Katselen, tai

kuuntelen Tarmo Mannin Mielipuolen päiväkirjaa ikivanhalta vhs:ltä. Ei oikein itse näytelmä iske, mutta Tarmo Manni iskee: Mahtava persoona! Oletko kenties koskaan tavannut tai nähnyt mitään esitystään?
7319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuntemattomassa Sotilaassa se ikiliikkujan keksijä.Roolinimeä en muista.

Äänestä

Olen nähnyt yli kolmesataa kertaa esitetyn Mielipuolen päiväkirjan.
En kylläkään ollut siellä sillä kertaa, jolloin joku katsomosta totesi: "Ei se näyttele sehän on oikeasti hullu!"
Itserakas mies, joka rakasti itseään niin paljon, että "olisi voinut mennä itsensä kanssa kihloihin."

Äänestä

kanssa livenä katsomassa "mielipuolen päiväkirjaa", istuimme edessä. Kansallisteatterin "Villensauna" on sellainen pieni näyttämö.
Sisareni katsoi niin intensiivisesti että melkein sain hänet vetää katsomosta,
No se kyllä kannatti lopussa kun taputettiin Mannille hän tuli ja antoi pusun sisareni poskille.
Olin oikeasti kade, Manni on aina ollut mun suosikki.
Ja se esitys oli huima nähdä.

Äänestä

pari kertaa kun tuolla Saarijärvellä ollaan oltu, niin, siellä kun on tämän Mannin lapsuudenkoti, no opastus löytyy sieltä yhdeltä päätieltä, mutta, sitten lähempi opastus loppukkiin, että hitsi, missä se oikein se muistomerkki jonka Kain Tapper teki Mannista oikein sijaitsee, ajattiin sitä yhtä ainutta tietä edes takaisin, mutta, huonosti oli tuo paikka kyllä tuo lapsuudenkoti ja muistomerkki siellä merkitty...ei löydetty vaikka kuinka etsittiin..jos, vielä niissä maisemissa kerran...niin tietääkös täällä kukaan? tai onko paikalla käynyt?

Mieleenpainuva ja persoonallinen ihan oma tyyli tällä Mannilla kyllä oli...ainakin minun mieleeni vahvasti jäänyt tämä vahva miesnäyttelijä...

näitä kyselee;

t.friidu

Äänestä

..kyllä vastaa.

"Armoitettu esiintyjä

Manni esiintyi mielellään myös teatterin ulkopuolella: kahvikutsuilla, raitiovaunuissa tai vaikkapa Elannon maitokaupassa. Kaikki tilanteet olivat hänelle potentiaalisia esiintymistilaisuuksia. Ystävänsä Rauha Puntin kanssa Manni harrasti "reklaamikävelyjä" Helsingin Aleksanterinkadulla. He pyrkivät herättämään huomiota ja esiintymään mahdollisimman hurmaavasti julkisella paikalla. Manni osasi ja halusi sekoittaa totunnaisia kuvioita. Toisaalta epäviralliset esiintymiset antoivat hänen hallita tilanteita. Kahden kesken Manni oli rauhallinen ja luotettavan tavallinen; kun seuraan liittyi kolmas, hän aloitti välittömästi esiintymisen. Teatterin pitkät kesälomat saattoivat olla Mannille hankalia, ellei ollut teatterikiertueita tai elokuvatyötä — silloin piti herättää kiusallista huomiota omaperäisillä tempauksilla."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarmo_Manni

"Tarmo Manni syntyi Kalmarin kylässä Saarijärvellä"

http://www.saarijarvi.fi/fi/palvelut/kulttuuri/museo/saarijarvitietoutta/merkkihenkiloita/manni_tarmo/?id=907


Tuolta ylen elävä arkistostakin saa jotain tietoa Tarmo Mannista, itsekerrottuna eikä toisen suusta.

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=25&t=143&a=2054

Äänestä

Olen vain televisiosta nähnyt juuri Mielipuolen päiväkirjaa, jotain venäläistä näytelmää ja vanhoja suomalaisia elokuvia. Persoona on niin mahtava ja ainutlaatuinen, että olen ihan sulaa vahaa katsellessani.Mistähän niitä filmejä saisi ihan omaksi?

Äänestä

mies - kaikenkaikkiaan, en tykänny koskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oikeastaan kirjoitti:

kuuntelen Tarmo Mannin Mielipuolen päiväkirjaa ikivanhalta vhs:ltä. Ei oikein itse näytelmä iske, mutta Tarmo Manni iskee: Mahtava persoona! Oletko kenties koskaan tavannut tai nähnyt mitään esitystään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu