Olen menossa työmatkalle Lontooseen pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Paluulennolla on vaihto Tukholmassa. Voinko ostaa lentoasemalta esim. kosmetiikkaa, vai viekö koneen vaihdossa turvatarkastus putelit pois? Saako kassiin esim. jonkun sinetin, että ostettu turvatarkastuksen jälkeen? Vai onko tuolla Tukholmassa edes mitään tarkastuksia (kun ollaan EU:n sisällä).
Niin ja myydäänkö Heathrowilla kampaamotuotteita (esim. TIGI)?
Sori kun kyselen tyhmiä, mutta en ole uusien nestemääräysten aikana tehnyt EU:n sisäisiä vaihtoja.
Niin ja myydäänkö Heathrowilla kampaamotuotteita (esim. TIGI)?
Sori kun kyselen tyhmiä, mutta en ole uusien nestemääräysten aikana tehnyt EU:n sisäisiä vaihtoja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta kai turvatarkastus siinä koneen vaihdossakin vielä pelaa. Kyllä koneeseen tulee muitakin kuin vain jatkolentolaisia.
EU:n sisällä olo ei vaikuta turvatarkastuksiin.
Ja hei muuten, miksi ihmeessä pyytelet anteeksi.
Ehkä minä vain olen kuvitellut, mutta minusta turvatarkastus on ainostaan lähtöselvityksen ja porttien välissä? (Ainakin siis joitakin erikoiskohteita lukuunottamatta, joissa on ollut vielä erillinen turvatarkastus portilla.)
Mutta muutenahn tuo yksi tarkastus pitäisi riittäää perille asti, kunhan lähtöselvityskin on tehty koko matkalle.
Mun kokemuksen mukaan nuo turvatarkastukset ovat vaihtelevia ja riippuvat mm. kentästä ja mistä mihin terminaaliin vaihdetaan (pystytäänkö matkustajat ohjaamaan portilta portille "turvallisella" puolella). Olen esim. joskus lentänyt Suomesta kolmella lennolla USA:an ja turvatarkastus on ollut vain lähtökentällä. Joskus joka kentällä...
Yritin selvittää asiaa netistä, ja ilmeisesti jos on ostokset EU:n sisältä jonkun turvatatkastuksen jälkeen niin sinetöidyssä kassissa voi viedä. Mutta haluaisin varmuuden, ettei jää kallis kosmetiikka sinne.
Tämä on hankalaa ja esim. viimeksi USA:ssa, jossa kaupat ovat ennen turvatarkastusta ja sinetöity kassi tuodaan lähtöportille, eivät tienneet voiko Euroopan sisäisellä lennolla kuljettaa noita ostoksia. Jäi ostamatta siis. USA:n sisällä olisi onnistunut kun on sinetit lentokentän kaupasta...
vaihtelevat myös päivän ja tilanteen mukaan. Ei kai sitä voi tietää kokeilematta. VEIKKAISIN kyllä että Pohjoismaihin tullessa ei kovin pilkuntarkkaan noita sääntöjä katsota, mutta toiseen suuntaan en kokeilisi.
Nuo lentokenttäkauppojen sinetit ovat välillä aikamoisia vitsejä, kun muovikassiin kahva vaan teipataan reiästä umpeen... Sillähän ei ole mitään väliä että kassin yläreunaan jää parinkymmenen sentin rako. ;)
EU-alueella, turvatarkastuksen jälkeen ostetut tuotteet saa viedä jatkolennoille JOS ostokset on sinetöity. Kannattaa viel Heathrowlla pyytää sitä sinetöintiä koska ne ei sitä aina automaattisesti tee. Jos sinetissä kuitin kanssa, ei tarvi miettiä tarkastuksia :)