Palstan eräitä keskusteluja haluttaisiin siirtää chattiin. Perusteluina mainitaan, että ne ovat usein kahden välisiä tai jopa yhden nikin itsensä kanssa keskustelua. Mikä ero onkaan keskustelulla tällä palstalla tai chatissa ?
Tästä toivoisin keskusteltavan, koska itselleni chattailu on hieman vierasta. Hajupoikana sinne joskus menin ja minulle hitaana kirjoittajana tuli monenlaisia vaikeuksia, varsinkin kun ruudun vasen laita muuttui punaiseksi. En osannut valita kelle vastaisin kun kaikkeen oli mahdotonta.
Jätin sen juuri näistä syistä. Jollekin taisin kertoa, että laittaa viestin lokeroon, jotta saan rauhassa kirjoittaa vastauksen.
TV;n chatit myöskin ihmetyttävät kovasti, nehän vielä maksavat eikä ole tietoa milloin viestisi tulee ruutuun – jos tulee ?

Vastaukset 8
Vanhimmat
mun kanssa chattiin joku ilta, mulla ei oo aikaa kirjootella viestejä, mutta joskus perjantai-iltaasin voin istua chatissa ja olis mukava jos olis seuraa. Voisin avata viinipullon ja rupatella sun kanssa henkeviä :-))
Miten uskallat palstalla tällaista kertoa.
Ylläpito poistaa tämän alta aikayksikön.
Ruuneperi raivostuu kun kuulee jonkun tunnustautuneen hajun ystäväksi ehdottaen jopa lähempää ystävyyttä.
Haju sanoi jopa chatin kohta muuttuvan puan seksi
kun chatin avaa - taitaa olla omahyväinenkin mokoma. Sano, että hän valehtelee.
Ainakin tämä loppuvuosi on niin kiireistä, etten ennätä chattiin vaikka olisi syytä käydä edes se mahdollinen posti lukemassa.
Kauanko niitä säilytetään ?
Mielenkiintoista olisi chattailla joskus, mutta tunnen itseni aika huonoksi kun olen hyvin hidas, ujo eikä taitoni muutenkaan ole kehuttavat -
edes tällä palstallakaan keskustelemaan, niinkuin varmaan olet jo huomannut.
toistaa pyynnön ensivuonna?
Jaksan odottaa hitaitakin vastauksia, varaanhan aikani juuri silloin Sinulle.
Osaan keskustella kaikenlaisten ihmisten kanssa, persoonalliset ihmiset on mielenkiintoisimpia, ja itse en vedä keskusteluissa hernettä nenääni.
voist lähettää hajulle oikean hajupommin vaikka postissa. Miksi treffit shattiin, eihän sieltä mitään saaa.
Voittaisikohan. Kuinka muuten ylläpito sietää tätä flirttailua. Toiset palstalaiset kanssani kateudesta vihreinä seuraa, josko jotain jopa jolloinkin tapahtuisikin.
Keskustelun säännöissä mainitaan nimenomaan flirttailu suositeltavana asiana.
Toivon, että tässä keskustelussakin meillä olisi pilkettä silmäkulmassa.
Kävin juuri chatissa 50 ei ollut ketään tuttuja - poistuin. Edellinen vierailuni on ollut 22.6.
näköjään, että sekin tuli tarkistettua.