Kirjoita muistiin ensi maanantaisi. SKS ja Kalevalaiset naiset haastavat koko kansan kirjaamaan, mitä tapahtui maanantaina 2.2.2009.
Kymmenen vuotta sitten , Kantelettaren 150-vuotisjuhlana , tämä järjestettiin ensimmäisen kerran, ja Kansanrunousarkistoon kertyi 23 000 päiväkirjaa. Niistä on tehty antologia “Suomalaisen päivä” ja monia tutkimuksia.
Suomalaiset ovat kirjallisimpia maailman kansoja, yksityisen ihmisen kokemuksia kunnioitetaan, sanoo kouluneuvos Kirsti Mäkinen. Kymmenen vuotta sitten elettiin rauhallista aikaa Suomessa, mitään mullistavaa ei sinäkään päivänä sattunut. Itse olin työelämässä, kuljin töihin paikallisjunalla, kuopus oli abiturientti. Päivän piristys oli, että puin aamulla ihkauuden punaisen puseron. Kirjoitin päiväkirjan tietokoneella, tulostin ja lähetin arkistoon. Nyt aion kirjoittaa sähköpostilla.
Nyt kaikki palstalaiset kuvaamaan suomalaisen arkipäivää ja jättämään jälki kulttuurihistoriaan!
http://www.okry.fi/?main=226&newsID=560
P.s. Tähänkin ketjuun voi harjoitella.
Kymmenen vuotta sitten , Kantelettaren 150-vuotisjuhlana , tämä järjestettiin ensimmäisen kerran, ja Kansanrunousarkistoon kertyi 23 000 päiväkirjaa. Niistä on tehty antologia “Suomalaisen päivä” ja monia tutkimuksia.
Suomalaiset ovat kirjallisimpia maailman kansoja, yksityisen ihmisen kokemuksia kunnioitetaan, sanoo kouluneuvos Kirsti Mäkinen. Kymmenen vuotta sitten elettiin rauhallista aikaa Suomessa, mitään mullistavaa ei sinäkään päivänä sattunut. Itse olin työelämässä, kuljin töihin paikallisjunalla, kuopus oli abiturientti. Päivän piristys oli, että puin aamulla ihkauuden punaisen puseron. Kirjoitin päiväkirjan tietokoneella, tulostin ja lähetin arkistoon. Nyt aion kirjoittaa sähköpostilla.
Nyt kaikki palstalaiset kuvaamaan suomalaisen arkipäivää ja jättämään jälki kulttuurihistoriaan!
http://www.okry.fi/?main=226&newsID=560
P.s. Tähänkin ketjuun voi harjoitella.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Huomasin saman artikkelin Hesarissa.
Tarkemmin voi perehtyä myös osoitteessa www.kalevalaistennaistenliitto.fi tai www.finlit.fi
On erikoista, että tavallista arjen elämää kerätään muistoksi tuleville polville.
Sukututkijana minua on aina kiinnostanut tietää, millaiset asunnot, vaatteet ja muut arkielämän asiat olivat esivanhempieni kodeissa.
Yksi esim. oli seppä, jolla oli paja ja asumukset, jotka hän itse oli kovalla työllä rakentanut, sanottiin ko. pitäjän historiikin sivuilla. Millaiset asumukset, sitä ei kerrottu. Ko paikan läheinen kartano on museona, mutta kaikki alustalaisten kodit ja rakennukset ovat ajan saatossa hävinneet.
Niin tulee varmaan käymään tämänkin päivän betonikerrostaloille, joissa jokainen nykyään pakertaa omassa kennossaan. Siispä kirjaamaan muistiin elämänmeno 2.2.2009!
ei ehkä meille mutta silti miljoonille lähes arkinen kuvaus
AAMU KAUAN SITTEN
Tuuli vinkuu taukoamatta koko yön. Se kuljettaa mukanaan lunta, joka liimautuu ikkunoihin, sulaa ja jäätyy lasien pintoihin tehden niistä lähes läpinäkymättömät.
Ensimmäisenä, kuten tavallista, herää emäntä, keski-ikäinen, lihavahko nainen. Vanha, rautajalkainen lavitsa narahtelee hänen kohottautuessa istualleen pidellen täkkiä rintojensa edessä ikään kuin yrittäisi salata rintojen alkavaa lakastumista. Nainen teke sen siksi, että on omaksunut tavan jo nuorena sekä siksi, että tuvan kylmänkostea, nukkuvien ihmisten tunkkaama ilma tunkeutuu kauhtuneen, flanellisen yöpaidan sisälle.
Istuttuaan hetken siinä narisevalla lavitsalla hän pudottaa täkin, hamuilee pimeässä permannolla olevat poronnahkaiset tossut jalkaansa, nousee ja kädellä tunnustelemalla etsii pöydällä olevan tulitikkurasian.
Säästääkseen kallisarvoisia tikkuja hän sytyttää ensimmäiseksi kynttilän ja puhaltaa tikun sammuksiin. Kynttilän heikossa valaistuksessa emäntä pumppaa painetta petromaxiin, sytyttää kynttilän liekilla sammuttamansa tikun uudelleen ja sillä sitten kaasuuntuneen öljyn. Petromaxin pistävän kirkas valo miltei sokaisee hetkeksi hänen silmänsä. Lattialla porontaljan peitossa nukkuva isäntä korahtaa unissaan, kääntää kylkeään ja jatkaa nukkumistaan.
Talon naimaikäinen tytär on karjakkokoulussa etelässä, ei tulisi kuin jouluksi, jos silloinkaan. Muita lapsia heillä ei ole. Kaikki kolme poikaa ovat kaatuneet rintamalla. Jäljellä vain seinälle nastoilla kiinnitetyt kuvat.
Saatuaan petromaxin palamaan nainen menee sen sekä kynntilän kanssa keittiöön, nostaa yöpaidan helmat ja kyykistyy istumaan ämpärille. Metallisen ämpärin laita ääntelee hetken sihahdellen ja pieneen keittiöön leviää hetkessä virtsan pistävä haju..
Noustuaan ämpäriltä nainen sytyttää kynttilällä tuohenpalasen, laittaa sen lieden pesään ja latoo palavan tuohen päälle miehen pilkkomia puita. Varmistuttuaan puiden palavan tasaisesti hän puhaltaa kynttilän sammuksiin.
Saavissa olevan veden pinta on yön aikana jäätynyt. Nainen hajoittaa jääkuoren iskemällä tylsäksi kuluneella puukolla siihen muutaman kerran ja ottaa kauhalla vettä noen peittämään kattilaan. Poistettuaan liesilevystä kolme rengasta hän laittaa kattilan syntyneen aukon päälle. Sitten hän ottaa peltisen purkin seinällä olevalta hyllyltä ja ryhtyy mittaamaan paahdetuista rukiinjyvistä jauhamaansa kahvin korviketta kattilaan. Rukiiseen nainen on sekoittanut hiukan sikuria.
Tänään hän ei lähtisi hiihtämään kirkolle, vaikka Paasikiven on kerrottu puhuvan radiossa itsenäisyydestä.
Auringon nousuun on vielä lähes kaksi kuukautta.
olivat katovuosien nälän liikkeelle panemat ihmiset,
joita haettiin sisään ja ruokittiin ohuella, keitetyllä kauraliemellä,
sillä vahvempi ruoka heti alukuun olisi ollut heille kuolemaksi.
Tytär Maria joutui katovuotena hakemaan jyväsäkkejä siemenviljaksi kaukaa,
kymmenien kilometrien takaa,
ja hän toi ne kotiin kantaen kahta säkkiä suon yli koko matkan.
Ellei ole koskaan nostanut täyttä jyväsäkkiä maasta,
ei ymmärrä, miten raskas se on.
Maria oli ainoa tytär, ja hän emännäksi tultuaan otti miehekseen pelimanni- Antin,
jonka kanssa tilaa viljeltiin ja lapsia saatiin taloon.
Äitini eli tuossa talossa 18-vuotiaaksi, sai kylän ensimmäisen polkupyörän,
isän ostaman ja
käytyään emäntäkoulun meni naimisiin joen toiselle puolelle taloon,
jonka isännäksi isäni oli tullut jo 9-vuotiaana isänsä kuoltua.
~~~
Kymmenen vuotta sitten sain opiskelijapojaltani sähköpostiviestin USA:sta.
Siinä hän kertoi palaavansa näiden kahden vuoden jälkeen Suomeen
ja hääpäivän ajankohtakin oli jo päätetty ensi kesäksi.
~~~
02.02.2009 käyn ainakin maksamassa jäännösveron 1200 €.
Toivon, että jotain iloistakin tapahtuisi.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ihan silmien eteen tuli kuva, Lapistako?
oli liikuttavaa mutta totta jota kaikkien olisi opittava tajuamaan millaista elämä todellisuudessa voi olla. En sano että nykyaikana ihmiset olisivat sen onnellisempia kun noina aikoina .
Kun lukee lehtiä on aika paljon surullista lukea kuinka esim. lapsia kohdellaan ja pahoipidellään --vaikka on lait--ja kaikki suojaamassa .
Mutta Terveys oli silloin oltava hyvä ,ei muuten olisi kestänyt.
Nyt alan muistelemaan omaa sukuni historiaa.
Äiti sai ensimmäisen lapsensa v1898 ja silloin oli Tampereella kovat ajat.
Hän oli nuori 20v.
Senjälkeen meitä tuli vielä 4, tyttöjä kaikki .
Oli onni, että oltiin tyttöjä ei tarvinnut mennä rintamalle tykinruuaksi.
Myös ulkomailla asuvat suomalaiset haastetaan kirjoittamaan huomisesta päivästä, joten Ullamirjami , "kynä" sauhuamaan , ja kirjoittaahan tänne muitakin ulkomailta, Uzma, lokari ...Niitä voi lähettää 28.2. 2009 asti.Tälläkin sivulla tietoa.
http://mansikat.vuodatus.net/blog/1768220
Kansanrunousarkistoon voisi lähettää vaikka koko huomisen Kahvipirtin kirjoitukset, siellähän kerrotaan oman päivän kulusta.
Blogit ja omat kotisivut ovat nykyisin tällaisia päiväkirjoja. Luulisi historiantutkijoilla olevan materiaalia runsaudenpulaksi asti. Kymmenen vuotta sitten tilanne oli erilainen.
Ilmeisesti koulut ottavat paljon osaa, saadaan tietoa lasten elämästä tänä päivänä.
Löysin Saima Harmajan runon etsiessäni kirjahyllyn kätköistä "Suksimiehen laulun" sanoja.
Kyllä tämä runo kelpaa tähän ketjuun hyvin, onhan tänään helmikuun 1. päivä - kevätpäivä, vaikka ei muuksi niin iloksi lukijoille.
Ensimmäinen kevätpäivä
"Ensimmäinen kevätpäivä jää
vielä väreilemään yllä pihan.
Pieni talvilintu livertää
uusin äänin uupumatta ihan.
Hopealta kuori oksien
hohtaa hämyn tihetessä hiukan.
Keveä on ilma hiljainen.
Kaikki aarteet elämäni niukan,
kaikki armo, minkä ikänään
sydän omisti, lie läsnä tässä:
valossa, mi kätkee hymyään,
sädehuntuisessa hämärässä."
kirj. Saima Harmaja 30.3.1937
Kiitos Noidanjuuri hienosta novellistasi ja Reetta kauniista runosta. Harmaja on minunkin suosikkejani.
Molemmissa on suomalaisen päivän oleellisia aineksia.Tämäkin päivä on huomenna historiaa.
Muistelen kansakoululauluja, nyt sopii Suksimiehen laulu, tekijä Julius Krohn.
Laitan ensimmäiset säkeistöt ja linkillä koko runon. Siinä on niin hilpeitä sanoja, kuten röhöttää, hammasluske, keihäsruske, karhu kaatununna, ukko uupununna. Opettaja säesti muhkea takapuoli harmoonin tuolilla laidalta toiselle soutaen, poikia tirskutti.
"Ylös Suomen pojat nuoret
ulos sukset survaiskaa!
Lumi peittää laaksot, vuoret,
hyv´on meidän luisuttaa.
Jalka potkee
suksi notkee
sujuilevi sukkelaan.
Heräs tuuli tuntureilla,
lehahtihe lentämään.
Sukkelat on sukset meillä
lähtään, veikot, kiistämään.
Saishan koittaa,
kumpi voittaa,
eikö tuulta saavuttais?
http://fi.wikisource.org/wiki/Suksimiehen_laulu
Hyvin vanha anoppini on maannut sairaalassa jo 2 kk. Eräänä päivänä päivittäisen puhelumme aikana hän lauloi lapsena kotonaan oppimansa laulunsäkeistön :
"Perintönä laulun juuret meill' on muinaisajoilta,
jolloin kaikki toimet suuret tehtiin laulun mahdilla,
jolloin meidän kankahilla taitomiehet askaroi,
nuotioilla nokisilla ongelmoita aprikoi."
Anopin isä oli ollut kylän kuoronjohtaja, joka lauloi kotona lapsilleen.
Kymmeniä vuosia myöhemmin koulussa laulettiin samaa laulua, muttei koskaan tuota säkeistöä.
Ehkä keksit heti, mikä laulu on kyseessä.
Mielenkiintoista, että taas kerätään samanlaista antologiaa kuin 10 v sitten, jolloin minäkin osallistuin ja kerroin päivästäni 2.2.-99. Minulle se vain sattui olemaan surunpäivä ja olin purkanut tuntojani sähköiseen päiväkirjaan ja lähetin sen sellaisenaan eteenpäin.
Se pääsi aikanaan julkaisuun " Suomalaisen päivä" ja esitettiin monologina myös Oulun ylioppilasteatterissa.
Aion nytkin ilman muuta osallistua. Taitaa tulla vähän toisenlaista tekstiä , toivottavasti, kuin silloin.
Ihan hiljattain kävikin mielessäni, että onko sen jälkeen mahtanut olla vastaavanlaista keräilyä-
Kiitos vielä infostasi!
Kiitos, Onkkelis, kiinnostavasta viestistäsi. Surun päivät ovat väistämättömiä, ilon päiviä on onneksi enemmän.
Hesarin kulttuurisivuilla oli sinne lähetetyistä jutuista kooste. Päiväkirjat ovat "arjessa rämpimistä, hiljaista rakkautta ja kuivaa huumoria". Monen elämää varjostaa työttömyys, laman pelko ja alkoholismi. Päiväkirjat kertovat myös elämänilosta, pienistä ilonaiheista ja uskosta huomiseen.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
myös tätä "päiväkirjaa".
Suomalaisuuden päivä' toimittanut juha Nirkko löytyikin, aloittelen lukemaan sitä, näyttää olevan vieläkin hyvää luettavaa.
Kiitoksia vihjeestä.