veljeni syntyi jo vakaaseen aikaan sitten minä ja vielä yksi pahnanpohjimmainen.
Sodan jälkeinen polvi sai kaikkensa. Minulta ei ole koskaan puuttunut mitään. Olen saanut myös rakkautta ja kannustusta.
Nuorin veljeni syntyi viiskytluvun puolivälissä ja kun hän oli teini-iässä me muut olimme jo maailmalla.
Hän on aina tuntenut olevansa poikkeus katraassamme.
tähän päivään.
Ei kai menneitten kaivelulla saa kuin pahaa oloa, tai niin, juu, olihan tästä kirjoittelusta tietenki patoutuneille hyvää mieltä tuovaa kun on pakko ilmaista ne tapahtumat jonnekkin näkösälle. Mutta ois hyvä jos kirjoittaa itselleen pöytälaatikkoon sellaiset muistelot.
Meillä on kirkas pakkas päivä.
Etsippäs sinäkin ne pölyyntyneet monosi ja pistä suonikohjuillesi vauhtia ; ) Lähden hiihtämään, aurinkokin yrittää paistaa kauniisti korven kuusten yläpuolella ; )
Itse en paljon muista 50-luvusta,olin niin pikkuinen likka silloin :D
Mutta sen muistan,että aina oli talvella kestohanget ja kesällä kuumat helteet.
Ja käpylehmillä leikittiin,ja rintattiin tai kinkattiin mitä se nyt olikin.Tehtiin tikulla maahan neliöitä ja jotain puun palasta potkittiin yhdellä jalalla ruudusta toiseen.
Ihania muistoja tuolta ajalta :D
Ja viikon paras päivä oli lauantai,silloin päästiin koulusta aikaisemmin.Kotimatkalla saunojen savut nousivat yläilmoihin,ihana tuoksu.Luminen tie narskui jalkojen alla,talitintit kilkattivat koivujen oksilla,ihmisiä hiihti missä vain latuja oli,luisteltiin monilla luistinradoilla,kun vaan kiekkoilijat sallivat,laskettin mäkeä tuntikausia.Koiria,kissoja,vanhoja mummoja...Ja kotiin lähdettiin vasta umpiväsyneinä,kengät jääkalikkoina.Pulla tuoksui kotona ja keitto maistui. Illalla radiosta kuunnelmia.Voi voi voi
minäkin lapsuuttani muistelen, kun maalla eleltiin.Kaikki yrittivät eteenpäin koska sota vei aika pohjille koko yhteiskunnan. Sotakorvaukset olivat tapetilla ja niitä maksettiin, Suomen teollistuminen lähti nousuun samalla kaupunkien kasvu muuttoliikkeineen käynnistyi pikkuhiljaa.
Ajatelkaa kuinka huikeaa tekninen kehitys on ollut meidän elinaikanamme.
Nyt elämme tätä päivää, enkä osaa erotella kahta -40luvun lopulla syntynyttä veljeäni meistä kahdesta 50-luvulla syntyneestä, siis eriarvoistaa. Ei ilmeisesti jäänyt käsittelyä vaativia traumoja, tosin ei niitä tässä välttämättä haetakaan.
Aivan kuin hakisi veljeään halteksiseinän takaa...
Kiva juttu.
Heh..tuli mieleeni, kun tosiaan talvisin ulkoiltiin iltamyöhään ja kotiin tultiin tosiaan kengät jääkalikkoina :D
Miten sitä tarkenikin...
Eipä ollut adidasta tai muitakaan merkkivaatteita,mutta hyvin luisti sukset :D
Sait mieleni kaihoisaksi,kun kerroit tuosta saunojen sauhuista.Mieleeni jäänyt ihana muistikuva kevättalven iltapäivästä, jonakin lauantaina,kun saavuin kotiin,ja pienen kylän melkein jokaisen mökin ulkosaunan piipusta nousi savu tyvenenä kohti taivasta...Ja se lumi narskui...
Niin, nuo on sellaisia haju/makumuistoja,jotka jostain vaan tupsahtavat joskus esiin.Niistä kannattaa nauttia.Onneksihan meillä alkaa kohta nuo kaukaiset muistot terästyä - samalla kun uudemmat haalistuvat.Eikö ole kivaa? Keskellä talvea mielikuvitusmatka auringon paahtamalle rinteelle,jossa punaisiksi kypsyneet mansikat tuoksuvat ja mehiläiset pärräävät.Linnut sirkuttavat jossain yläilmoissa,taivas on niin korkea ja kirkas,poutapilvet seilaa harvakseltaan.Paljaan jalan alla lämmin maa. Ei huolia huomisesta...
..hyvin kertoa sanoin muistikuvia lapsuudesta.
Olisipa hienoa,jos tosiaan alkaisi muistamaan paljon,paljon asioita lapsuudesta,siitä aivan alkumetreiltä asti :D
varsinkin neljäkymmenluvulla syntyneille elämä kattoi heidän hyvällä 'hyväveli' taktiikallaan virat ja edut ilman suurempaa kouluttautumispakkoa ja viiskytäluvun loppupuolellaolevat eivät näitä etuja saaneet ja tekivät alipalkatuissa alemmantason viroissaan ja toimissaan kaiken työn myös näiden etuhirviöitten ja pompottajien puolesta. Arvaa vaan ketkä poimivat kiitokset ja bonukset ja ketkä saivat risuja. Sama jatkuu eläkejutuissa.
Nykyistä vähemmällä koulutuksella virkoihin?
Koulutus oli määrällisesti erittäin paljon suppeampaa kuin myöhemmin.
Niitä "virkojakin" oli vielä vähemmän.
Tavallisen 40-lukulaisen eläke-edut!
Voi pyhä pulivari!
Nykyinen järjestelmä sai alkunsa 60-luvun alkupuolella.
Likimainkaan kaikki, vaikka olisivat saaneetkin olla töissä, eivät ehtineet ansaita kaikkia kertymävuosia!
Itselläni kerymää on 26-työvuotta.
Laskehan siitä!
40-luvulla miehittivät kuuskytäluvulla kaiken. Pankkineidiksikin pääsi kansakoulupohjaalta lyhyellä kurssituksella. Pankki maksoi hiustenleikkuut ja pukurahaa.
Pankkiin todella jotkut pääsivät KESKIKOULUPOHJALLA!
Päästäkseen pyrkimään keskikouluun täytyi saada kansakoulusta suositukset.
Pääsykokeisiin päässeistä noin 1/3 sai aloittaa maksullisen opiskelun.
Lukukausimaksut, kirjat ja muu materiaali täytyi kustantaa itse.
Osa heitettiin koulusta ulos ennen 5:nen luokan päästötodistusta.
Vasinainen älyväläyksesi!
Olisiko työpaikat pitänyt jättää täyttämättä ja 40-lukulaisten istua kotona työttöminä ilman korvauksia odottaen 50-luvulla syntyneiden lapsukaisten varttumista työikään!?
Hallelujaa tuota logiikkaa!!!!!
Viiskytluvun puolivälin lapsena olen kokenut 40-luvun suuret ikäluokat työelämässä ja yleensä yhteiskunnassa pahanlaisina päällepäsmäreinä ja jotenkin ylimielisinä juuri meitä pahnanpohjimmaisia kohtaan, aina tehtiin niin kuin 40-lukulaiset halusivat ja määräsivät.Pidettiin aivan kuin itsestään selvänä,että suurten ikäluokkien edut ja hyvinvointi ovat tärkeimmät.Ääntä he osasivat tottatosiaan itsestään pitää ja petasivat vielä hyvät työpaikat lapsilleen.
Työpaikoilla suurten ikäluokkien 30-lapset jatkavat isiensä tyyliin öykkäröintiä, kauas ei ole omena pudonnut,ikävä kyllä.No, onneksi ei tarvi EHKÄ enää kauaa kestää.Viimeisinä töinään ehtivät vielä eläkeikää meille nostaa.
1962, sitä ennen kertyneitä eläkkeitä ei tavallaan laskettu...mukaan LEL tai MYEL eläkkeistä en tuota vuosilukua enää muista..näitä työeläkekortteja kun nuorena naisena olin tuolla Eläketurvakeskuksessa, täällä Stadissa vielä tuossa 1970 luvun lopussa postittamassa ihmisille...
Muistattateko sen ajan jolloin, tuo kortti täytyi työnantajlle esittää...muistakseeni, tuo vuosi oli 1962..jossa tuo raja meni...
Täytyisi tietty tarkistaa...mutta, taisi se näin olla.
t.friidu
Usean ikäiseni ihmistä vituttaa taas kunnolla.
Mitä se tuas höpöttää.
Aurinko laskee jälleen kerran, monelle viimeisen kerran. Toivottavasti ei meille, vielä.
Ei pidä suuttuman kaikesta mitä kirjuutellaan.
Jumala on meille laittanut suuhun sanalle vapauden.
Se ei kuulu nyt sinun suustasi, se ei kuulu mulatin suusta, joka länttä johtaa.
Sain vastaukseni monelta, aralta ihmiseltä eilen.
Niistä kiitän.
Enkä minä ole mikään pulinoiden kaatopaikka, enkä jeesus, olen vain täällä käymässä.
Joudun taas pian lähtemään.
Vai miten täti on päättänyt?
se tuossa kehunut lähtevänsä suonikohjujaan revittelemään korven keskelle.
Pääsi huonekaluliikkeeseen apumieheksi.
Johtaja ajoi panssarivaunua koko 70- luvun.
Meistä ei ollut juuri mihinkään, kunhan tuli roiskaistua sinne jonnekin...
Ei ollut Solifereja!
Ei ajettu kouluun vaan käveltiin tai hiihdettiin, onneksi vain noin 4km.
Töitä tehtiin jo pentuina, vain hiljaa sisään päin purnaten.
Vähemmän tuli maistereita.
Pienet lukiot ja sinnekin rima pirun korkealla.
Yliopisto- ja muut korkeakoulupaikat vähissä ja vaikeapääsyisiä muille kuin ruotsinkielisiksi ilmoittautuville.
Mitähän oikeutta olet peräämässä?
Veljellä guttaperkkajuna. Sotalapsen status. joka ei toteutunut.
Henry Theelin nasaali ääni.
Kuusikymmenlopulla, tarkkaan en muista.
Muistanpahan ihan tarkkaan. 14.7.1968.
Eila näytti minulle sen.
Oli se aika väkkärä.
Eila oli kolme vuotta vanhempi.
Mieleeni jäivät hänen sanansa.
- Tästä se lähtee ja tähän se tulloo...
olen syntynyt viiskyt-luvulla.
Mitä ei ollut, sitä ei tarvittu.
Nyt on kaikkea ja ihan hyvä nyt näin.
Työskentelen sivuhommina vapaaehtoistyössä.
Takautuvasti törmään mustaan naiseen, joka on rakenteeltaan kuin taistelulaiva.
Kyllikille juttelen viikoppuisin, ehkä turhaan.
Musta nainen antaa ymmärtää kiihkeästi että haluaa antaa...
Jeesus johdata, tiemme kulkua...
Teillä kaikilla on ollut koulutusta ja työtä tarjolla,elikkä hyvin pitkälle on ollut itsestä kiinni mitä isona elelee,minä en valita koska Suomi on antanut meille kaikille mahdollisuuden vapaaseen elämään,kiitos sotiemme sankareille!!
oli "uuden kasvatuksen" kulta-aikaa. Jos vauva/pieni lapsi itki... ei äiti sitä saanut mennä lohduttamaan... varsinkaan poikaa, koska hänestä olisi voinut näin toimien tulla vaikka homo!
Kuinkahan paljon tuo "oppi" meissä "vaikuttaa"?
piti lapsi imettää. Parkukoon kopassaan minkä keuhkot kestää, ei pidä syliin ottaa!
Ehkäpä siksi kun joskus mitattiin keuhkojen tilavuutta, terkkari hämmästeli lukemiani...
tuosta II-sodasta kun niin vähän aikaa oli.. Suomessa vielä pelättiin että, sota syttyy uudestaan..itse tästä olemme ukkoni kanssa paljonkin keskenämme puhelleet, ehkä nuo kasvatusopit olivat siten vielä -50 luvulla sen mukaiset. Tytöt saivat kasvatusta perheenäidiksi ja hoivatöihin...Pojilta taas tuo tunne-elämä puoli aika rajustikin saatettiin katkaista. Isot pojat eivät itke periaatteella - ja kasvatuksella..ja kansakouluissa sitten olivat monesti kansakoulujen alaluokkien oppettajina miehiä, jotka siellä sodassa itse olivat haavoittuneita, tai vammautuneita fyysisesti sekä psyykkisesti heistä kun ei ollut raskaisiin teollisuustöihin, tai rakennustöihin, Suomihan piti rakentaa uudestaan sodan jälkeen.. Niin ottettiin sitten opettajaksi. Nämä kuria rakastavat miesopettajat, olivat suorastaan kamalia...onneksi nykyisin näitä opettajia ei enää ole koulumaailmassa..olkaamme siitä onnellisia..
t.friidu
osasi kuria pitää. Ei tarvinnut paljon pään pyöriä, niin ne kun karjaisi, tukka vaan hulmahti taakse jo paineen voimasta.
Tuo alaluokilla liian kova kuri on johtunut ylimitoitetusta korjausliikkeestä. Kun sota-aikana on moraali höltynyt, mistä seurauksena suuret ikäluokat, sodan jälkeen on ollut aika paljon viinan kanssa läträämistä. Ei nämä mitään faktaa ole, mutta kahvipöytäkeskusteluissa tämmösiä ajatuksia on tullut.
En tiedä, mitä hyötyä on ekaluokkalaiselle jantata raittiusaatetta. Uskontoakin ne opetti laskentatunnillakin, ja niiden mielestä raamattua olisi pitänyt ekaluokkalaisen lukea iltakaudet. Se uskonto tuli silloin opittua niin hyvin, ettei ole sen jälkeen tarvinnut sen kanssa juuri päätä vaivata.
tässä kun entisen kansakoulun vieressä asutaan...niin palautuu nyt muistot kansakoulu-ajoilta monasti mieleen...ohitse kun päivittäin kuljen..meillä oli laulunoppettaja, nutturapäinen, pieni, sisukas, naisopettaja...tuo uskonnollisuus ja spratalaisuus jolla hänkin näitä laulutunteja veti..on jäänyt kyllä pysyvästi mieleen. Ei niillä tunneilla saanut hymyillä vaan kädet pulpetin päällä ristissä selkä suorassa piti koko tunti jaksaa istua tai pulpetin vieressä spartalaisesti asennossa seistä...sen muistan että, kaikki maakuntalaulut tuli osata ulkoa..ja yleensäkin kaikki laulut...
Uskontotunnit olivat lempeämmän naisopettajan heiniä..eipä niistä pelkoa jäänyt, mutta tuo laulunopettaja...
Tuon raittiusaatteen minäkin muistan. Ja kovasti ihmettelin sitä uhoa millä viinan kiroista meitä peloteltiin...tuo on kyllä totta sodanjälkeinen moraali oli saatava nousemaan. Oltiinko me pienet lapset jotenkin valmiiksi jo syntisiä? Näiden auktoriteettien mielestä? Seurakunnan kerho jäi minultakin käymättä, juuri tuon kamalan uhon ja syyllistämisen vuoksi. Sen muistan, että yksi tyttö oli kehitysvammainen, niin hänen kimpussaan nuo seurakunnan ohjaat olivat..tuntuilapsena pahalta. Ja muistaakseni siitä itkien omille vanhemmilleni kerroin. Jolloin he ottivat minut pois koko kerhosta. Mitä siellä tehtiin meille pienille lapsille kun jatkuvasti aivopestiin, eikä minua kyllä teininä kirvelläkään uhattuna olisi niiden kokemusten jälkeen seurakunnan rippikoululeirille saatu..Erosin kirkosta kun täytin 16 vuotta..Enkä ole takaisin liittynyt....Onneksi ajat ovat muuttuneet siitä ajasta ja paljon...
Meillä onneksi kotona tuota uskontoa ei mitenkään tuputettu, vaan saimme itse tuon kantamme päättää olemmeko kirkon jäseniä vai emme...vanhempani kunnioittivat meidän nuorten kaikkien omaa yksilöllistä vakaamustamme...vähän ehkä erilaisen kotikasvatuksen olen saanut. Ja tuon vapauden valita, josta kiitollinen kyllä jo edesmenneille vanhemmilleni olen..itse tuota samaa periaatetta noudatan..kundin suhteen. Annan kundin itse päättää oman kantansa..ja mielipiteensä pitää.
t.friidu
Väliinputoajia, ns suuri ikäluokka meitä ennen aiheuttaa sen, että kaikki edut kutistetaan ennen meidän aikaamme minimiin, joka elämän vaiheessa.