K-30v disco?

Eikös tänään ole Riihimäen Apollossa K-30v disco? Jos on, niin ikärajaa on hieman laskettu. Mikä nyt varmaan ei ole huono asia...
Ne kutka ovat aikaisemmin olleet, onko meininki hyvää?
61467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

meininki on kuin yli 30v diskossa. Kuvittele sitä.

Äänestä

Kyselin jonkin aikaa sitten Hämeenlinna-palstalla, kolmoissivulla -menopaikkoja yli nelikymppiselle.

En siis etsiskellyt niitä tavallisesti tarjottavia yökerhoja. Aiemminkin olen kirjoitellut samasta aiheesta.

Humppa yms. tökkii ja menojalkaa vipattaisi silti.
Todella hyvä idea tuo k-30.

Kaivattaisiin siis paikkoja, missä voisivat kolme-nelikymppisetkin tanssia laadukasta musaa.
Ilman että tuntee olevansa kuin väärässä elokuvassa, teinien keskellä.

Paikkojen musiikin suhteen toivomus: emme kaipaa
pelkästään sitä musaa, jota kuuntelimme aikuisuuden kynnyksellä.Musiikin suhteen meistä monet elävät ajan hermoilla vieläkin.
Ei siis mitään turhia aliarviointeja!

Koskahan joku ravintoloitsija herää huomaamaan
tämän mahdollisuuden. Luulisi ainakin laman panevan miettimään uutta asiakaspotentiaalia.

Kysyntää olisi, muttei tarjontaa!

Äänestä

Ei kannata mennä :(

Äänestä
  • samaa mieltä. Ei kannata mennä mihinkään. Kaikkialla tylsää, ihmiset on tyhmiä. Olenhan minäkin maailmaa nähnyt - pari kertaa olen roskapussit ulos vienyt,muttei sekään kannata ;-(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Upeeeee kirjoitti:

Eikös tänään ole Riihimäen Apollossa K-30v disco? Jos on, niin ikärajaa on hieman laskettu. Mikä nyt varmaan ei ole huono asia...
Ne kutka ovat aikaisemmin olleet, onko meininki hyvää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu