Kysymys sähköasiantuntijoille. Onko edes teoriassa mahdollista 12 V systeemillä saada ilmalämpöpumppua pyörimään. Ajattelin että voisko sen ylilatausvirran hyödyntää, kun akut on täynnä ja virtaa pukkaa. Varsinkin keväällä alkaa aurinko antaa energiaa, saisko sillä edes hieman peruslämpöä hirsimökkiin?
Läpmpöpumppu mökille
8
1548
Vastaukset
- ja halvalla
Lähtökohtana ainoastaan se, että sinulla on akkuina jotain muuta kuin se 65Ah:n akku.
Invertteri vaan akkujen ja ilpon väliin ja avot! - voimaa,.,
Ei riitä mikään järkevä akkuvarustus ja aurinkopaneeli mökin lämmittämiseen, ei edes ilpin avulla. Akkujen kesto pakkasesta riipuen n.0,5-1 tuntia.
- tarvitaan
Jossain vanhassa rakennusmaailmalehdessä kerrottiin saareen tehdystä mökistä,jossa mökki ja saunarakennus lämmitettiin ilmalämpöpumpuilla. Aurinkopaneeleita oli valtavasti, oli tuulimylly sekä kontissa oleva järeä dieselaggrekaatti. Käyttöjännite oli 48V josta tahdistetuilla inventtereillä tehtiin kolmivaihesähköä. Kokonaisuuden hinta oli monta kymmentä tuhatta..
Eli kyllä aurinkosähköllä ILP:n saa pyörimään, mutta halpaa se ei ole. Suosittelen myös Wallasvaaran tuotoksia, esim. Wallas, Safire ja joku kolmas jonka nimeä en juuri muista.
- Herr Doktor
WALLAs tai muu vastaava lämmitin tuolla "ylijäämäsähköllä". WALLAkseen saa GSM-kaukoohjauksen niin että sen voi laittaa tulille muutaman päivän ennen mökille menoa.
Onhan lämpöpumpun hyötsuhde mukava, mutta niin pienitehosia pumppuja ei löydy jotka veisivät vain 300 - 500 w, ja joita voisi paneelilla käyttää.
Voihan lämpöpumpun rustata 12 voltin jääkaapin laitteistosta jota ajaa "takaperin", eli jäähdyttää ulkomaailmaa. Teho on vain naurettavan pieni.
Suurin tehokerroin on Wallaksessa josta parilla ampeerilla 12 voltin sähköä, saa 4 kw lämmintä !- 12 volttia
Kiitokset vastauksista. Itsekin epäilin ettei noilla tehoilla pumppu pelitä. Ja toi Wallas meillä onkin pelannut loistavasti kun itse sitä säätelee. Löpöä vaan pitää kantaa silloin tällöin. Eli kaipailin helppohoitoista ja hajutonta systeemiä. Meillä on aika vanha systeemi se kännykkäohjaus ja käyttöohjeet hävinneet jo entiseltä omistajalta. Olen sitä opiskellut ja saanut sen liitettyä Noksun 5110 (?) luuriin, uudempiin ei liitin sovi. Testitilanteessa toimii, arvatkaa toimiiko tositarpeessa (akkukaput)!
Onko sellasista aurinkoenergialla pelaavista ilmanvaihtimista (?) kokemuksia. En muista mikä sen nimi on. Sellasen pitäis pikkusen tuulettaa ja kuivata mökki-ilmaa.
- ongelmaan
ensiks tunnetko laitteen nimeltään Solarventi? Se on aurinkopanelin avulla lievästi lämpöä antava vehje, jonka tärkein juttu on se, että se pitää mökin kosteuden aina pienempänä kuin ulkona, eli ei tuu sitä kosteuden hajua.
Sitten tuli mieleen, että mulla oli takavuosina asuntovaunuks tehdyn kleinbussin perässä Wallaksen venelämmitin, se toimi petrolilla eikä ollut edes lisäakkua, eli vei varsin vähän virtaa. Oiskohan sellaiset kehittyneet vuosien aikana mökkikäyttöönkin?- Solarventi
Ja taitaa Solarventi ym. viritykset muuttaa auringonsäteilyä lämmöksi pari kolme kertaa tehokkaammin kuin aurinkosähköpanelit sähköksi.
- toinen mahdollisuus
Tämä on teoreettinen vastaus.
12 V systeemi voi olla aurinkosähköllä, tai sitten tuulivoimalla. Aurinkosähköstä on omia kokemuksia, enkä usko sen antavan tuntuvaa tehoa edes kesällä.
Tuulivoima toimisi myös talvikaudella. Tuulivoimageneraattori voisi syöttää sähkönsä johonkin lämmittimeen mökissä, jolloin se kuivattaisi mökkiä hiukkasen talvellakin, myös yöllä.
Mistään varsinaisesta lämmittämisestä lienee turha haaveksia.
Löysin propellityyppisten tuulivoimalaitteiden lisäksi pystyruuvin näköisiä laitteita jotka kuulemma eivät sinkoa jääpalasia yhtä pahasti kuin nuo propellilaitteet.
Ei ole omaa kokemusta, enkä tunne lämmittimiä jotka sopisivat. Mutta joku muu ehkä osaa sanoa. Itsellä olisi kiinnostusta samantyyppiseen ratkaisuun. Tuulivoima pitäisi akuston täynnä myös talvella.
Haluaisin sellaisen systeemin joka vaihtaa latauksen ylilatauksesta siihen lämmittimeen, kuten sanot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525