Voiko vanhat

rakastua?

Mites se menee, kuinka on mahdollista että about 5-kymppinen nainen saa puoliskon itselleen, ja seksielämän kukoistamaan, kun eikö ne miehet olekaan kiinnostuneita vaan nuorista naisista???

66

2456

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kelan määräys

      Kaikissa vanhainkodeissa henkilökunnan on huolehrittava että hoidokit säpinöi.
      Aina kun houriossa on välipää niin sitä on riiattava kaikin voimin.
      Kyllähän siinä tulosta syntyy kun mennään aika ja poika systeemillä.

    • Jekku Konttori

      Voiko se sitten mitenkään olla mahdollista ja rakastua ja vielä saada runsaasti seksiäkin kaupan päälle.
      Tottakai rakastua voi,ja pitääkin voida,riippumatta iästä tai sukupuolesta.Mutta kaikken muun haaveen voikin sitten useimmiten unohtaa salaiseksi kuvitelmaksi ja pilvilinnan rakentamiseksi.
      Sillä Itärajan läpi tulee 30 vuotiaita Irinoita ja Tatiaanoita kyvykkäille Härmän ikämiehille,joten kyllä Suomi mammoilla on ankara kilpailu vakavaraisista ja vitaaleista uroistaan.
      Sinulla on käynyt säkä tai sitteen asustat kaukana susirajasta jonne ei vielä ole kantautuneet onnelliset uutiset Venäjän maalta.

      • Väärää tietoa jaat ; ) Kyllä suomineito pysyy yli viiskymppisenä hyvässä terässä jos vaan muistaa itsestään huolta pitää.

        Perukassa kaukana susirajasta niitä Venäjän tyttöjä on jo vuosia ollut pirtinlämmittäjänä ja autioituvien kyläkoulujen pelastajana.

        Onhan niitä suomineidoille tarjolla myös muun maan mustikoita. Kotimaiset vakavaraiset ja vitaaliset voimme antaa suosiolla Tatjanoille ; )

    • ja pitäisi säätää

      lailla pakolliseksikin. Satuin käymään vanhainkodissa tapaamassa 80 isääni, kun hoitsu tuli kyselemään "Onko kukaan nähnyt sitä 75 v tytönhupakkoa, kun pitäisi ruokailuun?".

      Isäukko katseli pitkään ilkosillaan sängyn reunalta ja funtsi. Sai sitten sanoiksi:"On nähty. Tuossa se peiton alla, mutta ei se ainakaan heti syömään, kun ei sillä vaatteita. Tuossa tuolilla ne ladyn vaatteet mytyssä. Ja on se saanut täälläkin, mutta tuskin sitä munaa ruoaksi lasketaan".

      Eli kyllä se lempi kukkii ja vielä sivullisille oudossa iässäkin. Ei siinä mitään.

      • Joulupukki.

        Et kysynyt isäukolta että montako varvia.Ja oikeinko saman kanssa...
        Kirjoitit mukavan kuvitelman lepopäivän ratoksi.

    • Heikunkeikku

      ...kuinka on mahdollista, että viiskymppinen saa puoliskon itselleen.
      Oma mielipiteeni siihen on se, että jos kyseessä on kaksi Tasapainoista ihmistä, jotka ovat jo oppineet suhteuttamaan elämän eri osa-alueet sellaiseksi kokonaisuudeksi, että ovat pääseet "harmoniaan" asioitten kanssa, niin siitähän on todella hyvä ponnistaa.

      Jos ajatuksena on vain seksi, niin sitten on vallan mainiota, jos on sellainen mahdollisuus, että hankkii jostakin päin sopivan seksikumppanin ja keskittyy vain siihen.

      Jos taas ajatuksena on se, että haluaisi jakaa arjen toisen ihmisen kanssa, jakaa iloja ja suruja ja kaikinpuolin nauttia läheisyydestä, minkä toinen ihminen voi toiselle antaa, niin sellaisia on vaikea löytää Tatjaanoista ja muista vastaavista.

      Kun se yhdessäolon Arki on kunnossa, niin siitä on hyvä pompata sänkyyn ja nauttia niistä ihanista asioista, jotka meille ihmisille on annettu iloksemme.
      Kun tuntee toisen hyvin, ajatukset ja muut, niin on helppoa "seksitellä" sen tutun ja turvallisen "oman" kumppanin kanssa.

      En tahtoisi olla sellaisen miehen kanssa, joka ajattelee Vain seksiä, vaikka seksi sinänsä on erittäin tärkeä asia. Ajattelisin, että sellainen mies ei ole tasapainossa asioitten kanssa.

      Uskon, että on paljon naisia ja miehiä, jotka kaipaavat sellaista kumppania, jonka kanssa on hyvä elää sitä arkea ja iloita läheisyydestä.

      • Jekku Konttori

        Minusta kirjoitat usein loukkaavasti Tatiaanoista ja "muista".Mikä ihmeen ero siinä on jos toinen on asunut vaikka Pietarissa..noin 400km päässä ja mies tässä Helsingin seudulla.Ei heidän arvonsa ja maailmansa niin erilainen ole kuin jos vaikkapa etsisit puolisoasi Oulusta tai Ruotsista.
        Tämä Venäläisnaisten aliarvioiminen on mielestäni ilkeää ja vailla mitään loogista pohjaa.Enemmänhän meillä täällä Pohjolassa on yhteistä kuin Suomalaisilla naisilla jotka avioituvat Turkkilaisten tai Arabimiesten kanssa.
        Rakkaus on rakkaus eikä se katso . . .

      • Meriläinen
        Jekku Konttori kirjoitti:

        enemmän yliarvioidaan venäläistä naista ja ihannoidaan sitä mitä se tuo.
        Minä kun päivittäin näen näitä, tässä lähellä asuu monta.
        Ja minulle on kertonut eräskin venäläisnainen, hän oli kaunis, mitä miehen pitää tehdä hänen eteensä.
        Ja useat heistä ei ole yhtään sen kummallisempia näöltään ja kooltaa kun suomalaiset, joten pois joutais se venäläisnaisten ihannointi.

        Täällä minun kaupungissani eli kotkassa on väkimäärään nähden erittäin paljon kaikenmaalaisia ihmisiä, ympäri maailmaa.
        Ja tässä sitä on vaan kuljettava : venäläisten, Thaimaalaisten, afrikkalaisten, somalien ja ties vaikka minkämaalaisten ihmisten kanssa.
        Kotkahan haalii tänne kaikki ulkomaalaiset.
        Mutta ei ne ole kukaan sen kummallisempia.
        Ei kauniinpia, suomesta ja täältä kotkasta löytyy kauniita, ei rumempia täältä löytyy kotomaaan kansasta kaikiksi.

      • ent.tehtaantyttö
        Meriläinen kirjoitti:

        Stadissa kun myöskin jos, minkä maalaista niin, entinen naapurini nuori, kaunis venäläinen äiti oli kyllä kaunis, tai on edelleenkin ja iloinen, hänen positiivinen elämänasenteensa kyllä jäänyt mieleeni. Itse hän oli venäläisen miehen kanssa naimisissa. Samoin hyvin kaunis oli ja on myös hänen äitinsä. Joka oli aikanaan suomalaisen miehen kanssa avioitunut. Ja siten tuolta Venäjältä tänne Suomeen ajautunut.. Näihin naisiin kun paremmin tutustui...samassa pihapiirissä kun asuttiin monta vuotta mekin...heillä kun kylässä kävin, niin tuo kohteliaisuus ja ystävällisyys. Oli kyllä mukavaa ja sydäntä lämmittävää. Se millä lapset (kaksi pientä tyttöä) kasvatettiin oli kyllä ihailtavaa...minulla itselläni kun on pelkästään hyvää sanottavaa venäläisistä naapureista, niitä siinäkin pihapiirissä oli useampi samoinkuin virolaisia ja jne. kaikkia kansalaisuuksia en edes muista..samanlaisia ihmisiä kuin suomalaiset...useimmat. Tuosta yleistämisestä ja luokittelusta kun minäkään en periaattessa koskaan ole pitänyt...ja mahtuu heitäkin monenmoista tänne Suomeen...mutta, yleistää ei silti pitäisi pelkästään jonkun kansalaisuuden perusteella...jokainen ihminen on aina yksilö kuitenkin. Ainakin minusta..taidan olla pöhkö, mutta näin ajattelen..

        t.friidu

      • Meriläinen
        ent.tehtaantyttö kirjoitti:

        on todella kauniita naisia, meidät on vain opetettu siihen että ettei siitä saa nauttia.
        Minulla on ollut suomalaisia kauniita naisia ystävänä ja he painavat päänsä alas, mikä on sääli.
        Täällä nyt ylipäätään vain morkataan suomalaista 50 naista, ja välillä se risoo koska annetaan hyvin yksipuolinen kuva sekä suomalaisesta että jostain venäläisestä.
        Kun nimen omaan kannattaa katsoa kokonaisuutta.
        Ei sitä että tuolla on yksi kaunis venäläinen ja yksi rupsahtanut suomalaisnainen 50, siis näin on koko maailman oltava, venäläiset kauniita ja tyylikkäitä suomalaiset päin vastoin.
        Taas kun kohta lähden kaupungille uskon näkeväni molempia ja molemmissa.
        Luojan kiitos näin on, ja minulla on silmät molemmille.

      • älyvapaax

        useita kauniita "Aikuisia" naisia Suomessa ja jopa saanut aikoinaan pari vaimoksi asti!! Vaikka tässä olen muuttamassa täältä pois,niin kyllä minä kaikesta huolimatta bongailen Suomalaisia "tyttöjä" kun kohdalle sattuu ja toivottavasti näin käy!

      • ent.tehtaantyttö
        Meriläinen kirjoitti:

        on todella kauniita naisia, meidät on vain opetettu siihen että ettei siitä saa nauttia.
        Minulla on ollut suomalaisia kauniita naisia ystävänä ja he painavat päänsä alas, mikä on sääli.
        Täällä nyt ylipäätään vain morkataan suomalaista 50 naista, ja välillä se risoo koska annetaan hyvin yksipuolinen kuva sekä suomalaisesta että jostain venäläisestä.
        Kun nimen omaan kannattaa katsoa kokonaisuutta.
        Ei sitä että tuolla on yksi kaunis venäläinen ja yksi rupsahtanut suomalaisnainen 50, siis näin on koko maailman oltava, venäläiset kauniita ja tyylikkäitä suomalaiset päin vastoin.
        Taas kun kohta lähden kaupungille uskon näkeväni molempia ja molemmissa.
        Luojan kiitos näin on, ja minulla on silmät molemmille.

        tämä äiti kun minulle sydämensä avasi, ja kertoi miten hän kokee suomalaisten naisten, kateuden..häntä kun suomalaiset naiset (koska on edelleenkin ikäänsä nähden poikkeuksellinen kaunis nainen) niin ravintolassa ja muissa paikoissa h-ttelivat...no, minä siihen sitten sanoi, että ei ihme, koska hän on niin kaunis...hän siihen minulle sanoi, että sinulla on kauniimmat silmät mitä hän koskaan nähnyt...siitä tämä meidänkin ystävyys alkoi...ja aivan tavalliset silmät minulla...

        tälläpalstalla nyt 50 ikäisiä morkataan meitä naisia, vaikka ei tunneta muutakuin kirjoittelun perusteella, nooh; ei näitä nyt tosissaan, pidä ottaa morkkaajat kun itse huonon itsetunnon omaavat, syystä tai toisesta luulisin niin...

        ovat useimmite katkeroituneita ukonrehjakkeita jotka itseasiassa pelkäävät "aikuisia" naisia koska ovat usein jo älyllisesti naisiaperässä ja muutenkaan ei ole antaa ns."rahasta"takaisin...

      • nainen!

        Oli hän sitten mitä kansalaisuutta tahansa!
        Jokainen meistä panostaa siihen, millä luulee parhaiten pärjäävänsä elämässä.

        Luopumalla tai korostamalla jotakin ominaisuutta, voi saavuttaa henkilökohtaisen onnistumisen tunteen. Mutta se valinta pitää naisen pystyä tekemään tietoisesti ja vapaaehtoisesti.

        Eihän olla kateellisia toistemme yrityksille, tavoitteille ja saavutuksille!

      • Meriläinen
        ent.tehtaantyttö kirjoitti:

        Stadissa kun myöskin jos, minkä maalaista niin, entinen naapurini nuori, kaunis venäläinen äiti oli kyllä kaunis, tai on edelleenkin ja iloinen, hänen positiivinen elämänasenteensa kyllä jäänyt mieleeni. Itse hän oli venäläisen miehen kanssa naimisissa. Samoin hyvin kaunis oli ja on myös hänen äitinsä. Joka oli aikanaan suomalaisen miehen kanssa avioitunut. Ja siten tuolta Venäjältä tänne Suomeen ajautunut.. Näihin naisiin kun paremmin tutustui...samassa pihapiirissä kun asuttiin monta vuotta mekin...heillä kun kylässä kävin, niin tuo kohteliaisuus ja ystävällisyys. Oli kyllä mukavaa ja sydäntä lämmittävää. Se millä lapset (kaksi pientä tyttöä) kasvatettiin oli kyllä ihailtavaa...minulla itselläni kun on pelkästään hyvää sanottavaa venäläisistä naapureista, niitä siinäkin pihapiirissä oli useampi samoinkuin virolaisia ja jne. kaikkia kansalaisuuksia en edes muista..samanlaisia ihmisiä kuin suomalaiset...useimmat. Tuosta yleistämisestä ja luokittelusta kun minäkään en periaattessa koskaan ole pitänyt...ja mahtuu heitäkin monenmoista tänne Suomeen...mutta, yleistää ei silti pitäisi pelkästään jonkun kansalaisuuden perusteella...jokainen ihminen on aina yksilö kuitenkin. Ainakin minusta..taidan olla pöhkö, mutta näin ajattelen..

        t.friidu

        kaupungilla tuotti tuloksen:
        Kolmen naisen kimppa, puhuivat selvää venäjää 50 maatuskoita, eli ei niitä kauniita.
        Kaksi täysin mustaa miestä pipot päässä, tervehtivät niin kuin heillä on tapana jos tulee katse kontakti, hymyilin ja tervehdin takaisin.
        Thaimaan nuoria tyttösiä pari kappaletta, vanhenevien suomalaismiesten kera.
        Tässä nämä joista löysin eron suomalaisiin, siis sekä miehiä että naisia ja kaikenlaisia.
        Lisäksi joukko ihmisiä joista en ottanut selvää minkämaalaisia ovat.
        Kaikenlaisia miehiä ja naisia, nuoria ja kauniita, myös pullukkanuoria.
        50 miehiä ja naisia pullukoita ja hoikkia tyylikkäitä ja ei.
        Sitten vielä vanhempia sanoisinko ikäihmisiä hymyileviä ja vihaisia.
        Ja minä siellä mukana menin ihan täydestä.
        Jos joku minut luokitteli en tiedä mihin lokeroon laittoi, mutta väliäkö sillä sitten on.

      • ei morkata ketään
        älyvapaax kirjoitti:

        ovat useimmite katkeroituneita ukonrehjakkeita jotka itseasiassa pelkäävät "aikuisia" naisia koska ovat usein jo älyllisesti naisiaperässä ja muutenkaan ei ole antaa ns."rahasta"takaisin...

        Voisikohan se olla juuri sitä, että kierre on syntynyt morkkaamisessakin. Annetaan aina kovemmin takaisin, niin ei ainakaan tulla koskaan toimeen keskenämme.

      • ent.tehtaantyttö
        nainen! kirjoitti:

        Oli hän sitten mitä kansalaisuutta tahansa!
        Jokainen meistä panostaa siihen, millä luulee parhaiten pärjäävänsä elämässä.

        Luopumalla tai korostamalla jotakin ominaisuutta, voi saavuttaa henkilökohtaisen onnistumisen tunteen. Mutta se valinta pitää naisen pystyä tekemään tietoisesti ja vapaaehtoisesti.

        Eihän olla kateellisia toistemme yrityksille, tavoitteille ja saavutuksille!

        ..tämäkin nainen kun minulle omaa elämäänsä ja avioliittoaan tilitti, niin enpä olisi halunut kaikkea sitä kokea mitä hänkin oli joutunut kokemaan täällä Suomessa, sanoikin että, jos olisi tienyt niin ei olisi Suomeen tullut, ystävät ja sukulaiset jäivät Venäjälle, heilläkin aikamoinen matka täältä lähteä kotiinpäin..eivät ihan lähellä heilläkään omat sukulaiset ja ystävät...Hyvin hänelläkin asiat nyt..ja siitä olen hänen puolestaan iloinen...tuota kateutta kun en ymmärrä, kyllä kait se meillä jokaisella jonkin asteisena ilmenee, tavallinen tunnehan tuo muiden joukossa...mutta, pitäisi ajatella että, ei aina niin helppoa niilläkään jotka, vieraaseen kulttuurin ja maahan tulevat...ei ainakaan aluksi..ennenkuin tänne sopeutuvat ja uudet ystävät täältä saavat..

        t.friid

    • HTZA

      tylsää kyllä, mutta se perustuu hajuihin.
      Siinä on mukana myös tietty symmetrisyys.
      Ulkoinen olemus, vartalon muoto, kasvojen muoto jne.
      Uskon että mummo voi rakastua vaariin mutta jos vaari on solakka ja urheilullinen ja mummo pullaa syövä, pullea, kehrääjä, ei onnistumisen mahdollisuutta ole.
      Siksi, tälläkin palstalla, on näitä "rakkauden janoajia". Lihava mummo kaipaa hoikkaa pappaa ja vice versa.
      Ja se rakkaus on sitten laimeaa, vaikka mukavaa, koska vanha keho ei tuota enää tarpeeksi Feromoneja.
      Öh..tuota... siis miehet tuottavat, 50 naiset eivät enää, paljon mitään. Naiset voivat korjata asiaa laastarilla, mutta siinä on riskinsä.
      Luonnonvastaisesti kiihdytetty hormonituotanto saa aikaan kudoksien innostumista ja tuloksena on, usein, syäpä.

      • kemiaakin

        Ja on molempia sukupuolia täälläkin,jotka eivät löydä puoliskoa,vaikka kuinka ovat solakoita ja normaaliälyisiä.Ei kai ne feromonit tuosta ruudulta välity. Tämä on ikuisuuskysymyksiä.

      • HTZA
        kemiaakin kirjoitti:

        Ja on molempia sukupuolia täälläkin,jotka eivät löydä puoliskoa,vaikka kuinka ovat solakoita ja normaaliälyisiä.Ei kai ne feromonit tuosta ruudulta välity. Tämä on ikuisuuskysymyksiä.

        palstaa.
        Palstalla luodaan vain odotuksia.
        Täällä "rakastuu" vain sairaat, mutta monet innostuvat ja saavat elämäänsä "potkua", ja se on hyvä se.
        Tiedä vaikka alkaisivat liikkua luonnossa, kameran kanssa, ja kohtaisivat Karhun.

      • takerru

        ikään.
        Nautinto on yksilöllistä, eikä iästä kiinni.
        Se vaatii kuitenkin rehellisyyttä, olit sitten minkä ikäinen tahansa.

        :)

      • ent.tehtaantyttö

        ja höh! eikö sen lihava mummo voi kaivata myös tässä iässä jo mieheltä VIHDOINKIN myös pelkästään älyä? Eikä sitä ikuista pikkupoikamaisuutta jolla miehet tätä maailmaa oikein tarkastelee. Moni mies kun ikuista äitiä alitajuisesti naisestaan etsii.. (siis useimmat) ainakin ne miehet joihin minä olen elämässäni törmänyt niin tuota...itse tuota älyä, enemmän kuin lihaksia...kiitos.

        t.friidu

      • vaikka muille

        jakaa. Turhaan niputat tämän ikäisiä naisia yhteen punttiin.
        Ongelmana ei todellakaan ole seksi, vaan löytää mies, jonka kanssa voisi elää rakastavassa suhteessa.

        Venäläisnaisista; tunnen useita ihan mukavia tänne naituja naisia. Jotkut liitot hyvinkin onnistuneen tuntuisia, jotkut vähemmän. Aina ei ole ne miehetkään mitään priimakappaleita, mitkä Venäjältä vaimon hakee.

      • Karhun...
        vaikka muille kirjoitti:

        liikkuessani kohdannutkin. Kontillansa kulkevia kolme kappaletta. Eikä silloin kyllä kuvaamiset juolahtaneet mieleenkään. Pakoon vain!

      • HTZA
        takerru kirjoitti:

        ikään.
        Nautinto on yksilöllistä, eikä iästä kiinni.
        Se vaatii kuitenkin rehellisyyttä, olit sitten minkä ikäinen tahansa.

        :)

        palsta, ja minäkin olen.
        Jos oikein tiukalle pannaan, niin luulen pärjääväni 20 palstallakin, mutta paljastuisin kyllä tuota pikaa.
        Meidän ikäisille mummoille kun tekee hyvän kakun, Manteleilla, niin siinä ne nauttii.
        Voihan sekin olla rakkautta?
        Vaan taitaa jotain puuttua?

      • kautta
        HTZA kirjoitti:

        menee tie naisen syliin. :)

      • HTZA
        kautta kirjoitti:

        menee tie naisen syliin. :)

        pitäisi aloittaa?
        50 neitosille.
        Jos tekee kakun, valmiiksi jääkaappiin, nielee pillerin ja sytyttää kynttilät.

      • min vän!
        HTZA kirjoitti:

        pitäisi aloittaa?
        50 neitosille.
        Jos tekee kakun, valmiiksi jääkaappiin, nielee pillerin ja sytyttää kynttilät.

        Etkös ole jo tähän ikään mennessä sitä vielä oivaltanut? Olet kai edes joskus onnistunut viettelemään naisen? Tai nainen sinut? :)

        Totta se on, että naisen erogeenisin piste on niiden suloisten korvien välissä.

        Jo viikoa, kuukautta tai tuntia ennen viettelyksen hetkeä haluan kaiken huomion itselleni. Hyväilevän katseesi tai suloiset tekosi.

      • HTZA
        min vän! kirjoitti:

        saan onnen tavata sinut, saat kieleni korvaasi.
        Yhdestä, nuoruuden, tyttöystävästäni tehtiin ihan elokuvakin.
        Siirsivät, tosin, sen herkän pisteen kurkkuun.
        Mutta elokuvassahan on kaikki sallittua.
        Nikko Miskanen harkitsi ohjaamista, ja Don Jönner tuottamista.
        Vaan eivät uskaltaneet.
        Maalaisliiton Lestadiolaiset eivät olisi antaneet tuotantotukea.
        Joten, Linda, Linda...

      • moisesta

        elokuvasta olisi tullut, jos ei pornoa?
        Hirveetä panoa ilman mitään ideaa?
        Bisnestä rahan perässä.

        Olisiko aihetta käsitelty älyllä hienovaraisesti?

        Olen sitä mieltä, että se, jolla on jotakin kerrottavaa, tekee sen ilman tuotantotukeakin.

      • moisesta
        moisesta kirjoitti:

        elokuvasta olisi tullut, jos ei pornoa?
        Hirveetä panoa ilman mitään ideaa?
        Bisnestä rahan perässä.

        Olisiko aihetta käsitelty älyllä hienovaraisesti?

        Olen sitä mieltä, että se, jolla on jotakin kerrottavaa, tekee sen ilman tuotantotukeakin.

        huolimatta pitää mennä tekemään sitä mitä olen jo pari viimeistä tuntia suunnitellut! :)

        Palaan asiaan jos aihetta löytyy.

      • Mahtavaaaaa

        Mihin vielä yllätkään tuolla tietomäärällä.
        Voisit laittaa vastaanoton pystyyn kaiken maailman asioille.

    • Meriläinen

      Ja miksei sais? Eihän sitä missään laissa kielletä.
      Ja seksi on minusta parempaa nyt tällä iällä kun oli nuorena.
      Silloin piti siinäkin yrittää, mutta nyt tuntee jo itsensä, voi vapauttaa.
      Ei vaatimuksia esittää mitään siinäkään.
      Kaikessa suhteessa ikä on tuonut elämääni paljon hyvää, siksi en ymmärrä miksi sitä kauhistellaan.
      Aika kuluu nopeampaa ja kaikki on helpompaa kun ei tarvi esittää.

      • älyvapaax

        ajattelutapa sinulla,toivottavasti toteutatkin oikeesti elämässäsi tuota ajatusmaailmaasi?

      • Meriläinen
        älyvapaax kirjoitti:

        ajattelutapa sinulla,toivottavasti toteutatkin oikeesti elämässäsi tuota ajatusmaailmaasi?

        toteutan, elän elämääni joka päivä juuri niin kuin itse haluan.
        Ja kun se oikea kohdalleni jälleen kerran sattuu ja osuu silloin elän silleen.
        En ole kiellossa elämältä, vaikka ehkä sait kerran viestistäni sellaisen kuvan.
        Sanoin että se muuttaa elämääni täydellisesti, ja sen se tekee.
        Elämä sinkkuna työn ehdoilla on täysin erilaista kun elämä toisen kanssa, vaikka elettäis eri asunnoissa.
        Nyt teen kaiken niin kuin itse haluan, toisen ihmisen kanssa elän myös hänen ehdoillaan, siis omilla ja toisen.

        onnelliseen?!asemaan ettei työ määrää enään minun elämässäni mitä haluan tehdä.Onko se hyvä vai paha niin aika näyttää...

    • ovat nuo

      autot suuri seksuaalisuuden kohde. Auto ei vaadi esileikkejä!

      • Kalle Kotton

        joka ei varmasti pidä paikkaansa. Minä en ainakaan tunne ketään, joka pitäisi autoaan seksuaalikohteena.

      • älyvapaax
        Kalle Kotton kirjoitti:

        joka ei varmasti pidä paikkaansa. Minä en ainakaan tunne ketään, joka pitäisi autoaan seksuaalikohteena.

        Kuullostaa äkkipäätään kovin feministiseltä ajatusmaailmalta!

      • no perusteleppa
        älyvapaax kirjoitti:

        Kuullostaa äkkipäätään kovin feministiseltä ajatusmaailmalta!

        väitteesi.
        Mitä sinä tiedät feministin ajatusmaailmasta?

      • asiaa on tutkittu.
        Kalle Kotton kirjoitti:

        joka ei varmasti pidä paikkaansa. Minä en ainakaan tunne ketään, joka pitäisi autoaan seksuaalikohteena.

        Eihän suomalainen mies yleensä puhukaan muusta kun työstä ja autoista. Seuraapa kuinka suuri osa miehistä hellii enemmän autoja kuin vaimoja. Vähissä ovat aikuisen miehen hellyydenosoitukset vaimolle!

      • älyvapaax
        no perusteleppa kirjoitti:

        väitteesi.
        Mitä sinä tiedät feministin ajatusmaailmasta?

        ja ne ainakin ovat olleet helvetin itseriittoisia ihmisiä,ja heidän ajatusmaaimassaan mies on alempiarvoinen sovinisti...kun oltais miehet miehinä ja naiset naisina eikä pyrittäis esittämään jo olemaan kumpiakin yhtaikaa...

      • Kalle Kotton
        asiaa on tutkittu. kirjoitti:

        Eihän suomalainen mies yleensä puhukaan muusta kun työstä ja autoista. Seuraapa kuinka suuri osa miehistä hellii enemmän autoja kuin vaimoja. Vähissä ovat aikuisen miehen hellyydenosoitukset vaimolle!

        Tutkimustulos on tehty Shellin-baarissa tai jokamiesluokan kilpailuissa. Täällä on sen verran pitkät matkat, että ne autot on kulkuvälineitä, kukaan niitä helli.
        Miten sen miehen pitäs sitä hellyyttä osoittaa.
        Ostaa kukkakimppu, ja sanoa, siin on, kai tämä viikoks riittää.

      • uutta se, että

        kun me tytöt kokoonnutaan, puhutaan me miehistämme, ja myös vertaillaan. Että on akuuttia tietoutta. Tehän todella puhutte vaan työstä ja autoista.

      • peruutetaan
        älyvapaax kirjoitti:

        ja ne ainakin ovat olleet helvetin itseriittoisia ihmisiä,ja heidän ajatusmaaimassaan mies on alempiarvoinen sovinisti...kun oltais miehet miehinä ja naiset naisina eikä pyrittäis esittämään jo olemaan kumpiakin yhtaikaa...

        pikkuisen ja kommentoidaan vastaustasi tuhon seksin kohteeseen...
        Jos ei auto ole miehelle seksisymboli, niin muutamille ehkä seksin korvike? Häärätään mieluummin auton kimpussa, koska se ei esitä mitään vaatimuksia ja työn voi jättää kesken milloin itse kyllästyy?

        Mitä feminismiä tuossa monen miehen intohimossa on?

      • älyvapaax
        Kalle Kotton kirjoitti:

        Tutkimustulos on tehty Shellin-baarissa tai jokamiesluokan kilpailuissa. Täällä on sen verran pitkät matkat, että ne autot on kulkuvälineitä, kukaan niitä helli.
        Miten sen miehen pitäs sitä hellyyttä osoittaa.
        Ostaa kukkakimppu, ja sanoa, siin on, kai tämä viikoks riittää.

        tahallasi provon.....

      • Kalle Kotton
        uutta se, että kirjoitti:

        kun me tytöt kokoonnutaan, puhutaan me miehistämme, ja myös vertaillaan. Että on akuuttia tietoutta. Tehän todella puhutte vaan työstä ja autoista.

        pahemmin ollut. Sittenhän tuo on selvää, kun jokainen kehuu omansa maasta taivaisiin, ja itse uskoo toisten kehumiset todesta, niin oma ukko näyttää sitten aika valjulta, eikä se osaa mitään, tumpelo, mikä tumpelo.

      • ole kysymys

        osaamisesta, vaan sosiaalisista taidoista.

      • Kalle Kotton
        älyvapaax kirjoitti:

        tahallasi provon.....

        Aattelin vaan, että hyvä olis tietää, millaista on se hellyys naisen mielestä, mitä siltä mieheltä perään kuulutetaan.

      • älyvapaax
        peruutetaan kirjoitti:

        pikkuisen ja kommentoidaan vastaustasi tuhon seksin kohteeseen...
        Jos ei auto ole miehelle seksisymboli, niin muutamille ehkä seksin korvike? Häärätään mieluummin auton kimpussa, koska se ei esitä mitään vaatimuksia ja työn voi jättää kesken milloin itse kyllästyy?

        Mitä feminismiä tuossa monen miehen intohimossa on?

        aikoinaan harjoittaessani autokauppiaan ammattia näin omin silmin kun lähinaapurin mies kierteli hänelle myymääni autoa ympäri ja lopuksi paijasi siis luit oikein paijasi sitä kaaraa!!!syöksyin äkkiä sisään nauramaan ,!!! meinas kuset tulla housuihin!!

      • älyvapaax
        Kalle Kotton kirjoitti:

        Aattelin vaan, että hyvä olis tietää, millaista on se hellyys naisen mielestä, mitä siltä mieheltä perään kuulutetaan.

        "tytöille" pahan...muutama nainen on tossa vuosien varrella jopa kehaissut noissa sänkyhommissa että ei hän koskaan ukolleen näin tehnyt..ja vieläpä pyytänyt jotain extraa nunnutuspuolella..että sillee..ne tytöt...hellyyttä jakaa ja saa..

      • bella_luna
        Kalle Kotton kirjoitti:

        Aattelin vaan, että hyvä olis tietää, millaista on se hellyys naisen mielestä, mitä siltä mieheltä perään kuulutetaan.

        Hellyys on jotakin, mikä valaisee arkipäivän: voit taputtaa vaimoasi, sanoa jotakin mukavaa,tai hieroa harteita, pussatakin saat! Eikä olisi pahitteeksi kuulla joskus sinun sanovan, että tykkäät hänestä! Se on vain kumma, että sen yhä vielä haluaa kuulla, oli ikä mikä vain - joko puolisoilla tai liitolla.

    • ihmiseltä

      tunteet kuihdu, vaikka vuosia lisää kertyykin.

      Ehkä rakastuminen ei ole enää niin koko elämää hallitseva kokemus, kuin silloin joskus, nuoruudessa. Mutta kyllähän, niin kauan kuin sydän lyö, se voi tehdä muutaman lisälyönnin, kun rakastuu.

      • ent.tehtaantyttö

        rakkaus on erilaista kun nuoruudessa. Itse taidan nyt jo muuttua kalkkikseksi kun päässäni soi tämä Georg Otsin kaunis laulu ja omaa nuoruuttani kun ajattelen: Uudelleen, jos luokses tulla voisin, eilis päivän virheet korjaisin...kaikenkin varmaan tekisin toisin, silmäs kostuisi ei kyyneliin...

        tsau;
        t.friidu

      • HTZA
        ent.tehtaantyttö kirjoitti:

        rakkaus on erilaista kun nuoruudessa. Itse taidan nyt jo muuttua kalkkikseksi kun päässäni soi tämä Georg Otsin kaunis laulu ja omaa nuoruuttani kun ajattelen: Uudelleen, jos luokses tulla voisin, eilis päivän virheet korjaisin...kaikenkin varmaan tekisin toisin, silmäs kostuisi ei kyyneliin...

        tsau;
        t.friidu

        älä ny ala spiidaa, iso gimma.
        Noh, leikisti.
        H.

      • ent.tehtaantyttö
        HTZA kirjoitti:

        älä ny ala spiidaa, iso gimma.
        Noh, leikisti.
        H.

        Stadilaiset friidut spiidaa nekin...mutta, salaa..katseilta..eihän sitä voi tunnustaa..eihän..

        t.friidu

      • HTZA
        ent.tehtaantyttö kirjoitti:

        Stadilaiset friidut spiidaa nekin...mutta, salaa..katseilta..eihän sitä voi tunnustaa..eihän..

        t.friidu

        Se on turvapaikka.

      • ent.tehtaantyttö
        HTZA kirjoitti:

        Se on turvapaikka.

        t.friidu

    • älyvapaax

      voi "kolahtaa" oilein kunnolla,olen sen kerran elämässäni kokennut onneksi.ja ihastumisella ja rakastumisella on valtava ero!Anna palaa vain äläkä säästele jos noin mahtavasti sattus käymään..ei kaikki miehet pikkupimuja jahtaa..

    • älyvapaax

      kukoistamisesta piti sanoa että kun oikeesti toista rakastaa niin siitäkin tulee pomminvarmasti fantastista..kokemusta on...

    • zeus582

      kyllä se on molempien ajatuksien ihanuus,meinaan että jotkut yritävät tehdä sääntöjä ja niin sanottua ikärasimia.koska raha,sekä omistus halu on kotuuton.

    • kysymyksiä; ihmiset ovat ihmisiä hamaan hautaan..

      Näissä provoissa pläntätään yleistäen kaikki naiset, kaikki miehet, kaikki 50 ikäiset, kaikki 60 ikäiset jne. omiin lokeroihinsa, ts. halutaan vain ärsyttää ihmiset puolustautumaan, mutta toisaalta - samahan se millä konsteilla saadaan keskustelua palstalle..

      • eniro

        tietää mikä myy. :)

        Juuri ennakkoluuloihin suosio perustuukin.
        Jos keskusteltaisiin pelkästään asiasta, niin silloin ei ikäjakoa tehtäisi.

    • miljoonapulu

      Ei rakastuminen ja seksuaalisuus ole vain nuorten oikeus.

      Ei todellakaan miehet ole kiinnostuneet vain nuorista naisista. Tuo on elokuvien luomaa harhaa.
      About 5kymppinen nainen EI ole vielä vanha ollenkaan.
      Kyllä kuule about 5kymppisellä ja vanhemmillakin naisilla on paljon annettavaa.
      Eikös se ole kiehtovaa kun on sitä elämänkokemusta ja näkemystä asioihin.
      Elämähän paranee kun ikää tulee lisää.
      Nyt hieman yli 4kymppisenä voin sanoa, että nautin naisena olosta aivan eri tavalla kuin alle 4kymppisenä.
      Olen ollut aivan liian kriittinen itseäni kohtaan päätin 39 vuotiaana alkaa suhtautua itseeni lempeämmin. Saahan sitä itsestäänkin pitää, ei se ole vielä itserakkautta.
      Tuo seikka vaikuttaa yllättävän moniin asioihin; kun pitää itsestään. Koko elämä tuntuu silloin kivemmalta. :)

    • Essolla tätä rakastumista on paljon mietitty, ja meillä on selkeä käsitys asiasta. Vanhatkin miehet voivat rakastua, sillä suhteellisen suuri osa naisista vaikuttaa meidän vanhojen essolaisten mielestä olevan oikein simpsakoita ja siis sopivia rakastumisen kohteita. Keskari vielä tehostaa tätä ihanaa tuntemusta.

      Olemme myös Essolla sitä mieltä, että rakastuminen on aina ongelmallinen juttu. Sekä nuorena että vanhana ihmiset yleensä rakastuvat väärään aikaan väärässä paikassa väärään henkilöön. Perhepoliittiset ongelmat johtuvat juuri tästä seikasta.

      • päädytään

        viisaisiin toteamuksiin. Joko kaljan avulla tai sitä ilman.
        99:ssä tapauksessa 100:sta, ihastuksen kohde on kielletty. Elävä ja kiinnostava ihminen ei ole haku päällä ja epätoivoinen, vaan jalat maassa oleva, ahertava ja toimeentuleva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6013
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4782
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3035
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2823
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2095
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1506
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe