Pysttyttekö samaan?

Replilla alkaa toinen tipaton kuukausi yöllä!
En muutenkaan niin tippamiehiä, mutta syksyllä innostuin liikaakin.
Käsi ylös vaan ken samaan pystyy. Eikä nostella sitten, jos vähänkin epäröi, heh.
8455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

enkä epäröi yhtään. Alkoa käytän muutamia kertoja vuodessa.
Tammikuussa ei kertaakaan, jouluaattona viimeeksi (punkkua ruuan kanssa). Sitä ennen syksyllä juhlissa.

Äänestä

Voisin sanoa että en ole pystynyt.Tosin ei ollut aikomuskaan vietellä raittiusputkia.Tiedän muutamasta tuttavastani,että kun he saattavat olla vuodenkin väkipakolla ilman viina niin sitten kun se retkahdus viimein iskee niin alamäki on jyrkkä eikä se lopu kuin sairaalassa tiputuksessa.
Itse otan pari kertaa kuukaudessa tai kerran tai neljä kertaa miten milloinkin.Viina ei ole ongelmani,sillä en voi ryypätä enään seuraavana päivänä.
Sinänsä hieno juttu tuo tipaton Tammikuu.Itselleni se ei sovi,sillä en tahdo rajoittaa vapauksiani,vaan haluan nauttia mielitietyistäni sen mukaan kun se ei turmele pienemmissäkään määrin turhamaisuuttani.

Äänestä

lopettamaan kokonaan tai pysymään päätöksessä olla enää koskaan ottamatta niin paljon, että seuraavana aamuna olisi epämukava olo tai ei muistaisi edellisen illan tapahtumia tms. runsaaseen käyttöön liittyviä lieveilmiöitä?

Onnea tipattomalle helmikuullesi! Voit sitten maaliskuussa nostaa molemmat kätesi ylös.;))

Äänestä

Tipaton tammikuu-helvetillinen helmikuu..ja taas kevät koittaa.

Juhannusena julmettu humala.

Syyskuussa synkkä mieli,
..jouluna pieni juhla.

Kaiken muun voi unohtaa, muttei tipatonta tammikuuta.

Äänestä

Tähän asti tammikuu mennyt tipattomana, mutta tänään ratkesin. Otin lasin kuumaa rommia, vai oliko niitä kaksi.
Kun tuli niin vilu avantouinnin jälkeen.

Äänestä
  • Kun tarpeeseen ottaa pari tiukkaa totia, ei se men päähänkää. Ainakaan haitaksi asti.
    Auton rattiin ei silti ol menemistä.

    Äänestä

jotain makeaa pitäs keksii mist yrittäs kieltäytyy.

Äänestä

otan oluen tai viskin harva se ilta, parhaimpina (saunailtoina) jopa kaksi tai kolme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


repliikki kirjoitti:

Replilla alkaa toinen tipaton kuukausi yöllä!
En muutenkaan niin tippamiehiä, mutta syksyllä innostuin liikaakin.
Käsi ylös vaan ken samaan pystyy. Eikä nostella sitten, jos vähänkin epäröi, heh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu