The Wicker Man

Katsoikos kukaan perjantaiyönä telkkarista elokuvan Uhrijuhla (The Wicker Man)?

Harvinaisen pakanallinen elokuva, etten sanoisi.
8845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

... mutta tuo leffan esittämä "pakanuus" kannattaa ottaa reilun suola-annoksen kanssa. Tuskinpa nykypakanat ihan ihmisiä uhraavat :-)

Äänestä
  • Elokuvassa kuvattiin hauskasti, miten järkyttynyt saarelle tullut poliisimies oli saarelaisten avoimesta ja estottomasta pakanallisuudesta. Jos ihmisuhria ei olisi suoritettu olisin mielelläni muuttamassa tuolle saarelle.

    Äänestä

  • Nuopa eivät olleetkaan nykypakanoita, vaan 1700-luvun pakanoita.

    Minusta oli hyvä etteivät tekijät ottaneet kantaa puoleen tai toiseen, tai esittäneet kristittyjä tai pakanoita kumpiakaan arvolatautuneesti, vaan molemmat puolet yhtä vajavaisina ja inhimillisinä, vaikka se poliisisetä joutuikin lopulta uhriksi. Jäin miettimään että mahtoikohan poliisi päästä kuolemansa jälkeen taivaaseen, ja että kuinkahan taas pakanoiden sadon ensi vuonna sitten kävi nyt kun saivat uhrinsa.

    Se paju-ukko oli kyllä todella vaikuttava. Jotenkin kouraisi sisuksista kun se vihdoin näytettiin.

    Äänestä

  • Fritz kirjoitti:

    Nuopa eivät olleetkaan nykypakanoita, vaan 1700-luvun pakanoita.

    Minusta oli hyvä etteivät tekijät ottaneet kantaa puoleen tai toiseen, tai esittäneet kristittyjä tai pakanoita kumpiakaan arvolatautuneesti, vaan molemmat puolet yhtä vajavaisina ja inhimillisinä, vaikka se poliisisetä joutuikin lopulta uhriksi. Jäin miettimään että mahtoikohan poliisi päästä kuolemansa jälkeen taivaaseen, ja että kuinkahan taas pakanoiden sadon ensi vuonna sitten kävi nyt kun saivat uhrinsa.

    Se paju-ukko oli kyllä todella vaikuttava. Jotenkin kouraisi sisuksista kun se vihdoin näytettiin.

    "Nuopa eivät olleetkaan nykypakanoita, vaan 1700-luvun pakanoita."

    En tiennytkään, että 1700-luvulla oli kameroita ja lentokoneita.

    Äänestä

  • Aries kirjoitti:

    "Nuopa eivät olleetkaan nykypakanoita, vaan 1700-luvun pakanoita."

    En tiennytkään, että 1700-luvulla oli kameroita ja lentokoneita.

    Hih, eikun joo. Katsoinkin lehdestä väärää kohtaa. :-)

    Joku 1700-luvulle sijoittuva pukudraama tuli sitä seuraavana päivänä ja siitä jäi mieleen tollanen...

    Vaikka eihän tuo Wicker Man nyt ihan nykyaikaakaan ollut. Näytti joltain 30-luvulta mun mielestä.

    Filmi oli vuodelta 1973, ja kuvasi aika selvästi sen ajan tyyliä, tosin jotkut kohdat kuten vanhat ukot pubissa toi mielikuvan vielä vanhemmista ajoista.

    Äänestä

Siis oikeesti se koko leffa oli jotenkin lässähtäny ja tylsä mutta urheasti katoin loppuun asti... Olen nähnyt paremmankin samantyylisen leffan mutten kuolemaksenikaan muista sen nimeä...

Äänestä

Ihastuin täysin ja olin kuolla naurusta, kun se "kristitty" kiihkoili... Nautin todella..

"In the forest there was a tree,
and in that tree was a crotch,
and from that tree there was a branch,
and in that branch there was a nest,
and in that nest there was an egg,
and in that egg there were a bird,
and from that bird there was a feather,
and from that feather there came a bed.

And on that bed there was a girl,
and on that girl there was a man,
and from that man there came a seed,
and from that seed, there came a boy,
and from that boy there came a man,
and from that man, became a grave,
and on that grave came a tree.."

(Pikatulkintana)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fritz kirjoitti:

Katsoikos kukaan perjantaiyönä telkkarista elokuvan Uhrijuhla (The Wicker Man)?

Harvinaisen pakanallinen elokuva, etten sanoisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu