Mitäs jos Marilyni pitäisi "leffoja koko yön" -tilaisuuden teemoittain? Esimerkiksi aloittaisi nimensä mukaisesti näyttämällä putkeen Marilyn Monroen leffoja joka yö 5 putkeen, sitten vaikka Robert de Niro, Mikko Nousiainen, Chaplin... Ihan mitä vaan mutta sama näyttelijä eri rooleissa läpi yön? Olisitkos mukana?
Idea leffateatterille
KINO Marilyn
2387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikein hyvä idea ja hieno oivallus :)
Olisin taatusti paikalla ainakin joissakin yötilaisuuksissa teemasta/ näyttelijästä riippuen.
Hyvä idea, mutta nykyinen elokuvien levitysjärjestelmä ei anna mahdollisuutta tuota toteuttaa.
Teatterielokuvien levittäjät: Nordiskfilm, Walt Disney, Sandrew-Metronome, Finnkino, FS-Film ja Scanbox eivät kustannukset minimoidakseen pidä filmikopioita levityksessä kuin noin 6-12 kk, eli yleensä sen ajan minkä elokuva on ensi kierroksellaan elokuvateattereissa ennen DVD-levityksen alkamista. Sen jälkeen suurin osa kopioista hävitetään ja muutama talletetaan Kansalliseeen audiovisuaaliseen arkistoon (entinen Elokuva-arkisto). Samalla päättyvät myös elokuvan maahantuoneen levittäjän oikeudet elokuvan levittämiseen Suomessa.
Kansallinen audiovisuaalinen arkisto taas tulkitsee tehtävänsä niin, että sen velvollisuus on säilyttää sille talletettua materiaalia, ei edistää vanhempien tai klassikkoelokuvien levitystä ja niiden esittämistä.
Arkistosta et kopiota ulos saa ilman elokuvan oikeudenomistajan lupaa (hankittava siis jostain maailman ääristä joskus hyvin monimutkaisen salapoliisityön jälkeen), ilman huomattavia kustannuksia ja ainoastaan teatteriin jossa on kaksi projektoria eli suurin osa nykyaikaisista elokuvateattereista ei saa esittää arkiston kopioita ollenkaan.
OK, Kansallisella av-arkistolla on omat esityssarjansa muutamassa kaupungissa, mutta se ei riitä. Ja tuleepa mieleen myös alueellinen tasa-arvo... Miksi Jyväskylässä esitetään arkiston elokuvia mutta Raahe ei niitä saa?
Entä DVD? Niitähän nyt löytyy joka Anttilan alennuslaarista ja nettikaupoista. Useissa elokuvateattereissa on myös tasokkaat videoprojektorit, joten miksei tällaista klassikkosarjaa DVD:ltä?
Ei, koska elokuvaa DVD-levynä levittävällä yrityksellä ei ole oikeuksia elokuvan julkiseen levittämiseen. Joidenkin elokuvien julkisia videolevitysoikeuksia voi hankkia hotelli- ja linja-autolevitykseen erikoistuneelta yritykseltä, mutta heidän vaatimansa esityskorvaukset ovat melko korkeita eikä esityksiin saa myydä pääsylippuja.
Eli: hieno idea mutta mahdoton toteuttaa Suomessa. Jossain oikeassa kulttuurimaassa, jos klassikoiden levitys ei kaupallisia toimistoja kiinnosta, olisi valtion Elokuva-arkisto, joka hankkisi levitysoikeuksia ja kopioita ja olisi muutenkin aktiivinen klassikoiden nähtäville saattamisessa.
Meillä arkisto keskittyy kokoelmiensa vaalimiseen ja sen virkamiehet keskittyvät virkamiehinä olemiseen.
Ideasi saat toteutettua näin: rakenna hyvä kotiteatteri tai hanki ystävä jolla sellainen on. Osta haluamasi elokuvat kaupasta tai nettikaupasta DVD:nä ta BluRay:nä.
Kerää elokuvista kiinnostunut porukka ystäväpiiristäsi, hankkikaa hyvää juomaa ja ruokaa ja katsokaa valitsemanne teemakokonaisuudet yhdessä. Ja nauttikaa ja keskustelkaa näkemästänne.
Itse olen katsonut tällä tavalla koko Kummisetä-trilogian, Kieslowskin värisarjan, Chaplinin elokuvia kahtena yönä ym.
Mahtava elämys jaettavaksi ystävien kanssa.
Mutta ikävää että näin ei voi tehdä oikeassa elokuvateatterissa.
Ei Suomessa, joka ei ole kulttuurimaa.