4-vuotiaan pukeminen

kohtaa temppuilu alkaa. Toden näköisesti teet itse jonkin "virheen", jota olet toistanut alusta saakka... kuulostaa kauhealta, mutta mieti sitä silti kaikessa rauhassa.
Miten se pukeminen hoidossa onnistuu? Voisit kysyä sieltä onko heillä jokin rituaali.
Onko aamut yhtä sekamelskaa lähdön suhteen, usein jo myöhässä, kiristyykö pinnasi vaivihkaa pitkin aamua, kun tiedät mitä tuleman pitää ja poika vaistoaa sen.

Tyhmittelyt ym. nimittelyt sinun pitää lopettaa heti - vanhemmille ei niin puhuta, sinä olet auktoriteetti. Hän nimittäin puhuu samoin vastaavassa tilanteessa kenelle tahansa aikuiselle.

Oletko kokeillut lisätä aikaa aamulla, aamupalan jälkeen heität kuin ohimennen että "nyt mennään katsomaan ketä kaverita tarhassa on, missä kengät ja haalari..... Olikos ne siellä äitin kenkien luona... jne. Poikasi on jo aikas iso ja varmasti hänelle on tullut omaa tahtoa, mutta muista että sinun tahtosi on voimakkaampi!

Tsemppiä!
T. jo 11 vuotiaan jukuripään äiti

täyttänyt poju kiukutteli vaatteiden pukemisesta ja mun kärähti käämit ja totesin vain että:ok,selvä,olet vauva.Puin pojalle vaatteet juuri niin kuin vauvoille tehtiin.Eli makuuasentoon ja haalarit,lakki,kaikki.
Sanoin myös että tästä lähin ET SAA pukea itse ja että äiti pukee vauvan.
Toimi!:)
Vieläkin poika joskus sanoo että osaan itse,en ole vauva!:)
Pelästyi varmaan vähän tilannetta kun yleensä en suutu ja vaikken huutanut tms. niin poika varmasti näki että nyt on äiti tosissaan vihainen.
En myöskään jutellut mukavia niinkuin yleensä tsemppaan pukemisessa vaan juttelin hyvin vähän ja juuri sillä tavalla että sitten vauvalle laitetaan lakki,sitten vauvalle laitetaan villahaalari näin jne...
Poika itki aika lailla kun olin saanut puettua (ja mun oli hiki!)ja kerroin että äitin pitää pukea aina noin jos kiukuttelet.
Meillä meni perille näin ja sovintohalit otti kaksi hikistä taistelijaa:äiti ja poika 4v.

Kokeile jos tepsisi teilläkin!:)

mielenkiintoisia kommentteja ihmisiltä, joiden lapsilla ei ilmeisesti ole mitään pukemista vastaan. Jos lapsi on puettava, niin se on puettava. Toisille lapsille se on ok, toisille ei. Meillä on kaikilla ollut pukemisvaikeuskautensa ja kaikilta se on myös mennyt ohi aikanaan. Ainoastaan yhdellä se on ollut aivan kokoaikaista vauvasta tähän 8-vuotiaaseen asti.

Minä olen antanut lasten lähteä omalle pihalle leikkimään sisävaatteissa ihan säässä kuin säässä. (Asumme omakotitalossa ilman naapureita, joten tuskin kukaan ihan heti sossua soittaa perään.) Asiasta on keskusteltu neuvolassa ja sielläkin oltiin sitä mieltä, että jos lapsella on vaatteita tarjolla, niin ei hän itseään pahasti palelluta vain siksi, että ei viitsi pukea. Eivätkä ole palelluttaneet, sillä kukaan ei koskaan ole vilustunut. Ekaluokkalainen saattaa aamulla, jos silmä välttää, karata kouluun kovallakin pakkasella ilman pipoa, hanskoja, sukkia, takkia tai edes kenkiä. Opettaja on joskus asiasta soitellut peräänkin ja ollaan "pieniä" keskusteluja käyty siitä, miten pukeudutaan. Lapsi tietää ihan hyvin, mutta ei vain halua pukea. Sieltä koulusta saattaa sitten kävellä kotiin esimerkiksi ilman kenkiä lumihangessa.

Eli sinänsä pukemattomuus ei ole niin kamalaa ja minusta tuon ikäisen voi ihan hyvin päästää ulos vähemmilläkin vaatteilla ja antaa lisää sitä mukaan kun on tarve. Ehkä jossain vaiheessa oppii. Jos on puettava, niin sitten puet suuremmin neuvottelematta. Anna lapsen huutaa ja haukkua reagoimatta siihen mitenkään, vaan puet vain.

Minun nyt jo 12-v naskali oppi omatoimiseksi vaivihkaa. Iltaisin levitettiin aamulla tarvittavat ulkovaatteet eteisen lattialle "paperinukke"-tyyliin, josta lapsen oli ne helppo järjestyksessä pukea. Samoin toimittiin sisävaatteiden kanssa. Pojan huoneen lattialle vaatekerta, josta hänen oli helppoa ne itse kiskaista ylle.
Kun olin työmatkoilla ja mummi meillä hoitovuorossa, niin poika teki tomerana vaatepalapeliä illalla valmiiksi ja kertoi ylpeänä mummmille, että näin meillä aina tehdään, jottei aamulla tule kiukku ja kiire.
Muistin usein kehua ja kannustaa kuinka ihanaa on kuin "pienistä avuttomista vauvoista" kasvaa omatoimisia, itsenäisiä poikia! ps. minun ei ole viiteen vuoteen tarvinnut esim. pakata pojan matkatavaroita kesälomille, jääkiekkoleireille, yökylään tai isäviikonlopuille. Itse osaa miettiä monetko kalsarit, sukat, vaihtovaatteet yms. sään mukaiset asukerrat tarvitaan.

että vaatteet tulevat oikeinpäin päälle. Tarvitset vain aikaa ja kärsivällisyyttä. Lapsi reagoi kiukuttelemalla, kun huomaa, että on kiire. Nouskaa niin aikaisin, että ehditte varmasti pukea yms.

Mulla nyt 6-vuotias poika jonka kanssa on aina ollu vaikeuksia pukemisen kanssa. toisina ajanjaksoina enemmän, toisina vähemmän.

Kerran meillä oli vieraita ja piti kaikkien yhdessä lähteä ovesta ulos. Pojalla oli juuri tuolloin todella vaikea vaihe tuon pukemisen kanssa. (oli silloin n. 4 vuotias). Normaalisti menetin aina hermoni tyystin noissa pukemistappeluissa. aina alotin rauhallisena - nyt pidän malttini enkä ala huutaa. kuinka ollakaan loppujen lopuksi nappasin aina kuitenkin sen itkevän ja kiukuttelevan lapsen syliin ja puin sen väkipakolla samaan aikaan itsekin huutaen lapselle.
no, sitten oli se tapaus kun oli vieraita paikalla. usko tai älä, mutta se pukeminen kesti kauemmin kuin koskaan! se oli jotain järkyttävää. yli tunnin pidin rimpuilevaa lasta sylissäni ja puin pojan päälle. mut tällä kertaa en suuttunu. vieraat katto ihmeissään, pudistelivat päätä ja nauroivatkin, että kuinka voi olla sisua ja voimaa noin pienessä ihmisessä. jotenkin koin tilanteen niin, että kun itse pysyin tyynenä niin lapsi koki jotenkin turvalliseksi purkaa kaikki se turhautuneisuus joka häneenkin tietenkin oli patoutunut. minun tyyneys mutta samaan aikaan päättäväisyys teki oman vaikutuksensa lapseen. sen jälkeen puimme päälle pikän aikaa paljon vähemmällä vaivalla. kunnes uusi uhma alkoi...

nykyään tämä samainen lapsi taistelee vaatteista joka ikinen aamu. joko vaatteet ovat väärät, liian isot, pienet, väärän väriset, tuntuu pahalta ja jne. tai sitten hän ei jaksaisi itse pukea ja taistelee siitä että minun tulisi tehdä se hänen puolestaan. tiedän että hän osaa itsekin, mutta jos minulla vain on aikaa, niin mielelläni häntä autan. se on meidän yhteistä aikaa, jossa lapsi saa tuntea olevansa vielä äidin vauva (kun niitä vauvoja on tullut viemään huomiota).
mutta yksi mikä auttaa selkeästi, on se, että illalla katson yhdessä lapsen kanssa vaatteet valmiiksi seuraavaksi päiväksi.
en luota lapsen ymmärrykseen mikä määrä vaatetta on sopivasti, vaan tarjoan vaihtoehtoja, joista kaikki ovat hyviä. "haluatko laittaa nämä vai nämä housut?" molemmat vaihtoehdot ovat hyvät ja sopivat sääolosuhteisiin. tästä ainakin meillä on ollut apua. koitahan jaksaa sen oman sisupussisi kanssa!