Rakkaani kanssa syötiin saunan päälle oikein mahtava iltapala, juustolla kuorrutetut lohimedaljongit ja kylmää valkoviiniä. Mietittiin että elämä on ihanaa. Rakkaani, joka on niin viisas ja ihana sanoi ettei se ole kaikilla.
Miljoonia ihmisiä sorretaan ja kiusataan, jopa henkeä uhataan ja voidaan tappaakin. He lähtevät etsimään turvapaikkaa. Siellä turvaa tarjoavassa maassa heitä hakataan ja pilkataan kuten on käynyt valitettavasti meidän rakkaassa Suomessakin, mm. Kemin tapahtumat tulevat mieleen. Onhan täällä Peräkylä-Kajaanissakin ollut rumaa käytöstä.
Rakkaani kysyi, mikä on hävettävää tänä päivänä. Mietimme asiaa ja tulimme seuraavaan tulokseen:
1) Tupakkaa polttava on nykyään luuseri
2) Homoja haukkuva on säälittävä juntti
3) Maahahnmuuttajia sortava on pelkkä pieru
Kuka tunnistaa noista itsensä ja kehtaa lukeutua sakkiin?
Rakkaani kanssa emme ainakaan haluaisi lukeutua yhteenkään em. sakkiin.
Mikä hävettää sinua?
17
948
Vastaukset
- otan reilusti häpeän
itselleni. Ei noista mikään ole liputuksen arvoinen asia. Joten tunnustaudun mieluimmin peräkylän juntiksi.
- lisää muutamia
Hyvä lista. Lisäisin siihen rattijuopot jotka ovat törkeitä rikollisia sekä vaimojaan hakkaavat miehet jotka ovat surkimuksia.
- joita
Minäkin inhoan, ja tuomitsen, niinkuin varmaan suurinosa kainuulaisista.
- tapahtumat?
"Annetaan silminnäkijöiden ja osallisten kertoa, mitä tapahtui. Päästetään ääneen kaksi kemiläiskaverusta. Asian arkaluontoisuuden takia he haluavat esiintyä nimettöminä.
- Meidän ja turvapaikanhakijoiden, jotka olivat kurdeja, välille syntyi suukopua. He käyttäytyivät röyhkeästi seurueemme naisia kohtaan ja huomautimme asiasta. Kurdit haukkuivat välittömästi rasisteiksi, miehet sanovat.
Valomerkin jälkeen parinkymmenen hengen kurdijoukko ja viisi suomalaista suuntasivat paikalliseen pitseriaan. Kaverukset kertovat aavistelleensa pahinta, kun joukko katosi kulman taakse.
- He vetivät huivit kasvojensa eteen. Minut kaadettiin maahan ja sain potkuja päähäni. Menetin tajuntani ja kun heräsin, he olivat poissa, kavereista lyhyempi muistelee.
Pitempi mies lyötiin tantereeseen isolla jäälohkareella, jonka jäljet ovat edelleen miehen otsassa. Paikalle soitettiin ambulanssi, ja haava vaati 11 tikkiä. Hän teki tapauksesta rikosilmoituksen.
- Aivan sama, onko mies suomalainen tai ulkomaalainen, jos hän käyttäytyy naista kohtaan, kuten he käyttäytyivät, asiasta tulee riitaa, pitempi mies tuumaa.
Tapahtuneen poliisitutkinta on kesken. Valitettavasti välikohtaus ei jäänyt ainoaksi. "
http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/8404729.shtml- lehdillä,
Aamulehteä ja kainaria mielessäni vertailen.
Koittakaa mamuhyysärit yms. lukea tuo aamulehden juttu kommentteineen. Sivistyisitte edes vähän.
Tjaah, innostuin kyllä liikaa, miten sitä lukutaidottomia luettaa?? - ja näinpä
"Somalialainen Mohamed Mohamed Jirde:
"En ole saanut mitään yhteyttä perheeseeni sitten joulukuun alun. Olen todella huolissani vaimostani ja kahdesta pienestä lapsestani Khalidista ja Safasta.
Somaliassa tapahtuu joka päivä kauheita asioita, joita en halua kuvailla. Toivo alkaa hiipua. Tulevaisuuttani en viitsi pohtia, sillä se tekee minut hyvin surulliseksi."
Lopulta Jirden oli pakko paeta, jotta ei pääse hengestään sisällissodan repimässä maassa.
Niinpä. Täällä sitä vaan levitellään paahtoleivälle maapähkinävoita ja ollaan huolissaan vaimosta ja lapsista. "
Erittäin hyvä kommentti tuolta aamulehden sivulta. Tätä sitä on mietitty, että missä ne naiset ja lapset on, kun täällä näkyy vain hätää paenneita nuoria miehiä? Kotonahan ne on, ukko pakenee ja vaimo ja lapset jää! - suomimies jäi tappelemaan
ja näinpä kirjoitti:
"Somalialainen Mohamed Mohamed Jirde:
"En ole saanut mitään yhteyttä perheeseeni sitten joulukuun alun. Olen todella huolissani vaimostani ja kahdesta pienestä lapsestani Khalidista ja Safasta.
Somaliassa tapahtuu joka päivä kauheita asioita, joita en halua kuvailla. Toivo alkaa hiipua. Tulevaisuuttani en viitsi pohtia, sillä se tekee minut hyvin surulliseksi."
Lopulta Jirden oli pakko paeta, jotta ei pääse hengestään sisällissodan repimässä maassa.
Niinpä. Täällä sitä vaan levitellään paahtoleivälle maapähkinävoita ja ollaan huolissaan vaimosta ja lapsista. "
Erittäin hyvä kommentti tuolta aamulehden sivulta. Tätä sitä on mietitty, että missä ne naiset ja lapset on, kun täällä näkyy vain hätää paenneita nuoria miehiä? Kotonahan ne on, ukko pakenee ja vaimo ja lapset jää!Eikä lähtenyt pakoon, ja jättänyt perhettään sodan jalkoihin. Täällä nyt isi kyttäilee kapakasta vierasta lohtua, ja sitä meidän pitäisi kunnioittaa. Sukupolvi joka taisteli Suomen vapaaksi, on nyt nuorten halveksinnan, ja pilkan kohteena. Osa on esittänyt että kaupassa käyntikin pitäisi heiltä kieltää, he kun ovat niin hitaita, että aiheuttavat jonotusta.
- sisukasta meininkie
suomimies jäi tappelemaan kirjoitti:
Eikä lähtenyt pakoon, ja jättänyt perhettään sodan jalkoihin. Täällä nyt isi kyttäilee kapakasta vierasta lohtua, ja sitä meidän pitäisi kunnioittaa. Sukupolvi joka taisteli Suomen vapaaksi, on nyt nuorten halveksinnan, ja pilkan kohteena. Osa on esittänyt että kaupassa käyntikin pitäisi heiltä kieltää, he kun ovat niin hitaita, että aiheuttavat jonotusta.
tarvittaa viellää. Ei aota kitistä valamiissa moassa, ottakkee tokkiissa ne muutama sataveteraani jutusteltavaksi. Kysykkee heiltä mitä ovat mieltä nykytouhusta.
Se vuan etteivät kehtoo kerttoo ku ovat ni hyvi kasvatettuja.
Hitoori-kirjat sitte. Kannattas näette mamujekkii tutustuo meijjä historiaan.
Eikä miettie kuka jäe ja kuka lähti, omistaa pittee huolta kantaa.
Eikä lähtä volohottammaa ympärmualimata kitisemmää, tiällä kaotta vuosstoje sotimaa totuttu millo leivä millo kodin, perhee ja isänmoa puolesta.
on ollu kylymä, näläkä ja pakkane, mutta periks ei ou annettu, eikä toevottavasti anneta vieläkkää.
Suatte kyll kottii kanttoo evväät jos kaopassa näette jalollaa oleva veteraanin, alakkaa olemaan vähissä, nämä tervaskannot.
- vihervasemmistolaisen
kirjoitus. Itsensä ja omien näkemystensä nostaminen muita solvaamalla ei kuulu sivistyneen tapoihin.
- Ei kai vaan
Hän ole se KäetönMatti? xD
- vastaan, kuka
perkele kehtaa kuunnella, saati lukea tuota imellystä!
- höpöttää
Kun ei tiedä asioista mitään. Olkaa rauhassa viisaat rakastavaiset siellä tyhjässä umpiossa.
Täällä maanpäällä eletään ihan oikeaa elämää.
Voisin kertoa teille monta totuutta, mutta tämä palsta ei niitä julkaise.(olen yrittänyt)
Totuus ei pala tulessakaan, mutta jospa se totuus rävähtää teidänkin silmille joku kaunispäivä.
Joskus kaikessa viisaudessaan voisi katsella tätä kaikkea eri suunnalta.
- kuorrutetut
lohimedajongit. Ja niin kun olen sinua Levoska aina arvostanut. Niin tietysti jos kyse on kirjolohesta ja uunissa paistettu niin ehkä se sitten on jotensakin hyväksyttävää.
Minulla vaan tuli mieleen valurautapannussa paistettu meri(kassi)lohi jonka pinta on rapean ruskea ja liha sisältä vielä kostea.
Viini kai kuitenkin oli Pfaffenheim Pinot Blanc tai jopa Gewurztraminer Grand Cru Brand kymmenasteisena. Vai oliko sittenkin 5 asteinen
Huttunen?
No eihän tuota tietysti hirveästi tarvii hävetä kun ei siitä juuri muille ole vahinkoa. - ykskiusattu
Haluan lisätä listaan työpaikkakiusaajat. Ne ovat piruja.
- Noilla typerillä
jutuillasi.
- radiosta ohjelmaa
säkkipillin soitosta. Toimittaja sai sentään jotain ääntä säkkipillistä, eikä hänen tarvitse kuulemma hävetä, oikean säkkipillinsoittajan mukaan. Minä en ole päässyt koittamaankaan ja en varmasti saa ääntäkään ulos säkkipillistä! Se minua nyt alkoi hävettämään, etten osaa soittaa skottilaista säkkipilliä!
- Leivoska
Ei mikään hävetä. Hävettää nuo Levoskan viestit, niistä paistaa tietämättömyys. Eikö Levoska lue mitään esim jotain sanomalehtiä, tai netistä.
Revohka ei lue varmaan etes näitä vastauksia mitä on kommentoitu.
EN OLE MISSÄÄN SAKISSA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15111359
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424296Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska372701Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041623Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?901473Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311406