Postimerkki

asuipa kerran postimerkin kokoisella paikkakunnalla postimerkin kokoinen mies. Tämä postimerkin kokoinen mies omisti lisäksi postimerkin kokoisen ystäväpiirin ja postimerkin kokoiset aivot. Mistä saada toimeentulo ja elanto tuolle postimerkin kokoiselle ystävälle? No vankila otti postimerkin kokoiseen suojaansa ja antoi puurot ja lääkkeet ja kodin ihan muurin vierestä. Vankila sopikin hyvin tuolle reppanalle koska vankila tarjoaa postimerkin kokoisen maailmankuvan eikä se haitannut sankariamme.
Postimerkin kokoinen mies huomasi ettei aina tarvitse olla vain pieni pläntti kuoren ylälaidassa. Juomalla viinaa hänestäkin kasvoi mielestään hauska kulttuuripersoona jolle mikään huumorin ja taiteen ala ei ollut vierasta. Ikävä kyllä vain hänen omasta mielestään..
Tämä tietenkin vain kavensi entisestään postimerkin kokoista ystäväpiiriä, jolloin viinaa alkoi kulua enemmän ja postimerkin kokoinen mies erkaantui lisää todellisuudesta eikä vankila työpaikkana ainakaan helpottanut sitä.
Sitten koitti pahin mahdollinen- postimerkinkokoisella miehellä tuli eläkeikä täyteen. Mitä minulle nyt tapahtuu, mietti postimerkin kokinen mies. Missä asun, mitä syön kun kun vankikärryä ei olekkaan toimiston ovella. kenelle kerron tarinoita postimerkeistä. Mistä saan rahaa viinaan.. Postimerkin kokoinen mies soitti kotikunnan vaivaistaloon, ikäväkseen postimerkin kokoinen mies sai kieltävän vastauksen. Hän joutuisi veneen alle postimerkki peittonaan. Vaan eipä hätää vankila antoi postimerkin kokoisen miehen jatkaa postimerkin kokoista elämänpiiriä. Ruokaa kärrystä, asunto muurin kupeesta ja viinaa,viinaa,viinaa jolloin postimerkin kokoinen mies pysyi huumorimiehenä mutta vain omassa postimerkin kokoisessa aivoissaan, postimerkin kokoisessa maailmassaan.