Tässä jälleen yhden valvotun yön jälkeen aloin miettiä tätä asiaa, siis yksinäisyyttä. Minkä takia niin useat jäävät yksin? Mikseivät yksinäiset ihmiset löydä toisiaan?
Lapsena, kun olin rajusti koulukiusattu, säilytin aina itsetuntoni. Olin kaikesta huolimatta oma itseni, oma kiltti ja hempeä minä. En syyttänyt kiusaamisesta enkä syrjinnästä periaatteessa ketään, en liioin itseäni enkä mitään maailman epäoikeudenmukaisuutta. En ollut erityisen katkera, vaikka ajoittain teki mieli luovuttaa. Minulla oli omat harrastukseni ja harvat (vaihtuvat) kaverini, jotka pitivät minut onnellisena.
Teini-iän muistan viettäneeni hieman sekavasti. Tietokoneen äärellä tietysti. Tyttöjen kanssa olin jonkin verran tekemisissä, suutelin ensimmäisen kerran kotibileissä. Kaverit vaihtuivat tiheästi uusiin, olin kovis, olin hetken aikaa itsekin kiusaaja. Tuo kaikki muuttui hyvin äkkiä joskus 16-vuotiaana, kun peruskoulu päättyi ja lähdin opiskelemaan. Minusta tuli kiltti ja myötätuntoinen nuorimies, pääsin älykkyydellä Mensan jäseneksi, kirjoitin kaksi laudaturia. Koulun jälkeen perustin oman yhden miehen yritykseni. Muutin kotoa pois, sain vakituiset tulot. Rahaa oli kaikkeen siihen vähään mitä halusin, sitä on jäänyt ylikin.
Olen aina ollut erittäin pidetty, mukava ihminen. Läheiset ihmiset ovat selkeästi ilmaisseet sen. Ainoa ongelma on siinä, että minä itse en saa näistä ihmissuhteista yhtään mitään. En ole koskaan pystynyt enkä vieläkään pysty luottamaan kehenkään, en antautumaan kenellekään, en kertomaan huoliani kellekään. Voi pojat, niitä huolia kyllä olisi. Päivät vietän yksikseni ilman seuraa. Käyn kaupungilla yksin, kahvilla yksin ja ostan vaatteeni yksin. Juttelen kaupan kassaneideille, netissä keskustelen ahkerasti, saan uusia tuttavia, vitseilleni nauretaan, minun haltuuni luotetaan rahaa ja omaisuutta. Mutta minä en voi aidosti luottaa kehenkään. Ei ole edes yhtään ehdokasta todelliseksi ystäväksi, saati elämänkumppaniksi tai johonkin yhtä suureen.
Koen vahvasti ja toistuvasti, että minulta on riistetty tai kielletty mahdollisuus kaikkeen kauniin ja ihanan kokemiseen toisen ihmisen kanssa. Olen nyt 24 vuotta täytettyäni huomannut, että minulla ei enää ole mitään, minkä puolesta elää, ei ketään kenen puolesta elää. Kukaan ei tarvitse minua, ei ole ketään tiettyä ihmistä jota minä tarvitsisin. On vain täydellinen henkinen yksinäisyys. Puuduttava yksinäisyys.
Vielä muutama vuosi sitten kaikki ihan näytti hyvältä. Minulla oli elämä edessä, kaikki suunnitelmat valmiina, aikaa oli, rahaa oli. Tätä kaikkea on vieläkin, mutta kaikki sellaiset pilvilinnat ja unelmat on romutettu, että olisi jossain oikeasti olemassa läheinen ihminen, joka minua aidosti tarvitsisi. Jolle voisin olla kaikkea sitä mitä minä omana itsenäni olen.
Että siis olisi unelmia, jotka voisivat käydä tosiksi.
Ja vielä. Edelleen olen ulospäinsuuntautunut, positiivinen ja huumorintajuinen. Sitä en ehkä koskaan lakkaa olemasta. Olen tyytyvänen ulkonäkööni, olen varakas, olen sujuvasanainen, välitän muista. Olen täysraitis, en tupakoi, en kiroilekaan.
Juice lauloi kaksoiselämästä. Siitä, että yksinäisyys ottaa joskus toisen ihmisen muodon. En kadehdi niitä, jotka elävät kaksoiselämää, kun joskus tuntuu, etten saa eletyksi tätä yhtäkään.
Tuntuu, että minulla ei koskaan tule olemaan todellisia ystäviä, ei koskaan tyttöystävää, ei koskaan elämänkumppania eikä koskaan täyttä tyydytystä. En ole masennukseen taipuvainen. En ole masentunut. Ei vain ole mitään. Missään ei ole mitään.
Tämän tilanteen kehittyminen on kestänyt useita vuosia. Vieläkö joku tällaisessa tilanteessa oleva voisi jaksaa uskoa jostain paremmasta? Jostain aidosta rakkauden kokemisesta jonain päivänä? Jostain paremmasta?
Vai onko niin, ettäjoku välittävä ihminen löytää minusta lopulta enää henkisen raajarikon, ystävyyteen ja välittämiseen kykenevättömän kuoren?
Tiedän, että yhdessä asiassa en ole yksin. Se on tämän ongelmani kanssa.
Kommentteja?
Yksinäisyys
14
894
Vastaukset
- Siru
Toivottavasti et tykkää huonoa itseäsi 20 v. vanhemman henkilön kommenteista. Itse olen kolmen melko nuoren lapsen eronnut äiti, ja oma yksinäisyyteni koostuu hieman erilaisista tekijöistä. Vanhempani ovat kuolleet, sisaruksia ei ole ja tällä ulkonäöllä iällä miespuolisen elämänkumppanin löytäminen voi jäädä haaveeksi.
Molemmille tuttua on tietyn henkisen etäisyyden pitäminen sosiaalisissa tilanteissa ja koulukiusaamisesta jääneet arvet.
Miten on sukusi laita, pidätkö yhteyttä vanhempiisi, isovanhempiisi, sisaruksiin, setiin ja täteihin jne? Veri on vettä sakeampaa ja tilapäisesti katkaistuja tai viilenneitä välejä voi lämmitellä uudelleen. Yhtäkkiä voisit huomata pystyväsi juttelemaan kaikesta, siitä vaikeastakin, edes yhden ihmisen kanssa. Asiaa auttaisi jokin luonteva tilanne, yhdessä tekeminen, työnteko tai vaikka patikointi.
Seuraavan toivon että voit ottaa myönteisesti vastaan. Niin kuin itsekin totesit, rahasta ei ole ongelmaa. Etsi itsellesi psykoterapeutti, psykologi tai psykiatri, jonka kanssa tunnet voivasi käsitellä asioitasi täydellä luottamuksella. Jos yhden kanssa ei synkkaa, vaihda tarvittaessa kuuntelijaa vaikka parikin kertaa. Kuule meillä on vain tämä yksi elämä, se on liian arvokasta tuhlattavaksi omissa urautuneissa ja turhautuneissa kuvioissa pyörimiseen. Olet varmasti hieno ihminen, rakastamisen arvoinen.
Kaikki järjestyy, näet vielä parempiakin aikoja, rakkautta ja ehkä jopa omia lapsiakin. He sitten viimeistään ankkuroivat sinut tosielämään lujasti. - olla iloinen...
Tässä minun ohjeeni:
Jos haluat olla tunnin iloinen, ota päiväunet.
Jos haluat olla koko päivän iloinen, mene kalareissulle. Jos haluat olla vuoden iloinen,
peri iso omaisuus. Jos haluat olla koko elämäsi
ajan iloinen auta toisia. - Lapsena pahoinpidelty
ja häväisty, mitätöity ja hyljätty. Mulla jo sinun ikäinen poikakin, olen jo niin "vanha" Olen työläisperheen nuorin, äitini vihasi minua silmittömästi, ehkäpä alkuperässäni jotain hämärää, kun 6v katsoin lasista naapuriin, niin äidin mies hakkasi minut, saatanan äpärä huutaen, siskon hame päälle ja nurkkaan seisomaan. Vanhemmat sisarukset kaikki kaikessa, heistä tulikin rikkaita ja kauniita. Olin koulussa kiusattu,kusin alleni vielä 12vuotiaana. Olin tosin uskomatt älykäs, mutta täysin yksin, minulta vittuiltiin pois ihmiset, jotka lähestyivät minua. Tietysti aikanaan valitsin äitini kaltaisen puolison, sairastin valtavan työriippuvuuden, (en pudonnut alkoholiin) läheisriippuvuuden ja 15v perhehelvetin. Työlläni hankin talot ja mökit,pelit ja vehkeet. Hupsista, olinkin vuokrayksiössä, 2muovikassia ja 25mk omaisuutta. Lapsiin ei yhteyttä,heillä huume ym ongelmia, entiset naapurit käänsi päänsä, kun tervehdin. Äitini totesi:Nyt sinä rupeat sitten juomaan! Ryyppäät työpaikkas ja kaikki! Siskon paino-ongelmat on sinun syytäsi! Yrittivät mielisairaalaankin yhdessä exän kans. Silloin mulle kävi, kuin opelin ostajalle: silmät aukesi, jätin ne ihmiset taakseni, en halunnut olla tekemisissä. Siitä jo 6v, nyt muutama hyvä ystävä, asiat käsitelty, anteeksiantaminen heille katkaissut kirouksen elämästäni, lapset rupeavat lähestymään, osaan olla kiitollinen rauhasta sydämessäni, olen tukihenkilönä narsistin uhreille, nyt on tarkoitus ja terve rakkaus itseä kohtaan löytynyt. NYT EN OLE ENÄÄ ULKOPUOLINEN elämässäni, kaikelle löytynyt merkitys! Jospa mulle se rinnallakulkija vielä löytyis.. Muuta ajatusmaailmaasi ja sydäntäsi, päivitä minäkuvasi, jos haluat elämäsi muuttuvan! -fiksuja kommentteja? S-posti?
- Siru
Olipa rankka stoori työläisperheen pojalla. Olet ymmärtänyt oman ihmisarvosi, jota kenelläkään ulkopuolisella kiusaajalla ei ole oikeutta viedä.
Aloittajalle vielä, jos haluat jatkaa tyypillisen suomalaisen miehen jatkumoa "eimuamikäänvaivaa", niin tutustu rauhassa ja suurella sydämellä Tommy Hellstenin tuotantoon ja käy tutustumassa myös Narsistien uhrien tuki ry:n sivuihin, varsinkin keskustelupalsta on hyvä. Itseäni harmittaa kun en koskaan hakenut ammattiapua omiin ongelmiini, meni monta hyvää vuotta hukkaan elämästä.
Jos jompaakumpaa herroista kiinnostaa jatkaa juttua, niin minut tavoittaa [email protected] - KIRJOITTAJA
Siru kirjoitti:
Olipa rankka stoori työläisperheen pojalla. Olet ymmärtänyt oman ihmisarvosi, jota kenelläkään ulkopuolisella kiusaajalla ei ole oikeutta viedä.
Aloittajalle vielä, jos haluat jatkaa tyypillisen suomalaisen miehen jatkumoa "eimuamikäänvaivaa", niin tutustu rauhassa ja suurella sydämellä Tommy Hellstenin tuotantoon ja käy tutustumassa myös Narsistien uhrien tuki ry:n sivuihin, varsinkin keskustelupalsta on hyvä. Itseäni harmittaa kun en koskaan hakenut ammattiapua omiin ongelmiini, meni monta hyvää vuotta hukkaan elämästä.
Jos jompaakumpaa herroista kiinnostaa jatkaa juttua, niin minut tavoittaa [email protected]En ole ihan varma, mitä tuolla eimuamikäänvaivaa-asenteella tarkoitat. Mutta siis ymmärrettävää on, että on hyviä päiviä ja huonoja päiviä.
Hyvät päivät ovat yleensä niitä kun ei ajattele liikaa, ei suunnittele liikaa eikä unelmoi. Huonot päivät ovat joskus ikäänkuin illuusiota siitä, että yksi selvittämätön keskisuuri asia paisuu kaiken kattavaksi ongelmaksi, josta ei pääse yli.
Ehkä ajoittaisten ”patoutumieni” perimmäinen syy on se, että minulla ei ole kuuteen tai seitsemään vuoteen ollut tyttöystävää. Tämä näkyy tietysti selvästi myös ulospäin tuttavapiireissä ja siksi elän sen tosiasian kanssa vähintään joka päivä.
Vanhempieni lisäksi on ehkä yksi ihminen, kohta jo kymmenvuotias kummityttö ja tämän perhe, sisarukset, tätä kautta muut tutut.
Eli kyseessä ei ole 100% yksinäisyys. Enemmänkin yksinäisyyden kokemus. Ajoittainen epätoivo.
Ja mielikuva siitä, että ehkä joskus pitkän ajan kuluttua hautajaispäivänäni ei ole ketään arkkua kantamassa. - Siru
KIRJOITTAJA kirjoitti:
En ole ihan varma, mitä tuolla eimuamikäänvaivaa-asenteella tarkoitat. Mutta siis ymmärrettävää on, että on hyviä päiviä ja huonoja päiviä.
Hyvät päivät ovat yleensä niitä kun ei ajattele liikaa, ei suunnittele liikaa eikä unelmoi. Huonot päivät ovat joskus ikäänkuin illuusiota siitä, että yksi selvittämätön keskisuuri asia paisuu kaiken kattavaksi ongelmaksi, josta ei pääse yli.
Ehkä ajoittaisten ”patoutumieni” perimmäinen syy on se, että minulla ei ole kuuteen tai seitsemään vuoteen ollut tyttöystävää. Tämä näkyy tietysti selvästi myös ulospäin tuttavapiireissä ja siksi elän sen tosiasian kanssa vähintään joka päivä.
Vanhempieni lisäksi on ehkä yksi ihminen, kohta jo kymmenvuotias kummityttö ja tämän perhe, sisarukset, tätä kautta muut tutut.
Eli kyseessä ei ole 100% yksinäisyys. Enemmänkin yksinäisyyden kokemus. Ajoittainen epätoivo.
Ja mielikuva siitä, että ehkä joskus pitkän ajan kuluttua hautajaispäivänäni ei ole ketään arkkua kantamassa.Täälläpä täti vielä vastailee kun et yksärilinjalle ole uskaltautunut (toivottavampaa).
Ensiksikin, olet nyt sellaisessa iässä, 24, että olet vielä aivan elämäsi alussa ainakin tällaisen nelivitosen näkövinkkelistä. Haluaisin muistuttaa sinua, että monet ikäisesi vielä iloisesti sekoilevat opiskelijaelämän, viinan , reissailun ym. kivan kanssa, tai ovat ainakin sellaista tähän asti tehneet, siilä välin kun sinä olet perustanut yrityksen ja siirtynyt vastuulliseen ja yksinäiseen aikuisten maailmaan. Ei ihme jos podet omia angstejasi silloin tällöin. Mainittakoon että meitä molempia yhdistää myös yksinyrittäjänä toimiminen, minuakin rassaa että ei ole työtovereita joille iloisesti rupattelisi kahvitunnilla ja briifaisi hankalia asiakkaita ja muita murheita.
Siis luulen että olet tietyllä tavalla "vanha sielu", monia ikätovereitasi kypsempi ja vakavampi sisäisesti, vaikka ulkoisesti oletkin seurallinen ja iloinen. Älä huolehdi, hekin kypsyvät valmiimmiksi ihmisiksi vuosi vuodelta.
Muuta yleispätevää en osaa sanoa vielä, kertoisitko ehkä MIKSI sinulla ei ole tyttöystävää (jäi hämäräksi) ja millaisia harrastuksia sinulla on tietokonehuoneen ulkopuolella???
Ystävällisin terveisin Siru - KIRJOITTAJA
Siru kirjoitti:
Täälläpä täti vielä vastailee kun et yksärilinjalle ole uskaltautunut (toivottavampaa).
Ensiksikin, olet nyt sellaisessa iässä, 24, että olet vielä aivan elämäsi alussa ainakin tällaisen nelivitosen näkövinkkelistä. Haluaisin muistuttaa sinua, että monet ikäisesi vielä iloisesti sekoilevat opiskelijaelämän, viinan , reissailun ym. kivan kanssa, tai ovat ainakin sellaista tähän asti tehneet, siilä välin kun sinä olet perustanut yrityksen ja siirtynyt vastuulliseen ja yksinäiseen aikuisten maailmaan. Ei ihme jos podet omia angstejasi silloin tällöin. Mainittakoon että meitä molempia yhdistää myös yksinyrittäjänä toimiminen, minuakin rassaa että ei ole työtovereita joille iloisesti rupattelisi kahvitunnilla ja briifaisi hankalia asiakkaita ja muita murheita.
Siis luulen että olet tietyllä tavalla "vanha sielu", monia ikätovereitasi kypsempi ja vakavampi sisäisesti, vaikka ulkoisesti oletkin seurallinen ja iloinen. Älä huolehdi, hekin kypsyvät valmiimmiksi ihmisiksi vuosi vuodelta.
Muuta yleispätevää en osaa sanoa vielä, kertoisitko ehkä MIKSI sinulla ei ole tyttöystävää (jäi hämäräksi) ja millaisia harrastuksia sinulla on tietokonehuoneen ulkopuolella???
Ystävällisin terveisin SiruMinua ehkä osaksi hieman häiritsee, että keskustelet asiasta noin terapeuttiseen sävyyn. En kyllä tarkoita, että sinun nyt pitäisi tästä pahastua mitenkään. :) Oletin vain aluksi keskustelun olevan hieman erisävyistä.
Mutta ei se mitään.
Tuohon parisuhdekysymykseen en osaa vastata tyhjentävästi. Ainoa oma selitykseni on vain se, että jotkut nyt ovat suhteessa, jotkut eivät. Joillakin se tyttöystävä on ja joillakin ei. En ajattele ollenkaan sitä, mikä tilanne on ollut vaikka edelliset viisi vuotta, sillä ainoa merkittävä asia on se mitä on nyt. Jos en tänä aamuna herätessäni ole parisuhteessa, en näe siinä mitään erityisen outoa.
Etsin kyllä varmaan alitajuisestikin koko ajan "ehdokkaita" kumppaniksi, mutta minun kaltaiseni ihmiset tuntuvat olevan auttamattomasti hukassa jossain kiven alla. Ei ole tällaisia hiljaisia, iloisia, paikallaan pysyviä ja ystävällisiä nuoria naisia. Olen sellaisten ihmisten olemassaolosta kyllä kuullut, mutta en tavannut. Onko se sitten niin että tv, musiikki, muu viihde ja nuorisokulttuuri ovat jo niin vahvasti muokanneet kaikki valtavirrasta poikkeavat tytöt pintaliitäjiksi, jotka harrastavat sinkkuelämää-tyylisiä parisuhdeseikkailuja ja ovat hektisessä uraputkessa. Itse kun en noita irtosuhteita voisi kuvitellakaan harrastavani.
Minulla on se käsitys itsestäni ja ihmissuhteistani, että varsinkin ikäiseni naiset ja tytöt, joihin haluaisin kontaktia, ovat ikäänkuin oman sosiaalisen maailmani ulkopuolella. Heihin saa kyllä kontaktin, ja joskus joku ilmeisesti viihtyykin seurastani, mutta kukaan ei kiinnostu minusta ihmisenä yhtään pidemmälle. Saan kyllä vastaukseksi hymyjä, jotkut innostuvat kertomaan kaiken itsestään, on rentoa juttelua ja naurua, mutta aina tuntuu olevan jokin käsittämätön muuri välissä. Huomaan viimeistään viikkojen sisällä, että minua ei kaivata, perääni ei soitella, minusta ei kiinnostuta, minusta ei välitetä. Olen vain viihdyttävää seuraa aina siihen asti, kun se toinen löytää jonkun oikeasti mielenkiintoisen ihmisen ja vaihtaa porukkaa. Olen kaikissa tilanteissa aina se sekundääri vaihtoehto: seuraa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Ketään en saa mukaani kahville, ketään ei saa luonani käymään, ketään ei saa mukaan johonkin harrastuksen pariin. On aina jotain "oikeaakin" tekemistä.
Olit oikeassa tuon henkisen iän suhteen. Jälkeenpäin ajatellen olin 16-vuotiaana melko lailla sellainen aikuinen kuin nyt. Älykkyydessä olin myös reilusti muita yläpuolella, mitä en ole ikinä pitänyt minään vahvuutena.
Mitä tuohon yrittäjyyteen tulee, sanoin alkuperäisessä tekstissä, että ryhdyin yrittäjäksi, eli kokeilin sitä jonkin aikaa. Olen tehnyt monia ei hommia ja minulla on toiminimi. Tällä hetkellä olen ihan palkkatyössä, ja vaikka se ei palveluammatti ole, niin tapaan kyllä paljon ihmisiä eri ikä- ja tuloluokista. Arvelin tähän työhön ryhtyessäni, että olen niin sosiaalinen ihminen että se sopii hyvin. Tämä vain näin tarkennukseksi.
Tietokoneella ja internetissä olen vähän. Olen oikeastaan vähentämässä sitä entisestään, että on aikaa harrastuksille. Liikun kohtuu paljon luonnossa ja harrastan kaikenlaista pientä. Matkustan ja shoppailen. Omistan vähän vaikka mitä. - Siru
KIRJOITTAJA kirjoitti:
Minua ehkä osaksi hieman häiritsee, että keskustelet asiasta noin terapeuttiseen sävyyn. En kyllä tarkoita, että sinun nyt pitäisi tästä pahastua mitenkään. :) Oletin vain aluksi keskustelun olevan hieman erisävyistä.
Mutta ei se mitään.
Tuohon parisuhdekysymykseen en osaa vastata tyhjentävästi. Ainoa oma selitykseni on vain se, että jotkut nyt ovat suhteessa, jotkut eivät. Joillakin se tyttöystävä on ja joillakin ei. En ajattele ollenkaan sitä, mikä tilanne on ollut vaikka edelliset viisi vuotta, sillä ainoa merkittävä asia on se mitä on nyt. Jos en tänä aamuna herätessäni ole parisuhteessa, en näe siinä mitään erityisen outoa.
Etsin kyllä varmaan alitajuisestikin koko ajan "ehdokkaita" kumppaniksi, mutta minun kaltaiseni ihmiset tuntuvat olevan auttamattomasti hukassa jossain kiven alla. Ei ole tällaisia hiljaisia, iloisia, paikallaan pysyviä ja ystävällisiä nuoria naisia. Olen sellaisten ihmisten olemassaolosta kyllä kuullut, mutta en tavannut. Onko se sitten niin että tv, musiikki, muu viihde ja nuorisokulttuuri ovat jo niin vahvasti muokanneet kaikki valtavirrasta poikkeavat tytöt pintaliitäjiksi, jotka harrastavat sinkkuelämää-tyylisiä parisuhdeseikkailuja ja ovat hektisessä uraputkessa. Itse kun en noita irtosuhteita voisi kuvitellakaan harrastavani.
Minulla on se käsitys itsestäni ja ihmissuhteistani, että varsinkin ikäiseni naiset ja tytöt, joihin haluaisin kontaktia, ovat ikäänkuin oman sosiaalisen maailmani ulkopuolella. Heihin saa kyllä kontaktin, ja joskus joku ilmeisesti viihtyykin seurastani, mutta kukaan ei kiinnostu minusta ihmisenä yhtään pidemmälle. Saan kyllä vastaukseksi hymyjä, jotkut innostuvat kertomaan kaiken itsestään, on rentoa juttelua ja naurua, mutta aina tuntuu olevan jokin käsittämätön muuri välissä. Huomaan viimeistään viikkojen sisällä, että minua ei kaivata, perääni ei soitella, minusta ei kiinnostuta, minusta ei välitetä. Olen vain viihdyttävää seuraa aina siihen asti, kun se toinen löytää jonkun oikeasti mielenkiintoisen ihmisen ja vaihtaa porukkaa. Olen kaikissa tilanteissa aina se sekundääri vaihtoehto: seuraa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Ketään en saa mukaani kahville, ketään ei saa luonani käymään, ketään ei saa mukaan johonkin harrastuksen pariin. On aina jotain "oikeaakin" tekemistä.
Olit oikeassa tuon henkisen iän suhteen. Jälkeenpäin ajatellen olin 16-vuotiaana melko lailla sellainen aikuinen kuin nyt. Älykkyydessä olin myös reilusti muita yläpuolella, mitä en ole ikinä pitänyt minään vahvuutena.
Mitä tuohon yrittäjyyteen tulee, sanoin alkuperäisessä tekstissä, että ryhdyin yrittäjäksi, eli kokeilin sitä jonkin aikaa. Olen tehnyt monia ei hommia ja minulla on toiminimi. Tällä hetkellä olen ihan palkkatyössä, ja vaikka se ei palveluammatti ole, niin tapaan kyllä paljon ihmisiä eri ikä- ja tuloluokista. Arvelin tähän työhön ryhtyessäni, että olen niin sosiaalinen ihminen että se sopii hyvin. Tämä vain näin tarkennukseksi.
Tietokoneella ja internetissä olen vähän. Olen oikeastaan vähentämässä sitä entisestään, että on aikaa harrastuksille. Liikun kohtuu paljon luonnossa ja harrastan kaikenlaista pientä. Matkustan ja shoppailen. Omistan vähän vaikka mitä.Sain eilen ystävänpäiväkortin jota siteeraan:
"Niin kauan kuin rakastamme, me palvelemme.
Niin kauan kuin meitä rakastetaan, sanoisin melkein että, olemme korvaamattomia;
eikä kukaan ole tarpeeton niin kauan kuin hänellä on ystävä".
R.L. Stewenson
Ja päätän päättää roikkumiseni tällä palstalla pahasti yli-ikäisenä tähän. Kirjoittajan kanssa voin lähteä kahville jos Siru-tädin seura kelpaa. Vasta tavattuani, nähtyäni ja kuultuani voisin olla viisaampi, nettiarvailut riittäkööt. Hyvää jatkoa itsekullekin rakkaudenpuutteen ja yksinäisyyden riivaamalle. Älkää kadottako tervettä rakkautta itseänne kohtaan, ja uskaltakaa nöyrtyä ja pyytää apua jos itse ei enää pääse eteenpäin. Paha, tyhjä olo voi olla merkki siitä, että on jo pidempään tehnyt vääriä asioita, ja on aika tarkistaa elämän suunta ja omat tavat toimia. Ehkä jotakin hyvin radikaalia on tarpeen tehdä: vaihda työpaikkaa/asuinkuntaa/kaveripiiriä/lähde ulkomaille selvittämään päätäsi, tai opiskelemaan jotakin jonka arvelet auttavan itsesi ymmärtämisessä. Tai lähde tanssikurssille/joogaan/seurakuntanuoriin/SPR-toimintaan/eläinsuojeluyhdistykseen tms. paikkaan, jossa arvelet samanhenkisten ihmisten kokoontuvan, tai jossa voit kehittää itseäsi ja taitojasi. Siis tässä kelle tahansa lukijalle "kättä pidempää" TAISTELUSSA yksinäisyyttä vastaan. Oma sinnikkyys palkitaan ennen pitkää, ainakin jos osaa kysyä, ottaa vastaan ja rakentavasti käsitellä kritiikkiä omien heikkojen kohtien suhteen. Kukaan ei ole täydellinen, ja toisaalta kukaan ei ole "born luser", paljon on myös opittua. Vielä pari kirjaa, joista pidin itse: Norman Vincent Pealen Myönteisen ajattelun voima ja Keijo Tahkokallion Peruna kerrallaan. Lukekaa ja tulkaa viisaammiksi!
Lähdenpä koiran kanssa lenkille, voikaa hyvin! - flikka* 20v
KIRJOITTAJA kirjoitti:
Minua ehkä osaksi hieman häiritsee, että keskustelet asiasta noin terapeuttiseen sävyyn. En kyllä tarkoita, että sinun nyt pitäisi tästä pahastua mitenkään. :) Oletin vain aluksi keskustelun olevan hieman erisävyistä.
Mutta ei se mitään.
Tuohon parisuhdekysymykseen en osaa vastata tyhjentävästi. Ainoa oma selitykseni on vain se, että jotkut nyt ovat suhteessa, jotkut eivät. Joillakin se tyttöystävä on ja joillakin ei. En ajattele ollenkaan sitä, mikä tilanne on ollut vaikka edelliset viisi vuotta, sillä ainoa merkittävä asia on se mitä on nyt. Jos en tänä aamuna herätessäni ole parisuhteessa, en näe siinä mitään erityisen outoa.
Etsin kyllä varmaan alitajuisestikin koko ajan "ehdokkaita" kumppaniksi, mutta minun kaltaiseni ihmiset tuntuvat olevan auttamattomasti hukassa jossain kiven alla. Ei ole tällaisia hiljaisia, iloisia, paikallaan pysyviä ja ystävällisiä nuoria naisia. Olen sellaisten ihmisten olemassaolosta kyllä kuullut, mutta en tavannut. Onko se sitten niin että tv, musiikki, muu viihde ja nuorisokulttuuri ovat jo niin vahvasti muokanneet kaikki valtavirrasta poikkeavat tytöt pintaliitäjiksi, jotka harrastavat sinkkuelämää-tyylisiä parisuhdeseikkailuja ja ovat hektisessä uraputkessa. Itse kun en noita irtosuhteita voisi kuvitellakaan harrastavani.
Minulla on se käsitys itsestäni ja ihmissuhteistani, että varsinkin ikäiseni naiset ja tytöt, joihin haluaisin kontaktia, ovat ikäänkuin oman sosiaalisen maailmani ulkopuolella. Heihin saa kyllä kontaktin, ja joskus joku ilmeisesti viihtyykin seurastani, mutta kukaan ei kiinnostu minusta ihmisenä yhtään pidemmälle. Saan kyllä vastaukseksi hymyjä, jotkut innostuvat kertomaan kaiken itsestään, on rentoa juttelua ja naurua, mutta aina tuntuu olevan jokin käsittämätön muuri välissä. Huomaan viimeistään viikkojen sisällä, että minua ei kaivata, perääni ei soitella, minusta ei kiinnostuta, minusta ei välitetä. Olen vain viihdyttävää seuraa aina siihen asti, kun se toinen löytää jonkun oikeasti mielenkiintoisen ihmisen ja vaihtaa porukkaa. Olen kaikissa tilanteissa aina se sekundääri vaihtoehto: seuraa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Ketään en saa mukaani kahville, ketään ei saa luonani käymään, ketään ei saa mukaan johonkin harrastuksen pariin. On aina jotain "oikeaakin" tekemistä.
Olit oikeassa tuon henkisen iän suhteen. Jälkeenpäin ajatellen olin 16-vuotiaana melko lailla sellainen aikuinen kuin nyt. Älykkyydessä olin myös reilusti muita yläpuolella, mitä en ole ikinä pitänyt minään vahvuutena.
Mitä tuohon yrittäjyyteen tulee, sanoin alkuperäisessä tekstissä, että ryhdyin yrittäjäksi, eli kokeilin sitä jonkin aikaa. Olen tehnyt monia ei hommia ja minulla on toiminimi. Tällä hetkellä olen ihan palkkatyössä, ja vaikka se ei palveluammatti ole, niin tapaan kyllä paljon ihmisiä eri ikä- ja tuloluokista. Arvelin tähän työhön ryhtyessäni, että olen niin sosiaalinen ihminen että se sopii hyvin. Tämä vain näin tarkennukseksi.
Tietokoneella ja internetissä olen vähän. Olen oikeastaan vähentämässä sitä entisestään, että on aikaa harrastuksille. Liikun kohtuu paljon luonnossa ja harrastan kaikenlaista pientä. Matkustan ja shoppailen. Omistan vähän vaikka mitä."Ei ole tällaisia hiljaisia, iloisia, paikallaan pysyviä ja ystävällisiä nuoria naisia"
Kyllä meitä tällaisia nuoria naisia on, mutta hankaluutena on että me yksinäiset emme vain löydä toisiamme. Ymmärrän hyvin tilannettasi, koska omani on melkein sama.
Kavereita kyllä riittää, mutta ei sellaisia joille todella voisi uskoutua. Edes siskoni ei tiedä sisimpäni yksinäisyydestä. Sosiaalinen, huumorintajuinen ja positiivinen ulkokuoreni kätkee sisäänsä yksinäisen kolon. Ulkokuoreni ilmeisesti hämää muita uskomaan että mulla on kaikki hyvin ja kun en oma-aloitteisesti ole huolistani muille kertomassa, niin sitten jään yksin huolineni.
Niin kai se usein on, että muista huolehtiva jää usein itse ilman huolenpitoa. Ja yksinäinen ei koskaan löydä toista yksinäistä. Mutta toivosta ei pidä koskaan luopua!
*Halaus kaikille yksinäisille* - eräs myös kärsinyt
Onnea kun valitsit itsesi ja välität itsestäsi.
- P.S.
Siru kirjoitti:
Sain eilen ystävänpäiväkortin jota siteeraan:
"Niin kauan kuin rakastamme, me palvelemme.
Niin kauan kuin meitä rakastetaan, sanoisin melkein että, olemme korvaamattomia;
eikä kukaan ole tarpeeton niin kauan kuin hänellä on ystävä".
R.L. Stewenson
Ja päätän päättää roikkumiseni tällä palstalla pahasti yli-ikäisenä tähän. Kirjoittajan kanssa voin lähteä kahville jos Siru-tädin seura kelpaa. Vasta tavattuani, nähtyäni ja kuultuani voisin olla viisaampi, nettiarvailut riittäkööt. Hyvää jatkoa itsekullekin rakkaudenpuutteen ja yksinäisyyden riivaamalle. Älkää kadottako tervettä rakkautta itseänne kohtaan, ja uskaltakaa nöyrtyä ja pyytää apua jos itse ei enää pääse eteenpäin. Paha, tyhjä olo voi olla merkki siitä, että on jo pidempään tehnyt vääriä asioita, ja on aika tarkistaa elämän suunta ja omat tavat toimia. Ehkä jotakin hyvin radikaalia on tarpeen tehdä: vaihda työpaikkaa/asuinkuntaa/kaveripiiriä/lähde ulkomaille selvittämään päätäsi, tai opiskelemaan jotakin jonka arvelet auttavan itsesi ymmärtämisessä. Tai lähde tanssikurssille/joogaan/seurakuntanuoriin/SPR-toimintaan/eläinsuojeluyhdistykseen tms. paikkaan, jossa arvelet samanhenkisten ihmisten kokoontuvan, tai jossa voit kehittää itseäsi ja taitojasi. Siis tässä kelle tahansa lukijalle "kättä pidempää" TAISTELUSSA yksinäisyyttä vastaan. Oma sinnikkyys palkitaan ennen pitkää, ainakin jos osaa kysyä, ottaa vastaan ja rakentavasti käsitellä kritiikkiä omien heikkojen kohtien suhteen. Kukaan ei ole täydellinen, ja toisaalta kukaan ei ole "born luser", paljon on myös opittua. Vielä pari kirjaa, joista pidin itse: Norman Vincent Pealen Myönteisen ajattelun voima ja Keijo Tahkokallion Peruna kerrallaan. Lukekaa ja tulkaa viisaammiksi!
Lähdenpä koiran kanssa lenkille, voikaa hyvin!Kiitokset aloittajalle, suomi24:lle ja korkeammille voimille, maassa taitaa olla nyt yksinäisiä kahta vähemmän. Siru-täti ja työläisperheen sorrettu poika keski-ikään varttuneena ovat viettäneet aika kivan viikonlopun yhdessä. Mitäpä tähän muuta osaa enää sanoa ..
- on jokin syy
Mutta voit pikkuhilaa otta pienia askelia, luottamuksen suuntaan.Ei kannata etukäteen tuntea epäluottamusta, koska usein pelkäämämme asiat tulevat todeksi. Kun päätät luottaa, se ajatuksena jo vahvistaa sinua. Heti kun epäilyt tulevat mieleesi, sano vaikka ääneen,stop ja muuta ajatustesi suuntaa. Muista se vahvistuu, mihin ajatuksesi suuntaat. Sinulla on valta, sinä olet kuski omassa elämässäsi, voit sanoa pelolle, jos haluat mukaan, istu sitten takapenkille, silla Minä ajan oman elämäni autoa! Epäluottamus on pelkoa ja siitä pääsee suurin piirtein eroon,kun ottaa sen heti käsittelyyn, kun se ilmenee. Voit vaikka mielikuvissasi keskustella sen kanssa ja muista Sinulla on valta, mitä ajattelet. Ajatuksistamme koostuu tekomme. Ajatukset täytyy suunnata positiivisimme alueille, huomaat että elämä alkaa sujua.
Lämmin tervehdys Sinulle t. Karoliina - mITÄ sINULLE KUULUU
NYT?
Kevät iloa rintaasi-
Olet ystävä enkelten,
kun vain
huomaat.
Sinua kannattelevat
monet käsivarret.
Pidä huolta itsestäso ja kavereistasi!
tv. karoliina - kjsdhs
Tuo uskomus että et ikinä sitä tai tätä on harhaa. Se on masennuksen ja toivottomuuden luoma harha.
Et ole kirottu ja elämääsi ei ole ennalta soivttu tuollaiseksi.
Tee pieniä tekoja jotta jotta pääset tuosta loukusta.
olen itsekkin kiertänyt kehää vuosikausia, tiedän mistä puhun. Tuo tunne on päässä ja se ei katoa vaikka alkaisit seurustella. Olin 10 vuotta yksin, nyt minulla on mies ja lapsi ja silti tuntuu että junnaan jossakin yksinäisyydessä.
Mielestäni se on jokin mennyt käsittelemättä jäänyt asia joka vaivaa sinua.
Kannaattaa mennä jonnekkin hakemaan juttelu apua, ehkä terapiaa. Samalla kannattaa pakottaa itsensä johonkin sosiaaliseen kanssakäymiseen jotta pysyy realiteetit paremmin. ( Vaikka ei paljoa miltään tuntuisikaan)
Sinua ei ole tuomittu mihinkään, se on jokin vanha toivoton uskomus joka sinuun on jäänyt.
Elämän laatu koostuu pienistä valinnoista ja henkinen voima palaa jos hoitaa mieltä.
Toivo elämääsi. Etsivä löytää....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743