Lukekaa vaikka uusi tutkimus Hesarin nettisivuilta jossa on haastateltu 8000 lasta ja suurin osa näyttää viihtyvän hyvin päiväkodissa. Tähän taas ne päiväkodin vastustajat varmaan sanovatkin että eiväthän ne lapset osaa omaa mielipidettään antaa. Kyllä minun lapseni 5v. osaa todella hyvin kertoa mikä siellä päiväkodissa on ollut kivaa ja mikä ehkä ei. Ei kotonakaan lapsella aina ole huippukivaa.
On se kumma että eniten päiväkotia kauheana ja turhana paikkana pitää sellaiset äidit jotka eivät sinne lastaan edes vie eli joilla ei ole paljon omakohtaisia kokemuksia lasten kautta. Pitää vaan paasata päivähoitosysteemiä vastaan jotenkin ponkittääkseen omaa kotivalintaaa josta ehkä vähän väliä kuitenkin kumpuaa jotain riittämättömyyden tunnetta. Uskon että moni kotiäiti miettii joskus että onkohan se kotonaolo heidän lapselleen se ainoa oikea ja paras vaihtoehto ja manaa sitä että samalla pitää kituuttaa kotihoidontuella tai yli 3-vuotiaan ollessa kyseessa 0 tuloilla eli miehen tuloilla. Varmasti pieni kateus kumpuaa kun katsoo työssäkäyviä joilla rahat ehkä riittävät hieman paremmin ja lapsetkin näyttävät saavan vaan hyötyä päiväkodista. Se on paikka missä askarrellaan, ulkoillaan ja ennenkaikkea leikitään kavereiden kanssa. Tätähän ei moni kotiäiti halua hyväksyä vaikka tietäisi totuuden että ei se mikään kauhupaikka todellakaan ole 3-4-5-6-vuotiaille vesseleille.
Tuntuu oudolta että jos ne vanhemmat jotka tuntevat että heidän lapsellaan on ihan kivaa päiväkodissa ja lisäksi normaalin pituiset päiväkotipäivät eivät mitenkään pois sulje vanhemman ja lapsen normaalia suhdetta tai yhdessäoloaikaa ja lapset vielä itse omien sanojen mukaan viihtyvät siellä kavereiden kanssa leikkien niin miksi se silti näyttää olevan niin suuri ongelma monille kotiäideille?
Miten TE muka tiedätte että päiväkoti on haitallinen kokemus juuri meidän lapsille ja jotenkin pilaa meidän suhteen jos me itse koemme että kaikki on ihan hyvin? En minäkään mene tuomitsemaan kaikkia kouluikään kotonakasvatettuja lapsia jotenkin tyhmemmiksi jotka joutuvat viettämään tylsää elämää ilman normaalia kaveriseuraa. Se minkälaista elämää se lapsi siellä kotona viettää riippuu täysin hänen vanhemmistaan ja ympäristöstä. Jos esim. samnaikäistä leikkiseuraa riittää kotonaolevalle lapselle niin mikäs siinä mutta jos ei niin kyllä se lapsi jää paitsi sellaisesta normaalista kanssakäymisestä mikä kuuluu jo ikään yli 3-vuotiaille!
Kyllä se lasten kasvatus ja hyvinvoini johtuu kaikkein eniten vanhempien ja lasten suhteesta yleensä. Ei siitä onko lapsi päiväkodissa vai ei. Turha on unohtaa kuinka suuri merkitys kouluvuosilla on lapsen aikuiskehitykseen esim. millaisessa kaveripiirissä alkaa pyörimään varhaisteini-iässä jne. Jos silloin alkaa mennä pieleen niin ei siinä paljon enää paina onko ollut päiväkodissa vai ei.
Vielä muuten Helinäkeijut sun muut fanaattiset päivähoidon vastustajat kertokaapa että miten te elätte kun lapset ovat yli 3-vuotiaita ja kotihoidontuki loppuu? Ja vielä eikö olekin TÄYSIN eri asia puhutaanko päiväkodista ja sen hyödyistä tai haitoista kun kyseessä on 10kk vanha tai 5-vuoden vanha lapsi!!!
Lapset
16
685
Vastaukset
- JJJJJJJJJJJJJJJJJJJ
Oli ilo lukea tämä! PS. Helinäkeiju...poistu näiltä sivuilta!!
- fanaattisin
paasaaja (jolla ei siis itsellään edes ole lapsia) jossain ketjussa lässytti kuinka kauheeta on kun vain Suomessa tungetaan melkeen kaikki lapset päiväkoteihin ja suomalaiset äidit on perseestä, päiväkotien henkilökunnasta puhumattakaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902019013275_uu.shtml
"Tutkimuksen mukaan Suomessa hoidetaan kotona enemmän lapsia kuin usein luullaan. Kun Ruotsissa päivähoidossa käy yli 80 prosenttia alle kouluikäisistä lapsista, Suomessa heidän osuutensa on alle puolet."- Joopa joo..
Tutkimus on vähintäänkin epäilyttävä sillä lapset eivät pysty kyseenalaistavaan ajatteluun. Jos lapsi on aina ollut päiväkodissa, ei hän muusta tiedäkään.
- jaapa jaa
Joopa joo.. kirjoitti:
Tutkimus on vähintäänkin epäilyttävä sillä lapset eivät pysty kyseenalaistavaan ajatteluun. Jos lapsi on aina ollut päiväkodissa, ei hän muusta tiedäkään.
Mutta mikkosten ja muiden kotiäitien tekemät tutkimukset päiväkotien aiheuttamasta vahingosta lapsille ovat täysin luotettavia ja tieteellisesti tutkittuja ja siten täysin paikkaansa pitäviä. Omien lastensa paremmuus verrattuna päiväkodisssa hoidossa oleviin on näin myös täysin aukoton fakta. Plus se että pulla tuoksuu ja sämpylät paistuu riittää syöksemään päiväkotilapset turmioon eikä heistä siis tulevaisuudessa ole yhtään mihinkään, rappiolla ovat jo esikoulussa.
- paskat sun kanssa
Joopa joo.. kirjoitti:
Tutkimus on vähintäänkin epäilyttävä sillä lapset eivät pysty kyseenalaistavaan ajatteluun. Jos lapsi on aina ollut päiväkodissa, ei hän muusta tiedäkään.
"sillä lapset eivät pysty kyseenalaistavaan ajatteluun. Jos lapsi on aina ollut päiväkodissa, ei hän muusta tiedäkään."
Millanen ihminen sinäkin oikein olet? Luuletko tosiaan että lapset ovat 24/7 päiväkodissa? Ovathan he viikonloppuisin kotona ja illalla kun heidät hoidosta haetaan. Kyllä lapset tietävät millaista on olla myös kotona, kesälomat, viikonloput...taidat tarkoittaa tuolla kommentillasi lapsia joilla ei ole omia vanhempia jotka on otettu huostaan. Häpeä saakelin idiootti sanojasi. - joka ei miellytä
Joopa joo.. kirjoitti:
Tutkimus on vähintäänkin epäilyttävä sillä lapset eivät pysty kyseenalaistavaan ajatteluun. Jos lapsi on aina ollut päiväkodissa, ei hän muusta tiedäkään.
Kyllä lapsi osaa jo tasan tarkkaan kertoa milloin on tylsää ja milloin on ollut kivaa kavereiden kanssa. (Ellei ole sitten joku alle 3-vuotias vauveli ehkä) Uskomatonta muuten että se joka fanaattisesti haluaa tuoda esille jonkun oman näkemyksen on valmis heti romuttamaan kaikki tutkimukset jotka eivät miellytä omaa näkemystä. Näinhän juuri Mikkonenkin lyttäsi täysin ruotsalaistutkimuksen jonka mukaan päiväkodissa olevat lapset pärjäävät paremmin myöhemmässä elämässä. Kyseessä ei ole mikään pieni lyhytaikainen tutkimus.
Minä en ole valmis lyttäämään mitään tutkimusta tukee se mitä kantaa tahansa. Onhan niitä tutkimuksia ja yleisin linja mihin olen yleensä törmännyt on se että vauvaikäiselle näyttää olevan kotihoito tietenkin parempi kun päiväkoti. Olisihan se nyt aika outoa jos toisin päin olisi mutta silti varhaisen päivähoidon ei ole todettu olevan mikään traumien aiheuttaja tai vaikeuksien aiheuttaja myöhemmässä elämässä.
Päivähoidolla taas vanhemmalla eli siinä yli 3-vuoden iässä on taas todettu olevan paljon positiivisia vaikutuksia lapsen elämään ja kehitykseen. Sitähän ei nuo fanaatikot halua uskoa kun sehän nyt romuttaisi heidän omat näkemyksensä kokonaan.
Monen vanhemman silmät varmaan "valehtelee" kun hakee iloisesti leikkivää lasta päiväkodista? Tai ei siellä varmaan ole ollut kivaa kun innostuen kerrotaan mitä on askarreltu tai mikä juhla on ollut tai kellä oli synttärit siellä? Eihän, eihän se nyt niin voi olla mitenkään? Se on vaan sellaista puhetta kun ei voi verrata kotioloihin vai? No kuitenkin ihan kivaa ja hyvät oltavat on ollut joten voi se olla huono asia se? - naisjuristi , kaksi lasta
joka ei miellytä kirjoitti:
Kyllä lapsi osaa jo tasan tarkkaan kertoa milloin on tylsää ja milloin on ollut kivaa kavereiden kanssa. (Ellei ole sitten joku alle 3-vuotias vauveli ehkä) Uskomatonta muuten että se joka fanaattisesti haluaa tuoda esille jonkun oman näkemyksen on valmis heti romuttamaan kaikki tutkimukset jotka eivät miellytä omaa näkemystä. Näinhän juuri Mikkonenkin lyttäsi täysin ruotsalaistutkimuksen jonka mukaan päiväkodissa olevat lapset pärjäävät paremmin myöhemmässä elämässä. Kyseessä ei ole mikään pieni lyhytaikainen tutkimus.
Minä en ole valmis lyttäämään mitään tutkimusta tukee se mitä kantaa tahansa. Onhan niitä tutkimuksia ja yleisin linja mihin olen yleensä törmännyt on se että vauvaikäiselle näyttää olevan kotihoito tietenkin parempi kun päiväkoti. Olisihan se nyt aika outoa jos toisin päin olisi mutta silti varhaisen päivähoidon ei ole todettu olevan mikään traumien aiheuttaja tai vaikeuksien aiheuttaja myöhemmässä elämässä.
Päivähoidolla taas vanhemmalla eli siinä yli 3-vuoden iässä on taas todettu olevan paljon positiivisia vaikutuksia lapsen elämään ja kehitykseen. Sitähän ei nuo fanaatikot halua uskoa kun sehän nyt romuttaisi heidän omat näkemyksensä kokonaan.
Monen vanhemman silmät varmaan "valehtelee" kun hakee iloisesti leikkivää lasta päiväkodista? Tai ei siellä varmaan ole ollut kivaa kun innostuen kerrotaan mitä on askarreltu tai mikä juhla on ollut tai kellä oli synttärit siellä? Eihän, eihän se nyt niin voi olla mitenkään? Se on vaan sellaista puhetta kun ei voi verrata kotioloihin vai? No kuitenkin ihan kivaa ja hyvät oltavat on ollut joten voi se olla huono asia se?ettei itse kykene askartelemaan , pulkkailemaan , lukemaan satuja. Kutsumaan kavereita leikkimään , käymään kylässäjne.jne.
Miksi siihen tarvitaan joku paikka , jossa on kova meteli. Hirmuinen porukkamäärä , jossa vain äänekkäimmät ehditään huomata ja haalea ruoka laitoskeittiöstä. Onko sosiaalistuminen sitä , että jo pienenä osaa ottaa omansa...
Hienoa , että viihtyvät :) - nyt ole ihan noin...
naisjuristi , kaksi lasta kirjoitti:
ettei itse kykene askartelemaan , pulkkailemaan , lukemaan satuja. Kutsumaan kavereita leikkimään , käymään kylässäjne.jne.
Miksi siihen tarvitaan joku paikka , jossa on kova meteli. Hirmuinen porukkamäärä , jossa vain äänekkäimmät ehditään huomata ja haalea ruoka laitoskeittiöstä. Onko sosiaalistuminen sitä , että jo pienenä osaa ottaa omansa...
Hienoa , että viihtyvät :)Siis kutsua ketä kyläilemään kun esim. kaikki naapuruston lapset ovat päivisin päiväkodissa? Ei kaikilla ole laajaa tuttavaverkostoa muutenkaan. Kyllähän noita asioita voi äidin kanssa tehdä pitkin päivää mutta jos on vaan oman äidin kanssa puuhailemista niin aika yksitoikkoista se on. Yli 3-vuotias tarvitsee samanikäistä seuraa.
Muuten oletko itse ollut päiväkodissa syömässä? Epäilen. Ainakin minun lapseni pitä siitä ruuasta. Näin on itse sanonut. On jo 5v. ja osaa kyllä ilmaista mielipiteensä hyvinkin.
Vauvat eivät ehkä saa sitä huomioita tarpeeksi mitä kaipaisivat mutta vanhemmat lapset kyllä hyvin leikkivät. Eivät he sitä hoitajan tai äidin huomiota enää jatkuvasti tarvitsekaan!
- ei laiska äiti
Naurettavaa väittää että huonoäiti käy työssä. Sehan on hyvä äiti joka pystyy hoitamaan kodin, lapset ja työn.Olisihan se aikanaan ollut tosi helppoa ja kepeetä viettää päivänsä kotona lekotellen ja lasten kanssa touhuten koti aina kunnossa, lapset kyllä hiukan yksinäisiä ehkä mutta kuka niitä ajattelee. Väitän että vain laiska äiti viittii kotona notkua tai sit äiti joka ei muuta osaa tehdä kuin hoitaa omia lapsiaan ja miestään. en jaksa kyllä sitä kadehtia. Juu kyllä olen niitä kotiäitejä nähnyt ja tavannut ja monta kertaa kuullut myös kommentin että pitäis varmaan tehdä lisää lapsia ettei tarvitse töihin mennä kun hoitovapaa päättyy. Osaakohan tämä itsensä hyväksi äidiksi tituleerannut ja muut huonoiksi tehdä jotain muuta kuin hoitaa omia tod näköisesti täysin vailla sosiaalisia taitoja olevia lapsiaan.
- Ei-fanaatikko
Eiköhän ole jokaisen oma valinta, miten lapsensa hoitaa. On äitejä, jotka syystä tai toisesta haluavat (omasta halusta, nuori äiti ilman koulututsta tai miehen käskystä) ehdottomasti hoitaa lapset kotona ja passata miestä. Äitejä, jotka haluavat käydä töissä ja viedä lapsensa päiväkotiin, siihenhän tämä maailma on mennyt, tasa-arvoisuuteen. Minusta tällainen tutkimus, mikä nyt on tehty päiväkotilapsista, antaa parhaimman totuuden, koska faktat on lasten suusta, ei aikuisten olettamuksia!
Minäkin tiedän kaveripiiristäni erään YH-äidin, joka pari vuosikymmentä hoitanut lapsia kotona, patalaiska, ei jaksanut viedä nuorimmaistaan esikouluun, lasta kuljettivat vanhemmat sisarukset, äiti istui tietokoneella päivät pitkät ja sieltä huuteli ohjeita, tee-sitä-tee-tätä. Hyvin pärjäsi suurella lapsilaumalla, lapsilisillä, ruokoilla, välillä sossun avustuksella. Rahaa riitti nettiostoksiin ym. Ruokapuolen ja kaupassakäynnin huolehtivat vanhemmat lapset kun tarpeeksi kasvoivat. Huutoa siinä huushollissa riitti, äiti kun karjui ja komensi aitiopaikaltaan. Tiedä sitten, jos näiltä lapsilta kysyttäisiin, oliko kotona kiva olla hoidossa, mikähän olisi vastaus?
Kaikkea ei pidä toki yleistää, joka asiassa on aina ääripää. Niin ja turha on väittää, että olisin kateellinen tälle YH-äidille, joka halusi olla kotona, päinvastoin. Työelämässä kiva olla ja näkee sitä sosiaalistakin puolta, kuten lapset päiväkodissa.
- VERORIISTO ALAS
Lapsia manipuloidaan kysymyksillä joita he eivät osaa oikein käsitellä ja sillä perustellaan ahneiden lastentarhanopettajien palkkapolitiikkaa
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/lapset-tyrm%C3%A4%C3 %A4v%C3%A4t-mikkosten-n%C3%A4kemykset/349013
ihan yhtä hyvin lapset olisivat voineet sanoa viihtyvänsä YKSITYISISSA tarhoissa joissa ei olisi lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneita ohjaajia vaan esimerkiksi merkonomeja. KYSYMYS ON TUTKINTO- JA PALKKAPOLITIIKASTA, sillä ahneet ja kierot tarhantätit eivät kavahda mitään keinoja saadakseen lypsettyä rahaa kunnalta muka 'lasten edun' nimessä (vain ahne tarhantäti hyötyy)
tottakai lasten hyväksikäyttäjät manipuloivat lapsia tukemaan poliittista agendaansa koska ahneet virastotätit haluavat saada taloudellista hyötyä kuntaveronmaksajista kun nostavat julkisista varoista palkkaa
tarhoja ei yksityistetä kahdesta syystä
1) ahneet tarhantätit haluavat pakottaa veronmaksajat maksamaan itselleen palkkaa/rahaa
2) sosialistien aivopesu alkaa jo tarhassa ja siksi lapset haluataan pitää valtion tarhoissa- vihainen ja
katkera. Ja mikä ihmeen "ahne tarhantäti"? Heh..
- anna mun nauraa!
Todella pimee kirjoitus???!!!
- että asia on juuri
päinvastoin .Että ne joiden lapset ovat päivähoidossa eivät tiedä juurikaan millaista siellä todellisuudessa on !
Itse päiväkotitätinä olen ehdottomasti halunnut hoitaa omani esikouluikään saakka itse !
Turha keskustella kumpi on parempi ,mutta jo tutkimusten mukaan lapsen etu on kasvaa omassa kodissa pari tärkeää ensimmäistä vuotta ja 3-vuoden iässä voisi aloittaa päivähoidon -lyhyellä päivällä!- Ei puolesta eikä vastaan
Ei aina ole noinkaan mitä sanot. Käy lukemassa Hesarin keskustelupalstalta tästä aiheesta. Siellä mm. hyviä kommentteja heiltä, jotka hoidettu kotona, ihan hirvitti lukea. Asioissa on aina kaksi puolta ja lapset niin erilaisia. Riippuu näet äidistä, millainen kasvattaja on, antaako lapselleen virikkeitä ym. Etkä sinä voi todistaa olevasi todisteluines oikeassa. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, että lapset ovat onnellisia ja perhetilanteen mukaan.
- päkäxxx
Ei puolesta eikä vastaan kirjoitti:
Ei aina ole noinkaan mitä sanot. Käy lukemassa Hesarin keskustelupalstalta tästä aiheesta. Siellä mm. hyviä kommentteja heiltä, jotka hoidettu kotona, ihan hirvitti lukea. Asioissa on aina kaksi puolta ja lapset niin erilaisia. Riippuu näet äidistä, millainen kasvattaja on, antaako lapselleen virikkeitä ym. Etkä sinä voi todistaa olevasi todisteluines oikeassa. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee, että lapset ovat onnellisia ja perhetilanteen mukaan.
Minulla on kolme vuotias kolme päivää päiväkodissa. Ja vauva kotona seitsemän päivää : ).
Minun tilanteessani pidän hyvänä, että vanhempi lapsi saa olla myös päiväkodissa. On ikäistänsä seuraa, askartelua ja pientä kielikylpyäkin jo.
Monet kotiäidit sanovat, että päiväkodissa lapset epätoivoisesti taistelevat hoitajien huomiosta. Eipä tämä epäkohta ole ainakaan meidän kotona sen paremmin.
Jokunen satu keretään isomman kanssa lukemaan, leikkikahvit hätäisesti juomaan ja ehkä vielä palapeli kasaamaan. Ja lopun aikaa joutuu vanhempi lapsi itsekseen puuhaamaan. Kun laitan ruuan, siivoan jäljet, imetän vauvaa, vaihdan vauvalle vaippa jne. jne. niin ei siinä paljon pysty vanhemman kanssa touhuamaan.
Minä kyllä myönnän, että myös ammattilaiset osaavat minun lasta hoitaa yhtä hyvin, kuin minä itse. Päiväkodissa lapselle on opetettu asioita, joiden kuvittelin olevan vielä kolmivuotiaalle liian vaikeita. Huuli pyöreänä katson, kun lapsi auttelee oma-aloitteisesti astioiden keräilyssä. Olen niin ylpeä, kun hän kattaa pöytää ja laittelee servettejä paikoilleen. En ole itse tätä hänelle opettanut. Näitä esimerkkejä olisi lukemattomia.
Lisäksi hän saa virikkeitä päiväkodista myös kotipäivien leikkeihin. Hän rallattelee myös sellaisia lauluja, joita minä en ole hänelle opettanut. Jotkut laulut ovat minulle tuttuja omilta päiväkoti vuosiltani mutta sanat olen unohtanut. On mukava muistella sanoja lapsen kanssa ja hän innoissaa opettaa välillä myös äitiä.
En löydä paljoa negatiivista sanottavaa päiväkodista, jos mitään. Positiivisiä yllätyksiä on ollut paljon. Alkuun minua huoletti päiväkoti kuviot, mutta jälkikäteen minua suututtaa kaikki päiväkoteihin kohdistuva loan heitto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 885516
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113047Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv892958Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232584Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612039Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251976- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141439- 1851328