Työkaverini, naispuoleinen rouvashenkilö ja hänen miehensä ovat kaupitelleet viime keväästä asti huoneistoaan. Loma-ajan pitivät paussia ja syyskuussa taas jatkoivat. Me muut emme ymmärrä miksi eivät käytä välityspalveluita.
Ymmärrän,että yritetään ensiksi itse, mutta jos hommasta ei tule mitään miksi hakata päätä seinään. Rouva oli alkuun sitä mieltä, että ovat he ennenkin myyneet itse, ja nyt kun hän on jo valmis ostamaan välityspalveluita, hänen mies ei periaatteen vuoksi anna välittäjälle asuntoaan.
Nyt näiden kuukausian aikana asuntojen hinnat on tippunut, valityspalkkiot olisi maksettu moneen kertaan laskun hinnoilla. Lisäksi se on nyt auttamattoman vanha kohde Oikotiellä. Muistan itse asuntoa etsiessäni hypänneen suoraan yli pitkään myynnissä olleiden kohdalla ja varmaan tässäkin on jo käynyt samoin. Kukaan ei halua kohdetta, joka vaan roikkuu myynissä vuodesta toiseen.
Meille ei mene jakseluun moinen touhu. Eihän välityspalkkiota tarvii maksaa, ellei kauppaa synny. Tällä perheellä on miehen pariaate tullut kalliiksi näiden kahdeksan kuukauden aikana.
Ymmärrän,että yritetään ensiksi itse, mutta jos hommasta ei tule mitään miksi hakata päätä seinään. Rouva oli alkuun sitä mieltä, että ovat he ennenkin myyneet itse, ja nyt kun hän on jo valmis ostamaan välityspalveluita, hänen mies ei periaatteen vuoksi anna välittäjälle asuntoaan.
Nyt näiden kuukausian aikana asuntojen hinnat on tippunut, valityspalkkiot olisi maksettu moneen kertaan laskun hinnoilla. Lisäksi se on nyt auttamattoman vanha kohde Oikotiellä. Muistan itse asuntoa etsiessäni hypänneen suoraan yli pitkään myynnissä olleiden kohdalla ja varmaan tässäkin on jo käynyt samoin. Kukaan ei halua kohdetta, joka vaan roikkuu myynissä vuodesta toiseen.
Meille ei mene jakseluun moinen touhu. Eihän välityspalkkiota tarvii maksaa, ellei kauppaa synny. Tällä perheellä on miehen pariaate tullut kalliiksi näiden kahdeksan kuukauden aikana.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ole se "autuaaksi" tekevä asia, vaan myyntihinta. Hinnoittelupäätösen kun tekee kumminkin aina loppupelissä myyjä, ei välittäjä.
missä on se lisäarvo mitä välittäjä tuo mukanaan asuntokauppaan? Täysin ylimääräinen välistävetäjä.
Viime keväänä kiertelin noin kymmenen näyttöä läpi. Kaupat jäi syntymättä täysin kestämättömien hintapyyntien vuoksi. Asia on nyt onneksi korjaantumassa.
Takaisin asiaan. Jokaisen asunnon yhteydessä välittäjän tiedot kohteesta olivat minimaalisia. Edes yhtiön taseeseen ei oltu tutustuttu ja oleellisia isännöitsijäntodistuksessakin mainittuja asioita ei osattu kertoa edes asiaa suoraan kysyttäessä. Pihatöiden hoidosta ei tiedetty yhtään sen enempää kuin se mitä isännöitsijän todistuksessa oli. Joka kerta tuli mieleen, että mieluumin ostaisin omistajalta ja ihan periaatteen vuoksi olen valmis maksamaan 1000€ enemmän jos saan ostaa asunnon suoraan omistajalta.
Pohjaratkaisua kyllä osattiin kehua joka kerta ja miltei jokainen tiesi mihin ilmansuuntaan rivarin takapiha on.
Nyt joku kiinteistöloinen voi tulla väittämään että kyllä sillä välittäjällä on vastuuta kaupasta. No näyttäkäähän tapauksia joissa asunnon ostaja tai myyjä on saanut korvauksia kiinteistönvälittäjältä.
No onhan se sanottava, että kiinteistönvälittäjällä on hieman laajemmat mahdollisuudet mainostaa, mutta näin nettiaikakaudella oikotie + paikallisen sanomalehden ilmoitus kattaa varmasti 100% potentiaalisista ostajista.
että onko tilanne tosiaan niin heikko kuin voisi viestistäsi ymmärtää? eikö tipu tarpeeksi toimeksiantoja? eikö mene edes saadut toimeksiannot kaupaksi? onko suoli24-palsta oikea/hyvä paikka promotoida omaa etuaan?
Eihän tuo pariskunta ole hävinnyt yhtään mitään, jos kauppaa ei tule tehtyä.
Itse tavallaan ymmärrän että välittäjä tuo turvallisuuden tunnetta ostajalle tai myyjälle, joka ei ole perillä asioista. Kolmas osapuoli kaupan teossa toimii ainakin todistajan oikeudessa jos tulee kusetetuksi.
Ostajan kannalta edut sitten jääkin tuohon tunteeseen, mitään todellista hyötyä ei ole.
Myyjän kannalta etuja on enemmänkin. Välittäjä ei oikeasti tiedä kohteesta juuri mitään, joten hän ei voi vahingossakaan valehdella mitään mistään, eikä näin tule tehtyä mitään petosta.
Suuri etu lienee siitä että ei tarvi itse keskustella "Rainereiden" kanssa jotka tarjoaa -70% ja käsirahaksi lupaavaa lämminveriravuria.
Et taida ymmärtää yhtään mitään?
- Pyyntihinta korkealle, tarjoukset ovat kuitenkin -30%
- Jos pyyntihinta alas, tarjoukset silti -30%!
- Kauppa ei käy kuitenkaan
- Välittäjä haluaa myydä vain alihintaan jotta saa nopeasti liksaa. Ei se muusta välitä.
- Jos ei ole rahaongelmia niin ei kannata myydä kymmenien vuosien työn tulosta alehintaan vain siksi että jotkut muut joutuvat tekemään niin.
- Se että ilmo on vanha, niin sillä EI ole enää mitään väliä. Päivitä itsesi vuoteen 2009 ja lopeta nousukausisössötys. Lähes kaikkien asuntojen ilmot ovat vanhoja koska juuri mikään ei kuitenkaan liiku.
ettei kauppa kävisi mitenkään. Olen pankissa töissä ja päivittäin nään asuntokauppoja. Mitä ne sitten ostaa jos asunnot ei liiku?
Mielestäni paras aika on ostaa laskusuhdanteen aikana. Ja sen näyttää ymmärtäneen moni muukin.
Onhan se selvää ettei kukaan halua asuntoaan myydä "tappiolla" mutta kun mikään ei ole ikuista. Täällä kuollaan ja synnytään, asunnot käy pieneksi tai suuriksi ja tai kokonaan tyhjilleen. Ja sitätsi jos puhutaan välirahasta, mitä sen on väliä jos oman hinta laskee, kun se uuden isommankin asunnon hinta laskee vielä enemmän. Jossakin sitä on asuttava kuitenkin.
Sellaista se on. Vaikka on oikein pankissa töissä niin ei ymmärrä mitään missä jamassa ollaan ja ummistaa silmänsä todellisuudelta. Ei voi mitään.
Kauppahan oli jo vuosi sitten täysin seis, vaikka oli alentunut vasta -5%.
2008Q4 KUKKAAN EI ENÄÄ OSTANUT MITÄÄN, silti maassa tehtiin joka päivä kymmeniä asuntokauppoja.
Viimeisessä tilastojulkistuksessa kauppojen määrä oli puolittunut, pudotus on suuri, mutta ei se kauppa ole ihan seis.
Ovatko muuttamassa isompaan? Jos näin, niin eivät ole hävinneet mitään vaan voittaneet. Väliraha on nimittäin pienentynyt koko ajan.
eli talo on loppusuoralla ja muutaankin pääsevät tämän kevään aikana. Ovat asuneet yli 20 vuotta tässä nykyisessä eli käsittääkseni lainaa ei ole nimeksikään eli puhutaan vaan myyntivoiton pienenemisestä asuntojen hintojen laskiessa.