Pienten vauvojen yksinhuoltajat!

Minulla on 8kk poika, ja olemme muuttamassa erilleen ns. mieheni kanssa. Onko kokemuksia, miten olette järjestäneet tapaamiset? Jätkä on aikalailla veemäinen, enkä haluaisi häntä kovinkaan tiiviiksi osaksi elämääni tällä hetkellä. Haluaisin vaan jatkaa omaa elämääni pienen ihanan lapseni kanssa.

Hän on aikamoinen baarikärpänen, mikä olikin yksi suuri syy eroomme. Ja kypsymätön kun on, hän muuttaa kaverinsa kanssa kimppakämppään, mikä ei mielestäni ole maailman paras idea, koska hänellä on kuitenkin lapsi. Argh, kun rupee ottaa nuppiin kun mietin koko äijää.

Neuvoja?
12834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on pikkuruinen vielä on hänellä täysi oikeus tavata säännöllisesti isäänsä. Isä voi halutessaan vaatia riittävät määrät tapaamisia joita et voi rajoittaa.

Ottakaa yhteys kunnan lastenvalvojaan joka kartoittaa tilanteen ja ehdottaa miten toimia. Hän ei voi teitä määrätä mutta kertoo kyllä jokaisen osapuolen, myös lapsen oikeudet.

Jos erehdyt "mollaamaan" miestä siitä voi olla ikäviä seurauksia jotka ei ainakaan ole lapsen parhaaksi. Kannattaa pysyä totuudessa ja sopia asiat ja tapaamiset sovussa miehen kanssa, jos miehellä on intressejä olla lapselle oikea ja hyvä isä.

Äitien on turha alkaa vääntää asioita miesten niskaan, siitä ei seuraa mitään hyvää. Yksinhuoltajuutta ei saa perusteetta eikä miehen tarvitse sitä noin vain äidille antaa.

Äänestä
  • Olen itse ns."rikkinäisestä" perheestä, enkä ole koskaan nähnyt vanhempieni riitelevän. Näin pyrin toimimaan itsekin. Ei minulla ole intressejä eikä energiaa haaskattavana riitelyyn. Enkä todellakaan kuulu niihin katkeriin naisiin, jotka kostavat asioita lapsen kautta.

    Tottakai haluan lapsen isän olevan hänen elämässään tiiviisti, mutta en jaksaisi itse viettää aikaa hänen kanssaan. Siksi kyselenkin käytännön esimerkkejä vanhempien omista kokemuksista. Lastenvalvojalle ollaan luultavasti joka tapauksessa menossa, jos vaan mies suostuupi.

    Kiitos:)

    Äänestä

  • tarpeekseen saanut kirjoitti:

    Olen itse ns."rikkinäisestä" perheestä, enkä ole koskaan nähnyt vanhempieni riitelevän. Näin pyrin toimimaan itsekin. Ei minulla ole intressejä eikä energiaa haaskattavana riitelyyn. Enkä todellakaan kuulu niihin katkeriin naisiin, jotka kostavat asioita lapsen kautta.

    Tottakai haluan lapsen isän olevan hänen elämässään tiiviisti, mutta en jaksaisi itse viettää aikaa hänen kanssaan. Siksi kyselenkin käytännön esimerkkejä vanhempien omista kokemuksista. Lastenvalvojalle ollaan luultavasti joka tapauksessa menossa, jos vaan mies suostuupi.

    Kiitos:)

    jos olet/saat yksinhuoltajuus.. sä saat päättää ihan kaikista, mut jos kummallakin on huoltajuutta niin asioistaan keskustellaan 50-50%, mutta nainen kun nainen.
    suomessa meillä on aina se etu että äitiä kuunnellan ENSIN!

    Äänestä

  • heippädy kirjoitti:

    jos olet/saat yksinhuoltajuus.. sä saat päättää ihan kaikista, mut jos kummallakin on huoltajuutta niin asioistaan keskustellaan 50-50%, mutta nainen kun nainen.
    suomessa meillä on aina se etu että äitiä kuunnellan ENSIN!

    Meillä on yhteishuoltajuus, enkä näe mitään tarvetta hakea yksinhuoltajuutta meidän tilanteessa. Lapsen etua tässä ajetaan eikä omaa.

    Äänestä

  • tarpeekseen saanut kirjoitti:

    Meillä on yhteishuoltajuus, enkä näe mitään tarvetta hakea yksinhuoltajuutta meidän tilanteessa. Lapsen etua tässä ajetaan eikä omaa.

    jostain kumman syystä äitiä kuunnellaan tosiaan lastenvalvojien tykönä enemmän. On silti minusta väärin jos sitä joku äiti käyttää hyväkseen ja ikään kuin riistää isältä mahdollisuuden olla hyvä isä lapselle. Oikea isä. Niitä tapauksia näkee säälittävän paljon.

    Toivon että yksikään isä ei koe samaa kohtaloa kun hyvä ystäväni jonka erossa äiti manipuloi ja valehteli lapsen itselleen eikä lastenvalvoja kuunnellut isää/isän toiveita yhtään. Äidin sanaa uskottiin sokeasti, isä ei saanut mahdollisuutta korjata lausettakaan äidin sanoista.

    Tästä tapauksesta tuli iso riita josta takuulla ei tule hyötymään äiti eikä lapsi. Toivottavasti isä saa sanansa sanottavaksi ja oikeuksia lapseensa.

    Äänestä

yrittäkää päästä lastenvalvojalle yhdessä, jotta kumpikin käsittää asiat samalla tavalla ja kuulevat ne yhtäaikaa. Kysy häneltä lastenvalvojalla miten hän on ajatellut tapaamiset ja aikooko tavata yön yli siellä kimppakämpässä. Millaisia ihmisiä tuolla kimppakämpässä on? Jos tapaaminen viikonloppuna, joutuuko lapsi katsomaan ryyppäämistä ja rellestämistä siellä ollessaan?

Voisitteko sopia alkuun "löysemmät" tapaamiset esim. ½ vuoden ajan ja katsoa millaiseksi isän elämä muodostuu (jatkaako baari-elämää, muuttaako omaan kämppään jne.).

Äänestä
  • Mä uskon että saadaan asiat järjestettyä ihan fiksusti. Ja luultavasti tullaan vielä olemaan hyviä ystäviä kunhan aikaa kuluu ja haavat paranee!

    Kiitos JÄRKEVILLE kommenteille:)

    Äänestä

sinusta ei automaattisesti tule yksinhuoltajaa. Toiseksi voin kertoa, että yksinhuoltajuutta ei anneta ihan kevyillä perusteilla.

Äänestä
  • Parempi että isä tulisi lasta katsomaan teille vielä pitkän aikaa.

    Äänestä

  • Anteeksi väärä sanavalintani, en siis ole hakemassa yksinhuoltajuutta. En näe sille mitään tarvetta.

    Voi hyvä luoja täällä on näitä besservissereitä. Asiallisia kommentteja tulee, mut myös jotenkin ihmeellisen vihamielisiä ja negatiivisia. Ihan niin kuin joillakin olisi kamalasti jotain äitejä vastaan...?

    No mut olipa ensimmäinen ja viimeinen kerta kun täältä neuvoa haen:D:D:D

    Tulee vaan paha mieli ihmisten asenteista ja se kai monilla on tarkoituskin.

    Isän kanssa on alustavasti sovittu, että hän tulee luokseni poikaa katsomaan kolmena iltana viikolla, viikonloput ovat vielä mietinnän alla. Ihan kiva, saan minäkin hieman aikaa harrastuksille ja rakkaille ystäville. Näillä mennään ensimmäinen puoli vuotta ja sitten katsellaan uusiksi (niin kuin joku neuvoikin:).

    Täysin hyvissä väleissä ei ihan vielä olla, mutta varmasti tullaan olemaan piankin. Ihan vaan lapsen takia, ja riitely kuluttaa ja katkeroittaa aikuistakin... Kumpikaan ei halua olla toisen kanssa, se on nähty ja koettu. Eikä kummallakaan ole tarvetta puhua sen enempää pahaa selän takana.

    Siinäpä ne. Kiitosta vaan!

    Äänestä

Käsittääkseni ei edes alle vuoden ikäisiä lapsia anneta yksin etävanhemman luokse.

Jos et selviä isän kanssa, voit hakea apua sossusta, he antavat mahdollisuuden isää ja lasta tavata ilman sinua.

Mutta JOS haluat.

Kysy uudemmat tiedot lastenvalvojaltasi.

Äänestä
  • kun erosin lasteni isästä. Meillä kaksi lasta toinen oli 1,5v ja tyttö sen 4kk. Kun kävimme lastenvalvojan luona heti tehtiin selväksi ettei pienempää voi äidistä kovin kauaksi aikaa erottaa. Imetyksenki takia. Myös poikaa pidettiin pienenä. Me kuitenkin saimme lasten isän kanssa sovittua vapaan tapaamisoikeuden eli saa nähdä lapsia silloin kun haluaa. Kaikki on mennyt sen suhteen hyvin ja erostakin on kulunut aikaa jo 2,5v.
    Omasta kokemuksesta kuitenkin koin lastenvalvojalla käynnin niin, että isää kuunneltiin enemmän kuin minua. Elatusapua saan minimin, joka minusta oli liian vähän. Mutta lastenvalvojan mielestä ikäisilleni lapsille juuri sopiva määrä, kun eivät tarvi vielä mitään.
    No, lasten isä kuitenkin maksaa jokainen kuukausi enemmän mitä sopimuksessa on.
    Teidänkin kannattaa ehdottomasti varata pian se aika lastenvalvojalle, jotta pääsette sopimaan käytännön asioista.
    Yhteishuollossa kannatta tosiaan muistaa se että lasta koskevista päätöksistä kysyttävä mielipide myös isältä. Minä en esim. saanut avattua tytölle pankkitiliä ilman isän nimeä paperissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tarpeekseen saanut kirjoitti:

Minulla on 8kk poika, ja olemme muuttamassa erilleen ns. mieheni kanssa. Onko kokemuksia, miten olette järjestäneet tapaamiset? Jätkä on aikalailla veemäinen, enkä haluaisi häntä kovinkaan tiiviiksi osaksi elämääni tällä hetkellä. Haluaisin vaan jatkaa omaa elämääni pienen ihanan lapseni kanssa.

Hän on aikamoinen baarikärpänen, mikä olikin yksi suuri syy eroomme. Ja kypsymätön kun on, hän muuttaa kaverinsa kanssa kimppakämppään, mikä ei mielestäni ole maailman paras idea, koska hänellä on kuitenkin lapsi. Argh, kun rupee ottaa nuppiin kun mietin koko äijää.

Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu