Heippa!
Elikkäs olen 19-vuotias tyttö jolla on kuukautiset alkaneet 10 vuotiaana. Ovat aina olleet TODELLA kivuliaat mutta säännölliset ellei lasketa mukaan joskus 3 vuotta sitten saamaani hormonihäiriötä e-pillereistä.
Ensimmäistä kertaa elämässäni kuukautiseni alkoivat viikon aikaisessa ja ovat tavallista kivuliaammat. Perjantai päivänä tuli pientä kirkasta tuhruvuotoa. samoin lauantai päivänä ja tänään alkoi vuotamaan kuin seula.
Sen takia olen kovin huolissani koska tälläistä minulla ei ole ennen ollut.
Mahdollisia syitä olen miettinyt että miksi näin on voinut käydä. mm. ruokavalion vaihdos laihdutuksen vuoksi. Kävi myös mielessä voisiko tämä olla erittäin aikainen keskenmeno. Olen mieheni kanssa ollut jo pidemmän aikaa suojaamattomassa yhdynnässä. Lähemmäs vuoden ainakin. Enkä ole raskaaksi tullut.
Olisiko näillä kovilla kuukautiskivuilla ja tuolla "lapsettomuudella" jotain yhdistäviä tekijöitä?
Onko teillä mitään neuvoja mitä kannattaisi lääkäriltä pyytää tähän kipuiluun? Aiempi lääkärini määräsi minulle teroluteja mutta ne eivät oikein auttaneet. Olen myös syönyt Clotamineja ja Miranaxeja mutta ne herkitävät vatsani.
Nyt olen laiskuuteni vuoksi syönyt toiseen vaivaan määrättyjä paracetamol forteja. (1g)
Olen jo tämän päivän max.annoksen syönyt ja epätoivo iskee illan suhteen kun nuokaan eivät ole auttaneet..... Hjälp!
Kipiänä!
Hömpshömps
2
143
Vastaukset
- minä80
Googlaapa tietoa endometrioosista. Siinä voisi olla syy kipuihisi ja siihen ettei raskaaksi tulo ole onnistunut. Ihme jos eivät lääkärit tuota ole epäilleet...
- Nimetön
Endometrioosia minäkin epäilen.
Joidenkin lääkäreiden mielestä sitä ei voi esiintyä nuorilla naisilla, mutta naiset kyllä tietävät, että kivut ovat älyttömät.
Tietysti sinulla voi olla varhainen keskenmeno. Sekin voi olla endosta johtuva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396